miks pitää matkia toisten nikkejä

On tosi ikävää että aikuiset ihmiset tekee vain kiusaa ottamalla samanlaisen nimimerkin tai lähes saman ehkä yks kirjain ero tai siten joku parikirjaimen etuliite
Mielikuvitusta siis ei ole laittaa ihan omaa nikkiä ja tahallista kiusantekoahan tuo näyttäämonella olevan .
Vaikkaon rekisteröiny nikin jo vuosia sitten
ja on vip luulis ettei sitä sentään halua mutta ilmeisesti haluaa tehdä kiusaa ja sekoittaa vain
näin . uteliaisuus kai pistää myös tuollaiseen kiusantekoon ,vai mitä onkaan
151468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

oon huomannu sanan jutskan
varmaan kiusii sillä toisii
vaihtaan vaan yhen tai kas kirjaina
siinä jo kiusii riittää,usein käyttää sitte
rekkaamattomana sitä,huvinsa kullaki.

Äänestä

aikoinaan sumi 24.ssa oli sllainen bugi, että kun löi ensin välilyönnin, niin nikki jopa näytti samalta. silloin tapahtui vaikka mitä väärinkäsityksiä ja sotkuja.

itselle sattui silloin että nuoriso puolella joku oli rekisteröinyt samalla nimellä olevan nimimerkin, itsellä oli ulkonäkö syistä alussa ja lopussa erikoismerkit. kyse ei ollut kiusanteosta vaan ihan sattumaa. asiasta ei olut muuta harmia kuin se että hänellä oli profiili kuvineen ja minulla ei. oli hankalaa pokata naisia kun nikilläni oli teinipojan kasvot ja lapselliset jutut...

no se bugi on korjattu ajat sitten. kaikki rekissteröinnit lakkautettiin ja jokaisen piti rekisteröiyä uudestaan. siinä tuli "kaimalle" harmia kun ei enää saanut käyttää erikoismerkkejä ja kerkesin rekisteröitymään ennen häntä. teko ei ollut tahallinen. en hoksannut koko asiaa kuin vasta myöhemmin. mutta periaatteessa kai hänen mielestään kyseessä olinikkivarkaus.

käsittääkseni nykyisin jonkinverran valvotaan nimimerkkejä operaattorin toimesta, joten likipitäen samanlaisen nikin rekisteröinti on vaikeampaa. joskin varmaan mahdollista, sanoja ja kirjaimia kun rajallinen määrä.

aisyyt. no vahingot kuten itselläni, sanoja todellakin rajallinen määrä ja kaitpa joistain on hauskaa aiheuttaa hämmennystä ihan tahallaan.

jotkut ovat yllättävän tosikoitakin asiasta. käytän joskus nikkiä "kaappihetero" kun en nykyään enää viitsi useinkaan rekkautua moisen sätti-aasian takia. kerran hyökkäsi kimppuuni joku rekisteröitynyt "kaappi". hän on kuulemma ainut " kaappi sätissä. ikinä en ollut koko virtuaali persoonasta kuullutkaan stä ennen, enkä ollut nimmariaan edes nähnyt sitä ennen.

ei tuollaisiin asioihin kannata kiinnittää huomiota. ettet vain olisi käyttänyt liikaa aikaa netissä kun tuollaisesta pitää ottaa hernettä nenään. joutavan puulinapoksin sätin sählingeistä.

anteeksi kirjoitusvirheet. miniläpri suuri sormisella ukolla.

Äänestä

harmittaa. oikeassa elämässäkin. miks lapsille annetaan samanlaisia nimiä? jopa samalla kylällä?
sukulaisetkin? luulis noitten snaijaavan että siitä tulee vain harmia. jos vaikka toisesta tulee kuuluisa minjönääri ja toisesta pankkirosvo. kumpikin kärsii toisen maineesta/kunniasta. on tämä niin tätä. HUOH... :D

Äänestä

Jos itse on "keksinyt" jonkun erikoisen nickin, niin kyllähän se harmittaa jos joku alkaa käyttämään lähes samanlaista, mutta....

onhan täällä oikeassakin elämässä paljon samannimisiä henkilöitä tai nimiä, missä vain kirjaimen tai kahden heitto

Minullakin on oikeassa elämässä "nimikaimoja" siten että etunimi ja sukunimi ovat samat, harmi vain heidän kannaltaan kun mulla puhelinnumero salainen. Varmaan saavat jonkun verran soittoja, kun ainakin yksi asuu ihan samassa kaupungissakin.

Joten hyväksytään kaikki nickit tai sitten pyritään keksimään niin erikoinen nicki, että se varmasti erottuu.

Äänestä

saapi kiksejä,,,,mitäpä muuta he,,,hmmm

Äänestä
  • mitä "kiksejä" Sinä saat? Olen näet niiden kohteeksi joutunut,siitäkin huolimatta,että en ole koskaan Sinulle yhtäkään riviä chatissa kirjoittanut.
    Ihan sama on,jos joku mun nikkiäni kopsaisi.Olen anonyymi ja en ole etsimässä sitä oikeaa miestä chatista,vaikka vapaa olenkin eli minulle ei siitä harmia koituisi.
    Hyvää kesän jatkoa.

    Äänestä

  • chatissa poikennut kirjoitti:

    mitä "kiksejä" Sinä saat? Olen näet niiden kohteeksi joutunut,siitäkin huolimatta,että en ole koskaan Sinulle yhtäkään riviä chatissa kirjoittanut.
    Ihan sama on,jos joku mun nikkiäni kopsaisi.Olen anonyymi ja en ole etsimässä sitä oikeaa miestä chatista,vaikka vapaa olenkin eli minulle ei siitä harmia koituisi.
    Hyvää kesän jatkoa.

    uskon että,,,,,tuli"wirn"

    Äänestä

  • old_profile_18544 kirjoitti:

    uskon että,,,,,tuli"wirn"

    ja työstät toisella, niin tuleehan se.

    Äänestä

Kuuleppas, siellä Galleriassa pörisee tuhansia teinejä, jotka innoissaan asettelevat peilikuvia toisille esiteltäväksi. Kylä ne nicit pakostakin alkavat pikkuhiljaa mistuttamaan toisiaan..

Ja kypsiä aikuisiahan siellä ei tunnetusti ole. Ei täysi-ikäisyys tarkoita aikuisuutta, etenkään jos pörröö teini chateissa.

ei muuta.

Äänestä

Tää sätti homma näyttää olevan joillekkin elämää suurempi asia joten olisin kyllä sitä mieltä että kun sulla on oma nimi niin se on sinun eikä kenenkään muun. Matkijoita löytyy elämässä joka päivä ja joka hetki, joten en laskisi painoa moiselle asialle. Jos olet luonut itsellesi kaveri piirin sättiin niin ei varmaankaan haittaa jos sinne tulee joku joka ehkä hieman muistuttaa sinua eli on lähes samanlainen nicci. Sinä ajatuksinesi ja toiveinesi olet sinä ja oma persoonasi, joten lienee tosi turha juttu.

Äänestä

Minulla oli kerran kaima 40 chatissa. Hänellä oli kyllä rumempi se nicki, pienillä kirjaimilla ja viiva välissä.
Ei se mitään, moikkasin häntä ystävällisesti ja hän minua.

Sitten tuli aika jolloin poistin mun profiilin ja sitä toistakaan ei ole näkynyt.

Käväsin tässä eräänä iltana moikkaamassa chatti-tuttuja. Siellä oli porukka ihmeissään että kumpi minä oikein olen..... Yritin todistella kumpi ja myöhemmin eräs tokasin että olin alkuperäinen.;))

Äänestä
  • Sama kohtalo ollu sulla kuin mullakin.

    Jännää vissiin jos saa häiriköidä toista kyttäämällä milloin tulen sättiin ja milloin olen milläkin nikillä. No jos joku saa siitä kicksejä...?? :-D

    Siinähän oli minun kohdallani vaan tarkoitus saada minun niskaani kaadettua se lika-astia ja kun tarpeeksi on saatu puhuttua p****skaa minun tapaisella nikilläni, niin toki sättääjät siellä 40 :ssa ihmetteli monesti että olenko taas tullut rähinöimään ja häiriköimään.

    Meidät, minut ja sen häirikön vaan eroitti se että hän häiriköi ja aina kännissä, minä kun en edes ota alkoholin tippaa. :-))

    Noh, enpä ole paljon sättäillyt ja en jaksaisi katsellakkaan enää niitä juttuja. Ehkä joskus jotakuta käyn morjestamassa, mutta se on sitten muutaman minuutin juttu.

    Onneksi on live-elämä se tärkein mulle.

    Äänestä

  • Kaimaliini kirjoitti:

    Sama kohtalo ollu sulla kuin mullakin.

    Jännää vissiin jos saa häiriköidä toista kyttäämällä milloin tulen sättiin ja milloin olen milläkin nikillä. No jos joku saa siitä kicksejä...?? :-D

    Siinähän oli minun kohdallani vaan tarkoitus saada minun niskaani kaadettua se lika-astia ja kun tarpeeksi on saatu puhuttua p****skaa minun tapaisella nikilläni, niin toki sättääjät siellä 40 :ssa ihmetteli monesti että olenko taas tullut rähinöimään ja häiriköimään.

    Meidät, minut ja sen häirikön vaan eroitti se että hän häiriköi ja aina kännissä, minä kun en edes ota alkoholin tippaa. :-))

    Noh, enpä ole paljon sättäillyt ja en jaksaisi katsellakkaan enää niitä juttuja. Ehkä joskus jotakuta käyn morjestamassa, mutta se on sitten muutaman minuutin juttu.

    Onneksi on live-elämä se tärkein mulle.

    40+ sätissä oikein virtuaalinen puhallutuskin vai mistä hiivatista tiedät että joku on kännissä

    o0nks määkin 345t6y76u8iokhdsfu8erhgam !#¤%&//(au ???

    Äänestä

No mistä joku satunnainen käyttäjä voi tietää toisten nikit? Ei mistään!

joten olkaa nyt isot ja aikuiset ihmiset järkeviä! Tämä on vain leikkiä ja virtuaalielämää, ei sitä pidä ottaa kuoleman vakavasti.
Jos joku sinua kaipaa, varmasti tietää rekatun nikkisi.

Eri asia on sitten joku tahallaan kiusaaja, heistä kannattaa ilmoittaa huoneen seriffille tai ylläpidolle, mutta yleensä lopettavat aikanaan kun heitä ei vaan ole huomaavinaankaan.

Äänestä

Joo kyl se taitaa olla mielikuvituksen puute tai sit se on kateus, että toisella on kiva nikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


harmittaa tietenki kirjoitti:

On tosi ikävää että aikuiset ihmiset tekee vain kiusaa ottamalla samanlaisen nimimerkin tai lähes saman ehkä yks kirjain ero tai siten joku parikirjaimen etuliite
Mielikuvitusta siis ei ole laittaa ihan omaa nikkiä ja tahallista kiusantekoahan tuo näyttäämonella olevan .
Vaikkaon rekisteröiny nikin jo vuosia sitten
ja on vip luulis ettei sitä sentään halua mutta ilmeisesti haluaa tehdä kiusaa ja sekoittaa vain
näin . uteliaisuus kai pistää myös tuollaiseen kiusantekoon ,vai mitä onkaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu