Onko täällä ketään muita, ketkä ovat odottaneet tai aikovat odottaa seksiä hääyöhönsä saakka? Itse olin neitsyt papin aameneen saakka ja suosittelen samaa muillekin. Silloin ei tarvitse rikkoa itseään irtosuhteilla vaan voi antaa sen ainoansa omalle aviopuolisolleen.
Seksi on nyt erittäin nautittavaa sen rakkaimman ihmisen kanssa. Koko seurustelu- /kihlausaika oli kuin pitkä esileikki, jolloin molempien seksuaalinen halu kiihotettiin aivan huippuunsa. Ja kun sitten kun oli lupa rakastella, seksuaalinen tyydytys oli aivan mieletön. Kohta vuosi ollaan oltu naimisissa ja seksiä harrastetaan edelleen 5 - 10 krt/vko. Aivan mahtavaa!
Ps. Ollaan helluntailaisia, joten päätös esiaviollisesta seksistä pidättäytymiseen perustui raamatun ohjeisiin.
Neitsyys hääyönä?
86
16784
Vastaukset
- jjhajdha
kunnoitan päätöstäsi mutta huomauttaisin että harva tänä päivänä menee naimisiin heti 18-vuotiaana, paitsi juuri "uskonnollisista syistä". 18-vuotias ei mielestäni ole valmis naimisiin ja se että silloin saa harrastaa seksiä on tosi surkea syy mennä naimisiin. eteenkin kun erota ei "saa" vaikka huomaisikin muutaman vuoden kuluttua että kumppani on väärä...
kuinka kauan seurustelitte, ette varmaankaan kovin kauan?- kuulepas nyt
naimisiin kannattaa mennä nimenomaan nuorena koska silloin hedelmällisyys huipussaan ja lapsia helppo saada, joten ei kannata odottaa hirveästi, yli 25v:n. se ei ole järkevää. ja nuorena myös voimat riittää eri tavalla kuin 40 kymppisenä. kaikella kunnioituksella. aamen.
- varten
kuulepas nyt kirjoitti:

Naimisiin mennään rakkaudesta ja sen takia, että ollaan löydetty ihminen, jonka kanssa sovitaan niin hyvin yhteen, että halutaan sitoutua tähän. Ei naimisiin mennä vain sen takia, että halutaan hankkia lapsia. Mielestäni typerä syy mennä sen takia naimisiin, että nuorena hedelmällisyys olisi korkeimmillaan. Kyllähän sen lapsen voi saada vaikka 40-vuotiaana. 18-vuotias on henkisesti vielä lapsi ja hänellä on vielä opiskelu yms. edessä, joka muuttaa ihmistä melkoisesti. Jos ajattelee, että menisi vain kerran elämässään naimisiin, kannattaa odottaa 25-vuotiaaksi, jolloin tietää jo enemmän, mitä elämältä haluaa.
- vaan..

nii onhan se varmaan hienoa mennä 18v naimisiin ja päästä harrastaan seksiä ja alkaa tekee lapsia.
Itse kumminkin mieluummin käytän nuoruuden niin, että etsin itseäni matkustelemalla ja opiskelen itselleni ammatin. olen läpikäynyt yhden pitkän suhteen ja monta lyhyempää. sinkkuna ollut pari vuotta. ihan sen takia, että kun ihminen tuntee itsensä kunnolla hän vasta oikeasti tietää mitä haluaa elämässään. joillekin onnellisille se oikea on tietysti se, joka tavataan 16v ja mennää naimisiin 18v ja ollaan onnellisia lopun ikää. mut jos olisin itse mennyt naimisiin miehen kanssa jonka kanssa seurustelin 18vuotiaana, niin huhhuh.. hyvä mies kaikin puolin, mut ei "se oikea".
mut onhan tos toki se, et jos ei tiedä mitä menettää ni eipä sitä osaa haikaillakaan. - kuulepas nyt
varten kirjoitti:
Naimisiin mennään rakkaudesta ja sen takia, että ollaan löydetty ihminen, jonka kanssa sovitaan niin hyvin yhteen, että halutaan sitoutua tähän. Ei naimisiin mennä vain sen takia, että halutaan hankkia lapsia. Mielestäni typerä syy mennä sen takia naimisiin, että nuorena hedelmällisyys olisi korkeimmillaan. Kyllähän sen lapsen voi saada vaikka 40-vuotiaana. 18-vuotias on henkisesti vielä lapsi ja hänellä on vielä opiskelu yms. edessä, joka muuttaa ihmistä melkoisesti. Jos ajattelee, että menisi vain kerran elämässään naimisiin, kannattaa odottaa 25-vuotiaaksi, jolloin tietää jo enemmän, mitä elämältä haluaa.
Saada pentuja äkkiä, ja paljon!
Sossu maksaa ,ei tartte työpaikkaa. Juuri sitä, mitä elämältä haluan. - sekxi
Jos 18 vuotias ei ole valmis menemään naimisiin (sitoutumaan), niin silloin ei ole valmis harrastamaan seksiäkään. Seksi on vastuullisten aikuisten juttu.
- katkera itselleni
Voi kunpa olisin itsekin ollut yhtä viisas ja vahva kuin sinä. Olen vasta tulossa uskoon ja olisin niin kovasti halunnut näin jälkeen päin ajatellen että joku olisi lapsena tai nuorempana kertonut minulle seksistä uskon ja avioliiton näkökulmasta. Koulussa kyllä valistettiin, että käytä kondomia jne, mutta kukaan ei kertonut mitä seksi merkitsee avioliitossa ja millaiseksi Jumala on sen tarkoittanut. Voi kunpa olisin ymmärtänyt mitä kaikkea neitsyyden menettäminen omalle aviomiehelle merkitsee. Kuvittelin jossain alitajunnassani, että suurin osa harrastaa seksiä ennen 18v. ja kartuttaa kokemuksia. Tunsin itseni erilaiseksi ja epäkiinnostavaksi kun kavereilla oli jo poikaystät ja minulla ei mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen 18 ikävuoteen mennessä...itsetuntoni huononi ja aloin etsimään ehdokkaita baareista (aivan väärä paikka) ja yhden kerran lopulta sorruin typerään yhden illan-leikkiin. (Tällöinkin tosin typerästi kuvittelin että hänestä saisin poikaystävän, että ei se jää yhteen iltaan.) Kuinka virheellisesti ja ilman järkeä ja ymmärrystä ihminen voikaan toimia vaikka muuten olisi ihan viisas ja hyvä koulussa jne.
Heti tämän jälkeen löysinkin lopulta aviomieheni, mitä edelleen päivittäin kiitän ja iloitsen. Sain ihanan uskovaisesta perheestä olevan miehen, joka pitää minusta huolta. Onnellisempi en voisi olla.
Kuitenkin meitä molempia vieläkin surettaa, ettei saatu yhdessä toistemme kanssa kokea elämän suurimpia asioita. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi ja olen katkera etten antanut itseni kokea sitä aviomieheni kanssa...miksi en ollut vahva ymmärtänyt aikaisemmin kuinka tärkeää se olisi ollut meidän parisuhteelle ja avioliitolle.
Kunpa saisin elää sen päivän uudelleen ja tehdä toisen valinnan. Kunpa vapautuisin tästä syyllisyyden tunteesta ja katkeruudesta. Kunpa voisin vielä toteuttaa mieheni ja minun unelman. Miten vapautuisin tästä ahdingosta?- JC**
Älä tunne syyllisyyttä, me kaikki ihmiset olemme täällä maanpäällä syntisiä. Kaikki synnit ovat yhtä pahoja ja yhtä syntisiä. Me kaikki ajaudumme syntiin, siltä emme voi välttyä. Mutta mikä meitä auttaa on usko Kristukseen, sillä Jeesus on tie, totuus ja elämä, kaikki.
Maailmassa kaikki ihmiset tekevät syntiä eikä osa edes tunnista sitä.
Mutta minä sanon sinulle, usko kaikki synnit anteeksi. Jeesuksen ulosvuotaneen, kalliin sovintoveren kautta. Usko ja ole hyvässä turvassa. - katkera itselleni
Kiitos vastauksista. Uskon Jeesukseen...olen vain vielä niin alussa näissä uskon asioissa ettei aina oikein vielä tiedä miten tätä uskon elämää eletään jne. Miehenikin on ajautunut vähän etäämmälle Jumalasta...rukoilen päivittäin että hän löytäisi Jeesuksen taas täysillä ja että löydettäisiin yhteinen uskon elämä.
Uskon että olen saanut syntini anteeksi. Kuitenkin välillä kovasti vieläkin harmittaa vaan että en voi kokea ensimmäistä kertaani oman mieheni kanssa ja tuntuu pahalta kun miestäni harmittaa myös. - JC**
katkera itselleni kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Uskon Jeesukseen...olen vain vielä niin alussa näissä uskon asioissa ettei aina oikein vielä tiedä miten tätä uskon elämää eletään jne. Miehenikin on ajautunut vähän etäämmälle Jumalasta...rukoilen päivittäin että hän löytäisi Jeesuksen taas täysillä ja että löydettäisiin yhteinen uskon elämä.
Uskon että olen saanut syntini anteeksi. Kuitenkin välillä kovasti vieläkin harmittaa vaan että en voi kokea ensimmäistä kertaani oman mieheni kanssa ja tuntuu pahalta kun miestäni harmittaa myös.Minullakin on ollut ja on edelleen vaikeaa elää tiettyjen asioiden kanssa mitä on tapahtunut ja mitkä koen ja otan raskaasti. Ymmärrän sinua, miltä sinusta tuntuu. Olen itsekin joissakin asioissa katkera itselleni ja rukoilen, että pääsisin niistä ajatuksista eroon, sillä kun synnit on maksettu ja anteeksi annettu, ei niitä enää ole eikä niihin pitäisi palata.
Tuo asia varmasti painaa sinua, mutta toivon sinulle voimia ja uskon vahvistusta, että pääset siitä eroon. Voimia teille molemmille ja rukouksia, että miehesikin saisi elävän uskon. - turhan takia
katkera itselleni kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Uskon Jeesukseen...olen vain vielä niin alussa näissä uskon asioissa ettei aina oikein vielä tiedä miten tätä uskon elämää eletään jne. Miehenikin on ajautunut vähän etäämmälle Jumalasta...rukoilen päivittäin että hän löytäisi Jeesuksen taas täysillä ja että löydettäisiin yhteinen uskon elämä.
Uskon että olen saanut syntini anteeksi. Kuitenkin välillä kovasti vieläkin harmittaa vaan että en voi kokea ensimmäistä kertaani oman mieheni kanssa ja tuntuu pahalta kun miestäni harmittaa myös.Jos haluat pilata teidän parisuhteen, niin kieriskele vaan itsesyytöksissä. Sinä olit nuorena tietämätön ja ymmärtämätön ja siitä pitää sinun kärsimän koko loppuikäsi, eikö vaan? Onnellisuus onkin ihan ylimainostettua hommaa.
Minä olen sitä mieltä, että kun aloittaa suhteen uuden ihmisen kanssa, eka kerta on aina eka kerta. Vaikka olet ollut jonkun toisen miehen kanssa aikaisemmin, se ei liity tässä suhteessa teidän ensimmäiseen yhteiseen yöhönne. Itsekäs tai epävarma mies saattaa toki tehdä siitä ongelman itselleen. Jos miehellä on taipumusta huonoon itsetuntoon tai mustasukkaisuuteen, voi miettiä tykönänsä, että vertaatko sinä häntä aiempiin rakastajiisi, mutta silloin on kyse henkisesti kypsymättömästä miehestä. Minusta se on jotenkin ällöttävä ajatus, jos miehesi mielestä sinulla ei olisi saanut olla mitään elämää ennen häntä vaan hänen olisi pitänyt päästä päästämään sinut neitsyydestä vaikket ollut edes uskovainen neitsyytesi menettäessäsi ja hän itsekään ei enää ole uskovainen. Tosi omistushaluista ja itsekästä tuollainen!
En kirjoita tätä siinä mielessä, että suosittelisin yhden illan suhteita kenellekään, minusta seksi on parhaimmillaan parisuhteessa. Itse olin neitsyt mennessäni naimisiin, vaikka olinkin jo lähes kolmikymppinen silloin. Miehelläni oli ollut 4 seksikumppania ennen minua, eikä se ole ollut mikään ongelma minulle. Ensimmäinen kerta yhdessä jännitti meitä kumpaakin ja oli ihana ja merkityksellinen kokemus meille. Tuntuu myös hyvältä, kun mies on niin haltioissaan minun vartalostani ja ihastelee kuinka ihmeellinen minä olen sängyssä. Ei siis tarvitse yhtään murehtia sitä, haluaisiko hän mieluummin olla jonkun eksänsä kanssa:) - katkera itselleni
turhan takia kirjoitti:
Jos haluat pilata teidän parisuhteen, niin kieriskele vaan itsesyytöksissä. Sinä olit nuorena tietämätön ja ymmärtämätön ja siitä pitää sinun kärsimän koko loppuikäsi, eikö vaan? Onnellisuus onkin ihan ylimainostettua hommaa.
Minä olen sitä mieltä, että kun aloittaa suhteen uuden ihmisen kanssa, eka kerta on aina eka kerta. Vaikka olet ollut jonkun toisen miehen kanssa aikaisemmin, se ei liity tässä suhteessa teidän ensimmäiseen yhteiseen yöhönne. Itsekäs tai epävarma mies saattaa toki tehdä siitä ongelman itselleen. Jos miehellä on taipumusta huonoon itsetuntoon tai mustasukkaisuuteen, voi miettiä tykönänsä, että vertaatko sinä häntä aiempiin rakastajiisi, mutta silloin on kyse henkisesti kypsymättömästä miehestä. Minusta se on jotenkin ällöttävä ajatus, jos miehesi mielestä sinulla ei olisi saanut olla mitään elämää ennen häntä vaan hänen olisi pitänyt päästä päästämään sinut neitsyydestä vaikket ollut edes uskovainen neitsyytesi menettäessäsi ja hän itsekään ei enää ole uskovainen. Tosi omistushaluista ja itsekästä tuollainen!
En kirjoita tätä siinä mielessä, että suosittelisin yhden illan suhteita kenellekään, minusta seksi on parhaimmillaan parisuhteessa. Itse olin neitsyt mennessäni naimisiin, vaikka olinkin jo lähes kolmikymppinen silloin. Miehelläni oli ollut 4 seksikumppania ennen minua, eikä se ole ollut mikään ongelma minulle. Ensimmäinen kerta yhdessä jännitti meitä kumpaakin ja oli ihana ja merkityksellinen kokemus meille. Tuntuu myös hyvältä, kun mies on niin haltioissaan minun vartalostani ja ihastelee kuinka ihmeellinen minä olen sängyssä. Ei siis tarvitse yhtään murehtia sitä, haluaisiko hän mieluummin olla jonkun eksänsä kanssa:)Kyllä mieheni ymmärtää asian, tilanteeni nuorena jne. Se vaan harmittaa, kun molemmille se olis ollu tärkee juttu, mut en sitä vaan nuorempana ymmärtänyt kuinka tärkeältä se myöhemmin vois tuntuu. Naimisiinhan mieheni minua pyysi ja tässä ollaan ja hyvin menee. Tuli vaan näitä ajatuksia mieleen kun tän keskustelunaloituksen näin, että olisinpa itse ollut yhtä vahva...minusta se olisi ollut tavoiteltava juttu.
- Minä vain
Minä annoin neitsyyteni 17-vuotiaana itseäni yli 20 vuotta vanhemmalle miehelle. Enkä ole katunut päivääkään, suhteemme jatkui vielä suhteellisen pitkään ja hän opetti minulle kaiken seksistä.
Seksi kuuluu kaikille, ei pelkästään aviossa olijoille. Pakko tunnustaa, että en kuulu kirkkoon ja karsastan kaikkia uskiksia. Olen enemmän ateisti. - mimmu
Hei! Olen itse uskovainen samoin kihlattuni, mutta hänellä on kyllä aikasempia kokemuksia seksistä! Ollaan kuitenkin päätetty, että me odotamme avioliittoon ja Jumala on myös puhutellut minua paljon tässä asiassa, koska uskoin aikaisemmin, että Jumala johdattaa minulle miehen , joka olisi myös neitsyt no... näin ei käynyt, mutta Herra on armossaan johdattanut minut tästä yli.
Puhutaan aina, että esim kirkossa kun on synninpäästö niin Jumala antaa meidän synnit anteeksi...tavallaan uudistaa meidät..niin olen myös miettinyt minun ja kihlattuni seurustelua.. Olemme vahvistaneet tostemme uskoa ja kaikkein tärkeintä on se meidän suhde mitä minä ja kihlattuni teemme..menneisyys on tavallaan entistä elämää, toki siitä pitää voida puhua, mutta ei saa jäädä siihen kiinni..olemme toisillemme neitsyitä ja se on tärkeintä! - katkera itselleni
Ettei Jeesus auttanut uskovasiiaan sodissa, tai edes Usassa syyskuussa 2001
t: nimim. katkera itselleni - Olet väärässä
turhan takia kirjoitti:
Jos haluat pilata teidän parisuhteen, niin kieriskele vaan itsesyytöksissä. Sinä olit nuorena tietämätön ja ymmärtämätön ja siitä pitää sinun kärsimän koko loppuikäsi, eikö vaan? Onnellisuus onkin ihan ylimainostettua hommaa.
Minä olen sitä mieltä, että kun aloittaa suhteen uuden ihmisen kanssa, eka kerta on aina eka kerta. Vaikka olet ollut jonkun toisen miehen kanssa aikaisemmin, se ei liity tässä suhteessa teidän ensimmäiseen yhteiseen yöhönne. Itsekäs tai epävarma mies saattaa toki tehdä siitä ongelman itselleen. Jos miehellä on taipumusta huonoon itsetuntoon tai mustasukkaisuuteen, voi miettiä tykönänsä, että vertaatko sinä häntä aiempiin rakastajiisi, mutta silloin on kyse henkisesti kypsymättömästä miehestä. Minusta se on jotenkin ällöttävä ajatus, jos miehesi mielestä sinulla ei olisi saanut olla mitään elämää ennen häntä vaan hänen olisi pitänyt päästä päästämään sinut neitsyydestä vaikket ollut edes uskovainen neitsyytesi menettäessäsi ja hän itsekään ei enää ole uskovainen. Tosi omistushaluista ja itsekästä tuollainen!
En kirjoita tätä siinä mielessä, että suosittelisin yhden illan suhteita kenellekään, minusta seksi on parhaimmillaan parisuhteessa. Itse olin neitsyt mennessäni naimisiin, vaikka olinkin jo lähes kolmikymppinen silloin. Miehelläni oli ollut 4 seksikumppania ennen minua, eikä se ole ollut mikään ongelma minulle. Ensimmäinen kerta yhdessä jännitti meitä kumpaakin ja oli ihana ja merkityksellinen kokemus meille. Tuntuu myös hyvältä, kun mies on niin haltioissaan minun vartalostani ja ihastelee kuinka ihmeellinen minä olen sängyssä. Ei siis tarvitse yhtään murehtia sitä, haluaisiko hän mieluummin olla jonkun eksänsä kanssa:)"Minusta se on jotenkin ällöttävä ajatus, jos miehesi mielestä sinulla ei olisi saanut olla mitään elämää ennen häntä vaan hänen olisi pitänyt päästä päästämään sinut neitsyydestä vaikket ollut edes uskovainen neitsyytesi menettäessäsi ja hän itsekään ei enää ole uskovainen. Tosi omistushaluista ja itsekästä tuollainen! "
Ei toisen koskemattomuuden vaatiminen ole itsekästä silloin kun vaatija itse on koskematon. Itsekästä on antaa neitsyys halvalla jossain corollan takapenkillä hetken mielijohteesta puolitutulle kollille, johon ei ole tarkoitustakaan sitoutua. Itsekästä on kerätä kokemuksia omien itsekkäiden himojen perässä juosten, välittämättä tulevasta puolisosta ja hänen tunteistaan. Itsekästä on aiheuttaa toiselle pahaa mieltä ja tieten tahtoen mustasukkaisuutta. Syyllinen on se joka toteuttaa itsekkyyttään, ei se joka siitä joutuu kärsimään. Olet väärässä kirjoitti:
"Minusta se on jotenkin ällöttävä ajatus, jos miehesi mielestä sinulla ei olisi saanut olla mitään elämää ennen häntä vaan hänen olisi pitänyt päästä päästämään sinut neitsyydestä vaikket ollut edes uskovainen neitsyytesi menettäessäsi ja hän itsekään ei enää ole uskovainen. Tosi omistushaluista ja itsekästä tuollainen! "
Ei toisen koskemattomuuden vaatiminen ole itsekästä silloin kun vaatija itse on koskematon. Itsekästä on antaa neitsyys halvalla jossain corollan takapenkillä hetken mielijohteesta puolitutulle kollille, johon ei ole tarkoitustakaan sitoutua. Itsekästä on kerätä kokemuksia omien itsekkäiden himojen perässä juosten, välittämättä tulevasta puolisosta ja hänen tunteistaan. Itsekästä on aiheuttaa toiselle pahaa mieltä ja tieten tahtoen mustasukkaisuutta. Syyllinen on se joka toteuttaa itsekkyyttään, ei se joka siitä joutuu kärsimään.Uskotko ite tekstiis?
Minä vain kirjoitti:
Minä annoin neitsyyteni 17-vuotiaana itseäni yli 20 vuotta vanhemmalle miehelle. Enkä ole katunut päivääkään, suhteemme jatkui vielä suhteellisen pitkään ja hän opetti minulle kaiken seksistä.
Seksi kuuluu kaikille, ei pelkästään aviossa olijoille. Pakko tunnustaa, että en kuulu kirkkoon ja karsastan kaikkia uskiksia. Olen enemmän ateisti.P.Rasanen
- Sirpa73
Minä vain kirjoitti:
Minä annoin neitsyyteni 17-vuotiaana itseäni yli 20 vuotta vanhemmalle miehelle. Enkä ole katunut päivääkään, suhteemme jatkui vielä suhteellisen pitkään ja hän opetti minulle kaiken seksistä.
Seksi kuuluu kaikille, ei pelkästään aviossa olijoille. Pakko tunnustaa, että en kuulu kirkkoon ja karsastan kaikkia uskiksia. Olen enemmän ateisti.Panna nyt tossa iässä vanhaa äijää. :D
- Anonyymi
katkera itselleni kirjoitti:
Kyllä mieheni ymmärtää asian, tilanteeni nuorena jne. Se vaan harmittaa, kun molemmille se olis ollu tärkee juttu, mut en sitä vaan nuorempana ymmärtänyt kuinka tärkeältä se myöhemmin vois tuntuu. Naimisiinhan mieheni minua pyysi ja tässä ollaan ja hyvin menee. Tuli vaan näitä ajatuksia mieleen kun tän keskustelunaloituksen näin, että olisinpa itse ollut yhtä vahva...minusta se olisi ollut tavoiteltava juttu.
Olit siis tietämätön ja kokematon eräiden asioiden suhteen.
Vanhempasi eivät sinua valistaneet?
Ja koulussakin tuputettiin vain sitä seksin 'harrastamista'. Nyt kun koet surua, niin ymmärrän hyvin että kouluhallinnon virkahenkilöt naureskellen ja sadistisen vahingoniloisina antavat toisilleen yläfemmoja kun ovat onnistuneet pimentämään sen vaihtoehdon että seksin aloittaisi vasta aviossa puolisonsa kanssa, ja ovat sitten pimeän tyytyväisiä että ovat saattaneet elämääsi tuollaista surua ja murhetta. -Ja harmittelevat etteivät ole kaikkien osalta siinä onnistuneet.
- ex-hellari nyk. ev.lut
Itse olen myös helluntailaisen perheen kasvatti. Olen sinua 20 vuotta vanhempi, joten kokemukseni saattavat olla siitäkin syystä vähän erilaisia, mutta ihmetyttää kovasti, jos teidän seksielämänne on ollut täydellistä ja ihanaa hääyöstä lähtien. Ainakin minun ikäpolvelleni taottiin päähän sitä, että kaikki seksiin liittyvä on rumaa ja likaista niin kauan kunnes pappi on sanonut aamenensa. Sen jälkeen kaikki on niin taivaallista kuin sinä kerroit eli aiemmin niin likainen seksi muuttuu yhdessä yössä ihanaksi asiaksi ja luvalliseksi nautinnoksi. Häitä ennen ei siis saanut ajatella seksuaalisia ajatuksia vastakkaisesta sukupuolesta ettei ajautuisi kiusaukseen, ei saanut tutustua omaan ruumiiseensa, harrastaa itsetyydytystä (ennemmin käskettiin vaikka hakata oma käsi poikki, ennen kuin sortuisi moiseen itsesaastutukseen!), eikä tietenkään koskea poikiin/miehiin kädestä pitoa tai pikaista halausta enempää ennen kuin pappi oli sen aamenensa sanonut. Sen mitä olen ystäväpiiriäni seurannut, tästä seurasi monesti se, että mentiin 18-vuotiaina naimisiin, kun oltiin seurusteltu 1-2 vuotta, eikä jaksettu enää pidättäytyä ja siitä seurasi onnettomia avioliittoja ja myös eroja. Seksiongelmia on monilla minun ystäväpiirissäni eli ei pystytäkään yhdyntään (tilaa kutsutaan vaginismiksi). Mieli sanoo, että rakastelu on nyt luvallista, mutta ruumis panee vastaan. Jotkut ovat päässeet siitä ongelmasta, mutta jotkut naiset ovat vain luovuttaneet ja todenneet, etteivät pidä seksistä ja suostuvat seksiin vain silloin tällöin miehensä vuoksi tai lastentekotarkoituksessa.
Itse olin niin ujo nuorempana, etten löytänyt seurustelukumppania ja sitten kun olin rohkaistunut, olivat ikäpolveni uskispojat jo varattuja. Vapaiden suuntien seurakunnissa on se ongelma, että nuoria naisia on keskimäärin kuusi yhtä nuorta miestä kohti, joten se on tosiasia, että läheskään kaikki uskovaiset naiset eivät löydä itselleen uskovaista miestä. Uskovainen mieshän ehdottomasti pitäisi löytää, se on seurakuntien kanta. Ihmettelen todella, voiko olla jumalan tahto, että n. 95 % uskovaisista miehistä löytää itselleen uskovaisen puolison, mutta naisista vain jotain 20 % :O Monet uskisnaisista lähtevät vähin äänin seurakunnasta tämän takia. Jos miestä taas lähtee etsimään ei-uskovaisten joukosta, on se yleensä vaikeaa seksuaalisen kokemattomuuden takia, mutta jos hyvin käy, onnistuu löytämään mukavan miehen, joka ei painosta heti seksiin, eikä pidä täysin outona, jos toinen haluaa tutustua ensin kunnolla ja mahdollisesti jopa kihlautua tms. ennen sänkyyn menoa. Itse löysin ihanan mieheni vasta 40-vuotiaana ja täytyy sanoa, että piti jokusen kerran käydä seksuaaliterapeutilla, ennen kuin homma alkoi sujua... Syynä siihen etten minä ihan hyvän näköinen nainen löytänyt miestä aikaisemmin oli osittain se, että olin oppinut seurakunnassa niin varovaiseksi miesten kanssa, että oli sellainen olo, että mies tulkitsee melkein minkä vain eleen, kotiin kutsumisen tms. lupaukseksi seksistä, vaikka niin ei tietenkään todellisuudessa ollut. Homma alkoi edistyä vasta kun päätin, etten enää varon vaan koitan olla niin kuin muutkin ihmiset.
Summa summarum, kannatan sitä, että ihmiset harrastavat seksiä vain seurustelusuhteissa. Ihan oman turvallisuutensakaan takia ei ole hyvä alkaa hommiin täysin vieraan ihmisen kanssa ja onhan se kivempi kumppanillekin, kun tietää ettei toisella ole ollut kymmenittäin partnereita ennen häntä. Sitä en suosittele, että nuorille opetetaan seksin olevan synneistä suurin, niin että kaunis seksuaalisuus tulee pilatuksi mahdollisesti loppuiäksi.- hellareita läheltä seurannut
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, vaikka kunnioitan myös alkuperäisen kirjoittajan päätöstä ja kokemusta. Itse olen läheltä hellareiden ja uskovaisten elämää seurannut, ja aina tosiaan ei avioelämä ala niin, että hääyönä saa kokea ihmeellistä seksiä. Tunnen yhden avioeron kokeneneen ex-helluntailaisen, joka sanoi, ettei ehkä olisi mennyt ensimmäisen miehensä kanssa naimisiin lainkaan, ellei seksi olisi ollut kiellettyä avioliiton ulkopuolella. Toinen helluntaiperheessä kasvanut ystäväni taas totesi avioeron jälkeen, että oman miehen kanssa hän ei ollut edes ymmärtänyt, miten hyvää seksi voi olla. Helluntaiseurakunnassa ainakin minä olen kuullut saarnan, jonka mukaan "parhaan orgasmin saa oman miehen kanssa". Näinhän se ei välttämättä ole, eikä avioliitto tietenkään voi perustuakaan parhaaseen orgasmiin.
Kannatan sitä, että ihmisen on hyvä saada hieman seksuaalista kokemusta, ennen kuin pinkaisee avioliittoon - koska seksin kieltäminen avioliiton ulkopuolella voi helposti johtaa liittoihin, jotka eivät kestä.
Yksi syy, miksi minustakaan ei ikinä helluntalaista tullut, on juuri se, että niissä piireissä on todella vaikea löytää sopivaa tai ylipäänsä minkäänlaista seurustelukumppania. Oma mies löytyi sitten tämän pienen (uskovaisen) piirin ulkopuolelta - oliko se sitten Jumalan tahto vai ei, en tiedä, mutta itsestä tuntuu paremmalta näin ja olen iloinen, että minulla on seksuaalista kokemusta muunkin kuin yhden ihmisen kanssa. Siitä on kaksikin hyötyä: on saanut kokea upeaa seksiä ja toisaalta tietää, ettei ruoho ole vihreämpää aidan takana.
- tuossa ole jo
Teille liikaa seksiä.Vieläkö siinä välissä ehtii muuta tekemäänkään.
- siinäkin on kysymys
Minua kanssa vähän ihmetytti, että jos vuoden aikana rakastelee 520 kertaa, niin miten muu elämä järjestyy siinä sivussa:D Jotenkin tuntuu myös siltä, että onko se pelkkää teknistä suorittamista, jos tahti on tuollainen. Itse tykkään ainakin siitä, että on muutama päivä, parhaimmillaan jopa viikko siinä välissä. Sitten sitä vasta käydäänkin intohimoisesti toisen kimppuun...
- joopa joo
Seksi on siis mustaa ja likaista? Joo, sitähän se useimmille uskovaisille on... Toivotan onnea tulevaan seksielämääsi, jos onnistut nappaamaan yhden niistä seurakuntasi viidestä pojasta. Jos hyvin käy, pystyt nauttimaan seksistä ainakin vähän. Ei siinä ole mitään ongelmaa, jos on neitsyt naimisiin mennessään, mutta tuossa asenteessa on, että seksi on likaista ja naisen tärkein asia elämässä on pysyä "puhtaana" eikä "saastuttaa" itseään.
Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia! - opeta
joopa joo kirjoitti:
Seksi on siis mustaa ja likaista? Joo, sitähän se useimmille uskovaisille on... Toivotan onnea tulevaan seksielämääsi, jos onnistut nappaamaan yhden niistä seurakuntasi viidestä pojasta. Jos hyvin käy, pystyt nauttimaan seksistä ainakin vähän. Ei siinä ole mitään ongelmaa, jos on neitsyt naimisiin mennessään, mutta tuossa asenteessa on, että seksi on likaista ja naisen tärkein asia elämässä on pysyä "puhtaana" eikä "saastuttaa" itseään.
Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia!että kaikki synnit ovat täysin samanarvoisia eli ei niitä pitäisi olla rankattu eri järjestykseen?
- ja niin se onkin
opeta kirjoitti:
että kaikki synnit ovat täysin samanarvoisia eli ei niitä pitäisi olla rankattu eri järjestykseen?
ei synneillä ole mitään "tämä on pahempi kuin tuo"-synti käsitystä
- anskutin_89
joopa joo kirjoitti:
Seksi on siis mustaa ja likaista? Joo, sitähän se useimmille uskovaisille on... Toivotan onnea tulevaan seksielämääsi, jos onnistut nappaamaan yhden niistä seurakuntasi viidestä pojasta. Jos hyvin käy, pystyt nauttimaan seksistä ainakin vähän. Ei siinä ole mitään ongelmaa, jos on neitsyt naimisiin mennessään, mutta tuossa asenteessa on, että seksi on likaista ja naisen tärkein asia elämässä on pysyä "puhtaana" eikä "saastuttaa" itseään.
Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia!"Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia!"
Eikös tuo ole viktoriaanisen ajan ajattelua? Ei ole ainakaan omasta seurakunnasta yhtään tuttua. Miehille ei sallita mitään, mitä ei naisellekaan. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että esiaviollisesta seksistä tehdään The Synti, eikä esim. kateuteen tai ahneuteen suhtauduta samalla vakavuudella kuin seksin himoon. Sellainen synti, jonka kaksi aikuista tekee yhteisestä suostumuksesta, on kuitenkin aina aika pieni verrattuna toisen tahalliseen satuttamiseen, joka henkisenä on srk-piireissäkin valitettavan yleistä. - yhtä pahoja
ja niin se onkin kirjoitti:
ei synneillä ole mitään "tämä on pahempi kuin tuo"-synti käsitystä
Periaatteessa niin, että synti kuin synti, mutta käytännössä ei. Mistään asiasta ei tolkuteta nuorille niin paljon, kuin siitä miten tärkeää erityisesti naisten on pitää itsensä "puhtaana" ja puhutaan siitä, miten peruuttamaton synti on harrastaa seksiä. Pienille lapsille puhutaan esim. valehtelemisesta, ystävän pettämisestä, varastamisesta ym. asioista, mutta nuorille lähinnä vain seksin harrastamisen syntisyydestä.
Minusta vapaiden suuntien seurakunnat ovat hyvin epätasa-arvoisia miesten ja naisten suhteen ja osittain siksi minusta tuli luterilainen. Naisesta puhutaan aina "heikompana astiana", mutta silti miehille annetaan anteeksi vaikka minkälaisia syntejä ja heitä pitää yrittää ymmärtää. Esim. meidän seurakunnassamme oli keski-ikäinen mies, joka harrasti nuorten tyttöjen kähmimistä. Ensimmäinen tyttö, joka kehtasi mennä puhumaan asiasta seurakunna vanhimmalle, sai osakseen selittelyjä, että kyseessä on täytynyt olla jonkinlainen väärinkäsitys, että ei kai ko. henkilö sentään ole voinut tahallisesti tehdä sellaista. Ok...mutta kun sama homma toistui useammankin pahaa-aavistamattoman nuoren naisen kohdalla, jotka esim. ottivat vastaan kyytitarjouksen tältä mieheltä. Sitten kun mentiin vähän useamman naisen voimin keskustelemaan asiasta, sanottiin vielä, että vanhimmiston täytyy keskustella asiasta ko. miehen kanssa, että onko sittenkin ollut kyseessä joku väärinymmärrys. Jos uskovainen keski-ikäinen mies käy kiinni nuorten naisen rintoihin autokyydin päätteeksi, niin mikä ihmeen väärinkäsitys voi olla kyseessä?!! Lopulta vanhimmisto nuhteli tätä miestä, mutta seurakunnasta häntä ei erotettu, vaan hän liikkui siellä edelleen kyytitarjouksia jaellen. Onneksi sana sitten kulki niin että kukaan ei enää erehtynyt hänen kyytiinsä ja katsoi muutenkin ettei jäänyt kahdestaan samaan tilaan hänen kanssaan. Kylläpä jäi hyvä maku suuhun tuostakin tapauksesta, kun miehistä koostuva vanhimmisto opettaa siveyttä naisseurakuntalaisille, mutta miehet saavat lähes vapaasti harrastaa seksuaalista häirintää! - olemaan
anskutin_89 kirjoitti:
"Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia!"
Eikös tuo ole viktoriaanisen ajan ajattelua? Ei ole ainakaan omasta seurakunnasta yhtään tuttua. Miehille ei sallita mitään, mitä ei naisellekaan. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että esiaviollisesta seksistä tehdään The Synti, eikä esim. kateuteen tai ahneuteen suhtauduta samalla vakavuudella kuin seksin himoon. Sellainen synti, jonka kaksi aikuista tekee yhteisestä suostumuksesta, on kuitenkin aina aika pieni verrattuna toisen tahalliseen satuttamiseen, joka henkisenä on srk-piireissäkin valitettavan yleistä.joka paikassa ja se on kaikille tyrkyllä... se on eräs ellei suurin nautinnon lähde ihmiselle. Luulen, että sen vuoksi siihen suhtaudutaan eri lailla kuin moniin muihin synteihin.
Seksikokeilut vievät mennessään ja seksiin voi jäädä kiinni.
Mutta pahin asia on se, että se rikkoo sitä äärettömän herkkää sisintä varsinkin naisella.
Pelkästään tuo seurakunnan ihmisen rintojen kouriminen voi aiheuttaa syvän haavan, koska siinä on rikottu toisen rajoja pahan kerran.
Jos itse antautuu rikottavaksi, vaikka luulee saavansa tai haluavansa nautintoa ja hyviä kokemuksia tulevaisuudelle, niin saakin haavan ja jää kantamaan häpeää.
Takuuvarmasti kannattaa odottaa avioliittoon asti, odottaa sitä omaa, ihanaa rakasta, jolle voi antautua sydämensä kyllyydestä.
Itse tulin uskoon päälle kaksikymppisenä, hirveän monta vuotta sitten. Ja minua oli rikottu niin, niin paljon, että en edes tiennyt milloin olin neitsyyteni menettänyt.
Uskoon tultuani kuitenkin sanoin Jumalalle, että nyt odotan sitä oikeaa, kukaan ei riko minua enää. Tai oliko se niin päin, että Jumala sanoi sen minulle? Koin kuitenkin, että Jumala eheytti seksuaalisuuttani ihmeellisellä tavalla.
Vuosi sen jälkeen kohtasin mieheni, menimme naimisiin. - ...näitä...
Hihhuleita oikein tulee?? Päivittäkää itsenne 2000-luvulle ja myöntäkää että humalaa... siis jumalaa ei ole :)
joopa joo kirjoitti:
Seksi on siis mustaa ja likaista? Joo, sitähän se useimmille uskovaisille on... Toivotan onnea tulevaan seksielämääsi, jos onnistut nappaamaan yhden niistä seurakuntasi viidestä pojasta. Jos hyvin käy, pystyt nauttimaan seksistä ainakin vähän. Ei siinä ole mitään ongelmaa, jos on neitsyt naimisiin mennessään, mutta tuossa asenteessa on, että seksi on likaista ja naisen tärkein asia elämässä on pysyä "puhtaana" eikä "saastuttaa" itseään.
Sen mitä olen uskovaisten kavereiden kanssa seurakunnassa hengaillut, olen käsittänyt, että seksin harrastaminen ennen avioliittoa on uskovaisten keskuudessa suurempi synti kuin esim. pahoinpitely tai murha. Jos uskovainen mies lipeää seksiin ennen avioliittoa, se ei ole niin paha, mutta naisen olisi parasta olla "puhdas". Raivostuttavaa, että miehille sallitaan enemmän, koska heidän seksiviettinsä on mukamas suurempi kuin naisten ja lipeämisiä sattuu helpommin, mutta sitten he vaativat kuitenkin, että heidän morsiamensa olisi neitsyt. Oksettavaa kaksinaismoralismia!Paitsi ne.ekrin kanssa:
- Anonyymi
...näitä... kirjoitti:
Hihhuleita oikein tulee?? Päivittäkää itsenne 2000-luvulle ja myöntäkää että humalaa... siis jumalaa ei ole :)
Joka pimeydessä vaeltaa hän ei näe mihin hän menee, koska pimeys on hänet sokaissut.
- hurskastelua
"Ei se tarkoita etteikö morsian tietäisi onko sulholla nakki vai lenkki vaikka ei olisi yhdyntää harrastanutkaan. Ennekuin me mentiin oikeesti asiaan, oltiin tehty yhtä sun toista ja tiedettiin miltä toinen näytti. Onhan niitä keinoja ""rakastella"" ilman yhdyntää jos ei halua kaiken täyttymystä ennen aikojaan. Kautta aikojen ne parit jotka ovat halunneet säilyttää ""sen"" papin aamenen jälkeen ovat tyydyttäneet halujansa muulla tavalla. Ja kun oikein toista joutuu härnäämään niin halut on tosi valtavat lopuksi jolloin jo sitten käydään toinen toisensa kimppuun kuin nälkäiset sudet. Puhun kokemuksesta. Meillä kesti kauan ennekuin oikeasti rakasteltiin. Mieheni on ulkomaalainen ja näki sen normaalina, että en heti antautunut sänkyhommiin ja kyllä se kannatti, sanon näin jälkikäteen. Ei ostettu sikaa säkissä vaan tiedettiin miká palkkio lopussa odottaa ja oltiin tosiaan intohimosta sokeita, ei kuultu eikä nähty mitään muuta kun toisemme.
Toisten parien kanssa kun ollaan keskusteltu niin homma toimii samoin, ennen yhdyntää on leikitty vaikka mitä mutta ei olla menty itse asiaan."
(lainaus yhdeltä netin keskustelusivulta)
Ehdinkin jo miettiä, että miten se seksi voi heti hääyönä sujua niin hyvin ja orgasmitäyteisesti, jos seksiä ei ole harrastettu ennen hääyötä... Olisihan se pitänyt arvata tuosta "pitkästä esileikistä". Ajat ja tavat ovat näköjään todella muuttuneet. Enää seksiä ei ole petting, käden työntäminen toisen housuihin ja toisen tahallinen kiihottaminen. Viattomaksi neitsyeksi kyseistä harrastavaa henkilöä en kyllä mitenkään kutsuisi ja jättäisin neitsyyden mainostamisen vähemmälle. Yhdyntä on tietysti viimeinen silaus seksielämälle, mutta jos sanoo, ettei "halua rikkoa itseään irtosuhteilla ym." ja harrastaa tällaista, niin eikö se ole sitten melkein yksi ja sama? Jos teille olisi tullut poikaystävän kanssa ero ennen naimisiin menoa, niin eiköhän olisi silti mahtanut tuntua rikkonaiselta ja nololta tavata seurakunnassa, vai mitä? - hyppöne
Ikävä kyllä himo on huono motiivi avioitumiselle. Himo alkaa hiipua parissa vuodessa ja sen jälkeen liitto kestää vain jos siinä on riittävästi kumppanuutta ja muuta henkistä antia. Nuorena hormonitoiminta on vilkasta ja himoissaan saattaa olla vaikea erottaa todellisia tunteita ja kuunnellä järjen ääntä (varsinkin jos elämä on pelkkää pitkitettyä esileikkiä;). Ihan vaan omasta kokemuksestani kirjoitan, että todellisen tilanteen tietää vasta parin vuoden päästä, että kantaako liitto vai ei. Teidän kohdallanne on myöhäistä varoittaa, mutta toivotaan että teidän hormonihiirten liitto kestää sittenkin kun olette saaneet itsenne tyydytettyä luita ja ytimiä myöten:)
- tyttönen 89
Aivan ihana kuulla että te pystyitte odottamaan avioliittoon saakka ! Varmasti teki välillä kovaa työtä :)
Minä yritin myös samaa ja olen Helluntailainen, mutta en sitten omassa lihassani pystynyt samaan :/ Onhan se myös vaikeaa kun kumppanillani on eri käsitys,. mutta nyt me kuitenkin yritämme jälleen odottaa avioliittoon :) Jumala antaa synnit anteeks, onneks. Mutta haluan kuitenkin elää Hänen tahtonsa mukaan, joten toivottavasti tämä kerta myös onnistuu :) Olisi se aivan ihana kokemus sitten vasta avioliitossa,.. muistaa saa rukouksin meitä.
Siunausta kaikille ^ ^- brassailla siveydellä
Kuuluuko myös sinun seksittömyyteesi se, harrastetaan vaikka minkälaista toisen kiihottamista? Mikä ihmeen periaate sitten enää on se, että säästää sen penetraation hääyöhön? Varsinkin kun olette senkin jo tehneet...
- ja ulkokultaista
Mitä vaikeaa siinä on, jos tyydytetään toisensa käsillä tai suulla? Seksuaalisuudella on monia muotoja ja yhdyntä on vain yksi osa rakastelua. Kun olo on tyydytetty, niin ei sillä yhdyntää välttämättä tarvitse. Kertokaa jo tavalliselle talliaiselle mikä järki tällaisessa "neitsyydessä" on..? Esim. USA:ssa uskovaiset nuoret eivät pidä suuseksiä seksinä ollenkaan eli ei muuta kuin hommiin kenen tahansa kanssa ja sitten "puhtaana" neitsyenä naimisiin, kun se oikea osuu kohdalle, ei mene minun kaliini tämän sortin viattomuus...
- tyttönen 89
Ensinnäkin jos odottaa avioliittoon saakka, niin säästyy just vakavimmilta sydänsuruilta ja yhdenillanjutuilta. Ja mikäs sen ihanampaa olis jos menettäis neitsyytensä rakkaimpansa kanssa. Silloin sais enemmän kokea oman rakkaansa kanssa.
Kyllä en sano ollenkaan ainakaan omasta puolestani, että olen täysin viaton syntiini, syyllinen olen. Mutta Raamatussa kehoitetaan tekemään parannus,tiedän ettei neitsyyteni tule koskaan enää takaisin, mutta voin silti kunnioittaa Raamattua ja Jumalaa tekemällä parannuksen. Haluan sitäpaitsi säästää sen mikä on jäljellä avioliittoon. :)
Oma mielipiteenihän tämä on , mutta minusta täysin järkevä.- hyvätavaton
Naurettavaa! Jos uskovainen ihminen tapailee toista uskovaista ja he huomaavat että eivät sovi toisilleen niin pitääkö se nyt sitten kuitenkin mennä naimisiin, että välttyy niiltä sydänsuruilta??? EI! No miten se seksi nyt liittyy millään tavalla niihin suruihin vain kalvon rikkoutuminenko sen sydämen suistaa pois paikoiltaan?! Ajatelkaa nyt niillä omilla pikku aivoillanne mitä sanotte, koska nyt on uskisten perustelut niin heikkoja, että alta pois!!
- miehennäkökulmaa
hyvätavaton kirjoitti:

Kyse ei ole siitä kalvon puhkeamisesta, vaan siitä, että seksissä on ainakin naisen puolelta mukana jo todella paljon. Seksi on kuin liimaa, joka liittää yhteen ja nainen tekee sitä paljon enemmän sydämellään kuin mies. Siksi nainen menee myös sitä enemmän rikki, mitä pidemmälle suhteessa edetään. Sydän voi mennä rikki jo siitä, että on ihastunut toiseen ja pettyy tällä tasolla, mutta näistä aina selvitään. Silloin, kun suhteessa on seksiä ja varsinkin sen ensimmäisen kumppanin kanssa, jää siitä pysyvät jäljet sydämeen.
Paljon muitakin ongelmia on tiedossa. Tuleva kumppani ei ole siitä iloinen, että annoit sen parhaasi jollekin toiselle ja monille miehille se voi olla hyvinkin kipeä paikka.
Nainen voi tällä ensimmäisellä suhteellaan myös pilata paljon. Ensimmäinen intohimoinen suhde, luo tietyn vertailupohjan, joka tulee rasittamaan, sekä naista itseään, että tulevaa miestä. Kaiken muun, mies vielä kestää, mutta vertaamista se ei kestä. Kuitenkin vertaaminen on väistämätöntä ja naisen upea kokemus taustalla, johtaa monesti siihen, että tuleva mies, on ikuisesti kakkonen. Lisäksi suhteen seksuaalinen kehitys kärsii, koska pohjalle on jo luotu kuva siitä, mitä mies odottaa ja mitä naisen tulee saada. Ellei nämä asiat kohtaa uudessa suhteessa, on suhde pilalla ja vain harvoin suhde kehittyy enää tältä osin, koska pohja on jo luotu.
Mustasukkaisuus tulee jollain tasolla aina esiin suhteissa ja suhteen edetessä, mies kokee naisensa yleensä siten, että omistaa hänet. Naisen on ehkä hieman vaikea kuvitella sitä, miten moni mies kokee naisen omakseen ja tästä voi tulla ikäviä yllätyksiä suhteelle. Asiat tulevat nimittäin käsittelyyn suhteessa yleensä vasta paljon myöhemmin kuin alkumetreillä. Mies rakastaa naistaan ja perhettään yli kaiken ja ajatus siitä, että joku muukin, on harrastanut seksiä oman vaimon kanssa, on erittäin häiritsevä.
Asia voi häiritä niin paljon, että miehen on jopa vaikea rakastella vaimoaan. Eräs mies sanoi, että hänen vaimonsa on hyvin aktiivinen sängyssä. Miehelle se sopii oikein hyvin, mutta tähän liittyy myös ajatus siitä, että se oma vaimo on ollut yhtä aktiivinen kaikkien muidenkin miesten kanssa. Joka kerta, kun nainen on villinä seksissä, tulee tämä häiritsevä ajatus mieleen, jossa hän hääriikin aivan jonkun muun kanssa sängyssä.
On aivan selvää, että jokaisen miehen vaimo ihanne on neitsyt. Yksikään mies ei hypi riemusta, jos huomaa, että tyttöystävä ei ole neitsyt. Ymmärrän toki, että neitsyys on harvinaista nykyään, mutta se ei muuta tätä asiaa silti miksikään. Miehen on vaikea kunnioittaa naista, joka on maannut muiden kanssa ja nainen menettää myös maineensa tosi helpolla. Maineensa menettänyt nainen ei ole kovin kovaa valuuttaa miesten edessä. Tästä voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta kunhan nyt pintaa raapaisin aiheesta. - hyvätavaton
miehennäkökulmaa kirjoitti:
Kyse ei ole siitä kalvon puhkeamisesta, vaan siitä, että seksissä on ainakin naisen puolelta mukana jo todella paljon. Seksi on kuin liimaa, joka liittää yhteen ja nainen tekee sitä paljon enemmän sydämellään kuin mies. Siksi nainen menee myös sitä enemmän rikki, mitä pidemmälle suhteessa edetään. Sydän voi mennä rikki jo siitä, että on ihastunut toiseen ja pettyy tällä tasolla, mutta näistä aina selvitään. Silloin, kun suhteessa on seksiä ja varsinkin sen ensimmäisen kumppanin kanssa, jää siitä pysyvät jäljet sydämeen.
Paljon muitakin ongelmia on tiedossa. Tuleva kumppani ei ole siitä iloinen, että annoit sen parhaasi jollekin toiselle ja monille miehille se voi olla hyvinkin kipeä paikka.
Nainen voi tällä ensimmäisellä suhteellaan myös pilata paljon. Ensimmäinen intohimoinen suhde, luo tietyn vertailupohjan, joka tulee rasittamaan, sekä naista itseään, että tulevaa miestä. Kaiken muun, mies vielä kestää, mutta vertaamista se ei kestä. Kuitenkin vertaaminen on väistämätöntä ja naisen upea kokemus taustalla, johtaa monesti siihen, että tuleva mies, on ikuisesti kakkonen. Lisäksi suhteen seksuaalinen kehitys kärsii, koska pohjalle on jo luotu kuva siitä, mitä mies odottaa ja mitä naisen tulee saada. Ellei nämä asiat kohtaa uudessa suhteessa, on suhde pilalla ja vain harvoin suhde kehittyy enää tältä osin, koska pohja on jo luotu.
Mustasukkaisuus tulee jollain tasolla aina esiin suhteissa ja suhteen edetessä, mies kokee naisensa yleensä siten, että omistaa hänet. Naisen on ehkä hieman vaikea kuvitella sitä, miten moni mies kokee naisen omakseen ja tästä voi tulla ikäviä yllätyksiä suhteelle. Asiat tulevat nimittäin käsittelyyn suhteessa yleensä vasta paljon myöhemmin kuin alkumetreillä. Mies rakastaa naistaan ja perhettään yli kaiken ja ajatus siitä, että joku muukin, on harrastanut seksiä oman vaimon kanssa, on erittäin häiritsevä.
Asia voi häiritä niin paljon, että miehen on jopa vaikea rakastella vaimoaan. Eräs mies sanoi, että hänen vaimonsa on hyvin aktiivinen sängyssä. Miehelle se sopii oikein hyvin, mutta tähän liittyy myös ajatus siitä, että se oma vaimo on ollut yhtä aktiivinen kaikkien muidenkin miesten kanssa. Joka kerta, kun nainen on villinä seksissä, tulee tämä häiritsevä ajatus mieleen, jossa hän hääriikin aivan jonkun muun kanssa sängyssä.
On aivan selvää, että jokaisen miehen vaimo ihanne on neitsyt. Yksikään mies ei hypi riemusta, jos huomaa, että tyttöystävä ei ole neitsyt. Ymmärrän toki, että neitsyys on harvinaista nykyään, mutta se ei muuta tätä asiaa silti miksikään. Miehen on vaikea kunnioittaa naista, joka on maannut muiden kanssa ja nainen menettää myös maineensa tosi helpolla. Maineensa menettänyt nainen ei ole kovin kovaa valuuttaa miesten edessä. Tästä voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta kunhan nyt pintaa raapaisin aiheesta.Teitä ei voi auttaa! Hyvin ovat aivopesseet. Tuossa juuri poikaystäväni kanssa keskustelimme aiheesta pitkään ja emme nyt kyllä kumpikaan ymmärtäneet noita väitteitäsi siitä miten jokainen mies toivoo vaimonsa olevan neitsyt. Ja toiseksekin väitän kyllä että nykySuomessa miehet ei enää koe omistavansa vaimojansa! Kyllä nyt ollaan sen verran kuitenkin tasa-arvoistuttu, että vähän vanhahtavalta noi juttusi kuullostavat...Mutta varmaan niissä teidän piireissä asia on näin, mutta ei kannata yleistää.
- miehennäkökulmaa
hyvätavaton kirjoitti:
Teitä ei voi auttaa! Hyvin ovat aivopesseet. Tuossa juuri poikaystäväni kanssa keskustelimme aiheesta pitkään ja emme nyt kyllä kumpikaan ymmärtäneet noita väitteitäsi siitä miten jokainen mies toivoo vaimonsa olevan neitsyt. Ja toiseksekin väitän kyllä että nykySuomessa miehet ei enää koe omistavansa vaimojansa! Kyllä nyt ollaan sen verran kuitenkin tasa-arvoistuttu, että vähän vanhahtavalta noi juttusi kuullostavat...Mutta varmaan niissä teidän piireissä asia on näin, mutta ei kannata yleistää.
Ei mitään saa tietenkään yleistää niin, ettei siinä olisi poikkeuksiakin. Tämä on ihan selvä juttu, mutta rohkenen kuitenkin väittää, että useammalle miehelle naisen koskemattomuus merkitsee paljon. Miehen näkökulmasta voin sanoa senkin, että moni mies kadehtii niitä miehiä, joilla on käynyt flaxi tässä kohdassa. Mitä tulee siihen, että mies kokee omistavansa vaimonsa, niin se kuule ystäväni ei tarkoita ihan sitä, mitä sinä luulet. Taisit ajatella asian itse jotenkin vanhanaikaisesti. Vaimon omistamisella tarkoitin lähinnä sitä, miten mies kokee asian. Tää on mun tyttö, ei kenkään muun ja mitä pidemmälle suhde etenee, sitä voimakkaammin mies kiintyy puolisoonsa.
Rakastuminen tuo mukanaan monesti myös ne negatiiviset tunteet pintaan ja yleensä niitä ei käsitellä ihan siinä suhteen alkumetreillä, vaan hieman myöhemmin. Moni mies, on jopa hieman yllättynyt siitä, miten pitkän ajan kuluessa jokin ajatus voi alkaa häiritsemään. Toki se voi häiritä jo ihan alussakin, mutta ei aina ja vaikka sinä nyt miten tätä asiaa kaunistelisit ja pitäisi minua outona, niin totuutta et silti voi väistää.
Totuus on se, että jokaista miestä häiritsee naisen seksihistoria jollain tasolla. Toisia enemmän ja toisia vähemmän. Uskallan sanoa, että ei ole yhtään miestä, joka voisi ihan loppuun saakka sanoa, että ihan sama, mitä se oma tyttö on kokenut sekin saralla, se ei minua mitenkään haittaa. Kyllä se vain haittaa ja häiritsee, aina jonkin verran. Joku voi kokea, ettei neitsyys ole tärkeä juttu, kunhan on muuten kunnon tyttö. Toinen voi ajatella, että raja menee viidessä suhteessa, tai niinkin, että kunhan ei ole yhden illan juttuja takana. Lopulta niitä, jotka arvostavat naisen koskemattomuutta todella korkealle ja tässä ei ole kyse uskonnon edustajista, vaan ihan tavallisista miehistä, jotka vetävät rajan näin tiukalle. Moni mies on todella ylpeä siitä, jos on saanut koskemattoman naisen. Se on lahja miehelle, jonka voi antaa vain kerran.
Mitä tulee sitten niihin mahdollisiin haittoihin seksihistorian suhteen, niin siinä ei ole kyse mistään aivopesusta, vaan tutkimuksista, joita eivät ole laatineet uskonnon edustajat. Yksikin intohimoinen seksi suhde, voi olla naiselle tuhoisa ja vaikuttaa hänen myöhempiin suhteisiinsa negatiivisesti. On tutkittu, että naiset pilaavat itsensä ja tulevat suhteensa, näissä teiniajan seksi sekoiluissaan. Haittavaikutukset ovat lukuisat ja niillä on vaikutusta jopa naisen uskollisuuteen myöhemmissä suhteissa, kun olisi jo aika sitoutua.
Ongelmia tulee myös mustasukkaisuuden alueilla ja sitä on aivan turha kieltää. Ellet ole vielä näihin asioihin törmännyt, niin elämä opettaa. Voin vakuuttaa, että jollain tasolla näitä asioita tulet kohtaamaan ja se ei ole mukavaa sinulle, eikä kumppanillesi. Toivon kuitenkin, että sinä ja kumppanisi olette juuri niitä ihmisiä, joita nämä asiat koskettavat kaikkein vähiten, nyt ja tulevaisuudessa. - Lahkot aivopesevät
miehennäkökulmaa kirjoitti:
Kyse ei ole siitä kalvon puhkeamisesta, vaan siitä, että seksissä on ainakin naisen puolelta mukana jo todella paljon. Seksi on kuin liimaa, joka liittää yhteen ja nainen tekee sitä paljon enemmän sydämellään kuin mies. Siksi nainen menee myös sitä enemmän rikki, mitä pidemmälle suhteessa edetään. Sydän voi mennä rikki jo siitä, että on ihastunut toiseen ja pettyy tällä tasolla, mutta näistä aina selvitään. Silloin, kun suhteessa on seksiä ja varsinkin sen ensimmäisen kumppanin kanssa, jää siitä pysyvät jäljet sydämeen.
Paljon muitakin ongelmia on tiedossa. Tuleva kumppani ei ole siitä iloinen, että annoit sen parhaasi jollekin toiselle ja monille miehille se voi olla hyvinkin kipeä paikka.
Nainen voi tällä ensimmäisellä suhteellaan myös pilata paljon. Ensimmäinen intohimoinen suhde, luo tietyn vertailupohjan, joka tulee rasittamaan, sekä naista itseään, että tulevaa miestä. Kaiken muun, mies vielä kestää, mutta vertaamista se ei kestä. Kuitenkin vertaaminen on väistämätöntä ja naisen upea kokemus taustalla, johtaa monesti siihen, että tuleva mies, on ikuisesti kakkonen. Lisäksi suhteen seksuaalinen kehitys kärsii, koska pohjalle on jo luotu kuva siitä, mitä mies odottaa ja mitä naisen tulee saada. Ellei nämä asiat kohtaa uudessa suhteessa, on suhde pilalla ja vain harvoin suhde kehittyy enää tältä osin, koska pohja on jo luotu.
Mustasukkaisuus tulee jollain tasolla aina esiin suhteissa ja suhteen edetessä, mies kokee naisensa yleensä siten, että omistaa hänet. Naisen on ehkä hieman vaikea kuvitella sitä, miten moni mies kokee naisen omakseen ja tästä voi tulla ikäviä yllätyksiä suhteelle. Asiat tulevat nimittäin käsittelyyn suhteessa yleensä vasta paljon myöhemmin kuin alkumetreillä. Mies rakastaa naistaan ja perhettään yli kaiken ja ajatus siitä, että joku muukin, on harrastanut seksiä oman vaimon kanssa, on erittäin häiritsevä.
Asia voi häiritä niin paljon, että miehen on jopa vaikea rakastella vaimoaan. Eräs mies sanoi, että hänen vaimonsa on hyvin aktiivinen sängyssä. Miehelle se sopii oikein hyvin, mutta tähän liittyy myös ajatus siitä, että se oma vaimo on ollut yhtä aktiivinen kaikkien muidenkin miesten kanssa. Joka kerta, kun nainen on villinä seksissä, tulee tämä häiritsevä ajatus mieleen, jossa hän hääriikin aivan jonkun muun kanssa sängyssä.
On aivan selvää, että jokaisen miehen vaimo ihanne on neitsyt. Yksikään mies ei hypi riemusta, jos huomaa, että tyttöystävä ei ole neitsyt. Ymmärrän toki, että neitsyys on harvinaista nykyään, mutta se ei muuta tätä asiaa silti miksikään. Miehen on vaikea kunnioittaa naista, joka on maannut muiden kanssa ja nainen menettää myös maineensa tosi helpolla. Maineensa menettänyt nainen ei ole kovin kovaa valuuttaa miesten edessä. Tästä voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta kunhan nyt pintaa raapaisin aiheesta.Taisit kuvailla juuri keskivertomuslimin naiskuvan, paitsi burkhavaatimusta et tainnut aivan uskaltaa kirjoittaa. Täyspäisille ihmisille on kohtalaisen hämärää pitää toisen ihmisen ensimmäistä seksikokemusta toisen olennon kanssa tämän "parhaana" mitä tällä on annettavanaan, yleensä sinä parhaana pidetään toisen henkilön persoonaa, kumppanuutta, sitä mitä korvien välistä löytyy jne. Fundamentalistiuskisten parissa toki naisten ajatuksia ja persoonaa ei ole perinteisesti järin arvostettu, joten mikään radikaali yllätys tuo ei ole, sielunkin taisivat piruparat saada vasta joskus 1800-luvulla. Mitä seksiin tulee, ensimmäinen kerta yleensä on muutenkin sen sortin sähläystä, että kovin paljon mitään "parasta" siitä ei helpolla löydä.
Se että mies ei kestä vertailua, eli omaa heikon itsetunnon josta täytyy rankaista muita ihmisiä, selittääkin useiden kulttuurien macho-asenteen nätisti. Jotenkin alitajuisesti kait tiedetään ettei kohdella omaa kumppania riittävän hyvin, joten olisihan se hirvitys jos toinen tietäisi mitä parempaa on tarjolla? :-) Jos mies nimittäin on Se Oikea, mikään upea kokemus taustalla ei tee hänestä kakkosta. Yhtä lailla naisten tulee käsitellä nämä asiat, mutta tämä ei tunnu olevan seikka joka huolettaa turhan paljon uskiksia.
Terve ihminen ei myöskään koe suhdetta siten, että omistaisi toisen ihmisen. Toki näitäkin tapauksia valitettavasti sattuu, joka johtaa epäterveisiin suhteisiin jossa toisen elämää ja tekemisiä vahdataan sairaalloisesti, ja turvakoteihin puolisoaan pakeneviin hakattuihin naisiin (/miehiin?). Tämä jälleen palautuu itsetuntoon, vioittuneeseen ihmiskuvaan ja mahdollisesti lapsuudessa koettuihin asioihin, joita olisi syytä käsitellä ammattilaisen kanssa
Ei myöskään ole "aivan selvää, että joakisen miehen vaimoihanne on neitsyt", vaikka hellaripiireissä tuolta varmasti tuntuukin. Miehille toki samanlaisia vaatimuksia ei edelleenkään ole, ainoastaan naisten tekemisiä ja seksuaalisuutta kytätään fanaattisesti kuten arabimaissa, ja naisen ihmisarvo ja kunnioitettavuus on suorastaan kiinni siitä erehtyykö hän rakastelemaan poikaystävänsä kanssa ennen papin aamenta vai ei. Kiitos että vahvistit tämän, jonka jokainen toki tiesikin, mutta aina parempi kuulla suoraan uskiksen suusta. - Miehennäkökulma
Lahkot aivopesevät kirjoitti:
Taisit kuvailla juuri keskivertomuslimin naiskuvan, paitsi burkhavaatimusta et tainnut aivan uskaltaa kirjoittaa. Täyspäisille ihmisille on kohtalaisen hämärää pitää toisen ihmisen ensimmäistä seksikokemusta toisen olennon kanssa tämän "parhaana" mitä tällä on annettavanaan, yleensä sinä parhaana pidetään toisen henkilön persoonaa, kumppanuutta, sitä mitä korvien välistä löytyy jne. Fundamentalistiuskisten parissa toki naisten ajatuksia ja persoonaa ei ole perinteisesti järin arvostettu, joten mikään radikaali yllätys tuo ei ole, sielunkin taisivat piruparat saada vasta joskus 1800-luvulla. Mitä seksiin tulee, ensimmäinen kerta yleensä on muutenkin sen sortin sähläystä, että kovin paljon mitään "parasta" siitä ei helpolla löydä.
Se että mies ei kestä vertailua, eli omaa heikon itsetunnon josta täytyy rankaista muita ihmisiä, selittääkin useiden kulttuurien macho-asenteen nätisti. Jotenkin alitajuisesti kait tiedetään ettei kohdella omaa kumppania riittävän hyvin, joten olisihan se hirvitys jos toinen tietäisi mitä parempaa on tarjolla? :-) Jos mies nimittäin on Se Oikea, mikään upea kokemus taustalla ei tee hänestä kakkosta. Yhtä lailla naisten tulee käsitellä nämä asiat, mutta tämä ei tunnu olevan seikka joka huolettaa turhan paljon uskiksia.
Terve ihminen ei myöskään koe suhdetta siten, että omistaisi toisen ihmisen. Toki näitäkin tapauksia valitettavasti sattuu, joka johtaa epäterveisiin suhteisiin jossa toisen elämää ja tekemisiä vahdataan sairaalloisesti, ja turvakoteihin puolisoaan pakeneviin hakattuihin naisiin (/miehiin?). Tämä jälleen palautuu itsetuntoon, vioittuneeseen ihmiskuvaan ja mahdollisesti lapsuudessa koettuihin asioihin, joita olisi syytä käsitellä ammattilaisen kanssa
Ei myöskään ole "aivan selvää, että joakisen miehen vaimoihanne on neitsyt", vaikka hellaripiireissä tuolta varmasti tuntuukin. Miehille toki samanlaisia vaatimuksia ei edelleenkään ole, ainoastaan naisten tekemisiä ja seksuaalisuutta kytätään fanaattisesti kuten arabimaissa, ja naisen ihmisarvo ja kunnioitettavuus on suorastaan kiinni siitä erehtyykö hän rakastelemaan poikaystävänsä kanssa ennen papin aamenta vai ei. Kiitos että vahvistit tämän, jonka jokainen toki tiesikin, mutta aina parempi kuulla suoraan uskiksen suusta.Älä vääristelee ja provosoi. Sinulla on vain oma lehmä ojassa, kun noin innostuin. Kyse ei ole mistään vaatimuksista, vaan valinnoista, jos et sattunut huomaamaan. On miehiä, jotka eivät ole tyytyväisiä naisiin, jotka ovat maanneet useiden miesten kanssa ja niitä, joille koskemattomuus merkitsee paljon. Uskonto ei tässä suhteessa ole määräävä tekijä, vaan se, millaisen naisen mies haluaa. Kukaan mies ei hypi riemusta, kun kuulee naisen koheltaneen seksin saralla ja jokainen mies osaa antaa arvoa sille, jos nainen on kunnollinen. Se on ensimmäinen asia, jota mies arvostaa omassa vaimossaan. Et ehkä osaa erottaa seksiseuraa, tyttöstäviä ja vaimo materiaalia, mutta mies sen kyllä osaa. Vaimoksi valitaan hieman erilainen tyttö, kun panokaveriksi. Pano seura voi olla kokenutta ja sehän on vain hyvä, kun on kokenut tyttö, niin saa parhaan mahdollisen palvelun. Aamulla mies ei kuitenkaan etsi muuta kuin sukkiansa, että pääsisi lähtemään, mutta sellaisen tytön luota ei ole kiire pois, joka osasi sanoa ei, kun kyse on seksistä. Jokainen saa toki valita sellaisen naisen, kun haluaa, mutta itse en koskaan huolisi naista, joka on maannut muiden kuin minun kanssani. En voi siis vaatia naiselta neitsyyttä, mutta voi valita sellaisen naisen. Ymmärrätkö? Se on minun mieltymykseni ja valintani, eikä kyse ole kenenkään alistamisesta johonkin, jota hän ei halua. Naiset voivat lutkailla ihan mieleni määrin, mutta turha on sitten itkeä, jos ei löydy kunnollisia miehiä.
- Anonyymi
Kyllä oikein järkevä. Ja siksi kaikille vastaavassa tilanteessa oleville suositeltava.
- Anonyymi
miehennäkökulmaa kirjoitti:
Kyse ei ole siitä kalvon puhkeamisesta, vaan siitä, että seksissä on ainakin naisen puolelta mukana jo todella paljon. Seksi on kuin liimaa, joka liittää yhteen ja nainen tekee sitä paljon enemmän sydämellään kuin mies. Siksi nainen menee myös sitä enemmän rikki, mitä pidemmälle suhteessa edetään. Sydän voi mennä rikki jo siitä, että on ihastunut toiseen ja pettyy tällä tasolla, mutta näistä aina selvitään. Silloin, kun suhteessa on seksiä ja varsinkin sen ensimmäisen kumppanin kanssa, jää siitä pysyvät jäljet sydämeen.
Paljon muitakin ongelmia on tiedossa. Tuleva kumppani ei ole siitä iloinen, että annoit sen parhaasi jollekin toiselle ja monille miehille se voi olla hyvinkin kipeä paikka.
Nainen voi tällä ensimmäisellä suhteellaan myös pilata paljon. Ensimmäinen intohimoinen suhde, luo tietyn vertailupohjan, joka tulee rasittamaan, sekä naista itseään, että tulevaa miestä. Kaiken muun, mies vielä kestää, mutta vertaamista se ei kestä. Kuitenkin vertaaminen on väistämätöntä ja naisen upea kokemus taustalla, johtaa monesti siihen, että tuleva mies, on ikuisesti kakkonen. Lisäksi suhteen seksuaalinen kehitys kärsii, koska pohjalle on jo luotu kuva siitä, mitä mies odottaa ja mitä naisen tulee saada. Ellei nämä asiat kohtaa uudessa suhteessa, on suhde pilalla ja vain harvoin suhde kehittyy enää tältä osin, koska pohja on jo luotu.
Mustasukkaisuus tulee jollain tasolla aina esiin suhteissa ja suhteen edetessä, mies kokee naisensa yleensä siten, että omistaa hänet. Naisen on ehkä hieman vaikea kuvitella sitä, miten moni mies kokee naisen omakseen ja tästä voi tulla ikäviä yllätyksiä suhteelle. Asiat tulevat nimittäin käsittelyyn suhteessa yleensä vasta paljon myöhemmin kuin alkumetreillä. Mies rakastaa naistaan ja perhettään yli kaiken ja ajatus siitä, että joku muukin, on harrastanut seksiä oman vaimon kanssa, on erittäin häiritsevä.
Asia voi häiritä niin paljon, että miehen on jopa vaikea rakastella vaimoaan. Eräs mies sanoi, että hänen vaimonsa on hyvin aktiivinen sängyssä. Miehelle se sopii oikein hyvin, mutta tähän liittyy myös ajatus siitä, että se oma vaimo on ollut yhtä aktiivinen kaikkien muidenkin miesten kanssa. Joka kerta, kun nainen on villinä seksissä, tulee tämä häiritsevä ajatus mieleen, jossa hän hääriikin aivan jonkun muun kanssa sängyssä.
On aivan selvää, että jokaisen miehen vaimo ihanne on neitsyt. Yksikään mies ei hypi riemusta, jos huomaa, että tyttöystävä ei ole neitsyt. Ymmärrän toki, että neitsyys on harvinaista nykyään, mutta se ei muuta tätä asiaa silti miksikään. Miehen on vaikea kunnioittaa naista, joka on maannut muiden kanssa ja nainen menettää myös maineensa tosi helpolla. Maineensa menettänyt nainen ei ole kovin kovaa valuuttaa miesten edessä. Tästä voisi jatkaa vaikka miten paljon, mutta kunhan nyt pintaa raapaisin aiheesta.Niin ja aamen. Sekä: niinkuin mies kokee että vaimo on yksin hänen omansa, niin vaimokin kokee että mies on yksin hänen omansa; molemmat koko historialtaan.
- Anonyymi
hyvätavaton kirjoitti:
Teitä ei voi auttaa! Hyvin ovat aivopesseet. Tuossa juuri poikaystäväni kanssa keskustelimme aiheesta pitkään ja emme nyt kyllä kumpikaan ymmärtäneet noita väitteitäsi siitä miten jokainen mies toivoo vaimonsa olevan neitsyt. Ja toiseksekin väitän kyllä että nykySuomessa miehet ei enää koe omistavansa vaimojansa! Kyllä nyt ollaan sen verran kuitenkin tasa-arvoistuttu, että vähän vanhahtavalta noi juttusi kuullostavat...Mutta varmaan niissä teidän piireissä asia on näin, mutta ei kannata yleistää.
Ei valitettavasti voi yleistää sillä Jeesus sanoi jo kohta 2000 vuotta sitten että 'harvat ovat ne jotka elämän löytävät'.
- ainakaan voisi
ostaa sikaa säkissä.PAKKO kokeilla kuin että katusi koko loppuelämänsä
- SANOPPA!!
muuta..
- kat21
Voin vastata viestiisi, että minä olen myöskin mennyt tässä juuri kesällä naimisiin! :) Olemme molemmat uskovaisia ja avioliitto oli siis meille itsestäänselvyys, ja arvostamme sitä todella. Suhteemme on perustunut alusta asti siihen, että olemme kokeneet, että toisen seurassa on hyvä olla ja että "olemme oikeat" toisillemme. Olen samaa mieltä useiden kirjoittajien kanssa, että pelkästä himosta tuskin rakentuu koko elämän kestävää liittoa.
Onnelliseen avioliittoon ja parisuhteeseen vaaditaan toki enemmän, vaikka seksi onkin tärkeä osa sitä! Mutta tosiaan niin kuin joku sanoikin, niin varsinkin ajan kanssa tärkeimmäksi muodostuu ne muut piirteet liitossa. Onko yhteisymmärrystä ja samoja asenteita, arvoja..?
Yhteinen usko on yksi tärkeimmistä yhdistävistä tekijöistä kahden ihmisen välillä, kun molemmat suuntaavat elämänsä samalla pohjalla, samojen arvojen mukaan. Kun molemmat tahtovat palvella Jumalaa, ja tehdä Hänen tahtonsa mukaan, suunta on sama! :) Toki parisuhde on muutakin, ja persoonilla on tärkeä merkitys, sopivatko ne yhteen. Ja millainen kasvatus on ollut jne. Eli onko sama suunta elämässä?
Mikäli vain asenne on kunnossa, niin kyllä Jumala palkitsee ne, jotka häntä odottavat ja palvelevat! :)
Toivotan onnea ja onnellista elämää teille, jotka olette meidän tavoin odottaneet avioliittoon saakka!- on aivan sama
kuinka paljon teette syntiä seksin tai jonkin muun asian muodossa koska lestat tietävät että vain he pääsevät taivaaseen eikä kukaan muu :D Eli muiden synnit tai synnittömyys on yhdentekevää.
Onneksi ei tarvitse omaa päätä tuollaisilla vaivata. - kat21
on aivan sama kirjoitti:
kuinka paljon teette syntiä seksin tai jonkin muun asian muodossa koska lestat tietävät että vain he pääsevät taivaaseen eikä kukaan muu :D Eli muiden synnit tai synnittömyys on yhdentekevää.
Onneksi ei tarvitse omaa päätä tuollaisilla vaivata.Niin no, tarkoitushan on itsekin päästä sinne joskus... :)
- Atte Ateisti
"Mikäli vain asenne on kunnossa, niin kyllä Jumala palkitsee ne, jotka häntä odottavat ja palvelevat! :)"
Mikset siis odottanut ja palvellut jumalaa pidättyväisyydelläsi vielä pitempään? Nyt Herra on sinulle hyvin, hyvin vihainen!
- niin...
Sehän on meidän jokaisen oma valinta milloin menetämme neitsyyden nyt vai hääyönä! Itse menetin 15 kesäisenä. Silloin menetin siinä uskossa ja toivossa että joskus vielä menen hänen kanssa naimisiin. Mutta sitä päivää ei koskaan tullut hänen kanssa. Noin 2 vuotta sit kesällä menin naimisiin, sellaisen miehen kanssa joka ei ollut aikaisemmin harrastanut seksiä mutta minä olin. Olen huomannut, että jos olisin raskinut säästää neitsyyden hänelle kaikki olisi hyvin. Mikä voi olla parempaa kuin lähteä samasta lähtö kohdasta liikkeelle. Jos kumpikin on ens kertalaisia niin kaiken voi opetella yhdessä alusta loppuun asti. Minä suosittelen että jätettäisiin seksin harrastelu avioliittoon. Säästyttäisiin vahinko lapsilta jne. Mutta jokainen päätämme ite milloin olemme kypsiä.
Ps.olen lessu
Mutta silti osaan kattoa asian monelta kantilta koska aina en ole ollut.- VITUN URPO
VAHINKO LAPSILTA?
VAHINKOLAPSIA VOI SYNTYÄ AVIOLIITOSSAKIN.
EI SE SITÄ MEINAA ETTÄ JOS ET OO NAIMISISSA NIIN ET SAA TEHÄ LAPSIA
SINÄKÖ SEN MÄÄRÄÄT KUKA ON VAHINKOLAPSI?
TÄÄ O TAAS NÄITÄ SAATANAN LESSUJEN KESKUSTELUITA..
NE PITÄS KAIKKI KERÄTÄ YHTEEN PAIKKAAN JA JYSÄYTTÄÄ SELLANE YLLÄTYS
NISKAAN ETTEI NE ENÄÄ SIELTÄ NOUSIS! OISPAHAN VÄHEMMÄN TÄSÄKI MAASA
SAARNAAJIA.
- minunkin
pakko kommentoida. Olen helluntalainen, pian 10-vuotta avioliitossa ollut ja naimisiin menin 18-vuotiaana ja olin neitsyt. Aloin seurustella tulevan mieheni kanssa kun olin 13-vuotias. Parempi ehkä kuvata tuota alkuaikaa niin, että tykkäsimme toisistamme. Mieheni oli minua kaksi vuotta vanhempi. Alusta asti meille oli kuin itsestään selvää, että seksi (yhdyntä) kuuluu avioliittoon. Viiden vuoden seurustelun jälkeen menimme kihloihin ja olihan tuo seksistä pidättäytyminen vaikeaa ja vaati sitkeyttä. Hääyö oli mikä oli ei mikään huippukokemus. Ja kuten täällä joku kirjoitti myös minulle aiheutti ongelmia avioelämän alkutaipaleella se, että se mikä eilen oli kiellettyä oli nyt luvallista. Kun oli viimeiset kuusi vuotta ennen avioliittoa ollut selvää että seksiä ei harrasteta niin eihän se niin naps vain muutu. Alku oli hankalaa seksin suhteen meidän avioliitossa. Mutta pikkuhiljaa se seksikin alkoi luistaa :) Meillä on nyt 10 avioliittovuoden jälkeen kaksi lasta ja alun vaikeuksista huolimatta olen onnellinen että säästimme itsemme avioliittoon ja pysyimme sitkeinä. Nyt saamme kokea sitä ihanaa seksiä, jota meille mainostettiin seurusteluaikana. Hetken se kesti mutta kyllä kannatti. Omaan aviopuolisoonkin voi rakastua yhä uudelleen ja uudelleen.
- oman rakkaan kanssa
Kannatan myöskin "jakelematta olemista", mutta en näe että avioliitolla olisi siinä keskeinen rooli. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kahdeksan vuotta, ja vaikka avioiduimme vasta tänä vuonna, emme ole tähän asti pidättäytyneet. Siitä huolimatta olemme toistemme ainoat.
Ensimmäinen vuosi on seksin suhteen herkkua useimmille, kyllä se siitä hyytyy ja niin sen kuuluukin.- Turhia neitsyitä
Itse menetin neitsyyteni 15-vuotiaana. Kertaakaan en ole katunut, että olen seksiä harrastanut. Joskus on harmittanut jälkeenpäin, kun en ole jollekin antanut. Ennen vakavampaa seurustelua on syytä kokeilla. Tietää sitten mistä tykkää. En todellakaan ollut neitsyt naimisiin mennessäni, eikä kaduta pätkääkään.
- tytsy8989
menen myös neitsyenä naimisiin tänä kesänä :)
- Atte Ateisti
Älä mene naimisiin ollenkaan niin Jesse tykkää sinusta kai vielä enemmän.
Ja avioliitossa kieltäydy seksistä. Jumala lukee ansioksesi joka sekunnin jonka osaat olla ilman. Pointseja ropisee kuin vanhassa flipperissä. - uskis
Atte Ateisti kirjoitti:
Älä mene naimisiin ollenkaan niin Jesse tykkää sinusta kai vielä enemmän.
Ja avioliitossa kieltäydy seksistä. Jumala lukee ansioksesi joka sekunnin jonka osaat olla ilman. Pointseja ropisee kuin vanhassa flipperissä.vanhassa Pippelissä?
- hoosianna.
on raamatun pakkoluentaa lapsille, niin aivan vtun sama minun mielestä, parempi olisi kuitenkin säästää vehkeet jumalalle käyttämättömänä takaisin! JA MAAILMA PELASTUU
- Atte Ateisti
Näin ollen Jumalan edessä parempia kuin kumpikaan teistä ovat ne tuhannet ja tuhannet poikamiehet. jotka odottavat seksiä ja hääyötään tänä päivänä ilman hääviä mahdollisuutta sitä saavuttaa.
Eipä ole tarvinnut "rikkoa itseään"...
Niin että höpöhöpö jutuillesi.
Mikä siinä valehtelevan, sinua tuntemattoman papin liirumlarumissa on niin arvokasta? Onko hän pelätty poppamies tai taikuri? Ketä sinä palvotkaan, pappia vai jumalia? - fiksu päätös
Ei kovin fiksu päätös. Ikävintä tuossa on, että suurin osa päätöksen tehneistä kuitenkin päätyy sänkyyn ennen aamenta ja silloin ehkäisy ei ole kunnossa, kun kerran sitä ei tarvitse.
Jokainen tietää, koska on valmis seksisuhteeseen ja muutama harjoittelukappale ei ole ollenkaan huono asia ennen "sitä oikeaa". Tiedän sen, koska päädyin naimisiin ensimmäisen kanssa ja siitä ei hyvää seurannut. - vittuun
noitten huuhaa puheittes kans!!
toi o todella naurettavaa tulla tänne huuteleen "siis kandee oottaa siihe asti ku
jeesus sanoo".
*nauraa*- syntinen nainen
kun olin menettänyt neitsyyteni tulevalle vakipanolleni, niin ajattelin, että nytpä taisin harrastaa esiaviollista seksiä. :D Vaikken mene koskaan naimisiin ja vaikken pidä itseäni kovin uskovaisena, niin näin syvällä voi silti joillakin olla käsitys, että seksi ilman rakkautta ja avioliittoa olisi syntiä.
- Odotan rakkaudesta
29 vee, odottanut tähän asti, ja siitä kiitollinen. Seurustelen tällä hetkellä ikäiseni uskovan ihanan miehen kanssa, ja olisimme molemmat toistemme ainoat ja ensimmäiset, jos seurustelu johtaa avioliittoon. Ja yhtään ei harmita se, että on tullut odotettua. Suosittelen jokaiselle.
- Anonyymi
Onnitteluni ja Aamen.
- pakollinen.
Hienoa! Arvostan suuresti ratkaisuanne. Itse olin kokematon mennessäni naimisiin, mutta puolisoni ei ollut neitsyt. Jälkeen päin tämä asia on tuonut mukanaan ikäviä ongelmia, joiden ylipääseminen on ollut vaikeaa.
- 29
Hei, ollaan molemmat 29-vuotiaita, uskovia, ja halutaan säästää seksi avioliittoon. Meitä on muitakin :). Ilolla odotetaan sitä, miten Jumala siunaa. Nyt on jo nähty, miten paljon siunauksia on liittyny siihen, että on tähän asti odotettu ja kunnioitettu Jumalaa sillä ratkaisulla. Ei olla täydellisiä tokikaan, enkä halua esittää mitään - Jumala on onneks armollinen silloinkin (ja etenki silloin), kun me mokaillaan.
Mut odotettu on ja tällä tiellä halutaan mennä eteenpäin, kunnes hääyö koittaa :) - MorsMaikki
En ole uskovainen, enkä ollut neitsyt hääyönä, eikä miehenikään kokematon. Näin jälkeenpäin voin kuitenkin todeta, että entiset suhteet olivat turhia ja seksi myös, sillä nyt muulla kuin meidän suhteellamme ei ole merkitystä, joten aivan hyvin olisimme voineet odottaa papin aamenta. Toisaalta hyväkin, että molemmilla on entisiäkin kokemuksia, ei tarvitse sitten jälkikäteen haikailla, että olisikohan ollut jonkun toisen kanssa erilaista, tai lähteä kokeilemaan vierasta.
- gbtn
Mitä se koskemattomuus tarkoittaa? Neitsyys / poikuus on aika laaja käsite, jos niikseen tulee. Entä ne entiset seurustelusuhteet(uskovaisetkin), joissa on ollut jotain säätö juttuja? Eikö niitä lasketa ja kuitenkin niitä on aika monilla, vai? Sit se eka kerta on hää yönä, mutta kaikkee muuta on ollut jo ennen, vai?
- Mc inen
...illan naurut, kiitos ^^
- tyttönen19
Minä en odottanut hääyöhön saakka, vaan menetin neitsyyteni 14 vuotiaana miehelle, josta tulikin aviomieheni viiden vuoden seurustelun jälkeen. Ei harmita!
- jsajnrenora
Itse menetin neitsyyteni kuukausi ennen naimisiin menoa tälle nykyiselle aviomiehelleni. Näin jälkikäteen harmittaa kun kyllähän sen yhden kuukauden olisi voinut hyvin vielä odottaa... mutta sille nyt ei voi enää mitään.
- pet ty nyt
No toi nyt ei oo paha, mutta kun on niitkäkin, jotka menettivät sen neitsyytensä kuukaisi ennen, kun aloittivat vakavan seurustelun sen ihan oikean kanssa. Hemmetti, että se voi ketuttaa jäpää.
- Anonyymi
Kiitos että toit kokemisesi ja näkemyksesi esille. Varoitukseksi kaikille malttamattomille.
- perämela
Ihmisyyteen kuuluu muutakin kuin himojen noudattaminen ja niiden salliminen itselleen ja toiselle.
pidättäytyminen on ihmisyyttä parhaimmillaan, kunnens on minkäkin asian aika.
eläimet naiskentelevat sinne tänne aina kun haluttaa.
ja mikä mies se sellainen on, joka paneskelee vaikka alaikäisiä ja on muka kovinkin miestä. tatuoinnit ja partajouhia ja siinä sitten meistellään.
tosi mies suojelee naissukupuolta ennenkaikkea omilta himoiltaan, ja antaa sitten kun on sen aika !
näin minä olen itse toiminut, ja näin olen kasvattanut jälkikasvunikin. - n
Sukupuoli ei tee ihmisestä hyvää vanhempaa tai puolisoa Uskonnollisuus ei tee ihmisestä parempaa ihmistä. Seksikumppaneiden määrällä ei ole merkitystä onko henkilö potenttiaalinen ehdokas kumppaniksi avioliittoon. Uskon suurempaan voimaan ja uskon siihen että elämän aikana tehdyt vääryydet kostautuvat. Mutta suomessa vallitseva syntien ja kieltojen uskonto on minulle aina uudestaan ja ja uudestaan ihmetyksen aihe. Uskon terveeseen itsetuntoon ja moraaliin. Niillä pärjää jo elämässä hyvin, eikä annan kenenkään vaikuttaa siihen harrastaako sitä seksiä ennen avioliittoa vai ei. Mikäli haluaa säästää itseään avioliittoon niin se on jokaisen asia. Nyt jos eroaisin miehestäni ja tapaisin jonkun uuden joka ei olisi seksiä harrastanut 30 ikävuoteen mennessä niin miettisin kyllä useamman kerran jaksanko enää tässä vaiheessa alkaa opettaa kokematonta henkilöä. Onneksi en odottanut itse avioliittoon asti. Olisin todennäköisesti lopuniltaa panikoinut että joudunko ostamaan hotellille uudet lakanat koska verta tuli niin paljon..
- 12+19
Minun on kauhean vaikea ymmärtää "tosi rakkaus odottaa" -ajattelua sen mustavalkoisuuden vuoksi. Ikään kuin ainoat vaihtoehdot olisi joko odottaa hääyöhön tai sitten rietastella ympäriinsä ja saada kauheita traumoja.
Itse kunnioitan niitä, jotka uskonnollisista tai muista syistä tällaisen päätöksen ovat tehneet, mutta en ymmärrä, miksi se pitää nähdä kaikille ja kaikissa tilanteissa sopivana vaihtoehtona. Minun teki ainakin teini-iässä niin paljon mieli seksiä, että jos olisin päättänyt odottaa hääyöhön, olisin varmaan hormonimyrskyissä sekoittanut himon ja rakkauden keskenään ja päätynyt alaikäisenä naimisiin jonkun silloisen poikaystäväni kanssa, mikä näin kolmikymppisenä tuntuu aika kauhealta ajatukselta - miesmakuni kun on hieman muuttunut teinivuosista...
Mitä tulee "itsensä rikkomiseen", ainakin minun keskiverroksi arvioimani kaveripiirin naiset ovat harrastaneet seksiä pääasiassa seurustelukumppaneidensa kanssa, mukana ehkä jokunen vuosien varrella kertynyt yhdenillanjuttu. Harvempaa menneet seksisuhteet sen kummemmin kaduttavat. En väitä, etteikö olisi tapauksia, joissa jotkut ovat saaneet traumoja huonoista seksikokemuksistaan, mutta ainakin tuntemissani tapauksissa traumoista kärsivät "vääristä" syistä, kuten hyväksynnän hakemisesta, seksisuhteisiin ryhtyneet naiset, eivät ne, joilla on seksisuhteisiin ryhtyessään terve itsetunto ja luonteva suhtautuminen seksuaalisuuteen.
Pidättäytyminen sopii varmasti niille, jotka perustavat elämänsä kristillisille arvoille ja jotka kokevat neitsyyden jotenkin merkittävänä asiana. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien kohdalla, eivätkä esiaviolliset seksisuhteet tarkoita, että niitä harrastava henkilö olisi jotenkin likainen tai henkisesti rikkinäinen. - OnneksiEnOdottanut
itse uskon Jumalaan ja rukoilen päivittäin, silti en usko esiaviollisen seksin olevan automaattisesti synnillistä.
Raamatussa on paljon käskyjä, jotka eivät päde nykypäivänä. Esim. Paavali taisi käskeä naisten olla hiljaa kirkossa :D
entisaikoina ei ollut ehkäisyvälineitä, ja olisi ollut aika moka harrastaa seksiä, jos mies ei olisi valmis kantamaan vastuuta tulevasta jälkikasvusta.
vaikka minulle lapsesta asti toitotettiin, että seksi kuuluu hääyöhön jne, tein aina omat johtopäätökseni asioista. minulle on tärkeätä, että seksi on nautinnollista kumppanini kanssa ja, että olemme asuneet saman katon alla ennen avioliittoa.
existäni yhdellä oli niin pieni vehje, etten saanut nautintoa. toista exääni kohtaan en tuntenut juuri ollenkaan seksuaalista vetoa, eli seksi oli taas aika kehnoa. eräs exäni kenen kanssa asuin oli sairaalloisen mustasukkainen ja muuttui herttaisesta miehestä väkivaltaiseksi, kun muutimme yhteen. jos olisin avioitunut häneen olisi ollut vaikeampi irrottautua tästä suhteesta. monen uskiksen mielestä olen varmaan tosi rikkinäinen, kun "annoin" itseäni kaikille näille miehille ja, jos olisin avioitunut en olisi kokenut huonoa seksiä tai väkivaltaa tai mitään. omasta mielestäni kuitenkin kasvoin ja kehityin kaikissa huonoissa suhteissa. opin ymmärtämään itseäni paremmin, tiedostin mitä haluan kumppaniltani ja mitä itse voisin korjata itsessäni. nyt olen naimisissa aivan ihanan miehen kanssa. seksi on mahtavaa ja mies on mahtava. - diipadaapa
Musta on kivaa olla rakkaan ihmisen kanssa. Vaikka en ole naimisissa enkä harrasta irtosuhteita on oma tieni myös yhtä oikea kuin olisin odottanut avioliittoon asti. Mua olisi 18 vuotiaana ahdistanut mennä naimisiin, jotta olisin saanut kokea tuota läheisyyttä rakkaan ihmisen kanssa.
- tietäjä.
Aloittaja on varmana eronnut jo.
- Ikionnellinen
16v aloitin seksin ja oli yhtä ihanaa joka ilta. Nyt 30v menin naimisiin ja hyvältä tuntuu joka ilta. Ensimmäinen poikaystävä köyhä työtön, nykyinen lihaksikas palomies ja iso perintö tilillä
- Anonyymi
Nyt 8 vuoden jälkeen, vieläkö se iso perintö on tilillä
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1254054Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3192081Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481821Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21760- 1061740
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391681Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4481532MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531282Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4501251