Hiirten yhdistäminen

Piia

Kyseisin miten hiiriä saa yhdisteltyä? Tilanne se että meillä 2 n. puolivuotiasta tyttöä, tuttavalla n. vuoden ikäinen tyttö. Heiltä juuri kuoli toinen hiiri joten tää yksi on nyt yksinäinen. Mietittiin että se yksinäinen tulisi meille, yhdistettäisiin se meidän kaksikkoon. Mutta onnistuuko se enää tuossa iässä? Ja jos, niin miten teemme sen?

4

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • arvioida

      noin vain tulevatko toimeen, yrittää kannattaa.
      Ensinnäkin siivoa häkki minne olet hiiret laittamassa; uudet purut eikä mitään esineitä häkkiin sillä juuri tavaroista ja reviiristä hiiret tappelevat.
      Itsellä oli kaksi puol vuotiasta hiirtä joihin yhdistin pari kuukautisen. Siivosin häkin kunnolla, ettei entisten omistajien hajut yllyttäisi omistajia puolustukseen reviiristä. Sitten laitoin ensin uuden tulokkaan häkkiin. Sen jälkeen toinen vanhemmista ja pian kolmas. Hiiriä on hyvä tarkkailla jokin aikaa. Tuttavani oli antanut niiden olla päivän verran totuttelussa, kun hiiret nukkuvat yhdessä on varmaa että toimeen tulevat.

      Viime kerralla sain kaksi luovutusikäistä hiirtä ja yritin yhditää ne kolmikkooni. Ei onnistunut. Tein kaiken kuten edellä, häkki siivottu ja tavarat pois. Aluksi oli kärhämää mutta tuntui tasoittuvan. Menin sitten laittamaan tavarat paikoilleen (kai liian aikaisin?) ja piankos kuului vikinää kun yksilöt ottivat toisistaan mittaa. Siinä vaiheessa kun vanhempi puri toista häntään niin että tuli pisara verta erotin ne lopullisesti. Nyt on siis kaksi häkkiä hiiriä. En tiedä oliko suuresta ikäerosta sitten ongelmaa..

      Mutta jos hiiret ottavat yhteen erota ne. Ei kannata kokeilla uudestaan sillä vanhat reviirin omistajat muistavat kyllä että tuo on se kusipää joka meidän reviirille tuli. (lainaten kasvattajan sanoja :)

      Toivottovasti yhdistyminen onnistuu, kerro kuinka käy! :)

      • ja vielä sen verta

        että hiiresi tuntuvat olevan vielä niin nuoria että uskon yhdistymisen onnistuvan hyinkin. Useinhan naaraita on helppo yhdistää; tutkitaan ja nuuhkitaan että kukas tämä on ja ihan kiva tyyppi ja sitten kaikki on taas ihan normaalisti. Yleensä yhdistäminen on siis helppoa kuulemma, minulle vain kävi noin..


      • Piia
        ja vielä sen verta kirjoitti:

        että hiiresi tuntuvat olevan vielä niin nuoria että uskon yhdistymisen onnistuvan hyinkin. Useinhan naaraita on helppo yhdistää; tutkitaan ja nuuhkitaan että kukas tämä on ja ihan kiva tyyppi ja sitten kaikki on taas ihan normaalisti. Yleensä yhdistäminen on siis helppoa kuulemma, minulle vain kävi noin..

        Kiitos sulle paljon neuvoista. Noilla lähdetään siis liikkeelle. :)

        Kerron kun homma valmis, varmaan vasta vähän myöhemmin kun lomalla nyt ollaan ja poissa kotoa lasten ja miehen kanssa.

        Jännittää tuo yhdistäminen kamalasti, pelkään että joku tappaa jonkun toisen tai haavoittaa kuolettavasti.. :/


      • thapsus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3415
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1730
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      221
      1351
    4. 74
      1326
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      63
      1186
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1049
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      863
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      847
    Aihe