Hei!
Haluaisin tietää onko muita vanhempia jotka tuntevat syyllisyyttä jostain lapsen hoitoon liittyvästä asiasta ja mistä? Minä syyllistän itseäni melkein koko ajan jostain joka menee kyllä jo liiallisuuksiin...Esim jos katson tv:tä vähän aikaa ja lapsi puuhailee omiaan niin silloin iskee huono omatunto. Kysyisinkin muiden mielipidettä että kuinka paljon teidän mielestä on sopivasti antaa rakkautta ja leikkiä lapsen kanssa??? olen kiitollinen vastauksista Lapseni on alle 2 vuotias.
Haluaisin tietää onko muita vanhempia jotka tuntevat syyllisyyttä jostain lapsen hoitoon liittyvästä asiasta ja mistä? Minä syyllistän itseäni melkein koko ajan jostain joka menee kyllä jo liiallisuuksiin...Esim jos katson tv:tä vähän aikaa ja lapsi puuhailee omiaan niin silloin iskee huono omatunto. Kysyisinkin muiden mielipidettä että kuinka paljon teidän mielestä on sopivasti antaa rakkautta ja leikkiä lapsen kanssa??? olen kiitollinen vastauksista Lapseni on alle 2 vuotias.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos lapsi tyytyväisenä puuhailee omiaan, ei hätää.Kyllä hän sitten näyttää kun haluaa syliin tai seuraa muuten vaan.
Ei toki ole tarkoitus, että vanhemmat joka hetki ovat lastensa kanssa puuhailemassa.
Kun lapsella on sinut "näköpiirissään", hän on tyytyväinen.
Sen tarkempia mittoja ja määriä on mahdoton antaa..jokainen lapsi on yksilö ja tarvitsee huomiota vaihtelevasti.
Alle 2-vuotias tarvinnee läheisyyttä melko paljon, mutta pikkuhiljaa alkaa irrottautua sinusta omille tutkimusretkilleen.
Minulla on 10-vuotias tyttö, ja olen äitinä tuntenut syyllisyyttä niin kauan kuin olen ollut äiti. Asiat vain vahtelevat. Kuitenkihn olen aina saanut hyvää palautetta lapsestani ja kasvatuksestani. Kaipa sitten se syyllisyys on äideille luontaista. Olen tietoisesti yrittänyt pyrkiä siitä pois, eli aina kun syyllisyys iskee jostain, mistä sen ei edes tarvitsisi iskeä, olen ajatellut että voin tehdä näin, minulla on oikeus myös omaan aikaani ja oikeus ajatella myös joskus itseäni, kuitenkaan sulkematta lasta ulkopuolelle. Olen siinä jo kehittynytkin, etten syyllistä itseäni enää niin paljon, ja turhasta, kuin silloin kun lapsi oli pieni.
on tuttua minullekin; kun on neljä lasta eikä ehdi kaikien kanssa olla niin paljon kuin haluaisi.Vanhin on jo 13, mutta siltikin on usein tunne, että pitäisiköhän hänen kanssaan jotain enemmän keksiä...
Pienemmät vievät väkisinkin suurimman osaan huomiosta.
Taitaa melkein kaikki äidit olla samanlaisia, olipa lapsia yksi tai enemmän =)
Tunnen syyllisyyttä siitä, että olen antanut esikoiselleni liian kovakouraista kurinpalautusta. Mitään fyysisiä vammoja hän ei ole siitä saanut, mutta henkisestä puolesta en tiedä. Mitään pahoja merkkejä siitäkään ei ole, mutta pieniä viitteitä siihen suuntaan, että jotain jälkiä häneen on jäänyt.
Jos olet kurittanut lasta fyysisesti, se on väärin. Sinä olet aikuinen, ja sinun tulee myös hillitä raivosi. Jos et siihen itsenäisesti pysty, hakudu ihmeessä ammattiauttajan puheille. Tai kerro asiasta vaikka neuvolassa. On erittäin hyvä, että tunnet edes syyllisyyttä siinä tapauksessa, missä oletkin ollut syyllinen. Silloin tiedostat ongelmasi, ja vain silloin voit siihen hakea myös apua. Kun raivostut ja menetät malttisi seuraavan kerran, laske ensin kymmeneen ja yritä rauhoittua. Lapsi on pieni ja täysin puolustuskyvytön, on raukkamaista käydä käsiksi ja on oikein tunteakin siitä syyllisyyttä.
Onko tämä taas maailman vapaata kasvatusta? Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa -sanoo iso kirja. En kyllä ole minkään piiskan antamisen puolella, mutta kyllä meidän muksu on saanut luunapin jos toisenkin otsalle ja sormille on läpätty kun meinataan iskeä käsi kuuman uunin ovelle!!!
Sitä EN YMMÄRRÄ jos lasta todella lyödään tai ravistellaan niin että pää heiluu.. jne. SE EI OLE TERVETTÄ! mutta kyllä normaali kasvatukseen kuuluu pieni ojentaminen...