Niin mikä teidän mielestä on suomen paras kaupunki?
missä vois vaikka asua..jne jne...
Itse sanon että:TAMPERE
missä vois vaikka asua..jne jne...
Itse sanon että:TAMPERE
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 197
Vanhimmat
Oulu on nopeiten kasvava, rikkain ja siellä on yhderssä espoon kanssa maan korkein koulutustaso.
tampere ehdottomasti siellä olis kiva päästä asumaan!
ja välillä muualla asuneena olen vakaasti sitä mieltä, että Tampere.
Varmaan on muitakin mukavia kaupunkeja, mutta se missä minun sydämeni asuu, on Tampere.
Tää on pieni, mutta oikea kaupunki, jossa on oikea keskusta, hiukan historian havinaa ja vanhaa säilytettynä, paljon muualta muuttaneita niin ettei ole päässyt liikaa sisältäpäin lämpiämään. Koko ajan tapahtuu jotain ja vielä minäkin vakiasukkaana löydän kaikenlaista uutta ihmeteltävää kaupungistani. Onhan täällä tietysti omat puutteensa ja varjopuolensakin, mutta missäpä ei olisi.
Tampere ei ole pöllömpi. Mutta silti väitän, että jos maisemien kauneudella ja viihtyisyydellä valitaan paras kaupunkin niin Kuopio voittaa. Tampere hyvä kakkonen.
Toisessa päässä mm. Vantaa, Kouvola, Jyväskylä, Kerava.
Kuopio on viihtysä ja ihana, sinne mulla liittyy paljon kivoja muistoja, mut kyllä synnyinkaupunkini Helsinki on mielestäni kaunein.
Todella upeita vanhoja rakennuksia jotka varsinkin talvella on ku satumaasta. Merta joka puolella, kesällä kimmeltävää ja syksyllä ihanan myrskyistä. Isoja vehreitä puistoja, lukemattomia kaupunginosia joissa ei oo koskaan tullu käytyä, omine erikoispiirteineen, puutaloja, viihtysiä pihoja, vanhoja jugend- ja muita taloja katujen varsilla joilla paljon pieniä liikkeitä, romanttisia bulevardeja ratikoineen ja syksyn lehtineen, kahviloita.
Kauniit jouluvalot joka puolella, elämän kiehtova ihmisvirta ja vaihtuvat tunnelmat. Suuria upeita vanhoja kirkkoja, huurteisia kimmeltäviä luistinratoja sokerikuorrutteisine puineen talvella, välkkyvät neonvalot asfaltilla sateisina iltoina.
Usvaset puistot marraskuussa vanhoine suurine puineen, laivat merellä, kaukainen majakan valo.
Oulu on iha paras tääl on kivoja ihmisiä ja aivan ihanat paikat joissa voi käyä kesällä ja talvella tääl on iha parahaat koulut :D
sää olet tyhmä
Usein kun paljasjalkaisena helsinkiläisenä kuljeskelen
jalkaisin Helsingissä hakeudun vetten ja viheralueiden
läheisyyteen. Usein istuskelen Runebergin patsaan
luona, onhan Runeberg mun suosikki kansalliskirjailijoistamme,
herätteli kansallistuntoa meissä suomalaisissa vuonna
1848 Vänrikki Stoolin tarinoiden myötä.
Sitten ovat Tuomiokirkko, Uspenskin katedraali, Johanneksen-
kirkko, Kallion kirkko ja Paavalinkirkko joissa tulee välillä
piipahdettua,
Aijai sitten näitä Vallilan, Toukolan, Kumpulan ja Käpylän
puutalokaupunginosia, ovat mannaa mielelle ja sielulle
sekä myös Ullanlinnan, Eiran, Kruununhaan ja Katajanokan
jugendarkkitehtuuri on mannaa mielelle ja sielulle sekä
myös Helsingin 1-vetonaula Suomenlinna on mannaa mielelle
ja sielulle.
Asut päivän ja haluut jo pois
Kiinnostaa niin etelän pöllöjäkin kuin naapurikuntiakin!!!
Vaan ku se on täynnä pellejä.
Kyllä kemijärven ympäristö kestää vertailun ihan missä tahansa. Se on nimittäin pirun kaunis kaupunki vesistön ääressä. Suurin ongelma vain on ,että siellä on samat pellet päättävissä elimissä, ja parhaat tontit aikoinaan annettu yrityksille.
muutenhan Kempan ympäristö on vain sellasta itikka tureikkoa, mikähän siinä kaunista on? Kemppa on mielestäni yksi rumimpia paikkoja Lapissa. Profiililtaan aivan mitäänsanomaton peräkylä.
Mutta ainahna jokainen omaansa kehuu.
Erehdyt kyllä pahan kerran kommenttisi suhteen.
Itse en ole eikä minusta koskaan tule kemijärveläistä, mutta muutaman kerran siellä käyneenä ja tutustumaan paemiin kemijärven ympäristöön työn puitteissa , en voi muuta sanoa kuin kaunista siellä on! Keskusta alueeetsta ei kannata mainita mitään, mutta se luonto ja kemijoen rannat ja jne..
Mielestäni Kemppajärvi on ehkä rumin kaupunki Lapissa. Se kaupunkia ympäröivä tasamaan pusikko on mielyttävä vain itikoille.
HÄMEENLINNA < KOSKA SIELLÄ OIS UPEETA VARMISTAA PAIKKANSA.JA YLLÄTTÄÄ MONET EPÄILIJÄT
Kyllä mun mielestä Kari Väänänen
kemijärveläisenä on hauska näyttelijä.
Helsinki on kaunein kaupunki Suomessa. Ympäröivä meri ja kaunis arkkitehtuuri empire, klassismi ja jugend-tyyleineen on sykähdyttävää katseltavaa. Idyllinen kauppatori, josta saa maan parhaat lihikset sekä vanha kauppahalli ovat ihania tunnelman luojia meren äärellä keskustassa. Puistoja löytyy joka lähtöön ja joka kulmalta. Vehreyttä ihan keskustassa asti. Ja luontoonkin pääsee jos haluaa. Esimerkiksi Lammassaari ja Viikin luonnonsuojelualue tarjoaa pitkospuineen ja lintuineen luonnonrauhaa sitä janoavalle.
Keskustassa iltaelämä on vertaansa vailla. Baareja, pubeja ja yökerhoja riittävästi, erilaisia ja eritasoisia. Ruokaravintoloita on kaikista mahdollisista etnisistä vaihtoehdoista ihan perinteisiin suomalaisiin. Jokaiselle löytyy maun mukaan apetta. Varsinkin kesäaikaan Helsingin yössä on villi ja vapaa kansainvälinen fiilis.
Parhaan kaupungin Helsingistä tekee myös palvelujen runsaus ja harrastusmahdollisuuksien monipuolisuus. Hyvä ja toimiva julkinen liikenne kaikkialla Helsingissä tekee liikkumisen vaivattomammaksi kuin missään muualla Suomessa.
Suurin osa helsinkiläisistä ihmisistä on mukavaa, suvaitsevaista ja rentoa porukkaa. Myös opiskelumahdollisuudet ovat Helsingissä loistavat. Löytyy yliopistosta ja AMK:sta kaikkien alojen ammattikouluihin ja lukioitakin on eri painotteisia.
Työpaikkoja on luonnollisesti paljon tarjolla. Sosiaalihuolto ei varmaan missään ole täydellistä, mutta ymmärtääkseni toimii.
Miksi siis Helsinki ei olisi paras paikka? Mikä sitten, jos ei Helsinki?
Hoikat nuoret helsinkiläisnaiset iältään
20-30v. pukeutuvat jotkut perin seksikkäästi
että on näin heteromiehenä pakko hieraista
silmiään ja katsoa vähän kauemmin näitä
ohikulkevia suomalaisia bella donnia. Silloin
ei kehtaa paljoa kauemmin katsella näitä
kaunokaisia kun heillä on elämänkumppani
(mies) mukana, mutta yksin kulkevia tällaisia
kaunokaisia kyllä katselee kauemminkin
ihaillen.
Varjopuolena sitten on se kun jos menen
näille hoikille nuorille yksin kulkeville
kaunokaisille juttelemaan, katsahtavat
närkästyneenä mulle ja pötkivät pakoon,
ja mä jään kummastelemaan ''mistäs
nyt kenkä puristaa?''
Vois nuoret hoikat naiset olla enempi
rennompia, hymyileväisempiä/nauravaisia
ja humoristisempia. Ei elämää kuitenkaan
tarvitse ottaa niin vakavastí otsa kurtussa.
Aa no jos olet niin fiksuna ettet tajua että suora ahdistelu ja muutenkin ahdistava käytös ajavat ihmiset pois… Sun teksti on älyttömän häiritsevän kuuloista ”katselen hoikkia naisia kun he ovat yksin” tms. Sanon sulle, opettele oikeasti käyttäytymään ja kunnioittamaan muita. Kukaan ei kävele sun silmäniloksi lmfao
JA älä sä ala kertomaan miten muiden pitäisi käyttäytyä. Heidän ei tarvitse käyttäytyä sulle mieliksi tai edes puhua sulle jos eivät halua? Niin otsekästä kuvitella että toi on ok. Sen lisäksi voisit ihan itse käyttäytyä kunnioittavasti, olla tuijottamatta, antaa muiden elää rauhassa, kiitos.
Kuopio on kaunein. Tampere kakkosena.
Ja Kuopio..
RAUMA
PORI
HÄMEENLINNA
TAMPERE
< MUTTA HEITÄN ETTÄ TAMPERE...KOSKA OLISI UPEAA KULKEA REITTIÄ HELSINKI-HÄMEENLINNA-TAMPERE JA SITTEN AJAA AUTOLLA VANHAA TIETÄ TAMPEREELLE
Kuopio on maisemiltaan kaunis kaupunki ehdottomasti, mutta savolaiset käytökseltään moukkamaisia eikä mitään lupsakoita rentoja ihmisiä. Kohteliaisuus ja käytöstavat hakusessa.
Kaikki.
tampere
1.HÄMEENLINNA
2.FORSSA
3.JANAKKALA
4.FORSSA
5.HÄMEENLINNA
6.VALKEAKOSKI
7.VALKEAKOSKI
8.TAMPERE
9.TAMPERE
10.NOKIA
11.NOKIA
12.NOKIA
13.PORI
14.PORI
15.RAUMA
16.PORI
17.HARJAVALTA
LOHJA < OLISI UPEAA ASUA LOHJALLA TAI SITTEN LOHJA-HANKO-HYVINKÄÄ-TAMPERE TIEN VARRELLA
1.HÄMEENLINNA
2.TAMPERE
3.NOKIA
4.IKAALINEN
5.TAMPERE
6.TAMPERE
7.TURKU
8.TURKU
9.TAMPERE
TRE=Paratiisi
Ainoa kaupunki tässä maassa on HELSINKI.
Stadi on Suomen ainoa oikea City. Sitten löytyy myös townseja eli maalaiskyliä ja todella paljon. Tunnetuimpia näistä ovat esim. Tampere, Turku ja Oulu. Suomen paras kaupunki on siis myös Suomen ainoa kaupunki. Tätä voi yrittää kieltää, mutta totta se on.
Helsinki, pohjolan valkea kaupunki. Itämeren helmi.
Suomen (Ainoa) ja koko pohjoiseuroopan hienoin kaupunki.
Pohjolan valkea kaupunki ja Itämeren helmi? Voi hyvä jumala! Sehän näyttää parhaimmillaankin Pietarilta (koska sen keskusta on venäläisten rakennuttama) ja suurimmaksi osin lähiöltä.
Parhaan kaupungin valinta on kuin parhaan värin valinta - riippuu mausta ja tilanteesta. Helsinki on Suomen paras kaupunki silloin kun haluaa lentäen pois Suomesta. Tai sattuu muuten vain pitämään juuri sellaisesta kaupungista.
Eli se on makukysymys samalla tavalla kuin purkkihernarin kohdalla. Itse en pidä näistä kummastakaan.
Helsingistä ei pääse lentämällä pois maasta paitsi jossain kriisitilanteessa.
Kannattais varmaan opetella vähän tota yleis ja maantietoa ennen ku tulee nettiin huutelemaan meidän asioista.
Liene Helsingissä
...Helsinki-juntin käsialaa. Helsinki on kyllä Suomen mittakaavassa kaunis kaupunki, varsinkin kesäisin, mutta Euroopan vertailussa se ei pärjää. Ei tarvitse mennä kuin vaikka lähialueiden kaupunkeihin, Tukholmaan ja Pietariin, kun jo löytää oikeaa kaupunkimaisuutta ja kauneutta. Ja Eurooppa on tosiaan pullollaan hienoja kaupunkeja, joiden joukossa Helsinki näyttää - kesää lukuunottamatta - aika valjulta. On hyvä, että Suomi on avautunut maailmalle, näin monet helsinkiläisetkin ovat päässeet katsoman miltä oikeasti kauniit kaupungit ja oikeat metropolit näyttävät. On kyllä säälittävää puhua Helsingin kohdalla metropolista...heh.
Pitää siinä mielessä paikkansa että ainut SUURI kaupunki tässä maassa on Helsinki, ja käytännössä vielä suurempi yhteenliittymä H:ki-Espoo-Vantaa (suuri osa espoolaisista kotosin H:gistä, asuu Espoon puolella,käy töissä H:gissä 15min-puol t.), miljoona asukasta.
Muut kaupungit Suomessa on maalaismaisia ja kaikki tuntee toisensa, ainakin melkein. On huomattavasti vaikeempaa elää suht anonyymiä elämää edes Turussa tai Tampereella.
Pohjois-Euroopan? Käsittääkseni Venäjä kuuluu Pohjois-Eurooppaan ja Pietarissa nyt sattumalta sattuu asumaan n. 4 miljoonaa asukasta ja Moskovassa 10 miljoonaa, eli 20 kertaa enemmän ku Helsingissä.
Helsinki on kaunis ja kaikin tavoin ihastuttava, mutta ah niin pieni esim pietarilaisen, puhumattakaan moskovalaisen näkökulmasta. Ei todella suuria toreja eikä todella mahtavia upeita rakennuksia, jotain on siinä keskustasa muttei paljon.
Ilmakuvasta kun kattoo Helsinkiä niin se näyttää siltä mitä se on, pienehköjä matalia vanhoja taloja, näyttää pikkukaupungilta, jo läheisessä horisontissa alkaa metsäalueet ja lähiöt.
ainoa metropoli alue
Mikkeli Juva Savonlinna
Kuopio on erittäin kaunis kaupunki Kallaveden äärellä ja mäkisine maastoineen. Luontoa riittää joka välistä ja silti kokoa on kaapunnilla ( n.90 tuhatta asukasta ) ihan enemmän kuin tarpeeksi.
Espoo on suomen yksinkertaisesti paras kaupunki!
Väitän että maisemien kauneudessa Kuopio on aivan ylivoimainen. Jos et usko, aja vaikka uusi Saaristokatu lävitse.
Turku tietysti, vain Turkulaiset pilaa sen.
irakilaisille, jos on työtä.http://hommaforum.org/index.php?action=printpage;topic=1322.0
Todellaki.
stadi
Haluaisin päästä asumaan tampereella tai pk-seudulla vaikka vantaa...vaikka asunki seinäjoella olis kiva päästä vaihtaa välillä maisemaa... :)
1. Riihimäki
2. Riihimäki
3. Riihimäki
4. Riihimäki
5. Riihimäki
6. Riihimäki
7. Riihimäki
8. Riihimäki
9. Riihimäki
10. Riihimäki
Tammpere tiätty
HÄMEENLINNA!!!
Perustelut:
- muistuttaa tarpeeksi paljon hylättyä ukranalaista ydinvoimalakaupunkia Pripyatia hoitamattomine ulkoalueineen, jotka luovat kaupungista hylätyn, asumattoman slummin vaikutelman.
- kaupunkia ja sen rakennuksia on helvetin vaikea kuvata, kun joka paikkaan on tungettu kaikennäköisiä puita ja pensaita. Niistä täällä saisi kuvia hyvinkin.
- Kaupungin näköalapaikat (lukuunottamatta Aulangon tornia) ovat lähinnä puuston ja pensaiden välistä näkyviä kapeita kaistaleita (Myllymäki, Hattelmalan harju), joista maisemakuvaus on aivan täysin mahdotonta.
- Hämeenlinna FTW!!!
Pakko sanoa, että Helsinkihän se on, aivan yliveto mihin tahansa muuhun kaupunkiin verrattuna Suomen mittakaavassa.
Tosin, eläkkeelle päästyäni saatan kyllä kallistua linjalle Hämeenlinna-Seinäjoki. Eivät ole niin "hektisiä" paikkoja.
tietysti se on Naantali. Tulkaa vaikka itse toteamaan.
Seinäjoki. JEEEE!!!!!!! Seinäjoki is BEST.
-
Saven päälle rakennettu Alvar Aallon betonimöykky.
helposti puskutraktorilla, reunasta aloittaen.
tällä palstalla tapojensa mukaan. Kertokaa nyt toki lisää mieltymyksistänne ;)
1. Kuopio
2. Kokemäki
3. Keuruu
4. Kajaani
5. Kemijärvi
6. Rovaniemi
7. Joensuu
8. Lappeenranta
9. Kotka
10. Vaasa
HEIKOIMMAKSI valitsen Porin, jossa kateus ja keuhkotauti vallitsevat.
Käykäähän Joensuussa,kuljeskelkaa Pielisjoki vartta,kuunnelkaa kosken huminaa Ilosaaressa,istuskelkaa torilla Marttakahviossa juuri paistettuja Karjalanpiirakoita nautiskellen,ja kuunnellen ja katsellen iloista Pohjois-Karjalaista elämänmenoa...eittämättä Suomen paras kaupunki on JOENSUU.
Joensuu on paras.sitten Kainuussa Kuhmo
Helsinki ja asuinpaikkana yhdistettynä koko pääkaupunkiseutu.
Täällä on lähes kaikkea mitä tarvitsee.
Ainoa huonopuoli on talvisin, niin pitkä matka kunnon laskettelurinteille.
Helsinkiläiset luulevan asuvansa suurkaupungissa, mutta jo Tukholman rinnalla Hesa on pelkkä esikaupunki.
Tukholma asukaluku: 897 700
Helsinki asukasluku: 616 042
En nyt ihan esikaupungiksi sanoisi. Eroa vain näiden kahden välillä 180 000as. Mielestäni aika pieni ero suhteessa siihen miten paljon suurempi Ruotsi on Suomea suurempi asukasluvultaan.
Olen asunut Porissa, Kuopiossa, Seinäjoella, Kärsämäellä ja Jyväskylässä. Lisäksi olen matkustellut paljon työni puolesta ja muutenkin. Jyväskylä on kyllä kaunis etenkin Jyväsjärven takia (jossa eilen olin juoksemassa puolimaratonin) ja muutenkin nuorekas, energinen ja viihtyisä paikka. Asuinpaikoistani Kuopio on kyllä myös kaunis ja lupsakka ja synnyinpaikassani Porissakin viihtyy hyvin, varsinkin jazzien aikaan. Jyväskylän vahva kilpailija on kieltämättä Tampere, jossa on myöskin hyvä meininki ja viihtyisiä paikkoja.
Ehtottomastiii KEMI.... Perämeren PERSEREIKÄ...
Mikä siitä jyväsjärvestä muka tekee kauniin? Moottoritie rannassa? Saastunut vesi?
parempi kuin Seinäjoki.
Seinäjoki on paljon parempi.
jyväsjärvi on pikku lätäkkö, käy joskus saimaalla
Lahti on niin paras!!! Hyvät liikenneyhteydet joka suuntiin, hyvinhoidetut puistot, tapahtumia ja kauppoja. Miinuksena ehkä hitaasti lämpenevät ihmiset, mutta fiilis ratkaisee.
Lahdesta löytyy. Ei Janne Ahosen asuminen Lahdessa tee siitä parasta. Lahti on rikollisten paratiisi, jossa on helppo pestä rikollisin keinoin saatua rahaa.
Siellä asuin ensimmäiset elämäni 20 vuotta, kunnes muutin kaikeksi onneksi Tampereelle. Lahti on oikea läävä, ahdistava kaikin puolin. Suoraan kuin jostain Itäblokin Ukrainasta. En ymmärrä miksi ihmiset suostuu siellä vapaaehtoisesti asumaan, eivätkö ne tiedä paremmasta?
Kyllä on Suomessa niin paljon parempia paikkoja kuin Lahti. Mieluummin muuttaisin vaikka Ilomantsiin.
top10 kaupungit
1.HÄMEENLINNA
2.FORSSA
3.SOMERO
4.TURKU
5.RAUMA
6.LAHTI
7.HOLLOLA
8.ESPOO
9.HELSINKI
10.ESPOO
aivan ihastuttava talvikaupunki
Käyppä tutkimassa sibbetalo, uudistettu sataman alue ja trio, liikenneyhteydet helvetin hyvät joka puolelle Suomea (varsinkin stadiin), motari ja oikorata sinne ja uudistetumpi asema jne. Lahti on todella kaupunkimainen kaupunki, väkiluku kasvaa ja mennyt jo yli 100 000 asukkaan. Kyllä Lahti vaan vetää porukkaa vaikka onkin mukamas rikollisten paratiisi (liioiteltua) ja sinun mielestäsi oikea ''läävä''.
Janne ei asu Lahes, vaan Hullulassa, jos tiesit...
Raahe
JOENSUUU!!! on kyllä niin kaunis kaupunki varsinkin nyt ei ehkä 10 vuotta sitten.. Asun itse Kokkolassa ja Turussakin tullu asuttuu mut Joensuuhun haluaisin muuttaa! Tampere ja Helsinki tulee hyvänä kakkosena
Näin Iltalehden lukijat äänestivät:
1. Tampere 38,6 prosenttia äänistä
2. Turku 16,9
3. Oulu 11,0
4. Helsinki 8,3
5. Jyväskylä 7,3
6. Kuopio 5,1
7. Espoo 3,3
8. Lappeenranta 3,0
9. Vaasa 2,7
10. Joensuu 2,4
11. Vantaa 1,4
Yhteensä 17 171 ääntä.
ettei Lapua ollut tuolla listalla sillä on se käpykylä niin hanurista.
Kaupunkina Helsinki on hienoin, todella kansainvälinen ulkomuoto, ei väkilukukaan paha ole. Lisäksi Espoo ja Vantaa tukevat hienosti Suomen suurinta kaupunkia. Helsingissä on erilainen tunnelma kuin muualla, se vain on niin menevä ja tapahtumarikas kaupunki. Paljon ulkomaalaisia (brittejä, jenkkejä, venäläisiä, saksa, espanja jne) jotka tekevät paikasta paremman. Julkinen liikenne Suomen paras, uskomattoman nopeaa ja halpaa. Tulevat metrolaajennukset parantavat yhteyksia Espoon suuntaan. Muuttuu ja kehittyy, mikä on TODELLA harvinaista suomessa. Yleensä kaupungit junnaavat paikallaan vailla itsenäistä päämäärää. Se on Uudenmaan hienous, täällä tapahtuu ja hommat luistaa.
Rakastan Bulevardia ja Manskua, etu-töölöä ja kaivaria. Myös laru ja ullanlinna on mukavia.. Sydämessäni paras kaupunki on kuitenkin Oulu. Olen syntynyt ja elänyt koko elämäni siellä ennen Helsinkiin muuttoa. Paikkana ei ehkä paras, mutta muistot ja kaikki nuorena opitut asiat liittyvät Ouluun, joten se on mielestäni paras paikka olla.
Lähe poro litoo täält.
miksi vaasa on tuossa listassa. homokammoinen paikka
Ihan ehdottomasti tampere, ei lisättävää (:
huonoin on Seinäjoki.
Oulu on siis ihan kaunis, mutta se on kaukana ja ihmiset ajaa niin vtun hiljaa...sinne en siis muuttaisi, Lahdessa ajellaan selvästi lujempaa :D Tampereelle vielä muutan, prkl, Tampere on BEST!!! Tämä Lahti nyt on ihan OK. Suomen maakuntakeskuksista hyviä paikkoja ovat mielestäni Jyväskylä, Tampere, Turku, Helsinki Espoo Vantaa=Helsinki, Vaasa, Kuopio, Oulu, Lahti, Pori, Porvoo, Hämeenlinna. Ne ovat ihan hyviä paikkoja asua ja myöskin jossain määrin kauniita. Tai no Porvooseen en muuttaisi :D vaikka se kaunis onkin.
Seinäjoki on kaikkein paras paikka asua ja kaikki muut ovat hanurista siihen verrattuna.
Seinäjoki on parhain, Lapua huonoin.
Jos vielä vaihtaisin paikkakuntaa niin vahvin vaihtoehto olisi Tammisaari, vaikka se nykyään onkin virallisesti Raaseporin taajama. Ihmisen kokoinen kaupunki, kaikki tärkeimmät asiat sopivasti ulottuvilla, meri ja kaksikielinen kulttuuri. Pääkaupunkiseutu lähellä, jos sitä nyt jostain syystä sattuisi tarvitsemaan.
Porin kaupunginosa Ahlainen, sopivasti maalla täällä kuvia sieltä http://markuntaidetta.blogspot.com/
Mielestäni myös tampere. vaikka onhan hesaki ihankiva mutta Tre on aina numero 1!!..
Helsinki on ainoo ja paras kaupunki Suomessa, mutta melko pieni CITY. Ruotsissakin toiseksi suurin kaupunki on Helsingin kokoinen.
1.Tampere
2.Helsinki
3.Turku
4.Vaasa
5.Lahti
6.Seinäjoki
7.Joensuu
8.Rovaniemi
9.Naantali
Göteborg asuk. 549 000
Helsinki asuk: 618 000
Älä liioittele.
OULU!!!! Koska muut on liian etelässä ja siellä (etelässä siis) puhutaan oudosti. Tampere toka.
Mun suosikit :)
1. Tampere
2. Lahti
3. Jyväskylä
4. Helsinki
5. Oulu
6. Turku
7. Kuopio
8. Porvoo
9. Hämeenlinna
10. Pori
Ite tuumaan että Kuoipio oon 30v.
Onko siellä Tampereella jotenkin hyvä fiilis, mukavia ihmisiä ja vähemmän mulkoilijoita ja kyttääjiä? Tullaanko helposti juttelemaan mukavia, ei juorumielessä? Tarkentakaa vähän. Millaisille ihmisille Tampere on hyvä kaupunki?
Tampere kirkkaasti houkuttelevin asuinpaikka - toiseksi nousi Turku
Tampere arvioitiin parhaaksi asuinpaikaksi Taloustutkimuksen Kaupungit: Muuttohalukkuus 2010 -tutkimuksessa. Aiempiin vuosiin verrattuna Tampereen ykkössija kirkastui entisestään. Tampereella on kaupungeista paras imago sijainnin, harrastusmahdollisuuksien ja kunnallisten palvelujen suhteen. Toiseksi parhaan asuinpaikan titteliä kantaa tällä kertaa Turku. Kolmanneksi tippui Jyväskylä, jota pidetään kaikkein viihtyisimpänä asuinympäristönä.
Suomalaisten innokkuus muuttaa toiselle paikkakunnalle on ollut hienoisessa nousussa 2000-luvulla. 14 % suomalaisista aikoo vaihtaa asuinpaikkakuntaa melko varmasti seuraavien viiden vuoden aikana.
Seuraavassa taulukossa on 20 parhaan kaupungin saamat yleisarvosanojen keskiarvot:
KAUPUNKIEN PAREMMUUSJÄRJESTYS ASUINPAIKKANA YLEISARVOSANAN PERUSTEELLA (20 parasta)
Yleisarvosana asuinpaikkana
(4-10 keskiarvo)
Tampere 7,90
Turku 7,49
Jyväskylä 7,46
Helsinki 7,32
Oulu 7,23
Kuopio 7,23
Espoo 7,17
Hämeenlinna 7,07
Naantali 7,07
Lahti 7,00
Porvoo 6,97
Vantaa 6,83
Lappeenranta 6,78
Savonlinna 6,74
Vaasa 6,69
Joensuu 6,68
Rovaniemi 6,64
Mikkeli 6,58
Kotka 6,49
Seinäjoki 6,47
Kaikkien tutkittujen
kaupunkien keskiarvo 6,74
Lisäksi tutkimuksessa ovat mukana: Hyvinkää, Imatra, Järvenpää, Kajaani, Kemi, Kerava, Kokkola, Kouvola, Lohja, Pietarsaari, Pori, Raahe, Rauma, Salo, Tornio ja Varkaus.
Tutkimukseen vastasi 4035 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista helmi-maaliskuussa 2010.
Lisätietoja: Taloustutkimus Oy, Vesa Ryyppö, puh. (03) 3141 3111,
Lähde: http://www.taloustutkimus.fi/?x1538426=2053621
Kyllä nyt täytyy todeta että pori on paras! Ei sitä voi ymmärtää ellei täällä asu. Mukavan kokoinen paikka ja kauniit maisemat, esim. yyteri:)
kyllä porilaisena pakko yhtyy tähän, hyvä lätkäjoukkue, yyteri ja pori jazz, onko parempaa ♥
Itse olen suuresti mieltynyt Turkuun!:) Siellä on hyvin kauppoja, rentoja ihmisiä, kauniit nähtävyydet ja upea merimaisema! Sanonta "Turku on suomeen perseenreikä" ei pidä paikkaansa, se on vain jonkilainen muoti-ilmiö jota massaihmiset hokee. Suurin osa haukkujista ei ole koskaan edes käynyt Turussa. :oo Älkää ihmiset tuomitko ennenkuin olette käyneet siellä...
Vaasa!!!!!!!!!
KITEE ON PARAS! Rauhallinen kaupunki hieman pienehkö mutta tällä sitä on mukavaa!
Pyhäjärvi
Kyllä se on kuulkaas Uusikaupunki. En ole siellä asunut mutta isovanhemmat kuolemaansa saakka asuivat ja kaupunki oli mielestäni todella hieno puistoineen ja tunnelmallaan josta kesällä tuli jotenkin mieleen ihan ulkomaat.
Joensuu On PARAS!!!!!!!!!!!!
Seinäjoki.
Täysin turha paikka.
mieltä.
Östernyra on syvältä.
entäs Kotka hyvät ihmiset?
Kyllä mä Kotkasta tykkään, fanitan
Veikko Lavia ja Juha Vainiota.
Kotkan Kaunissaari ehdottomasti
näkemisen arvoinen uimarantoineen
kaikkineen.
Kotka on muutenkin sopivan kokoinen
ihmisen mittainen kaupunki, ei liikaa
eikä liian vähän. Vanha satamakaupunki
kuitenkin kyseessä Kymenlaaksossa.
Kuopio on mielestäni paras kaupunki, koska olen syntynyt siellä ja "juurtunut" sinne. Rakastan Kallavettä ym., mutta Turku on mielestäni varsinkin kesällä kaunein kaupunki.
Tervo on kiva
Paras on Hämeenlinna koska se on iso, muttei kuitenkaa liia iso. Se on sopiva :) tääl on kaikki mitä tarttee ja iha tajuttoman lähel Tamperetta ja aika lähel pk seutua, eli jos sit harvoi niist tarttee jotai ei oo pitkä matka :) tääl on myös hyvää luontoo. Tokana Tampere ja kolmantena Helsinki. Tosin kaikki Suomen kaupungit mis oon käyny on iha jees.
Missä kohti listoja on Kokkola - Karleby? Siellähän on muun maussa iki-ihana puutalokaupunginosa Neristan. Ja Suntti on varsinainen unelmien lähde.
Se ei tee Helsingistä parasta kaupunkia, että siellä on aivan liikaa ihmisiä; paskapopulaa ja muuta roskaväkeä. Keskusta on liikenteeltään hyvin epäselkeä ja arkkitehtuuriltaan ruma. Joukkoliikenne on täynnä hörhöjä ja juoppoja, ja omalla autolla kulkeminen ja pysäköiminen keskustassa on hyvin vaikeaa. Plus, että monet helsinkiläiset luulevat sen olevan Suomen ainoa kaupunki, koska se on suurin, ja koska eivät ole asuneet muualla. En suosittele, muuta kuin baareiluun ja työkeikkoihin.
aikoinaan 25v asuneena en suosittele. se kun on kaupunki täynnä maalta muuttaneita.
Top10 kaupungit
1.Laitila
2.Rauma
3.Turku
4.Huittinen
5.Lappeenranta
6.Tampere
7.Vaasa
8.Rovaniemi
9.Juankoski
10.Kuopio
Ei nyt oo ihan välttämättä oikee järjestys mut kyllä se Laitila vaan on ykkönen ;)
Eiku unohdinki vielä sanoa Maarianhamina ja Parainen :)
Parhaat:
1.tampere
2.hämeenlinna
3.turku
4.lahti
5.helsinki
Totta maar Ahvenanmaa rantakallioineen ja
merimaisemat sekä Kastelholman linna ja
Bomarsundin linnoituksen rauniot ovat
mitä parhainta näkökykyisille ihmisille, varsinkin
ne merimaisemat ovat mitä parhainta terapiaa
mielelle ja sielulle ja kesähelteellä voi pulahtaa
mereen uimaan, voi tulla yhteysaluksella
taikka omalla veneellä Ahvenanmaalle.
Pari vuotta myöhässä :D ..Mutta minun mielestäni Rauma on kaunein kaupunki Suomessa :)
Osuit naulankantaan, niin muuten on! :)
varsinkin se kivikirkko 1400-luvulta
ja vanhan kaupungin puutalot tekevät
Raumasta romanttisen vanhan ajan
idyllin kaupungin.
ehdottomasti järvenpää, ainakin silloin 24.6.2008...
Turkuhan se on aina ollut. Eikä siihen asiaan tule muutosta niin kauan kuin Aurajoki virtaa.
Äläkä unohda tämän päivän Turun Sanomien juttua aiheesta.
Muistakaahan myös tämä siellä Varsinaisen Suomen ulkopuolella asuvaiset:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/707
¨
Kokkola totta kai!!
no tottakai se o kokkola!
Tampere ehdottomasti!
Hämeenlinna paras ja kaunein. Minun kaupunkini.
Vaikka oon Kouvolasta, joka ei sekään oo huononpi kaupunki, asun Hämeenlinnassa joka on rakas. Mutta hävettää kun vieressä on kunta nimeltä Hattula. Se on niin ränsistynyt ja tylsä.
Mun mielestä se on ehdottomasti Raisio!
Koska:mä asun siellä:D
Siella on paljon puistoja ja metsiä vain keskustassa on kerrostaloja sitten siellä on todella iso ja hyvä kauppakeskus Mylly!:)
Tää oli vaa mun mielipide.
Viitasaari: http://keskustelu.suomi24.fi/node/12575810
Tykkään eniten ehkä Turusta, pikkukaupunki (tai no Suomen mittakaavassa jo aika iso) josta löytyy paljon erinomaisia ravintoloita ja baareja. Myös opiskelijoista pidetään hyvää huolta, paljon alennuksia ja pippaloita. Jokiranta ja saaristo ovat piste i:n päälle. Ainoana miinuksena näin äkkiseltään tulee mieleen keskustaan rakennetut helvetin rumat 70-luvun kerrostalot.
Helsinki on hyvänä kakkosena, koska pääkaupunki. Kaikki mahdolliset palvelut käden ulottuvilla ja paljon vilskettä (tarkoitan jälleen Suomen mittakaavassa). Miinusta tulee hintatasosta.
mielestä Tornio.
Jos minulta kysytään niin Tampere asuin aikanaan hämeenlinnassa kun olin koulussa siellä päin mistä muutin töiden perässä treelle. Mutta ite kyllä tykkään tampereesta enemmän, jos vertaan näitä kahta keskenään. Ite oon treen lähistöltä kotoisin niin Tää manse on vähän kuin kotikaupunki mulle :)
Tampere on Suomen mukavin kaupunki. En tiedä mistä johtuu, siellä vain viihtyy, kaikki toimii erittäin hyvin. Ei liian "ahdas" ja ei liian "leveä". Vettä joka puolella. Raikas. Lempeä. Mukava.
Tampere siellä viihtyy aina!
Ja toivottavasti näin pysyy myös jatkossakin ja Tampere ei sekoa poliittisesti.
Ihan vaan porilaisens sanot että Pori on se paras:D sitte mulla tulee Vantaa ja sit Helsinki ja Rovaniemi.
Eino Grön sai asua vuosina 1939-59 Porin
Reposaaressa, se on leppoisaa maisemaa
mitä olen kuvia nähnyt ja tv-ohjelmia
Porin Reposaaresta, sellainen vanhan
ajan idylli kalastajakylä Porin kaupungin
kupeessa.
Miksi aina Helsinki? sehän on pieni paikka ihan jo suomen mittakaavassa. Asukkaita toki on paljon, mutta pinta-alaltaan liekkö mahtuu edes top-20joukkoon suomessa.. tuskin. Suurinosa pääkaupunkiseudun asukkaista luulee että elämää ei ole muualla suomessa, voin kertoa että on ja paljon. Täysin samat palvelut kuin teilläkin, ei varmaankaan kaikkia samoja liikkeitä, kauppoja yms mutta yleisesti ottaen kaikki samat.. Kuten täällä on jo mainittu niin esim. Kuopio on todella suomen parhaita kaupunkeja, jos ei paras.. helsinki on kaukana kärkipäästä, kaikki ihmiset sullottu samaan pieniin alueeseen.
ihan mielenkiinnosta, mitä väliä on kaupungin pinta-alalla? Suuri osa Helsingissä asuvista on muuttanut sinne muualta joten erittäin hyvin tietävät millaista elämä on Helsingin ulkopuolella. Ja eikö tämä ollut mielipidekysely?
Näen+myös+asian+näin+niin+kuin+sinäkin,
maakunnissa+elämä+on+persoonallisempaa,
Helsingissä+usein+juroa,+tuppisuista,+epäluuloista,
hermostunutta+ja+levotonta.+Olen+kylläkin
paljasjalkainen+helsinkiläinen+mutta+sympati-
seeraan+eri+maakuntien+asukkaita+100%.ja+
Kauneimmat+maisemat+Suomessa+ovat
Itä-Suomessa+järvi-+ja+vaaramaisemat,
Lapissa+tunturimaisemat+sekä+Turun
saaristo+ja+Ahvenanmaa+sekä+Kotkan
kaunissaari+sekä+myös+Helsingin+ainoat
vetonaulat+Seurasaari,+Suomenlinna+ja
muut+entiset+Puolustusvoimilta+vapautuneet
linnoitussaaret+sekä+Pihlajasaari.
Olen+itse+tällainen+metsien+ja+rantojen
mies,+en+kuitenkaan+mikään+pultsari,
viihdyn+vain+paljon+metsissä+samoillen
ja+vettenrannoilla+kuunnellen+veden
liplatusta,+Aivan+ehdottomasti+parasta
terapiaa+mielelle+ja+sielulle.
Hauskoja nämä keskustelut ja varsinkin tämä Helsinki viha. No, oma mielipiteeni on asuttuani seuraavilla paikkakunnilla: Rovaniemi, Kajaani, Oulu, Helsinki, Kerava ja Kuopio. Näiden parhaimmuusjärjestys on itselleni seuraava:
1) Helsinki, helppoa asua, kaikki saatavilla, parhaat kulkuyhteydet niin koti- kuin ulkomaillekin. Haittapuolena kalleus ja epämiellyttävä sää talvella.
2) Kuopio, erittäin miellyttävä ilmapiiri, kunnolliset talvet joten kaikki vuodenajat on saatavilla. Eläväinen kaupunki mutta lokaatio on vähän hankala jos pitää matkustamisesta. Kaukana vähän joka paikasta.
3) Kerava, pääkaupunkiseudun edut mutta kehäkunnan kustannustaso. Taistelee vakavasti kakkossijasta mutta pudotus tulee täysin kuolleesta kaupunkielämästä. Nukkumalähiö.
4) Rovaniemi, kun asuin siellä aikanaan, kaupunki oli aallon harjalla taloudellisesti. Hyvä meininki, kansainvälisyyttä ja actionia. Nyt kuitenkin n. 20 vuotta myöhemmin kaupunki ei ole kehittynyt yhtään mihinkään. Väistämättä tulee Järvenpää mieleen kun siellä käy, parhaat ajat ovat kaukana takanapäin.
5) Kajaani, todennäköisesti yksi Suomen surkeimpia kaupunkeja. En löydä mitään hyvää sanottavaa. Kateus on kantava voima ja kaikkea vähätellään. Tämä maakunta tekee hidasta kuolemaan ja syynä on täysin oma väestö. Tuolla mentaliteetilla mistään ei tule mitään ja mitään ei saada koska yritäminenkin on jo tuhoon tuomittu.
Akaa
Mäntsälä, koska isäni omistaa mökin
siellä, joka oli isäni äidin vanhempien
omistuksessa vuodesta 1936 ihan
1960-luvulle saakka, ja 70-luvulta
vuoteen 1996 saakka mökin omisti
isäni äiti ja vuodesta 1996 isäni on
omistanut mökin.
Mökkeily on hupaa puuhaa ja
maaseudun rauhassa mieli
ja sielu lepäävät.
Lähin järvi Mäntsälän-mökkimme
läheisyydessä on Isojärvi, mökkimme
ei kuitenkaan ole järvenrannalla,
vaan autotien (hiekkatie) varressa,
joka oli isäni lapsuudessa 1940- ja
50-luvulla pelkkä kärrytie hevoskärryjä
varten.
Nokia, rauhallinen paikka riittävästi kauppoja ja ihan vitun hulluja ihmisiä
varmaan eniten kuitenkin 50-90 vuotiaita on
eniten Nokialla.
1. Järvenpää
2. Järvenpää
3. Helsinki
4. Espoo
5. Lappeenranta
6. Helsinki
7. Helsinki
8. Espoo
9. Järvenpää
10. Järvenpää
Ja bonarina muuta jäkee🤩!
Turkuhan se on YLIVOIMAISESTI.
https://www.facebook.com/groups/1451078201789430/?ref=group_header
Turku esittäytyy Facebookissa.
Menkkä katsomaan Turun erityisasiaa:
https://Jeesus-on-Herra.com/tietoa-meista/
Turku...siellä on merkkejä 1200-1800-luvulta
eniten kuin missään muussa suomalaiskaupungissa.
Tampere tulee hyvänä kakkosena vanhana
työläiskaupunkina, jossa vuosina 1918-1944
Sdp ja Skp väänsivät kättä ja 1944-1990
Sdp Skp:n ja Skdl:n kanssa. Kummeli-huumori iskee
minuun, ja muutenkin 1960-, 70-, 80- ja 90-
luvulla osattiin tehdä hyviä viihdyttäviä
naurettavia sketsiviihdeohjelmia tv:hen.
Nytten 2000- ja 10-luvulla taso on laskenut
sketsiviihdeojelmien kohdalla roimasti.
Tampere ja Salo saavat ääneni.Helsinki on turhan kallis ja vaikka ihmiset usein stadissa suht mukavia niin ihmeen tietämättömiä muista kaupungeista vaikka ihmisten vanhemmat vähintään siellä ovat tulleet muualta,ja ollaan joskus vähän töniviä muualta tulleille vaikka omatkin vanhemmat olisi muualta ..Salo on pikkukaupunki mutta peruspalvelut löytyvät ja myös mukavaan paikkaan Turkuun on lyhyt matka.Meri tuo oman plussan rannikkokaupunkeihin..Kesällä kaikki paikat tuntuvat Suomessa mukavilta mutta talvi erottaa sitten jyvät akanoista silloin mitataan viihtyvyyttä.. !Helsinki taitaa talvella saada ihmeen hyytävän ilmaston johtuen merenlahden molemminpuoleisuudesta kai mutta onhan siellä keskustassa paljon maanalaista käytävää ..Sitä tosin on tullut myös nyt Tampereellekin ja maanalaisuutta taidetaan nyt rakentaa lisääkin Tampereella..
Raahe,
kalastajan paratiisi Perämeren rannalla.
Kaikki tavanomaiset palvelut, ja sopivan kompakti.
Tässä mun mielestä 10 hienointa kaupunkia:
1. Tampere
2. Jyväskylä
3. Helsinki
4. Hämeenlinna
5. Espoo
6. Kuopio
7. Lahti
8. Turku
9. Rovaniemi
10. Pori
Tampere on kyllä ehdoton ykkönen vaikka arvostankin erityisesti suurkaupunkeja (joita Suomessa ei oikeen ole).
Pieksämäki se on kyl paras
Savollinna
Viipuri tai Savonlinna (Jos aluemenetyksiä ei lasketa)
Lahdenpohja
MUN TOP10 LISTA VOL 1
1. TURKU
2. NAANTALI
3. PAIMIO
4. PIIKKIÖ
5. LOIMAA
6. FORSSA
7. HÄMEENLINNA
8. NOKIA
9. RUOVESI
10. TAMPERE
Raision "lastensuojelu" on paras lasten vieraannuttaja "kaupunki"
Pieksämäen viiskulma
Helsinki syntymäkaupunki,Pieksämäki oma asunto ja Espoo työssä
Helsingin saaristo on ehdottomasti kaunein
Turun saaristo on kuulema kaunein
Uusi Viking Linen Glory kuljettaa päivittäin tuhansia matkustajia Turku Tukholma reitillä maailman kauneimman saariston läpi.
Kannattaa tehdä matka.
Turku Tukholma Turku matka maksaa kaikkineen noin 50 euroa.
Turku menee kaiken yli.
Facebook ryhmä
SUOMEN TURKU
kannattaa katsoa.
Suomen vanhin kaupunki esittäytyy.
Mielestäni parhaat kaupungit ovat Helsinki Pieksämäki ja Espoo.
Pieksämäellä Ystävyyden puisto Hieno, järvenrannalla sekä keskustassa!
Pieksämäellä Ystävyyden puisto on hieno,järven rannalla sekä ydinkeskustassa.Tervetuloa.
Paras kaupunki synnyinkaupunki Helsinki jossa vietin lapsuuteni jasiellä Linnanmäen huvipuistossa.Sieltä ei ole muuta muistoa kuin saaristo.
Paras opiskelukaupunki mulla on Pieksämäki. Mikä oli sulla paras opiskelukaupunki?
Helsinki, se on niinku Tampere mut siellä on kaikki mitä Tampereella ei ole.
Itselläni kolme kaupunkia yli muiden; Helsinki, Espoo ja Pieksämäki.
Haista v ttu ei oo mikää h lvetin tampere vaan Turku
Tampere
Mielestäni Pieksämäki.Kun10vuotiaana muutin tänne ja ammattikoulun kävin täällä.ßitten kaksi työväenopiston kurssia kävin täällä.Kaupungin ydinkeskusta on hieno.
Paras kaupunki on Helsinki siellä onnellinen lapsuus .Helsingissä olen syntynyt ja lapsuuteni saaressa. Paras ajanviettopaikka oli Linnanmäen huvipuistossa sekä Kansallismuseo.
Forssa
Kyllä on niin että Helsinki Pieksämäki ja Espoo on parhaita.
Pieksämäellä on minulla ollut oma asunto 30vuotta.
Suomi on paras maa suomalaisille.
Pieksämäellä olen asunut 29vuotta omassa asunnossa . Niin että Pieksämäki on hyvä paikka asua. KUITENKIN synnyinpaikka Helsinki on paras sekä työpaikka kunta Espoo on kiva.
SUOMI ON HYVÄ MAA
Minulla kolme kotikaupunkia Helsinki Pieksämäki ja Espoo niin että kaupunkeja joihin mulla liittyy mukavia muistoja.
Mulla on kolme kotikaupunkia Helsinki Pieksämäki ja Espoo.Niihin mulla liittyy hyviä muistoja.
Suomi on hyvä maa Finland is a good land!!!
Syntymäkaupunki Helsinki paras ja Pieksämäellä olen asunut noin 60vuotta .Espoossa olen ollut noin 2vuotta työssä. SUOMI ON HYVÄ MAA!
Syntymäkaupunkini Helsinki on antanut mulle hyvän lapsuuden, Espoo on antanut mulle hyvän ja turvallisen sekä pitkäaikaisimman työpaikan ja Pieksämäki on antanut mulla turvallisen oman asunnon.
Paras kaupunki on Pieksämäki mutta ylivoimainen on syntymäkaupunki Helsinki.
Ei tähän kysymykseen ole muuta oikeaa vastausta, kuin että Suomen vanhin ja ehdottomasti ykköskaupunki on Suomen Turku, Aurajoen kaupunki.
Kummottis sit jos ei tämmöttis?
Jyväskylä on ehdottomasti paras kaupunki
Iisalmi
Jos parhaalla tarkoitetaan kauneinta niin isommista kaupungeista Tampere ja Kuopio parhaat. Kauneimmat maisemat ja kaunein keskusta.