Onko kellään keinoa, miten saada luvattomana rehottava asukaspysäköinti kuriin rivitalopihalla? Muutama asukas on ilman kenenkään lupaa kysymättä ottanut omille kakkosautoilleen yhtiön pihalta parkkipaikkoja. Isännöitsijä tai hallitus eivät tee asialle mitään. Yksi näistä luvattomista paikoista on 6n metrin päässä sisäänkäynnistäni. Pakkasella monen minuutin kylmäkäynnistyksen jälkeen minulla astmaatikkona ei ole mitään asiaa siihen pakokaasupilveen, mutta yhtiössä ollaan sitä mieltä, että jos vain yksi valittaa, asialle ei tarvitse tehdä mitään. Pysäköintipaikkojen asemapiirustuksen mukainen merkitseminen ei mennyt yhtiökokouksessa läpi, koska haitta luvattomasta pysäköinnistä kohdistuu vähemmistöön. On yhtiökokouksessa ollut juristikin, jonka mukaan asemapiirustusta on noudatettava eikä pysäköintipaikkojen lukumäärää saa ylittää. Mutta mikään ei muutu! Mitä keinoja on , vai eikö mitään? Voiko enemmistö päättää paikoista, vaikka luvaton pysäköinti aiheuttaa haittaa?
Pysäköinnistä
Kysyn vaan
1157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Taistelu oikeuksistaan on kamalaa. Ennen vaikka asunto myyntiin, jos se on suinkin mahdollista.
Jos paikoituskartta on, niin sitä on noudatettava. Mikäli taloyhtiön on kiinteistöyhdistyksen jäsen, niin sieltä saattaisi jotain apua löytyä.
Tai ilmoita kylmästi, että renkaat alkaa tyhjetä, ellei järjestystä tule. Tai tee sitä salaa. Naula vaan kiinni vasaralla osaksi renkaaseen, niin alkaa jotain tapahtua. Varo vain ettei pamahda silmillesi. Tämä neuvo on kyllä se viimeinen mihin voisi ryhtyä. Jonkin esteen voi myös asettaa ja huuda niin, että tienoo kaikuu, kun siihen joku autonsa pysäköi. Sanasta miestä -sarvesta härkää!