on tekeillä PRO-Puolanka liike, jotta kävis äänestämässä syksyn vaaleissa? Entiset puolueet jotka siellä toimivat ovat näyttäneet kykynsä kunnallispolitiikassa ja maakuntapolitiikassa.
No jokos
Puolangalle
71171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
onnistu mitkään liikkeet,samat vanhat akan luuskat ovat jo vanhusten parissa tekemässä myyräntyötään,että tulisivat uudelleen valituksi,että kepulikonstein täälläkin kepu pelaa.
Keitä olisivat PRO- Puolanka liikkeen edustajat?
Muuttuuko suunta jos vanhat valtuustojäärät vaihtavat liikkeeseen? Ketkä olisivat ne muutosvoimat, jotka lopettaisivat Puolangan tappamisen riskirahoituksilla ja vanhusten verovarojen nussimisen omien tyhmyyksien paikkaamiseen? Tällaisen liikkeen pitää saada vähintään viisi ehdokasta läpi, jotta heillä olisi todellista vaikutusvaltaa. Mietipä mitä yksinäinen sossu tai kokkari ovat muuttaneet Puolangan kunnalliselämässä. Pelkkiä statisteja ovat olleet.
ja ukkoja, joilla oma järki päänteot sanelee, ei ole virkamiesten veneessä tappina, kuten nykyiset, suuri plussa olisi että henkilö ei olisi sidoksissa työsuhteessa kuntaan eikä kuntayhtymään,,
no eipä vpis vähempää kiinnostaa koko äänestäminen
pienempien tuella valtaa edelleen ja kuntastrategiaan tehty pieni lisäys vahvistanee luottamusta...;€)
http://www.puolankainfo.fi/?page=1&mode=uutinen&id=1935
tilanteeseen on tultu,ei ole tärkeintä palvelusta kirkolla kesän aikana,lääkär,Akuutipaikkoja takaisin tk.Syrjäkylät maksavat herrojentien kunnossapidon kirkolla, pitkät etäisyydet kaikkiin kunnanpalveluihin.
Liikaa väkeä ainaskin teknisellä puolen(eläkkeelle) kiireesti osaaikaiset. Kinnteistönhoitoulkoistettava, kortinpeluu jää pois.Koulut lakkauttaa jos alle 20 oppilasta, samalla virat lopettaa. Puolankalaista henkeä tarvitaan, sitä ei tekohengityksellä tule vaan se täytyy olla syntymästään annettu, muualta tylsän kautta tulleet ovat luusereita.
Vertailkaa palveluita naapurikunnstanne, siellä pelaa.Yritysmaailmakin laskusuhdanne vaanii,kunalla velvotteita niissä aika lailla.Pääomaverotus laskee, ei synny uusia metsäkauppoja tänä vuonna, joka näkyy kahden vuoden päästä, ensivuonna herrat röyhistelee viimevuoden kaupoilla.
UUTTA SELKEÄÄ asioiden tärkeyttä uudelle ryhmälle yllin kyllin.
uudistetaan näin pienellä paikkakunnalla. Tarvitaan todella asioihin perehtyneitä rohkeita henkilöitä, jotka haluavat ja uskaltavat puolustaa kuntalaisten etua herrojen ym. oman edun tavoittelua vastaan.
Tärkeintä ehkä olisi se, kuten edellä on jo mainittu, että henkilö/henkilöt eivät olisi kuntayhtymään tai kuntaan työsuhteessa olevia.