Lukion uusiminen

Kärsin lukiossa mielenterveysongelmista. Päätötodistuksen keskiarvo laski yläasteen ysistä kuutoseen lukiossa.

Minua harmittaa valtavasti surkeat lukion paperini. Olin yläasteella se, jota haukuttiin hikipingoksi ja jonka tutkielmia opettaja esitteli koko luokalle ja joka monesti sai luokan parhaan arvosanan.

Lukioaikana en käytönnössä yhtään lukenut kokeisiin. Kävin lukion neljässä vuodessa ja meinasin lopettaa nelosen keväänä lukion kokonaan. Ylioppilaskirjoituksiin luin yhteensä vain pari tuntia koko lukuloman aikana, jonka lisäksi suoritin viittä puuttuvaa kurssia ja korotin yhtä nelosta, että ylipäätänsä pääsen lukiosta läpi.

Lukioaikani oli ihan kamalaa. En edes itse tajua, miten yläasteen nörttitytöstä tuli tällainen luuseri, joka lintsasikin vaikka miten paljon (yläasteella en ikinä).

Syynä tähän oli mm. masennukseni ja ahdistuneisuuteni, mutta nykyisin se on kyllä hoidossa.

Olen aloittanut ammattikoulun muutama vuosi lukion jälkeen. Nykyään pystyn käydä koulussa, en lintsaile ollenkaan ja jaksan keskittyä kouluun. Numeroni pyörivät nelosessa ja viitosessa, mutta tällä kertaa asteikolla 1-5.

Opiskelen alalla, josta kyllä tykkään, mutta se ei silti ole unelma-alaani, vaikka voisin kuvitella hyvin tekeväni tulevaisuudessakin tätä työtä.

Kun nykyään henkisesti voin paremmin, myös opiskelumotivaationi on noussut. Olen aina ollut kiinnostunut monista aineista ja pohjimmiltani olen aina tykännyt opiskelusta.

Olen nyt saanut ajatuksen, että sitten joskus ammmattikoulun käymisen jälkeen uusisin koko lukion oppimääräni iltalukiossa.

Ja siihen liittyvätkin kysymykseni.

Onko ylipäätänsä mahdollista käydä lukiota "uudestaan" tai ainakin uusia tiettyjä aineita? Parista aineesta minulla on päättötodistuksessa 9 ja 8, mutta muuten se on 5-7-linjalla. En tiedä, haluaisinko uusia myöskään yo-kirjoituksia kokonaan, koska olen tyytyväinen lyhyen englannin E:hen ja äidinkielen M:än, mutta muista pääsin juuri ja juuri läpi.
54175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vaan siitä ei välttämättä ole mitään hyötyä. Järkevämpää on yrittää suoraan opiskelemaan ja vaikka muulle paikkakunnalle. Ylioppilastodistuksen suurin merkitys on, että se on olemassa, ei arvosanat. Ällistä ei hyötyä ole.

Äänestä
  • Tämä ei aivan pidä paikkaansa, sillä hyvästä YO -todistuksesta saat paremmat lähtöpisteet esim. Yliopistoon hakiessasi. Huonosta todistuksesta ei ole juuri mitään iloa. Kannattaa uusia, mutta itse keskittyisin kirjoittamaan huonosti menneet aineet uudestaan, sillä se on totta että yksittäisten kurssien arvosanoilla ei ole mitään merkitystä vaan sillä, mitä kirjoituksissa olet saanut. Tietysti kurssien uusiminen taas auttaa kirjoituksissa, jos itseopiskelu ei luonnistu.

    Äänestä

Minulla on ollut aivan samanlainen tilanne kuin sinulla. Minullakin oli lukioaikaan mielenterveysongelmia ja lukio meni minulla huonosti. Keskiarvoni oli 7,1. Sen jälkeen mielenterveyden tilanteeni on kohentunut ja olen jälleen innostunut opiskelusta. Minulla on kaksi ammattitutkintoa takana eli merkonomi ja datanomi. Viime keväänä suoritetun datanomin tutkinnon paperini olivat hyvät. Nyt paikkakunnallani on ensi syksyllä alkamassa aikuislukio ja olen ajatellut mennä sinne. Itsekin olisin halukas uusimaan koko lukion oppimäärän, jos se vain on mahdollista. Joten jos jollakin on tietoa asiasta, niin olisin innokas kuulemaan, miten asian laita on?

Äänestä

Kysin oman paikkakuntani lukiosta ja lukion päättötodistuksen arvosanoja voi yrittää korottaa esim. aikuislukiossa, mutta tälläinen opiskelija on ns. aineopiskelija, joka joutuu yleensä maksamaan opinnoista jonkun verran. Jostakin luin, että lukion uutta päättötodistusta ei voi saada, vaan suoritetuista opinnoista saa erillisen todistuksen. Hyväksyttyä yo-kirjoitusta voi yrittää korottaa kerran tai sitten suorittaa jostakin aineesta eri tasoinen arvosana, esim. lyhyen matematiikan lukija voi yrittää suorittaa pitkän matematiikan kokeen.

Äänestä
  • Nyt sain uutta tietoa opiskelusta aineopiskelijana. Nykyjään aineopiskelijoistakin koulu saa valtion osuutta ja ainakin paikkakuntani aikuislukiossa myös aineopiskelijan opiskelu on ilmaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiivitaavi2 kirjoitti:

Kärsin lukiossa mielenterveysongelmista. Päätötodistuksen keskiarvo laski yläasteen ysistä kuutoseen lukiossa.

Minua harmittaa valtavasti surkeat lukion paperini. Olin yläasteella se, jota haukuttiin hikipingoksi ja jonka tutkielmia opettaja esitteli koko luokalle ja joka monesti sai luokan parhaan arvosanan.

Lukioaikana en käytönnössä yhtään lukenut kokeisiin. Kävin lukion neljässä vuodessa ja meinasin lopettaa nelosen keväänä lukion kokonaan. Ylioppilaskirjoituksiin luin yhteensä vain pari tuntia koko lukuloman aikana, jonka lisäksi suoritin viittä puuttuvaa kurssia ja korotin yhtä nelosta, että ylipäätänsä pääsen lukiosta läpi.

Lukioaikani oli ihan kamalaa. En edes itse tajua, miten yläasteen nörttitytöstä tuli tällainen luuseri, joka lintsasikin vaikka miten paljon (yläasteella en ikinä).

Syynä tähän oli mm. masennukseni ja ahdistuneisuuteni, mutta nykyisin se on kyllä hoidossa.

Olen aloittanut ammattikoulun muutama vuosi lukion jälkeen. Nykyään pystyn käydä koulussa, en lintsaile ollenkaan ja jaksan keskittyä kouluun. Numeroni pyörivät nelosessa ja viitosessa, mutta tällä kertaa asteikolla 1-5.

Opiskelen alalla, josta kyllä tykkään, mutta se ei silti ole unelma-alaani, vaikka voisin kuvitella hyvin tekeväni tulevaisuudessakin tätä työtä.

Kun nykyään henkisesti voin paremmin, myös opiskelumotivaationi on noussut. Olen aina ollut kiinnostunut monista aineista ja pohjimmiltani olen aina tykännyt opiskelusta.

Olen nyt saanut ajatuksen, että sitten joskus ammmattikoulun käymisen jälkeen uusisin koko lukion oppimääräni iltalukiossa.

Ja siihen liittyvätkin kysymykseni.

Onko ylipäätänsä mahdollista käydä lukiota "uudestaan" tai ainakin uusia tiettyjä aineita? Parista aineesta minulla on päättötodistuksessa 9 ja 8, mutta muuten se on 5-7-linjalla. En tiedä, haluaisinko uusia myöskään yo-kirjoituksia kokonaan, koska olen tyytyväinen lyhyen englannin E:hen ja äidinkielen M:än, mutta muista pääsin juuri ja juuri läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu