hyvä

Mikä on paras wc-pytty. Meidän kolme-neljä vuotta vanha pytty on sellainen malliltaa, että kasa osuu ennen veteen menoa vähän ylemmäs, joten vettä ja pesuaineita kuluu. Pytty (ido)on ihan väärän mallinen. Olen neuvonut tuttavia, ettei kannata ostaa tälläistä pyttyä joten he ostivat Bauhausista pytyn, jossa on isompi vesiala, mutta siinä saa päästää vettä monta kertaa kun kasa vaan pyörii pinassa. 80-luvulla oli kunnon pyttyjä, joita ei tarvinnut siivota kuin viikkosiivouksessa (jos silloinkaan). Veden säästö on tarkotuksesta on tullutkin WC-pesuaine tehtaille bisnestä. Olen ajatellut, että laitan silikonia ennen kasan tekemistä pytyyn, mahtaisiko auttaa? Näitten pyttyjen takia veden kulutus vaan kasvaa,pohjavedet kuluvat loppuun.
3390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa rutistaa p.....a kierteellä jotta ei jää kiinni .olisi myös hyvä vahata pytty

Äänestä
  • Mitähän vahaa sinne voisi laittaa? Haluaisin vettä vähän korkeammalle, mutta se ei kuulema onnistu, koska nykyisin täytyy tuhlata vettä ja pesuaineita, että ymäristö tuhoutuu. Toista oli ennen kun vettä oli pytyssä reilusti.

    Äänestä

Swedun pytty tietysti. Sitä ei vuoden käytön jälkeen enää tartte vetää kun sisuskalut ei toimi. Eli pytty vaihdetaan n. 1v. välein joten mitä sitä pesemäänkään siinä välissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


WC-pytty kirjoitti:

Mikä on paras wc-pytty. Meidän kolme-neljä vuotta vanha pytty on sellainen malliltaa, että kasa osuu ennen veteen menoa vähän ylemmäs, joten vettä ja pesuaineita kuluu. Pytty (ido)on ihan väärän mallinen. Olen neuvonut tuttavia, ettei kannata ostaa tälläistä pyttyä joten he ostivat Bauhausista pytyn, jossa on isompi vesiala, mutta siinä saa päästää vettä monta kertaa kun kasa vaan pyörii pinassa. 80-luvulla oli kunnon pyttyjä, joita ei tarvinnut siivota kuin viikkosiivouksessa (jos silloinkaan). Veden säästö on tarkotuksesta on tullutkin WC-pesuaine tehtaille bisnestä. Olen ajatellut, että laitan silikonia ennen kasan tekemistä pytyyn, mahtaisiko auttaa? Näitten pyttyjen takia veden kulutus vaan kasvaa,pohjavedet kuluvat loppuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu