miten kauan teitte

graduanne? miten kauan käytitte aikaa itse kirjoittamisprosessiin?
71880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tutkimussuunnitelma joulukuussa, varsinainen tutkimusraportti maalis-toukokuussa eli vajaa 4kk yhteensä

empiriinen osuus tammi-helmi-maaliskuussa

Äänestä

Paikka (tilaaja) löytyi marraskuussa aihe ja aloitus tammikuussa, teoriaosa tammikuun loppuun, varsinainen tutkimus helmi-maaliskuussa, litterointi siinä sivussa, reilu kahden vuoden tauko ja eka tarkastukseen toukokuussa, reilu vuoden tauko ja lopullinen viimeistely viidessä päivässä elokuussa. Maturiteetti reilun vuoden kuluttua g:n hyväksynnästä. Eikä vieläkään kansitettuna, maturiteetistakin jo kolme vuotta.
Älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. :)

Äänestä

jatkumoa kandin työlle, joten osa teoriasta oli jo tehty. Menetelmäosuuden kirjoitin joulukuussa, muutamassa päivässä. Muu työ tuli tehtyä tosi kiireellä, (huhti-) toukokuussa. Tein kuitenkin samalla myös muita kouluhommia ja kävin töissä, eli täyspäiväisesti en ole gradua tehnyt kuin noin kuukauden. Lopputulos ei ollut viimeistellyin mahdollinen, mutta tehty kuitenkin.

Äänestä

Kirjoitin mielestäni melko nopealla tahdilla. Työ valmistui 2,5 kuukaudessa.

Äänestä

vei sellaiset 4kk, enempää aikaa en olisikaan jaksanut/viitsinyt siihen uhrata koska kyse on "vain" opinnäytteestä.

Äänestä

Kesällä 2006 keksin graduuni aiheen. Luin teoriaa ja muuta aiheeseen liittyvää koko syksyn joulukuuhun asti. Aloin kirjoittamaan työtä viikkoa tai paria ennen joulua. Pienen joululoman jälkeen aloitin taas tammikuussa kirjoituksen. Muistaakseni kirjoittelin ja analysoin vuorotellen, joten pelkäksi kirjoittamiseksi sitä ei voi sanoa. Kirjoitukseni siis jatkui noin suunnilleen toukokuuhun alkuun asti, mukaanlukien syntyneen tekstin korjaamiset ja se viimeinen korjaaminen( pieni loppukiri). Eli yhteensä noin viisi kuukautta se kirjottaminen kesti. Arvosanaksi tuli M.

Äänestä

Aloitin tämän kuun ekana päivänä kirjoitustyön ja olen kirjoittanut 63 sivua tekstiä. Tässä vaiheessa puuttuu kaksi tekstilukua plus johdanto ja päätelmät ja viimeistely. Hirveetä painamista tää on ollut mutta suosittelen jos on aikaa ja energiaa ja kykenette kuukauden intensiivityöhön.

Tsemiä kaikille!

ps odottelen proffan kommentteja, muuten olisin varmaan jo suht valmis :D mutta proffa on lomalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


g radu kirjoitti:

graduanne? miten kauan käytitte aikaa itse kirjoittamisprosessiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu