Tiedän että tämä kysymys ei tänne kuuluisi, mutta en halua tuonne seksiosastollakaan tätä laittaa. Minulla ei ole naisystävää, vaan olen heterosuhteessa. Minulla on kuitenkin nyt meneillään sellainen tilanne, että olen ihastunut erääseen naiseen, eli taidankin sitten olla tätä bi-kansaa. Fantasioin hänestä melkoisesti. Mutta haluaisin että kuvitelmat olisivat ikäänkuin tosia, ja jos tämä nainen osoittaa selvästi olevansa minusta samalla tavalla kiinnostunut, niin tämä voisi johtaa johonkin. Saattaisin olla siihen valmis.
Mutta siis itse kysymys, kun fantasioin hänestä... Vähän vaikeaa tätä on edes kirjoittaa, mutta siis onko kahden naisen mahdollista rakastella vähän samaan tapaan kuin N M-pari, eli toinen päällä. Onnistuuko se, siis niin hyvin että molemmat voivat nauttia ja jopa saavuttaa laukeamisen? Osuvatko "ne" siellä alakerrassa yhteen?
Ymmärrän jos pidätte minua ääliönä tai suututte tästä, mutta minua vaan nyt kiinnostaa tämä asia kovasti. On jo kiinnostanut jonkin aikaa. Ajatus siitä ainakin on kovin kiehtova.
Kiitos jos joku viitsisi vastata. Seurailen toisinaan teidän keskustelujanne, täällä on paljon herkkiä rakkaudenkaipuisia ihmisiä, kauniita sieluja. Miksette tapaa joskus toisianne?
Mutta siis itse kysymys, kun fantasioin hänestä... Vähän vaikeaa tätä on edes kirjoittaa, mutta siis onko kahden naisen mahdollista rakastella vähän samaan tapaan kuin N M-pari, eli toinen päällä. Onnistuuko se, siis niin hyvin että molemmat voivat nauttia ja jopa saavuttaa laukeamisen? Osuvatko "ne" siellä alakerrassa yhteen?
Ymmärrän jos pidätte minua ääliönä tai suututte tästä, mutta minua vaan nyt kiinnostaa tämä asia kovasti. On jo kiinnostanut jonkin aikaa. Ajatus siitä ainakin on kovin kiehtova.
Kiitos jos joku viitsisi vastata. Seurailen toisinaan teidän keskustelujanne, täällä on paljon herkkiä rakkaudenkaipuisia ihmisiä, kauniita sieluja. Miksette tapaa joskus toisianne?
Vastaukset 29
Vanhimmat
sillä kaipa tälläinenkin asia voi jotakuta kiinnostaa, ihmettelenhän minäkin aina silloin tällöin,että miten heteroseksissä nainen voi nauttia,eikö se satu yms. :) Kyllä se niin on mahdollista saada tyydytys,kuten kerroit, asento kysymys,osuuko yhteen ( punastus) alla oleva jos laittaa vaikka jalkansa päällä olevan selän päälle niin...jes. Mutta kyllä meillä siinäkin sormia käytetään samalla,puolin ja toisin,onnistuu se niinkin ;)
Kiitos vinkeistä, punastuuhan tässä itsekin. Kyllä voi nauttia kovasti, ei satu, siis minua. On varmasti naisia joilla fyysisitä ominaisuuksista johtuen sattuu. Ja voihan siinä olla miehessäkin "vikaa". Mutta onneksi se ei ole ainoa tapa tässä maailmassa nauttia toisesta ihmisestä ja itsestään, sinähän sen näytät tietävänkin ;-)
Mun kokemusten mukaan taas eivät osu. Voi olla kyse ihan kahden ihmisen erilaisesta anatomiastakin, jos toinen on 2littanampaa2 mallia ja itse taas olen pyöreämmällä häpykummulla varustettu, toisella on isommat häppärit, itse olen pienehkö jne jne.
Yleensähän käytetty asento(jota monet naiset käyttää yksinäänkin) on se, että toinen on toisen päällä ja toista vasten , no mitä sanaa pitäis käyttää, hankaa tai hieroo koittaansa..aika käytetty keino yksinäänkin..*jää miettimään*
Mun mielestä tosin ei siinäkään ole paljon hohtoa ja taas ne anatomiset syyt..
Edelliseen lisäys siis että klitta oli vahingossa muuttunut koitaksi ...sormet ei pelanneet..:)
..etteivät sormet pelanneet! Pelaaks ne sitten siel....? :D
Juu, kyllä pelaa...olis vaan kenen kanssa pelais..mutta kivaahan se on yksinäänkin pelailla...
Ei tuo kuvailemasi ihan maailman helpoin asento liene "saada", mutta kyllä meillä ainakin siinä on muutaman kerran onnistuttu. Kun on jo muutenkin huima fiilis päällä.. Mutta yleensä käytössä on muut asennot ja keinot.
Ihan kivaa tietää että sellainen asento kuitenkin on mahdollinen. Tuo yksi vastaus, se varmaan kuitenkin on kiinni osapuolten anatomiasta, sattuuko hyvin "osumaan" kenen kanssa.
Onko olemassa, tiedättekö Kama Sutraa tai vastaavaa naispareille?
..tollanen "kamalan ihana suttura". Oikein piirretyin kuvin....nam..;)
Se olisi ainakin minun kirjahyllyssäni tai paremminkin sänkyni vieressä..;)
Teepä sinä siis sellainen! Voin taata että menestys olisi maailmanlaajuinen :-)
..sanottu, mutta ehkä pikkasen ylioptimistisesti..;)
Hmm....ehkäpä haastattelemalla lesboja sellainen kirja saattaisi syntyäkin..
Kuka tietää hyviä piirustuksen taitajia?....lesboja ehdottomasti!
Siis mulla on yks sellanen Lesbian sex ja sittenjotain..siis sen kirjan nimi..(mikäs se nyt olikaan..= Sellanen pehmeekantinen,piirroskuvilla oleva, aika hellyyttävä ja kiltti juttu, seksiopas siis...jenkiiläinen, aika vanha..
... kyllä meillä vaan "ne" osuu useassakin asennossa, eikä kaikkiin edes tarvii hirveästi akrobatiaa. Vaatii kuitenkin aikansa että oppii erilaisia asentoja, etenkin niin että molemmat voivat saada jotain irti siitä.. mut kunhan vaan jaksaa kokeilla ja harjoitella, niin....
Jos ottaa käden/kädet tuohon mukaan, niin varmasti molemmat nauttii.
Joopa. Niitähän me lesbot ollaan..;)
Asiaan:
Kyllä naiset voivat olla päällekäin ja saada orgasmin näin. Kyllä ne herkät alueet voivat myös koskettaa toisiaan riippuen ruumiinrakenteista. Ja joillekin riittää tämä kontakti orgasmin saamiseen.
Samalla tyylillä voi käyttää kummatkin sormiaan toisiaan hyväillen. Dildojakin on mitä ihmeellisimpiä malleja..;)
Kahden naisen rakastelutekniikoista voisi kirjoittaa kirjan. Niitä on paljon ja jokainen pari löytää niistä mieleisensä.
Oi voi, tässähän ihan lämpenee, kun ajatteleekin:)
..kaunosielu. Ihan miten vain;)
Minullakin on yksi juttu meneillään ihan haaveiluasteella. Olen ihastunut työkaveriini, ihanaan naiseen ja olen miettinyt tuota samaa. Haaveilen hänestä usein ja kun pääsen haaveissani petiin asti, mietin miltä tuntuisi jos hän istuisi päälläni ja ne osuisivat yhteen. Aaaah, jo ajatus saa minut sekaisin. Se olisi varmaan ihanaa ja kun vielä saisimme yhtäaikaa... tuo ajatus tuntuu suuseksiäkin ihanammalta ja kiihottavammalta.
...sitten ainakin tiedät mitä mielessäni liikkuuu ;-)
Haaveillaan...
Fiksua, kun laitoit kysymyksesi tänne, etkä tuonne seksipalstalle, koska kyse on ennenkaikkea rakastelusta - ei pelkästä seksistä ;)
Ihan ensimmäisenä haluan sanoa sellaisen asian, että suurimmalle osalle rakasteleminen on suurien tunteiden esiin tuomista. Toiseen pitää tutustua kunnolla, luottaa ja välittää todella paljon ennenkuin mikään tekniikka pystyy antamaan täydellistä tyydytystä.
Ajan mittaan sitten oppii huomaamaan, mikä tuntuu hyvältä, mikä asento, mitkä asennot sopii molemmille.
Mietit pystyykö nautinnon saamaan samalla lailla kuin N M? Omasta kokemuksestani voin kertoa, ettei koskaan laukeaminen ole tapahtunut "vain" päällekkäin maaten. Siihen on aina tarvinnut sormia, suuseksiä. Mutta kohokohdan saavuttamiseen läheisyys kysymälläsi tavalla on erittäin tärkeää sekä myös laukeamisen jälkeen.
Kukaan naisystävistäni ei ole koskaan ollut niin herkkä, että pelkkä "alakerran" osuminen yhteen olisi tuottanut muuta, kuin läheisyyden tunnetta.
Mutta jokainen löytää oman tapansa ja edelleen korostan sitä, että rakastelu ei ole tekniikkalaji, vaan suurta tunnetta alusta loppuun asti.
Orgasmitavoitteinen rakastelu ei ole pääasia, ei ainakaan orastavassa suhteessa. Siihen ei monikaan ensimmäisillä kerroilla edes yllä. Joten jos ja kun päädyt ystäväsi kanssa läheisemmälle asteelle, niin nauttikaa toisistanne, tutustukaa rauhassa, sillä kaikki muu löytyy pikkuhiljaa itsestään. Se on sitä oikeaa "tekniikkaa" ;)
Nämä vastaukset antavat vähän lisäpotkua tuohon fantasiontiin, mutta ovat takuulla mielessä kun ja jos pääsemme lähestymään toisiamme.
Uskon tosin että meissä ihmisissä on eroja, toiset hakevat seksistä aina orgasmia, toiset enemmänkin läheisyyttä. Itse olen aika orgsmikeskeinen ja voisin kuvitella laukeavani tuossa asennossa, kun sen teen jo melkein pelkästään ajattelemalla. Se on varmaa että rakastelua se on, ennenkaikkea.
Ensimmäisillä kerroilla varmaankin ollaan ujoja, epävarmoja, hämmentyneitä, eikä saa pettyä jos homma ei heti sujukaan. Olo on kuin teini-ikäisellä, kun vasta tutustuu omaan seksuaalisuuteensa.
Mutta annetaan ennenkaikkea mielikuvituksen laukata!
Kyllä onnistuu orgasmin saaminen ihan vaan lähekkäin olemalla, ilman sormituntumaa.. =)) Mutta siihen tosiaankin vaaditaan aikamoinen tuntemus toisesta ja luottamusta antautua tunteiden vietäväksi.
Tuli mieleeni, että esiintyykö teidän "hiekkalaatikolla" sooloilua? Siis että toinen sooloilee ja toinen tekee jotain muuta? Ollaan mietitty sitä vaihtoehtoa, mutta ei olla vielä kehdattu niin pitkälle. Miten teidän mielestä onnistuu parhaiten?
kyllä sooloillaan aina silloin tällöin; suosikki on se, kun itse makaan selällään ja naiseni on polvillaan edessäni,niin että kumpikin näkee toisensa kunnolla...kynnys on aina vähän korkea ensin,nolottaa,mutta kun käy tarpeeksi kuumana niin johan alkaa olla estoton,heh...
No arvatkaa vaan esiintyykö...*huokasee ja Syvään*
Yhdessä ja erikseen :) Avustellaan mukanakin, kivaa! Ujostellen aloitettiin, mutta kannatti kokeilla.
Se siellä alakerrassa on pillu taikka värkki.
se siellä taas katkerana.
tiedoksi Jormalle:
kun et muuten saa
maksaa ehkä muutaman kymmentä erkkiä
monta osaa. ja niillä monta nimeä, rakkaalla niitä on aina monta .. ;-)))