Hei, haluisin udella jos joku tuntisi hieman Pariisin kauppoja. Missä pääsee halvimmalla yms. Lähinnä siis vaatetuskauppoja, iso plussa olisi jos joku osaisi kertoa onko Pariisissa paljon kangaskauppoja, missä päin ja minkä hintasia? :)
Pariisin kaupat
3
2351
Vastaukset
- Pariisinkävijä
- Sama mies
Nuorisomuodin osalta lapset tekivät havainnon viime kesänä, että saman ketjun, jolla on liike myös Helsingissä, lähtöhinnat olivat Hausmannilla 50% pienemmät kuin täällä. Heinäkuun alussa oli normaalia löytää ihan asiallisia nuorisovaatteita jopa -50% alennuksella, joten vaateostoksia kannatti keskittää Pariisiin. Tuo oli tietysti ääriesimerkki, mutta kuvaava sellainen.
- tiinaino
Sacré Coeur'ille nousevien portaiden ja Anversin metron välillä löytyy kangaskauppoja seuraavilta kaduilta: rue Stenkerque, rue d'Orsel ja Place Saint Pierre. Löytyvät mukavasti, kun kankaat pursuavat jo kaduille :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2385981Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394808KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104286Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123031Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1192987Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,772469Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1212416Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1901679- 461649
- 691316