Tupakoijat luistavat ilmastotalkoista

Ajatelkaapa, miten röökaava tuulipukukansa tuhoaa ilmakehäämme ja luistaa samalla ilmastotalkoista. Kun naapurisi polttaa nortin parvekkeellaan, vapautuu ilmaan hiilidioksidipäästöjä, jotka aiheuttavat ilmaston lämpenemistä. JÄÄTIKÖT SULAVAT!

Voitaisiinko ehkä tupakoitsijoille suunnitella samankaltainen päästökauppa kuin sähköyhtiöillekin? Jos röökaat parvekkeella, maksat yhtä paljon kuin että jos röökaat pihalla. Pahimman saastutuksen mukaan maksetaan.

Nyt tumpataan tupakat ja kävellään töihin. Kaikki mukaan ilmastotalkoisiin!
32957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tämä lässytys ilmaston lämpenemisestä ja ilmastotalkoista saa minut ainakin kiehumaan raivosta. Kuljemme autolla töihin aivan kuten ennenkin ja ajamme kauppaan 2 km päähän aivan kuten ennenkin. En ala kantamaan viikonlopun ruokaostoksia!!! Lomamatkalle lähdemme lentäen ilman huonoa omaatuntoa ja mies saa polttaa piippuaan terassilla aivan niin paljon kuin hän haluaa. Itse asiassa en kaipaisi talvia lainkaan. Unelmana on päästä lähtemään pois täältä kylmyydestä 11 vuoden kuluttua, kun pääsen eläkkeelle. Sitten en enää pieraisisikaan Suomea kohti.

Äänestä
  • jotka eivät välitä muista kuin itsestään ovat tämän maailman vitsaus ja syöpä. Mutta tehän ette osaakaan ajatella mitään kerran poltatte tupakkaa, niinkö?

    Mitä jää seuraaville sukupolville tässä maailmassa jos yksilöt ajattelisivat vain ja aina itseään?

    Itse menen polkupyörällä kauppaan ja ei saastu ilma ja liikuntaakin tulee. Auton käytön lopetin talvella Joulun jälkeen. Tupakoinnin lopetin parikymmentä vuotta sitten (vieläkin ottaa päähän että ollenkaan poltin jäin paljosta vaille) ja alkoholinkäytön kaksikymmentä kuusi vuotta sitten. Terveet elämäntavat tuntuu ihmisessä itsessään kaikkein parhaiten saati sitten millaisen vaikutuksen sillä, että hemmottelee itseään, saa aikaan ympäristössään.

    Tupakointi ja alkoholin juonti, se on oman kehonsa pahoinpitelyä pahimmillaan. Auton käyttäminen tulee viimeisenä.

    Kokeilkaapa, saatatte huomata saman minkä minäkin, että olo paranee ja terveys kasvaa.

    Äänestä

  • ihmiset juuri kirjoitti:

    jotka eivät välitä muista kuin itsestään ovat tämän maailman vitsaus ja syöpä. Mutta tehän ette osaakaan ajatella mitään kerran poltatte tupakkaa, niinkö?

    "jotka eivät välitä muista kuin itsestään ovat tämän maailman vitsaus ja syöpä. Mutta tehän ette osaakaan ajatella mitään kerran poltatte tupakkaa, niinkö?"

    Juu tupakoitsiathan ne on tämän maapallon saastuttaneet...kuules tupakasta aiheutuneet saasteongelmat on kuule pieniä tehtaisiin/autoihin verrattuna...ja se että sinä ajat pyörällä ei paljoon paina, kun sinä et ole koko maailma.. vai oletko?

    Äänestä

  • ihmiset juuri kirjoitti:

    jotka eivät välitä muista kuin itsestään ovat tämän maailman vitsaus ja syöpä. Mutta tehän ette osaakaan ajatella mitään kerran poltatte tupakkaa, niinkö?

    Mitä jää seuraaville sukupolville tässä maailmassa jos yksilöt ajattelisivat vain ja aina itseään?

    Itse menen polkupyörällä kauppaan ja ei saastu ilma ja liikuntaakin tulee. Auton käytön lopetin talvella Joulun jälkeen. Tupakoinnin lopetin parikymmentä vuotta sitten (vieläkin ottaa päähän että ollenkaan poltin jäin paljosta vaille) ja alkoholinkäytön kaksikymmentä kuusi vuotta sitten. Terveet elämäntavat tuntuu ihmisessä itsessään kaikkein parhaiten saati sitten millaisen vaikutuksen sillä, että hemmottelee itseään, saa aikaan ympäristössään.

    Tupakointi ja alkoholin juonti, se on oman kehonsa pahoinpitelyä pahimmillaan. Auton käyttäminen tulee viimeisenä.

    Kokeilkaapa, saatatte huomata saman minkä minäkin, että olo paranee ja terveys kasvaa.

    Bussit kulkevat miten kulkevat ja taatusti väärää reittiä väärään aikaan. Fillarin aion myydä pois, en uskalla ajaa sillä enää. Meillä päin ei ole pyöräteitä juuri yhtään ja ajatuskin ajamisesta kapealla pientareella rekkojen hipoessa kylkeä on puistattava. Ostokset saa kaikkein helpoiten kotiin autolla. Minä en tupakoi, mutta aina joskus maistuu kunnon viski- tai konjakkitömssy. Saunan jälkeen menee siideri tai pari. Enkä pode huonoa omaatuhtoa. Mies saa poltella piippuaan juuri niin paljon kuin haluaa. Biojätteitä emme enää erottele sekajätteistä. Erottelimme jonkin aikaa, kunnes huomasimme, että eivät naapuritkaan erotelleet - mekin siis lopetimme. Terveys- ja ympäristöasioilla vouhkaavat ihmiset ovat rasittavia.

    Äänestä

  • ihmiset juuri kirjoitti:

    jotka eivät välitä muista kuin itsestään ovat tämän maailman vitsaus ja syöpä. Mutta tehän ette osaakaan ajatella mitään kerran poltatte tupakkaa, niinkö?

    Mitä jää seuraaville sukupolville tässä maailmassa jos yksilöt ajattelisivat vain ja aina itseään?

    Itse menen polkupyörällä kauppaan ja ei saastu ilma ja liikuntaakin tulee. Auton käytön lopetin talvella Joulun jälkeen. Tupakoinnin lopetin parikymmentä vuotta sitten (vieläkin ottaa päähän että ollenkaan poltin jäin paljosta vaille) ja alkoholinkäytön kaksikymmentä kuusi vuotta sitten. Terveet elämäntavat tuntuu ihmisessä itsessään kaikkein parhaiten saati sitten millaisen vaikutuksen sillä, että hemmottelee itseään, saa aikaan ympäristössään.

    Tupakointi ja alkoholin juonti, se on oman kehonsa pahoinpitelyä pahimmillaan. Auton käyttäminen tulee viimeisenä.

    Kokeilkaapa, saatatte huomata saman minkä minäkin, että olo paranee ja terveys kasvaa.

    Viimeisimmät tutkimukset ovat paljastaneet, että vähäpäästöisimmät autot päästävät vähemmän hiilidioksidia, kuin suorituskykyinen pyöräilijä.

    Äänestä

lässyn lässyn.entäs ne isot maasturit!!!

Äänestä
  • lopettavat lentontonsa ympäri maapalloa lapsia panemaan lopetan röökin polton.

    Äänestä

Varmasti poltan röökiä ja ajan vähäpäästöiseksi merkatulla autolla ilman katteja ihan vaikka vaan sinun kiusaksesi! Tämä planeetta kun ei kärpäsenpaskan kokoisen suomen päästöistä sen koommin pelastu kun tuhoudukkaan. Eli aivan sama!

Äänestä

Röökaajat ovat välinpitämätöntä sakkia, jotka eivät paljoa maapallosta piittaa. Tiesitkö, että jo yhden savukkeen poltettuasi olet aiheuttanut vastaavat päästöt kuin ajettuasi keskikokoisella autolla 10 kilometriä? Näin 20 tupakkaa päivässä polttava tulee päästäneeksi ilmaan 200 kilometrin autolla ajon vastaavan määrän hiilidioksidia. Mutta eihän tämä teitä itsekkäitä röökaajia kiinnosta, vaikka meren pinta nousee takianne yli 70 metriä tällä vuosisadalla.

Äänestä
  • Heittelen surutta maitotölkitkin sekajätteeseen, en jaksa enää kerätä niitä viedäkseni keräyspisteeseen, koska muutkaan eivät tässä taloyhtiössä niin tee. Jos asuisin ok-talossa, voisin polttaa ne, mutta nyt ne menevät kaatopaikalle. Samoin paristot sun muut. Kuukauden kuluttua huomenna lähden lentäen lomamatkalle, enkä koe huonoa omaatuntoa.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Heittelen surutta maitotölkitkin sekajätteeseen, en jaksa enää kerätä niitä viedäkseni keräyspisteeseen, koska muutkaan eivät tässä taloyhtiössä niin tee. Jos asuisin ok-talossa, voisin polttaa ne, mutta nyt ne menevät kaatopaikalle. Samoin paristot sun muut. Kuukauden kuluttua huomenna lähden lentäen lomamatkalle, enkä koe huonoa omaatuntoa.

    tuskin potevat ja ilmastotalkoita muistavat nekään sadat tuhannet lomamökkeilijät, jotka joka hemmetin ilta lämmittävät saunaansa ja polttavat puitten lisäksi samalla ne mainitsemasi maitotölkit sun muut pakkausjätteet.

    Äänestä

  • mut ole hyvä ja kerro myös tietolähteesi.

    jos kaikki hiilidioksiidipäästöt lasketaan yhteen, mikä prosentti on röökaalien osuus (toi sun 70m) vedenpinnan kokonaisnoususta?( haluisin tietää miten hemmetin korkeelle tunturille joudun rakentamaan ettei jälkeläisten varpaat perintömökissä kastuis.)

    Äänestä

  • itsekäs röökaaja kirjoitti:

    mut ole hyvä ja kerro myös tietolähteesi.

    jos kaikki hiilidioksiidipäästöt lasketaan yhteen, mikä prosentti on röökaalien osuus (toi sun 70m) vedenpinnan kokonaisnoususta?( haluisin tietää miten hemmetin korkeelle tunturille joudun rakentamaan ettei jälkeläisten varpaat perintömökissä kastuis.)

    varmaan parempi vaihtoehto. Esimerkiksi
    Vantaan Tikkurilassa maan korko on n.17-18m meren pinnasta ja Jyväskylässä Harju noin 120m.

    Äänestä

  • on silkkaa pieleen arvausta.

    Äänestä

  • Keskikokoinen auto vie 10 kilometrillä melkein litran bensaa. Arveehan paljonko litrasta bensaa vapautuu hiiltä hiilen kiertoon.

    Teepä testi, mene 10 kuution suljettuun tilaan ja polta siellä ensin rööki. Sen jälkeen toista sama litralla bensaa. Katso miten käy.

    Suorita koe tuossa järjestyksessä, sillä bensalitran polton jälkeen olet kuollut hiiliyhdisteiden aiheuttamaan hapenpuutteeseen.

    Tuo on sitä paitsi todellinen ekoteko, sillä et sen jälkeen rasita ilmastoa enää juuri lainkaan, mitä nyt krematoriokäynnin verran. Sitä paitsi noin idioottimaisia juttelevassa maailma ei muutenkaan paljoa menetä.

    Äänestä

  • Gonamies kirjoitti:

    Keskikokoinen auto vie 10 kilometrillä melkein litran bensaa. Arveehan paljonko litrasta bensaa vapautuu hiiltä hiilen kiertoon.

    Teepä testi, mene 10 kuution suljettuun tilaan ja polta siellä ensin rööki. Sen jälkeen toista sama litralla bensaa. Katso miten käy.

    Suorita koe tuossa järjestyksessä, sillä bensalitran polton jälkeen olet kuollut hiiliyhdisteiden aiheuttamaan hapenpuutteeseen.

    Tuo on sitä paitsi todellinen ekoteko, sillä et sen jälkeen rasita ilmastoa enää juuri lainkaan, mitä nyt krematoriokäynnin verran. Sitä paitsi noin idioottimaisia juttelevassa maailma ei muutenkaan paljoa menetä.

    Että tupakasta pienin päästö on se mikä aiheutuu sen polttamisesta. Itse tupakan kasvatus, valtavat plantaasit ja ympäristömyrkyt. Kasvien kuivatus, kuivatetaan muuten sademetsien puita polttamalla. Kuljetukset ympäri maailmaa, valmistus, pakkaus, kauppoihin kuljetus... Nyt voit hipsiä sinne kymmenen neliön kuutioosi laskemaan.

    Äänestä

  • gonamiehelle kirjoitti:

    Logistisesti vain yhden savukkeen rahtaus ei tuota päästöjä edes sen polttamisen verran.

    Mutta jos hiuksia ryhdytään halkomaan, niin lukuunottamatta mahdollisia fossiilisten polttoaineiden käyttöä rahtauksessa, tupakka ei tuo mitään ylimääräistä hiilen kiertoon.

    Kasvaessaan tupakkakasvi ottaa hiilen kierrosta pois tasan sen, minkä se vapauttaa hiilen kiertoon poltettuna.

    Ja kuten jo sanottu, tupakoitsijat kuolevat keskimäärin seitsemän vuotta nuorempina kuin tupakoimattomat.

    Tuon seitsemän vuoden ekologisen jalanjäljen jälkeen, tupajoitsijan elinkaari kuluttaa taatusti vähemmän luontoa kuin tupakoimattomien kanssaeläjien. Tupakoitsijan koko elämän tupakat saadaan pakattua, kuskattua jne pienemmällä luonnonvarojen käytöllä kuin mitä yksi pidempään elävä tupakoimaton pistää haisemaan yhdessä extra-elinvuodessaan.

    Että revi siitä.

    Äänestä

Tästäkin ketjusta huomaa tupakoitsijoiden hätähuudon, niin ahtaalla he ovat myrkkyjensä kanssa. Myrkyttäköön itsensä, kun ei kerran oma järki päätä pakota, mutta onko pakko saastuttaa muidenkin ilmaa? Ja vielä noin turhalla asialla?!

Välinpitämätöntä sakkia kerrassaan.

Äänestä
  • ...ja ovat vielä syypäitä
    tuleviin pirunmoisiin
    vedenpaisumuksiinkin. :))

    Äänestä

  • ja muista viis kunhan saavat imeskellä paskakääryleitään ja nakella tumppejaan pitkin kyliä. Se on juuri tuo kun tuijottaa vain sitä omaa napaansa -.-

    Äänestä

  • Totta joka sana, tupakointi ei todellakaan ole välttämätöntä ja on varmaan kiusallista tupakoimattomille, vaikka polttaa pihalla saattaa naapurin herkkä nenä haistaa savun hajun.
    Samalla tavalla ei niin välttämättömiä ja kiusallisia asioita ovat naapurin rouvan myskin HAJUINEN hajuvesi, toisen napurin jatkuva kaalikeittodieetti (oksettaa rappukäytävässä leijuva kaalin haju), jatkuva katujen harjaus (pölyä keuhkot täynnä), autojen turha tyhjäkäynti (ettei vaan naapurin pikkuvesselit palele tarhaan vietäessä)...voisin luetella miljoona asiaa jotka ovat yhtä rasittavia.

    Äänestä

  • himmeetä kirjoitti:

    Totta joka sana, tupakointi ei todellakaan ole välttämätöntä ja on varmaan kiusallista tupakoimattomille, vaikka polttaa pihalla saattaa naapurin herkkä nenä haistaa savun hajun.
    Samalla tavalla ei niin välttämättömiä ja kiusallisia asioita ovat naapurin rouvan myskin HAJUINEN hajuvesi, toisen napurin jatkuva kaalikeittodieetti (oksettaa rappukäytävässä leijuva kaalin haju), jatkuva katujen harjaus (pölyä keuhkot täynnä), autojen turha tyhjäkäynti (ettei vaan naapurin pikkuvesselit palele tarhaan vietäessä)...voisin luetella miljoona asiaa jotka ovat yhtä rasittavia.

    yhtä jatkuvia kuin tuo haiseva savuttava tupakointi. Lisäksi ne luettelemasi asiat eivät myrkytä ketään, tupakointi sen sijaan niin tekee.

    Itselläni keuhkot eivät kestä laisinkaan tupakansavuja/-hajuja, ikävää kun meinaa tukehtua pelkästä hajusta, mutta näin se vaan on.
    Kyllä jotkut voimakkaat hajuvedetkin saa saman reaktion aikaan, mutta todella harvoin. Toisin kuin tupakointi, joskus montakin kertaa päivässä ja missä milloinkin. Parvekkeellani en voi oleilla viikonloppuisin laisinkaan, viikollakin vain päivällä jolloin savustaja on töissä.

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    Poikani saa todella usein lähteä esim kaupankassalta kesken jonottamisen kun samassa jonossa seisoo hajuvedessä, hiuslakassa tms kylpenyt naisihminen. Tupakointi sisätiloissa on hänelle myös myrkkyä, mutta ulkotiloissa ei haittaa mitään. Astmaattinen ihminen kärsii todella paljon autojen tyhjäkäynnistä, varsinkin talvipakkasilla ja silloinhan niitä juuri käytetään. Katupöly on myös suuri ongelma keväällä. Ainoa asia noista luetelluista oli tuo kaalin haju joka ei aiheuta ongelmia.

    Äänestä

Lasketaanpa. 2 miljardia ihmistä polttaa 20 savuketta päivässä. Hiilidioksidipäästöjä syntyy niin paljon, että yksinään se riittää sulattamaan puolet antarktiksen jäätiköistä. Tutkijat ovat tästä yksimielisiä.

Miksi ette osallistu ilmastotalkoisiin, vaan pössöttelette posket lommolla maapallon tuhoon?

Äänestä
  • savunpuhaltelijat tuijottavat vain omaa napaansa. No hei! Sama kait tuo on vaikka se ympäröiviä ihmisiä haittaisi, aiheuttaisi heille passiivisen röökaamisen seurauksena syöpiä, allergiaoireita yms. ja pilaisi maailman ilmaston! Pääasia että pössyttely saa jatkua ja tuntea itsensä "viileeksi tyypiksi" muiden idioottien silmissä!

    Äänestä

Onko koskaan tullut mieleesi, että tupakoijat kuolevat keskimäärin 7 vuotta nuorempina kuin tupakoimattomat? Arvaas paljonko se seitsemän vuotta vähemmän kulutusta säästää ilmastoa?

Tämä on vähän sama juttu kuin keväällä julkaistu tutkimus, jossa kävikin ilmi, yllätys yllätys, että tuopakoijat käyttävät 28 prosenttia vähemmän terveydenhuollon rahoja elinkaarensa aikana. Ja taas sama syy, kuolevat niin paljon nuorempina.

Puhumattakaan siitä, että säästävät myös 7 vuoden eläkkeet verrattuna tupakoitsemattomiin.

Äänestä

lilluvasta muoviroskalautasta ja mieti sitten uudelleen toto röökiasiaa.

Se on niin helppoa puhua jostain röökaamisesta, niin todelliset ongelmat unohtuvat.

Koita suhteuttaa asioita.

Äänestä
  • on kuule TODELLINEN ONGELMA sille joka sitä joutuu jatkuvasti tahtomattaan hengittelemään. Ei paljoa liikuta se mitä siellä tyynellä merellä tapahtuu, se kun ei ole naapurissa. Ootko jotenkin vajaa?

    Äänestä

  • No juu. Kyllä tupakoitsijat jaksavat aina muistaa muita ongelmia, kun omaan rakkaaseen syöpäkääryleeseen kohdistetaan kritiikkiä.

    Mutta verorahoilla maksetut hoidot kelpaavat tupakoitsijoille sitten, kun tulee keuhkosyöpä tai ahtaumatauti. Sanotaanko sitten vaan, että voivoi, täytyy suhteuttaa asioita: itsepä keuhkosi pilasit!

    Äänestä

  • vaan! kirjoitti:

    No juu. Kyllä tupakoitsijat jaksavat aina muistaa muita ongelmia, kun omaan rakkaaseen syöpäkääryleeseen kohdistetaan kritiikkiä.

    Mutta verorahoilla maksetut hoidot kelpaavat tupakoitsijoille sitten, kun tulee keuhkosyöpä tai ahtaumatauti. Sanotaanko sitten vaan, että voivoi, täytyy suhteuttaa asioita: itsepä keuhkosi pilasit!

    Kovasti yrittävät nämä tupruttelijat kääntää aina keskustelun muualle savurullistaan. Jollain jätelautalla ei ole mitään tekemistä sen tosiasian kanssa että röökaajaidiootit pilaavat maailman. Tämän tietävät myös edellämainitut idiootit itse mutta tarkoitus on vain kääntää huomio toisaalle. Tuhotkoon vaan oman terveytensä ja tappakoot vaikka itsensä mutta tehkööt sen aiheuttamatta haittaa muille ihmisille ja ympäristölle!

    Äänestä

  • muuta! kirjoitti:

    Olen jo viikon voinut oleilla omalla parvekkeellani,
    koska alakerran pössyttelijät ovat ilmeisesti lomalla ja jonkun toisen harmina sätkineen.
    On se kyllä ihmeellistä ettei välitetä edes omasta terveydestä, toisista puhumattakaan. Järkyn näköistä kun sairaalankin edustalle täytyy vääntäytyä tippatelineen kanssa tupakalle, yhteiskunnan varojen tuhlausta. Laittakaa röökaajat muovipussi päähänne ja poltelkaa sitten tupakkanne. Joku täällä aikaisemmin ehdotti juopoille ja tupakoitsijoille pakkosiirtoa omalle saarelle, hyvä idea!

    Äänestä

  • raikas ilma kirjoitti:

    sairaalloisen läskeiksi syöviltä pitäisi ottaa KAIKKI sairaanhoitoedut pois. Vituttaa kun veronmaksajien rahoja joudutaan tuhlaamaan näiden pösilöiden asennevammoista aiheutuneisiin sairasteluihin. Maksakoot kaiken omasta pussistaan!

    Lisäksi tupakkivero helvetin korkeaksi ja pössyttelijöille se oma ongelmajätesaari jossa voivat tuohostaa keskenään itsensä hengiltä ilman että aiheuttavat muille haittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Non-smoking kirjoitti:

Ajatelkaapa, miten röökaava tuulipukukansa tuhoaa ilmakehäämme ja luistaa samalla ilmastotalkoista. Kun naapurisi polttaa nortin parvekkeellaan, vapautuu ilmaan hiilidioksidipäästöjä, jotka aiheuttavat ilmaston lämpenemistä. JÄÄTIKÖT SULAVAT!

Voitaisiinko ehkä tupakoitsijoille suunnitella samankaltainen päästökauppa kuin sähköyhtiöillekin? Jos röökaat parvekkeella, maksat yhtä paljon kuin että jos röökaat pihalla. Pahimman saastutuksen mukaan maksetaan.

Nyt tumpataan tupakat ja kävellään töihin. Kaikki mukaan ilmastotalkoisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu