30 %

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000036042250 -ketjussa tuli esiin kristillisten Päivi Räsänen ja hänen mielipiteensä. Lainaan Räsästä (jota en aiemminkaan pitänyt kovin fiksuna):

"Tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua. Lapsiperheen hajoaminen ei ole enää kahden kauppa. Kun sovittelusta avioeron ehtona luovuttiin v. 1988, avioerojen määrä kasvoi n. 30%. Vapaaehtoiseenkin sovitteluun on vaikea päästä, koska palveluja on niukasti.

Avioerojen vähentäminen tulisi nostaa poliittiseksi tavoitteeksi ja nähdä se osana ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Tarpeettomien avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten näkökulman huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä. Avioliittolakia tulisikin uudistaa niin, että lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin turhat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä."

?????????????????

Oikaistaanpa mutkia: jos 30 prosenttia katuu ja 70 ei, ovatko avioliitot olleet onnistuneita? Tässä on jo huima määrä niitä pareja, jotka ovat eronneet yhteistuumin, katujiin kuuluu varmasti suuri joukko niitä, jotka on "jätetty".

Seitsemänkymmentä prosenttia ei kadu eroaan, jolloin on todennäköistä että he katuvat avioitumistaan! Millä ihmeen laskukaavalla 30:sta prosentista saadaan tässä yhteydessä enemmistö?

Räsänen ottaa sitten lapset käsikassaraksi: eroaminen on tehtävä vaikeammaksi, sillä lapset kärsivät! Miten paljon lapset kärsivät riitaisesta ja turvattomasta pakkoavioliitosta? Hällä väliä, jumalan nimessä. Uskomatonta holhousmentaliteettia.

Niin, ja tuo "tutkimus". Viittauksia löytyy, muttei faktaa. Outoa kuitenkin, että Räsänen on nostanut asian esiin. Näin se piru lukee sitä raamattuaan – 30 prosenttia katuu...

70 prosenttia ei!!!!!!!!!!!!!!
28623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tässä vielä yksi %luku: TV:n Silminnäkijä-ohjelman mukaan 25% suomalaisista eroisistä ei halua tavata lastaan eron jälkeen kun vastaava % esim Norjassa on 4-
Tämän katsotaan johtuvan siitä että Norjassa on pakollinen neuvottelu-järjestelmä eroaville ja/tai eronneille vanhemmille. Siellä muös ilmeisesti valvotaan tapaamissopimusten toteutumista molemmin puolin.

Erot ovat lapselle traumaattinen kokemus puhumattakaan siitä että toinen vanhempi kertakaikkiaan häviää. Kyllä mun mielestäkin pitäisi enemmän tukea vanhempia mahdollisissa kriiseissään ettei eroa tulisikaan ja jos ero kuitenkin tulee, myös sen jälkeen.

Sanot että lasta käytetään käsikassarana. En näe asiaa ollenkaan niin vaan kyllä jonkun on nyt pakko alkaa puhua lasten puolesta suureen ääneen tässä erohässäkässä!
Ja kyllä, on niin että kauhea avioliittokin on lapselle trauma, mutta aivan varmasti näitä "ihastuin toiseen ja minulla on siihen oikeus" -eroja on aivan liikaa.

Äänestä
  • Ei ollut aivan noin yksinkertaista, muistamme kyllä sen erosta katkeran äidin joka höpötti lapselleen isistä lakkaamatta ja kehitti tietoisesti pojalleen mojovan trauman. Keskitytään tässä nyt vain Räsäsen viittaamaan tutkimukseen.

    On kyse siitä, että KOLMEN VUODEN päästä kysyttiin, kadutko eroasi. 70 prosenttia ei katunut. Kyse ei siis ole hetken mielijohteesta – "ihastuin toiseen" – vaan vakaasta vuosien myötä muodostuneesta mielipiteestä. Ei ole kaipuuta takaisin purettuun liittoon, ei ole ikävä entistä puolisoa.

    Lapsilta ei kukaan kysynyt mitään, kuten ei yleensäkään. Räsänen ottaa nämä vain aseekseen pitääkseen ihmiset herran nuhteessa ja nöyrinä toimimattomissa liitoissaan.

    Miten vaikea on ymmärtää, että avioerossa ei erota lapsesta vaan puolisosta? Se jätetty vanhempi yleensä tekee erosta ongelman lapselle.

    Älkää aliarvioiko lapsen ymmärrystä – on lukuisia pareja, jotka ovat osanneet erota rakentavasti ja lasta ajatellen.

    Äänestä

  • käsiteltiin toisessa ketjussa. kirjoitti:

    Ei ollut aivan noin yksinkertaista, muistamme kyllä sen erosta katkeran äidin joka höpötti lapselleen isistä lakkaamatta ja kehitti tietoisesti pojalleen mojovan trauman. Keskitytään tässä nyt vain Räsäsen viittaamaan tutkimukseen.

    Kyse ei ollut siitä ohjelman äidistä vaan toimittajan kertomista %luvuista. Näillä on selkeä asiayhteys tähän Räsäsen peräänkuuluttamaan asiaan.
    "Miten vaikea on ymmärtää, että avioerossa ei erota lapsesta vaan puolisosta? Se jätetty vanhempi yleensä tekee erosta ongelman lapselle."
    Kysypä sitä niiltä 25%:lta isiä jotka jättävät tapaamatta lastaan!
    Enkä tässäkään tapauksessa suosittele yleistämään, isiä ja äitejä on monenlaisia.

    Ota laput pois silmiltäsi ja mieti millä keinoilla oikeasti voisi parantaa lasten asemaa eroavien vanhempien yhteiskunnassa. Joissain tapauksissa auttamalla vanhempia pysymään yhdessä,joissain tapauksessa tukemaan eron jälkeisissä vaiheissa.

    että kolmasosa eronneista katuu eroaan vielä/jo kolmen vuoden kuluttua.
    Miehille avioero on tuhoisampi kuin naisille. Siitä, kuinka avioero vaikuttaa pariskunnan lapsiin, on myös paljon tutkimustietoa. Avioero lisää sekä miesten että lasten syrjäytymisvaaraa.
    Eronneen kanssa liittoon aikovien kannattaa ilman muuta pitää mielessä, että kumppani on käynyt ja käy ehkä edelleen läpi yhtä elämänsä suurimmista kriiseistä. Niin myös hänen lapsensa.

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    kova tarve viedä keskustelua pois aloituksesta. Miksi? Arvaan kyllä.

    "Se jätetty vanhempi" hyvin monessa tapauksessa estää hänet jättänyttä miestä tapaamasta omaa lastaan, ellei tämä toimi hänen sanelemillaan säännöillä. Mies vain jättää koko homman. Tiedät tämän itsekin, joten pyydän, että lopetat tähän ja keskityt aloitukseen.

    Vielä yhden ainoan kerran: seitsemänkymmentä prosenttia vastanneista EI KADU eroaan, jolloin voidaan tulkita että sama määrä katuu avioitumistaan!

    Eikös olekin valaisevaa?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Kokemusperäisesti sanon että monelle miehelle "kriisin läpikäyminen" eron jälkeen tarkoittaa uuden naissuhteen pikaista löytymistä.
    Eipä sinä häslässä paljon lapsia muisteta.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    kova tarve viedä keskustelua pois aloituksesta. Miksi? Arvaan kyllä.

    "Se jätetty vanhempi" hyvin monessa tapauksessa estää hänet jättänyttä miestä tapaamasta omaa lastaan, ellei tämä toimi hänen sanelemillaan säännöillä. Mies vain jättää koko homman. Tiedät tämän itsekin, joten pyydän, että lopetat tähän ja keskityt aloitukseen.

    Vielä yhden ainoan kerran: seitsemänkymmentä prosenttia vastanneista EI KADU eroaan, jolloin voidaan tulkita että sama määrä katuu avioitumistaan!

    Eikös olekin valaisevaa?

    Sinulla taas on kova tarve pitää juttu juuri siinä missä sinä haluat. Silloin ei kannata tulla keskustelupalstalle vaan puhu vaikka peilikuvallesi.

    Arvaan että arvaat minun olevan "Se jätetty vanhempi". Menit totaalisesti pieleen. Minä olen Se Joka Lähti.

    Mitä tulee itse asiaan niin oliko sinulla niitä keinoja auttaa lapsia vanhempien erohässäköissä vai meneekö aikasi nokkelien sanakäänteiden keksimiseen?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että kolmasosa eronneista katuu eroaan vielä/jo kolmen vuoden kuluttua.
    Miehille avioero on tuhoisampi kuin naisille. Siitä, kuinka avioero vaikuttaa pariskunnan lapsiin, on myös paljon tutkimustietoa. Avioero lisää sekä miesten että lasten syrjäytymisvaaraa.
    Eronneen kanssa liittoon aikovien kannattaa ilman muuta pitää mielessä, että kumppani on käynyt ja käy ehkä edelleen läpi yhtä elämänsä suurimmista kriiseistä. Niin myös hänen lapsensa.

    eli selkeässä vähemmistössä ovat mukana ne, jotka alun perinkin vastustivat eroa eli ne, jotka jätettiin. He eivät näin ollen ole edes tehneet eropäätöstä, laki vain määräsi heidät eroon toisen puolison vaatimuksesta. Katuminen on mielestäni väärä termi tässä tilanteessa, mutta silti vähemmistö on selkeä.

    Huomionarvoista on se, että suuressa enemmistössä on pakko olla paljon pareja, joista kumpainenkin vielä vuosien jälkeen on tyytyväinen yhdessä tehtyyn eropäätökseen.

    Ei ole vaikeaa!

    Äänestä

  • kolmasosassa kirjoitti:

    – kolmessakymmenessä prosentissa, ei suinkaan kolmasosassa! Sorry.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    kova tarve viedä keskustelua pois aloituksesta. Miksi? Arvaan kyllä.

    "Se jätetty vanhempi" hyvin monessa tapauksessa estää hänet jättänyttä miestä tapaamasta omaa lastaan, ellei tämä toimi hänen sanelemillaan säännöillä. Mies vain jättää koko homman. Tiedät tämän itsekin, joten pyydän, että lopetat tähän ja keskityt aloitukseen.

    Vielä yhden ainoan kerran: seitsemänkymmentä prosenttia vastanneista EI KADU eroaan, jolloin voidaan tulkita että sama määrä katuu avioitumistaan!

    Eikös olekin valaisevaa?

    vääriä päätelmiä.
    Se, että ei kadu eroaan, ei suinkaan välttämättä tarkoita sitä, että katuisi avioliittoaan.
    Olisi mielnkiintoista löytää tästä asiasta lisää tutkimustietoa. Nyt näytetään edettävän aivan ennakkoluulojen ja pelkojen varassa. Sinä ainakaan et näytä pystyvän keskustelemaan asiallisesti tästä tärkeästä ja kipeästä aiheesta.
    Toistaiseksi on osoitettu vain se, että melkoinen määrä eronneista katuu eroaan.

    Äänestä

  • kolmasosassa kirjoitti:

    eli selkeässä vähemmistössä ovat mukana ne, jotka alun perinkin vastustivat eroa eli ne, jotka jätettiin. He eivät näin ollen ole edes tehneet eropäätöstä, laki vain määräsi heidät eroon toisen puolison vaatimuksesta. Katuminen on mielestäni väärä termi tässä tilanteessa, mutta silti vähemmistö on selkeä.

    Huomionarvoista on se, että suuressa enemmistössä on pakko olla paljon pareja, joista kumpainenkin vielä vuosien jälkeen on tyytyväinen yhdessä tehtyyn eropäätökseen.

    Ei ole vaikeaa!

    Oletko löytänyt tutkimuksen ja tarkistanut, ketkä siinä ovat olleet mukana?
    Voisitko lähettää minulle tutkimuksen linkin tai lähdetiedot?

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    Sinulla taas on kova tarve pitää juttu juuri siinä missä sinä haluat. Silloin ei kannata tulla keskustelupalstalle vaan puhu vaikka peilikuvallesi.

    Arvaan että arvaat minun olevan "Se jätetty vanhempi". Menit totaalisesti pieleen. Minä olen Se Joka Lähti.

    Mitä tulee itse asiaan niin oliko sinulla niitä keinoja auttaa lapsia vanhempien erohässäköissä vai meneekö aikasi nokkelien sanakäänteiden keksimiseen?

    Murensiko tämä aloitus väitteidesi pohjan?

    Suomi24:ssä kuitenkin myös minä saan aloittaa keskustelun. Tässä ketjussa tein sen lainaamalla (sinun esittelemääsi?) Räsästä, joka kertoo meille että 70 % eronneista EI KADU eroaan. ;)

    Sanallakaan en ole puhunut "vanhempien erohässäköistä". Miksi minun pitäisi? Kyllä vanhempien pitää itse hoitaa hässäkkänsä, jos ovat niin idiootteja etteivät siihen aikuisina kykene, olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.

    Vastuuta vanhemmuuteen, pyydän.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    vääriä päätelmiä.
    Se, että ei kadu eroaan, ei suinkaan välttämättä tarkoita sitä, että katuisi avioliittoaan.
    Olisi mielnkiintoista löytää tästä asiasta lisää tutkimustietoa. Nyt näytetään edettävän aivan ennakkoluulojen ja pelkojen varassa. Sinä ainakaan et näytä pystyvän keskustelemaan asiallisesti tästä tärkeästä ja kipeästä aiheesta.
    Toistaiseksi on osoitettu vain se, että melkoinen määrä eronneista katuu eroaan.

    Ote Räsäsen tekstistä aloitusviestistäsi:
    "Tarpeettomien avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten näkökulman huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä. Avioliittolakia tulisikin uudistaa niin, että lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin turhat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä."

    Tärkeimpänä syynä ehkäistä turhat avioerot nähdään lasten asema, sitä minä tässä peräänkuulutan ja haen. Minulle on itseasiassa aivan sama mitä aikuiset ihmiset tekevät jos ei siihen liity viattomia osapuolia = lapset.

    En tiedä katumuksista muuta kuin omalta osaltani: en kadu eroa hetkeäkään mutta se harmittaa että isä katosi sopimuksista huolimatta lapsen elämästä.

    Mitä nyt tulee asialliseen keskusteluun niin turha yrittää provosoida.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Oletko löytänyt tutkimuksen ja tarkistanut, ketkä siinä ovat olleet mukana?
    Voisitko lähettää minulle tutkimuksen linkin tai lähdetiedot?

    lue uudelleen! ;)

    "Niin, ja tuo "tutkimus". Viittauksia löytyy, muttei faktaa. Outoa kuitenkin, että Räsänen on nostanut asian esiin. Näin se piru lukee sitä raamattuaan – 30 prosenttia katuu...

    70 prosenttia ei!!!!!!!!!!!!!!"

    Näinhän minä (aloittaja) kirjoitan. Mainitsen "tutkimuksen" epäluotettavuudesta myös tuossa toisessa ketjussa.

    Eikö kuitenkin ole hassua, että avioerojen vastustaja ottaa tuekseen "tutkimuksen", jossa 70 prosenttia iloitsee erostaan?

    Tähän "tutkimukseen" viitannut henkilö varmaankin selvittää meille alkuperän nyt kun sitä kysyvät muutkin.

    Jäämme siis odottamaan.

    Äänestä

  • pillastu! kirjoitti:

    Murensiko tämä aloitus väitteidesi pohjan?

    Suomi24:ssä kuitenkin myös minä saan aloittaa keskustelun. Tässä ketjussa tein sen lainaamalla (sinun esittelemääsi?) Räsästä, joka kertoo meille että 70 % eronneista EI KADU eroaan. ;)

    Sanallakaan en ole puhunut "vanhempien erohässäköistä". Miksi minun pitäisi? Kyllä vanhempien pitää itse hoitaa hässäkkänsä, jos ovat niin idiootteja etteivät siihen aikuisina kykene, olisi pitänyt jättää lapset tekemättä.

    Vastuuta vanhemmuuteen, pyydän.

    Ai minkä väitteiden? En kylläkään tiedä muusta kuin juuri tästä ketjusta tällä erää.
    Käyttäisit nimimerkkiä niin olisi jotain tolkkua mutta sinullehan tärkeämpää onkin olla(muka)nokkela.

    Ja tämä lauseesi on vertaansa vailla:
    "Kyllä vanhempien pitää itse hoitaa hässäkkänsä, jos ovat niin idiootteja etteivät siihen aikuisina kykene, olisi pitänyt jättää lapset tekemättä." Voi yhden kerran mitä yksinkertaisuutta! Ei se lapsi joka siihen hässäkkään joutuu ole itse valinnut syntymistään! Kyllä se on vanhempien tehtävä auttaa lapsia ja jos/kun he eivät siihen pysty niin yhteiskunnan tehtävä.

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    Ote Räsäsen tekstistä aloitusviestistäsi:
    "Tarpeettomien avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten näkökulman huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä. Avioliittolakia tulisikin uudistaa niin, että lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin turhat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä."

    Tärkeimpänä syynä ehkäistä turhat avioerot nähdään lasten asema, sitä minä tässä peräänkuulutan ja haen. Minulle on itseasiassa aivan sama mitä aikuiset ihmiset tekevät jos ei siihen liity viattomia osapuolia = lapset.

    En tiedä katumuksista muuta kuin omalta osaltani: en kadu eroa hetkeäkään mutta se harmittaa että isä katosi sopimuksista huolimatta lapsen elämästä.

    Mitä nyt tulee asialliseen keskusteluun niin turha yrittää provosoida.

    on tämä aloitukseni käynnistämä hyökkäys. Miksi? Siksi, että tartuin erään AVIOEROA VASTUSTAVAN siteeraamaan "tutkimukseen". :D

    Miksi niin kiivaasti peräänkuulutat asiaan kuulumattomia kahden aikuisen erosotkujen selvittämiseen? Eikö vastuu perheestä kuulu vain ja ainoastaan näille kahdelle? Jos ex-miehesi ei kanna vastuutaan, jonkun muun pitää se hänen puolestaan tehdä, minunko?

    Turhat avioerot? Minä ennemmin puhuisin turhista avioliitoista ja niiden estämisen tärkeydestä.

    Äänestä

  • uudelleen, kirjoitti:

    lue uudelleen! ;)

    "Niin, ja tuo "tutkimus". Viittauksia löytyy, muttei faktaa. Outoa kuitenkin, että Räsänen on nostanut asian esiin. Näin se piru lukee sitä raamattuaan – 30 prosenttia katuu...

    70 prosenttia ei!!!!!!!!!!!!!!"

    Näinhän minä (aloittaja) kirjoitan. Mainitsen "tutkimuksen" epäluotettavuudesta myös tuossa toisessa ketjussa.

    Eikö kuitenkin ole hassua, että avioerojen vastustaja ottaa tuekseen "tutkimuksen", jossa 70 prosenttia iloitsee erostaan?

    Tähän "tutkimukseen" viitannut henkilö varmaankin selvittää meille alkuperän nyt kun sitä kysyvät muutkin.

    Jäämme siis odottamaan.

    tutkimuksessa tosiaan, että 70% iloitsee erostaan? Minulle se on aivan uusi tieto.

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    Ai minkä väitteiden? En kylläkään tiedä muusta kuin juuri tästä ketjusta tällä erää.
    Käyttäisit nimimerkkiä niin olisi jotain tolkkua mutta sinullehan tärkeämpää onkin olla(muka)nokkela.

    Ja tämä lauseesi on vertaansa vailla:
    "Kyllä vanhempien pitää itse hoitaa hässäkkänsä, jos ovat niin idiootteja etteivät siihen aikuisina kykene, olisi pitänyt jättää lapset tekemättä." Voi yhden kerran mitä yksinkertaisuutta! Ei se lapsi joka siihen hässäkkään joutuu ole itse valinnut syntymistään! Kyllä se on vanhempien tehtävä auttaa lapsia ja jos/kun he eivät siihen pysty niin yhteiskunnan tehtävä.

    Älä tuhlaa aikaasi minun sättimiseeni, sillä ei ole vaikutusta.

    Juuri samaa tarkoitin: On VANHEMPIEN TEHTÄVÄ auttaa lapsiaan. Sinä vaadit täällä muita hoitamaan omaa "erohässäkkääsi".

    Sinua nyppii, että exäsi haihtui eikä hoida velvollisuuksiaan, se on ymmärrettävää. Nyt sinun on vain pärjättävä omillasi, kyllähän sinä lapsia tehdessäsi tiesit, ettei kaikki mene niin kuin haaveillaan?

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    tutkimuksessa tosiaan, että 70% iloitsee erostaan? Minulle se on aivan uusi tieto.

    Ottaapa koville.

    Äänestä

  • yllättävä kirjoitti:

    on tämä aloitukseni käynnistämä hyökkäys. Miksi? Siksi, että tartuin erään AVIOEROA VASTUSTAVAN siteeraamaan "tutkimukseen". :D

    Miksi niin kiivaasti peräänkuulutat asiaan kuulumattomia kahden aikuisen erosotkujen selvittämiseen? Eikö vastuu perheestä kuulu vain ja ainoastaan näille kahdelle? Jos ex-miehesi ei kanna vastuutaan, jonkun muun pitää se hänen puolestaan tehdä, minunko?

    Turhat avioerot? Minä ennemmin puhuisin turhista avioliitoista ja niiden estämisen tärkeydestä.

    En viitsi tuhlata enempää aikaa tähän väittelyyn koska sinulle on ilmiselvästi tärkeämpää vain olla oikeassa kuin keskustella Oikeasta Asiasta = Erojen vaikutuksesta lapsiin, voisiko eroja ehkäisemällä ja erotyössä auttamalla auttaa lapsia.

    Ohessa linkki Väestöliiton Perhebarometriin josta löytyy erittäin paljon mielenkiintoista tutkimusaineistoa perhe-parisuhde-lapset-akselilla. Ja niitä prosentteja kans.

    http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/76631/file/Perhebarometri2003.pdf

    Äänestä

  • rauhoitu. kirjoitti:

    Älä tuhlaa aikaasi minun sättimiseeni, sillä ei ole vaikutusta.

    Juuri samaa tarkoitin: On VANHEMPIEN TEHTÄVÄ auttaa lapsiaan. Sinä vaadit täällä muita hoitamaan omaa "erohässäkkääsi".

    Sinua nyppii, että exäsi haihtui eikä hoida velvollisuuksiaan, se on ymmärrettävää. Nyt sinun on vain pärjättävä omillasi, kyllähän sinä lapsia tehdessäsi tiesit, ettei kaikki mene niin kuin haaveillaan?

    Toisin kuin sinä, minä olen kiinnostunut näistä ilmiöistä ihan yhteiskunnallisestikin, en pelkästään omien kokemusteni vuoksi. Minulla on myös rohkeutta tuoda esiin se millä taustalla itse puhun. Onko sinulla? Vastaan tähän itse: ei ole, sinulla on rohkeutta korkeintaan kehitellä nokkelia lauseita.

    Paitsi kylmiä faktoja ja oikeassa olemista ihminen tarvitsee myös empaattisuutta. Minä välitän paitsi omista lapsistani myös vaikkapa naapurin sellaisista joilla on rankkaa.

    tee aloitus empaattisuudesta, yhteiskunnallisista ilmiöistä tai ihan mistä vain. Minä teen sitten kuten sinä: tulen kaikin tekopyhin keinoin viemään sitä sivuraiteille.

    En olisi uskonut, että aloituksesta syntyy näin iso meteli. Toisaalta tämä palsta on jo pitkään ollut muiden kuin uusperheellisten hallinnoima, joten eipä kai ole yllätys.

    Enkä minä tule häiriköimään, tee ihan rauhassa oma aloitus. ;) Tämä ketju koskee nyt Räsäsen mainitsemaa tutkimusta.

    Päkästä muuten on empaattisuus kaukana!

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    En viitsi tuhlata enempää aikaa tähän väittelyyn koska sinulle on ilmiselvästi tärkeämpää vain olla oikeassa kuin keskustella Oikeasta Asiasta = Erojen vaikutuksesta lapsiin, voisiko eroja ehkäisemällä ja erotyössä auttamalla auttaa lapsia.

    Ohessa linkki Väestöliiton Perhebarometriin josta löytyy erittäin paljon mielenkiintoista tutkimusaineistoa perhe-parisuhde-lapset-akselilla. Ja niitä prosentteja kans.

    http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/76631/file/Perhebarometri2003.pdf

    vastuun omasta avioerostasi sinulle, ohitat kommenttini etkä "viitsi enää tuhlata aikaa tähän väittelyyn" ja käännät keskustelun muille raiteille. Uskon, että sinulla olisi tyylikkäämpiäkin (mukanokkelampia?) tapoja päättää keskustelu omalta osaltasi.

    Kehotit minua ottamaan laput pois silmiltäni, minä teen samoin. Sinun lapsellasi on (omien sanojesi mukaan) empaattinen ja välittävä äiti, joten hänellä ei ole hätää. Toivon, ettet tee isättömyydestä ongelmaa hänelle.

    Toivon, että tämän jälkeen palataan itse aiheeseen.

    Äänestä

  • :D :D :D kirjoitti:

    Ottaapa koville.

    ikävää! Mutta eiköhän se siitä.

    Äänestä

  • Sweetie kirjoitti:

    En viitsi tuhlata enempää aikaa tähän väittelyyn koska sinulle on ilmiselvästi tärkeämpää vain olla oikeassa kuin keskustella Oikeasta Asiasta = Erojen vaikutuksesta lapsiin, voisiko eroja ehkäisemällä ja erotyössä auttamalla auttaa lapsia.

    Ohessa linkki Väestöliiton Perhebarometriin josta löytyy erittäin paljon mielenkiintoista tutkimusaineistoa perhe-parisuhde-lapset-akselilla. Ja niitä prosentteja kans.

    http://www.vaestoliitto.fi/mp/db/file_library/x/IMG/76631/file/Perhebarometri2003.pdf

    Tuo saattaa olla se tutkimus, johon mm. Päivi Räsänen viittaa. Ainakin se sisältää tärkeää tietoa ja herättää ajatuksia.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Tuo saattaa olla se tutkimus, johon mm. Päivi Räsänen viittaa. Ainakin se sisältää tärkeää tietoa ja herättää ajatuksia.

    melko lailla sivuja. Referoisitko tärkeimmät, kun ehdit jo perehtyä?

    Äänestä

  • olevan kirjoitti:

    melko lailla sivuja. Referoisitko tärkeimmät, kun ehdit jo perehtyä?

    löydät sinua kiinnostavien osioiden sivunumerot, ja voit lukea ne itse.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että kolmasosa eronneista katuu eroaan vielä/jo kolmen vuoden kuluttua.
    Miehille avioero on tuhoisampi kuin naisille. Siitä, kuinka avioero vaikuttaa pariskunnan lapsiin, on myös paljon tutkimustietoa. Avioero lisää sekä miesten että lasten syrjäytymisvaaraa.
    Eronneen kanssa liittoon aikovien kannattaa ilman muuta pitää mielessä, että kumppani on käynyt ja käy ehkä edelleen läpi yhtä elämänsä suurimmista kriiseistä. Niin myös hänen lapsensa.

    joten pitääkö niitä jotenkin "erotella"tai jäädä odottamaan??

    Itsellä erosta yli 5 vuotta,enkä ole päivääkään eroani katunut..(tosin mies se halusi erota, mutta kuitenkin)..ja tiedän ettei ex-miehenikään ole katunut.Se oli oikea ratkaisu silloin.

    Lapset sopeutui eroon suht hyvin,kellekään ei traumoja jäänyt.Isä on heidän elämässään läsnä yhä,ja ovat sieltä saaneet uuden sisaruksen ja tottuneet hyvin isän uuteen puolisoon.

    Ja minäkin olen yhä hengissä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katuu eroaan? kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000061&posting=22000000036042250 -ketjussa tuli esiin kristillisten Päivi Räsänen ja hänen mielipiteensä. Lainaan Räsästä (jota en aiemminkaan pitänyt kovin fiksuna):

"Tutkimuksen mukaan noin 30 prosenttia eronneista katuu eroaan kolmen vuoden kuluttua. Lapsiperheen hajoaminen ei ole enää kahden kauppa. Kun sovittelusta avioeron ehtona luovuttiin v. 1988, avioerojen määrä kasvoi n. 30%. Vapaaehtoiseenkin sovitteluun on vaikea päästä, koska palveluja on niukasti.

Avioerojen vähentäminen tulisi nostaa poliittiseksi tavoitteeksi ja nähdä se osana ennalta ehkäisevää lastensuojelutyötä. Tarpeettomien avioerojen ehkäisemiseksi ja erityisesti lasten näkökulman huomioimiseksi perheasiain sovittelupalveluiden resursseja tulisi lisätä. Avioliittolakia tulisikin uudistaa niin, että lapsiperheiden kohdalla siihen palautettaisiin turhat avioerot ehkäisevä sovittelu ennen eron myöntämistä."

?????????????????

Oikaistaanpa mutkia: jos 30 prosenttia katuu ja 70 ei, ovatko avioliitot olleet onnistuneita? Tässä on jo huima määrä niitä pareja, jotka ovat eronneet yhteistuumin, katujiin kuuluu varmasti suuri joukko niitä, jotka on "jätetty".

Seitsemänkymmentä prosenttia ei kadu eroaan, jolloin on todennäköistä että he katuvat avioitumistaan! Millä ihmeen laskukaavalla 30:sta prosentista saadaan tässä yhteydessä enemmistö?

Räsänen ottaa sitten lapset käsikassaraksi: eroaminen on tehtävä vaikeammaksi, sillä lapset kärsivät! Miten paljon lapset kärsivät riitaisesta ja turvattomasta pakkoavioliitosta? Hällä väliä, jumalan nimessä. Uskomatonta holhousmentaliteettia.

Niin, ja tuo "tutkimus". Viittauksia löytyy, muttei faktaa. Outoa kuitenkin, että Räsänen on nostanut asian esiin. Näin se piru lukee sitä raamattuaan – 30 prosenttia katuu...

70 prosenttia ei!!!!!!!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu