Kummastuttaa

Elikkä täällä on kolme heteronaista, jotka ovat miettineet päänsä suurin piirtein puhki. Elikkä meillä on yksi ehkä meidän mielestä suloisin ja iloisin lepakko kaveri. Hän on kylläkin hyvin poikamainen, mutta meidän ruikutuksista kyllä pukeutuu naisellisesti. Hän omistaa hyvän huumoritajun, on ymmärtäväinen ja todella harvoin juoruaa tai puhuu pahaa muista.

Elikkä olemme ihmetelleet miksei hän löydä ikinä itselleen nais seuraa, siis jotain pysyvää suhdetta. Meistä hän on todellakin suloinen ja hyvännäköinen ja tarkka ulkonäöstää. Olemme varmaan kymmeniltä lepakoilta kysyneet että mikä vika hänessä, ku ei hän näytä löytävän sitä oikeaa. Suurin osa on sanonut, että hän on liian nuori tai sitten liian energinen. Okei me myönettään että hän on kova neiti liikkumaan ja ei millään pysy paikallaan, mutta iälleen hän ei voi mitään. Hän on hyvin kiltti muille, mutta sanoo joskus hieman turhankin suoraan asiansa, jollei joku asia miellytä. Monet naiset ovat kyllä yrittäneet häntä, mutta sellaiset vääränlaiset ja hieman kaidalla tiellä kulkevat, tai ilkeät.

Olemme silti kuulleet monen etsivän itselleen, mukavan naisen, kenen kanssa voisi viettää myös jopa aikaansa ja nauttia hyvästä seurasta. Mutta kun olemme ehdottaneet ystäväämme, ovat suurin osa vastauksista ollut, että hän on liian nuori. Meistä ikä ei pitäisi olla niin suuri este. Ovat kyllä kehuneet hänen ulkonäköään, mutta ei.

Siis tuntuu pahalta, kun ystävämme on ainoa kaveriporukasta, kellä ei ole sitä omaa kultaa, kenen kanssa voisi tulla kyläilemään tai iltaa viettämään. Tuntuu aina että hän on jotenkin ulkopuolinen, mutta hän ei silti valita. Olemme käyneet yhdessä DTM:ssä ja muissakin homobaareissa. Numeroita hän on saanut ja jopa pari puhelua, mutta siihen se on sitten tyssännyt. Onko se ikä sitten se pahin ongelma monelle naiselle? Eli ei voi huolia nuorempaa, kuin itse? Hän on muuten 19 vuotias.

Äh emme osaa nyt paremmin selittää tilannetta..
161324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ainakin silloin, kun toinen on alle 30. Silloin jotkut tekevät jo vuoden tai parin ikäerosta itselleen ylittämättömän ongelman. Katsotaan vain syntymävuotta eikä haluta edes tutustua ihmiseen. Kuitenkin jotkut ovat 10 vuoden ikäerolla lähempänä toisiaan kuin toiset ihan samanikäiset. Tylyä mutta totta. Koettu on.

Äänestä
  • Hän on nyt 19 vuotias, täyttää ensivuonna 20v.
    Hän käyttäytyy välillä myös ikäistään huomattavasti vanhemmite.

    Tuntuu pahalta, ku olemme ymmärtäneen että hän tykkää itseää vanhemmista naisista.

    Äänestä

pitäisi valita joku ulkonäön perusteella? On suloinen ja söpö ja on tarkka ulkonäöstään ja on hyvännäköinen. Ok. Tajuttiin.
Se on kuulkaa niin että naittaminen on lopetettu jo monissa sivistysmaissa, ja ette te häntä tunkemalla saa mihinkään tai kellekkään.
Kyllä se sitten tulee kun on tullakseen.
Toisin kuin heteromaailmassa, ulkonäkö ei ole ihan se kaikki kaikessa naisten kesken. Vaikka olisi kuinka hyvännäköinen, ei kiinnostuta jos ei ole kipinää.
19v, kyllähän ehtii naisia deittaa vaikka kuinka, mikä kiire on työntää puoliväkisin jotain hänelle. nautiikoon nyt menosta ja tyttiksen tulo tulee sitten ajallaan.
Jos minulle tulisi joku ehdottamaan ystäväänsä,minä en voisi olla vähempää kiinnostunut. Epätoivoisuus kun ei pue ketään. Vaikka olisi kuinka suloinen.
Ehkäpä teette hänelle karhunpalvelusta yrittäessä naittaa häntä ympäriinsä.

Äänestä
  • Olen kyllä samaa mieltä.. 19 vuotias on vielä nuori ja ehtii vielä..! Kyllä minä aloin juurikin sen ikäisenä naisten kanssa liikkumaan, mutta ei sen ikäisenä kannata vakiintua, eikä noista naittamisista tule koskaan mitään..!

    Äänestä

  • Mörökölli kirjoitti:

    Olen kyllä samaa mieltä.. 19 vuotias on vielä nuori ja ehtii vielä..! Kyllä minä aloin juurikin sen ikäisenä naisten kanssa liikkumaan, mutta ei sen ikäisenä kannata vakiintua, eikä noista naittamisista tule koskaan mitään..!

    Vähän pisti silmään tuo "kyllä hän pukeutuu tyttömäisesti kun käskemme"-lause!! Mitä v***a??! Antakaa nyt herraisä kaverin olla sellanen kuin on!! Eiköhän hän löydä kumppaninkin sitten kun oppii olemaan OMA ITSENSÄ, eikä peilikuva heterokavereistaan!!

    Äänestä

  • hyvä, että tytöllä on tässä karussa ja kovassa maassa esiliinat mukana ja naittamassa ympäriinsä? ihankuin ennenvanhaan, kun perheillä oli kova paniikki jos tyttäristä ensimmäistäkään ei vielä ole saatu naimakauppoja aikaan. Siihen aikaan todellakin oli yleistä, että tuollainen yleiskuvaus riitti hyvinkin kaupan vahvistamiseen, mutta että sellaista jatkuu vielä suomessa nykypäivänä onkin jo vähän uutta.

    Ei teidän tytteli taida itse oikein haluta mitään, eikä löydä tunteilleen kohdetta, siitä taitaa kiikastaa, eikä siitä ettei kukaan häntä halua? parempi olisi jos hän olisi jostain kiinnostunut ja yrittäisi jotain, jos häntä ei kukaan kiinnosta, niin miksi toinen hänestä kiinnostuisi tai saatikka siitä mitään tule, että odottaa toisen osapuolen luovan sen suhteen toisen puolesta, kuten te odotatte jonkun tyttelinne puolesta tekevän. Pyörikööt ympäriinsä ja odottakoot milloin hänellä itsellä iskee kiinnostus toiseen.

    Äänestä

  • se.. kirjoitti:

    hyvä, että tytöllä on tässä karussa ja kovassa maassa esiliinat mukana ja naittamassa ympäriinsä? ihankuin ennenvanhaan, kun perheillä oli kova paniikki jos tyttäristä ensimmäistäkään ei vielä ole saatu naimakauppoja aikaan. Siihen aikaan todellakin oli yleistä, että tuollainen yleiskuvaus riitti hyvinkin kaupan vahvistamiseen, mutta että sellaista jatkuu vielä suomessa nykypäivänä onkin jo vähän uutta.

    Ei teidän tytteli taida itse oikein haluta mitään, eikä löydä tunteilleen kohdetta, siitä taitaa kiikastaa, eikä siitä ettei kukaan häntä halua? parempi olisi jos hän olisi jostain kiinnostunut ja yrittäisi jotain, jos häntä ei kukaan kiinnosta, niin miksi toinen hänestä kiinnostuisi tai saatikka siitä mitään tule, että odottaa toisen osapuolen luovan sen suhteen toisen puolesta, kuten te odotatte jonkun tyttelinne puolesta tekevän. Pyörikööt ympäriinsä ja odottakoot milloin hänellä itsellä iskee kiinnostus toiseen.

    ja antaminen ottaa aikansa.

    Ensin mietin, että onko tämä provo, mutta päätin vastata kuitenkin.

    Ensinnäkin, Antakaa nyt ***** kaverinne olla poikamainen jos haluaa. Mun ilta olis ainakin pilalla, jos joku olis tunkemassa mulle jotain rimpsua väkisin päälle mitä en halua, uhalla sillä suurin piirtein, että muuten me ei hyväksytä sua. Kuulostaa, että kaverinne ei nyt ihan mieheltä näytä, niin mitä väliä sillä poikamaisuudella on??? Tiedoksi, että se on iso juttu että saa näyttää iteltään ihan meille kaikille. Lisäksi moni lebe tykkää poikamaisuudesta..

    Toinen juttu, voisko olla niin, että kaverinne ei kykene suhteeseen, jos on murkkuja housuissa vielä paljon ja liian liikkuvaa sorttia. Suhde vaatii aikaa kyllä ihan käytännössä onnistuakseen ja alussa varsinkin. Ja kyllä hän on nuori vielä, vaikka tykkäiskin vanhemmista. Itse seukkaan kahdeksan vuotta nuoremman kanssa, mutta kyllä 19 olis aivan liian nuori, kun nyt jo liikutaan maagisilla rajapinnoilla.

    Kolmas juttu, olen myös samaa mieltä niin kuin joku edeltäjistä, että kaverien naittamiset ei kovin paljoa kiinnosta. Jos esimerkiksi baarissa joku tulee ehdottamaan kaveriaan, niin kyllä mä siinä vaiheessa sanon, että käske sen ite saapua paikalle juttelemaan niin osais sanoo paremmin. Jos ei siihen kykene, niin kuinka vois kyetä seukkaamaan ja vielä vanhemman kanssa..ei olla enää ala-asteella.

    Mietin myös, että miksi te olette niin tehokkaina ajamassa tätä asiaa? Onko naisenne niin saamaton tapaus, että ei kykene itse mihinmkään? Kuinka silloin suhde onnistuisi? Mua kyllä loukkaisi jos tietäisin hetskukavereideni oikein porukalla keskustelevan täällä mun "ongelmista" pariutua.. No hyvää jatkoa teille kolmoset, olette ilmeisesti joka tapauksessa hyviä kavereita naisellenne, se on hienoa. Muistakaa kunnioittaa häntä semmoisena kuin hän on, alkääkä yrittäkö muuttaa häntä haluaamaanne suuntaan. Hän on jo rohkea ollessaan ulkona kaapista, muistakaa se.

    Äänestä

tuskin kukaan haluaa lähestyä häntä moisen kanalauman keskeltä,mikä määräilee jopa pukeutumista.Ei tukka,söpöys tai ulkonäöstään huolehtiminen mitään vielä ole,sisintä pitää kehittää ja persoonallisuutta.Ehkäpä tukahdutatte häntä,tuputtamalla ja säälimällä.
Antakaa hänen toimia omaan tahtiinsa.

Äänestä
  • että aika sovinistinen ja seksistinen on kolmen heteronaisen ajatusmaailma? hänen pitäisi ottaa ja hyväksyä kuka tahansa kuka vain haluaisi hänet? mites nyt tälläiseen ajatusmaailmaan on lipsuneet, vai noudatatteko omissa suhteissanne samaa periaatetta, joku olkapäälle koputtaa ja te lähdette heti matkaan mukaan? no, onhan se tietysti aika yleistä nykypäivänä, mutta jos haluaa suhteelta pitkäkestoisuutta tai muuta ns.laadullista sisältöä, ehkä tuo toisen haluaminen yksipuolisesti ei pitäisi riittää.

    Äänestä

  • olette oikeassa, ei meidän kannata häntä tuputtaa. Mutta emme häntä tyrkytä kenellekkään, ehkä olemme liian yli innokkaita.
    Emme häntä pakota pukeutumaan naisellisesti, kuin tiettyihin baareihin, missä on pukeutumis säännöt. Eikä hän pahemmin ole meidän kanssa baareissa, jos hän löytää itselleen seuraa tai kaikkien kanssa hän tykkää jutella.
    Emmekä kyllä mene kysymään keltään, että kiinostaako meidän kaveri häntä, jollei vieras itse ota asiaa esille.

    Kaverimme on kylläkin meistä nuorin, eli me muut ollaan lähemmäs 30 v ja osalla oma perhe. Ehkä me vain eletään ihan liian vanhallisesti ja näemme vain omin silmin hänen asiansa.

    Mutta kummastuttaa silti, että monet sanovat että ikä on suuri este. Emme silti tuomitse, hän käyttäytyy kyllä iäkseen huomattavasti vanhemmiten, eikä omista oikein oman ikäistä seuraa.

    Mutta katsotaan mitä aika näyttää ja tuo tullessaan..

    Mutta meillä olisi vielä yksi kysymys, joka voi kuulostaa hassulta.

    Elikkä onko teillä jollakin lapsia vastaan? Siis että voisitteko viettää aikaa lasten kanssa?
    Kaverimme ei voi sietää lapsia, hän ei istu vapaa ehtoisesti lasten seurassa, vaan lähtee melkein kahvien jälkeen menemään.

    Anteeksi jos tämä viesti ei oikein ollut mikään hyvin muotoiltu, mutta teimme parhaamme.

    Äänestä

  • kolme heteronaista kirjoitti:

    olette oikeassa, ei meidän kannata häntä tuputtaa. Mutta emme häntä tyrkytä kenellekkään, ehkä olemme liian yli innokkaita.

    Mitä ajatte takaa tuolla kysymyksellä?? Meitä on nimittäin moneksi.. Joillakin on itsellä lapsia, jotkut ei voi sietää niitä ja useimmat varmaankin siltä väliltä, kuten minäkin..!

    Äänestä

  • kolme heteronaista kirjoitti:

    olette oikeassa, ei meidän kannata häntä tuputtaa. Mutta emme häntä tyrkytä kenellekkään, ehkä olemme liian yli innokkaita.
    Emme häntä pakota pukeutumaan naisellisesti, kuin tiettyihin baareihin, missä on pukeutumis säännöt. Eikä hän pahemmin ole meidän kanssa baareissa, jos hän löytää itselleen seuraa tai kaikkien kanssa hän tykkää jutella.
    Emmekä kyllä mene kysymään keltään, että kiinostaako meidän kaveri häntä, jollei vieras itse ota asiaa esille.

    Kaverimme on kylläkin meistä nuorin, eli me muut ollaan lähemmäs 30 v ja osalla oma perhe. Ehkä me vain eletään ihan liian vanhallisesti ja näemme vain omin silmin hänen asiansa.

    Mutta kummastuttaa silti, että monet sanovat että ikä on suuri este. Emme silti tuomitse, hän käyttäytyy kyllä iäkseen huomattavasti vanhemmiten, eikä omista oikein oman ikäistä seuraa.

    Mutta katsotaan mitä aika näyttää ja tuo tullessaan..

    Mutta meillä olisi vielä yksi kysymys, joka voi kuulostaa hassulta.

    Elikkä onko teillä jollakin lapsia vastaan? Siis että voisitteko viettää aikaa lasten kanssa?
    Kaverimme ei voi sietää lapsia, hän ei istu vapaa ehtoisesti lasten seurassa, vaan lähtee melkein kahvien jälkeen menemään.

    Anteeksi jos tämä viesti ei oikein ollut mikään hyvin muotoiltu, mutta teimme parhaamme.

    provonalku, eihän kukaan aikuinen nainen vaikka niitä ois kolme yhdessä paketissa kysy että miksi kaikki lesbot ei tykkää lapsista kun heidän ainoa lesboteini ei niistä välitä. Varmaan on heteronaisia pilvinpimein jotka 19-vuotiaina haluaa vietää iltansa lapsiperheiden kanssa. Voi menkää jo kolmoset vaikka sinne keittiöön ja juorutkaa lesboista keskenänne, ja pitäkää ne mölyt mahassanne. Niin ei tarvi yrittää parastaan ja silti näyttää ihan hiton tyhmälle.

    Äänestä

  • kolme heteronaista kirjoitti:

    olette oikeassa, ei meidän kannata häntä tuputtaa. Mutta emme häntä tyrkytä kenellekkään, ehkä olemme liian yli innokkaita.
    Emme häntä pakota pukeutumaan naisellisesti, kuin tiettyihin baareihin, missä on pukeutumis säännöt. Eikä hän pahemmin ole meidän kanssa baareissa, jos hän löytää itselleen seuraa tai kaikkien kanssa hän tykkää jutella.
    Emmekä kyllä mene kysymään keltään, että kiinostaako meidän kaveri häntä, jollei vieras itse ota asiaa esille.

    Kaverimme on kylläkin meistä nuorin, eli me muut ollaan lähemmäs 30 v ja osalla oma perhe. Ehkä me vain eletään ihan liian vanhallisesti ja näemme vain omin silmin hänen asiansa.

    Mutta kummastuttaa silti, että monet sanovat että ikä on suuri este. Emme silti tuomitse, hän käyttäytyy kyllä iäkseen huomattavasti vanhemmiten, eikä omista oikein oman ikäistä seuraa.

    Mutta katsotaan mitä aika näyttää ja tuo tullessaan..

    Mutta meillä olisi vielä yksi kysymys, joka voi kuulostaa hassulta.

    Elikkä onko teillä jollakin lapsia vastaan? Siis että voisitteko viettää aikaa lasten kanssa?
    Kaverimme ei voi sietää lapsia, hän ei istu vapaa ehtoisesti lasten seurassa, vaan lähtee melkein kahvien jälkeen menemään.

    Anteeksi jos tämä viesti ei oikein ollut mikään hyvin muotoiltu, mutta teimme parhaamme.

    Vai lapsia.. jos ite ootte kolmekymppisiä, niin koittakaapa miettiä halusitteko viettää aikanne 19-vuotiaana kolmekymppisten ja lapsiperheiden kanssa? En minä ainakaan. Mutta, kuten joku kommentoikin tuossa "meitä" on joka lähtöön. Ei lesbot eroa juurikaan hetskuista mielestäni siinä suhteessa, että tykkääkö lapsista vai ei. joku tykää joku ei. Paljonhan on myös hetskuja, jotka ei voi sietää lapsia ja that`s it! Itse pidän lapsista ja hoidankin mielelläni veljen lapsia. Niistä tulee kiva mieli ja ovat niin ihanan aitoja ja suorapuheisia. Mutta jokainen tyylillään. kyllä se tyttis löytyy kaverillenne ajan myötä. Toivottavasti tämä on provo.. toivon yhä.

    Äänestä

Ihan omalta kantilta katsoen: hän on liian nuori. Sitä paitsi hänellä on kolme heteronaista tuttavana.

Äänestä

Varmaa ny ketää löyäkkää jos 4 aka lauma kimppuu käy,ite lähtisin ainakin karkuun ja nopiaaxD Pieni vinkki kun jättää etsimiset pois ja ottaa vaan rennosti niin eiköhä se rakkaus jokupv vastaa kävele,niin nuoriki vielä=)

Äänestä

no voi hyvänen aika, eikö teillä oo omaa elämää, omaa söpöä heteroelämää.

tuota kutsutaan läheisriippuvuudeksi, vai mikäs naittokerho tuo on? mä voisin kans ilomoittautua, tehän voisitte perustaa sellasen fab3 komppanian: lepakoille tytsyjä.

joo ja 19 v ei tarvi vielä vakiintua, joskus 30 v vasta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kolme heteronaista kirjoitti:

Elikkä täällä on kolme heteronaista, jotka ovat miettineet päänsä suurin piirtein puhki. Elikkä meillä on yksi ehkä meidän mielestä suloisin ja iloisin lepakko kaveri. Hän on kylläkin hyvin poikamainen, mutta meidän ruikutuksista kyllä pukeutuu naisellisesti. Hän omistaa hyvän huumoritajun, on ymmärtäväinen ja todella harvoin juoruaa tai puhuu pahaa muista.

Elikkä olemme ihmetelleet miksei hän löydä ikinä itselleen nais seuraa, siis jotain pysyvää suhdetta. Meistä hän on todellakin suloinen ja hyvännäköinen ja tarkka ulkonäöstää. Olemme varmaan kymmeniltä lepakoilta kysyneet että mikä vika hänessä, ku ei hän näytä löytävän sitä oikeaa. Suurin osa on sanonut, että hän on liian nuori tai sitten liian energinen. Okei me myönettään että hän on kova neiti liikkumaan ja ei millään pysy paikallaan, mutta iälleen hän ei voi mitään. Hän on hyvin kiltti muille, mutta sanoo joskus hieman turhankin suoraan asiansa, jollei joku asia miellytä. Monet naiset ovat kyllä yrittäneet häntä, mutta sellaiset vääränlaiset ja hieman kaidalla tiellä kulkevat, tai ilkeät.

Olemme silti kuulleet monen etsivän itselleen, mukavan naisen, kenen kanssa voisi viettää myös jopa aikaansa ja nauttia hyvästä seurasta. Mutta kun olemme ehdottaneet ystäväämme, ovat suurin osa vastauksista ollut, että hän on liian nuori. Meistä ikä ei pitäisi olla niin suuri este. Ovat kyllä kehuneet hänen ulkonäköään, mutta ei.

Siis tuntuu pahalta, kun ystävämme on ainoa kaveriporukasta, kellä ei ole sitä omaa kultaa, kenen kanssa voisi tulla kyläilemään tai iltaa viettämään. Tuntuu aina että hän on jotenkin ulkopuolinen, mutta hän ei silti valita. Olemme käyneet yhdessä DTM:ssä ja muissakin homobaareissa. Numeroita hän on saanut ja jopa pari puhelua, mutta siihen se on sitten tyssännyt. Onko se ikä sitten se pahin ongelma monelle naiselle? Eli ei voi huolia nuorempaa, kuin itse? Hän on muuten 19 vuotias.

Äh emme osaa nyt paremmin selittää tilannetta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu