POSKIONTELOTULEHDUS

pontelokroonikko

Aika heikosti menee kun pitää netistä etsiä apua, mutta menkööt..

Olen sairastanut poskiontelotulehduksia n. 15v. ja parhaimmillaan 5-6 kertaa vuodessa. Minulle tehtiin onteloihin tuuletuskanavat vuonna '98, jonka jälkeen tulehduksia on ollut 3-4 vuodessa, vaikka lääkäri totesi, ettei enään koskaan tarvi kärsiä. Kunnes kuukausi sitten pärähti päälle sellainen tulehdus, johon ei ole auttanut 2 peräkkäistä antibioottikuuria, viiden päivän kortisoonikuuri, kortisoonisumute päivittäin, nenäkannu, eikä edes punkteeraus.

Allergietstit otettiin verestä toukokuussa, eikä niistäkään löytynyt mitään. Kotona on 2 kissaa, mutta ne eivät ole toistaiseksi vaivanneet. Olisikohan nyt puhjennut kissa-allergia?

Löytyykös täältä mitään poppakonsteja tähän ärsyttävään vaivaan?

8

840

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osta apteekiista betadine

      suunkurlausainetta. Se lievaa jodia. Elet6 ole alleginen jodille niin kastele nenaliina betadinessa ja hengita sen lapi viisi minuuttiA. ASTMAKIN PARANEE!

      • Hoida vatsasi toiminta

        kuntoon; viilennä vatsalaukkua, vältä mausteisia, rasvaisia, paistettuja ruokia, alkoholia ja rajoita kahvin käyttöä. Syö pääsääntöisesti kasviksia, kalaa, nestetytä kasvismehuilla ja vihreällä teellä päivittäin. Jatka kehosi happamuudenpoistoa emäksöimällä sitä esim. Valmarin-kivennäisaineliuoksella(apteekista/luont.tuotekaupoista) tai Pascoe-emäsjauheella. Jos allergiatekijöitä ei löydy, on vaiva tod. näk.ravintoperäistä eli on perusteltavissa esim. kiinalaisen lääketieteen ajatuksin vatsan kuumudesta, joka häiritsee kehon yläosan onteloita.
        Testaa!


    • Suolahuonehoidosta apua saanut

      Monta vuotta poskiontelotulehduksista sekä koivuaikana lähes astmasta kärsivänä päätin kokeilla suolahuonehoitoja. Pitkästä aikaa vointini oli tänä keväänä superhyvä koivuallergia-ajasta huolimatta, ja olin todella energinen. Hoitokertoja pitää olla runsaasti, itse kävin noin 15 kertaa maaliskuusta kesäkuulle, pahimpana koivuaikana 3 kertaa viikossa.Onneton lakkasin kesäkuussa käymästä suolahuoneessa koivuajan loputtua, ja taas on kaamea kuorsaus ja huonot yöunet, vaikka limaa ei muutoin huomaakaan kuin tukkoisuutenä ylähengitysteissä. Parhaillan käyn taas suolahuoneessa. Olisi pitänyt jatkaa esimerkiksi kerran viikossa ylläpitohoitona. Allergialääkitystä olen käyttänyt nyt säännöllisesti koko ajan ja koivuaikana astmatulehdusta ehkäisevää keuhkolääkettä.Viime vuonna nämä lääkkeet eivät kuitenkaan ehkäisseet huonoon kuntoon menemistä. Suosittelen kokeilemaan suolahuonetta !

    • käytössäsi?

      Mitä suolaa olet käyttänyt nenäkannuhoidossa. Parasta olisi merisuola, se rakeinen muoto, liukenee haaleaankin veteen.

      • kosmiset vibraatiot

        Ne molemmat ovat sitä samaa natriumkloridia. ihan sama, kummalla nenäontelot huuhtelet.

        Sinä varmaan vaadit Atlantin kanaalin puhdistamatonta merisuolaliuosta, jos satut joskus tiputukseen joutumaan.


      • hämmästyttää
        kosmiset vibraatiot kirjoitti:

        Ne molemmat ovat sitä samaa natriumkloridia. ihan sama, kummalla nenäontelot huuhtelet.

        Sinä varmaan vaadit Atlantin kanaalin puhdistamatonta merisuolaliuosta, jos satut joskus tiputukseen joutumaan.

        Mistä arvasit?


    • pontelokroonikko

      Suihkin aikani mhb:tä nokkaan, kunnes sitten 2 viikkoa sitten päätin mennä uudestaan työterveyslääkärille. Lähetti nenä- ja korvalääkärin konsultaatioon, joka edelleen TT-kuvaukseen, mistä selvisi että krooninen tulehdus on otsaonteloissa asti. Otettiin pyös viljely poskiontelolimasta, mutta siellä ei kuulemma mitään tavallisesta poikkeavaa elämää ole.

      Kun röörit on tukossa niin ei maitosuihkeet ja suolaliuokset pääse tuonne asti joten vaikka poskiontelot olisivatkin terveet niin ajan mittaan mössöt valuu otsasta naamaan ja kierre on valmis.

      Hoitoon määrättiin viikko 400mg kortisoonitippoja aamuin-illoin, ja vuoroviikoin duactia ja kestineä aamuin-illoin. Lisäksi nenäkannua aamuin-illoin ja Humidosea aina kun muistaa. Viikon jälkeen toi aamun kortisoonitippa vaihtui Nasonex-suihkutteluun. 10 päivää tota rataa on nyt mennyt ja nyt on nokka auki, eikä mössöjä enää valu. Tätä pitäis nyt kuukausi noudattaa ja sittenn käynti lääkärissä. Stay tuned.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2850
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2579
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1321
    Aihe