Kiinteistä

Hei, olisin kysynyt kiinteistä: miten teillä muilla on mennyt kiinteiden ruokien aloitus. Onko tullut vatsakipuja aluksi? Oletteko kuitenkin jatkaneet samalla ruokalajilla? Eikö aluksi jokainen ruokalaji saata aiheuttaa pieniä vatsan väänteitä kun on masu ei sellaiseen ole tottunut eli kannattaako kuitenkin jatkaa samalla ruokalajilla vai vaihtaa johonkin toiseen?
6471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä ainakin olen vaihtanut ruokalajia, jos on vatsanväänteitä tullut. Olen myös yrittänyt valita herkkävatsaiselle sopivia ruokia. Esim. bataatti on usein herkälle vatsalle parempi kuin peruna. Myös maissilla on hyvä aloitella. Hedelmistä ja marjoista kannattaa koittaa ruusunmarjaa, päärynää, mustikkaa.

Äänestä
  • siinäpä se jo tulikin...

    Äänestä

meillä vedettin perunaa ihan hyvällä ruokahalullapari viikkoa, pientä vatsanväännettä, mutta jatkettiin , kun käskettiin totuttamaan. Parin viikon jälkeen vauvan vatsa meni täysi tukkoon ja raukka huusi kuin syötävä kolmen päivän ajan, ennen kuin vatsa alkoi taas toimimaan. Siihen loppui perunakokeilu. Kaveri nyt 8kk ja annan sellaisia soseita, joissa on perunaa vain pieniä määriä. Ja vain muutaman päivän välein. Maissi uppoaa hyvin eikä käy vatsan päälle. Kana-riisi-soseita vasta maistellaan, ja kaikki hedelmämaut menee hyvin. Tosin suurin osa soseista on vielä aloitussoseita (4kk) kun pikkukaveri alkaa pahasti kakimaan vanhempien soseista ja sitten kieltäytyy kokonaan syömästä.

Äänestä

Meidän poika on allerginen lähes kaikille ns. aloitusruoille, mutta ne harvat ruoka-aineet, jotka sopivat, ovat sopineet ensimmäisestä maistiaisesta alkaen, eli hän on niitä maistellessa ollut kuin ei olisi mitään uutta saanutkaan. Sopimattomista on mennyt parin päivän sisällä vatsa sekaisin tai hengitystiet tukkoisiksi.

Toisille lapsille taas tulee aina ja kaikesta uudesta pieniä vatsanväänteitä, mutta kun totuttelee mienillä määrillä ja pitää tauon, alkaa uusi ruoka sopimaan.

Mutta siis jos tulee lieviä vatsavaivoja, kannattaa pitää määrät pieninä, ja 2-3 päivän jälkeen tauko, ja antaa uudestaan parin päivän päästä, jos vaivat ovat helpottaneet. Jos vatsavaivat ovat jo ekan maistiaisen jälkeen pahoja tai pahenevat kerta kerralta, kannattaa jättää pidemmäksi aikaa ko. ruoka-aine pois.

Äänestä

perunasta ja porkkanasta ei meillä ainakaan ole tullut mitään vatsavaivoja.

Äänestä

Meillä peruna kuuluu ns. aloitusruokiin lähinnä historiallisista syistä. Sitä kun oli köyhimmänkin piian mahdollista hankkia 1800-luvun puolivälistä lähtien halpuuden takia. Siitä huolimatta peruna aiheuttaa monille vatsanväänteitä ja ummetusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perunaa... kirjoitti:

Hei, olisin kysynyt kiinteistä: miten teillä muilla on mennyt kiinteiden ruokien aloitus. Onko tullut vatsakipuja aluksi? Oletteko kuitenkin jatkaneet samalla ruokalajilla? Eikö aluksi jokainen ruokalaji saata aiheuttaa pieniä vatsan väänteitä kun on masu ei sellaiseen ole tottunut eli kannattaako kuitenkin jatkaa samalla ruokalajilla vai vaihtaa johonkin toiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu