Olen pankkivirkailija. Tottahan toki minä tiedän jokaisen asiakkaan etu-, suku-, ja tyttönimen ja osaan jo otsakurttujen perusteella arvioida pitääkö asiakasta Teititellä tai sinutella.
Ja tottahan toki osaan jokaisen mummon ja vaarin
sosiaaliturvatunnuksen ulkoa ja tiedän myös heidän edunvalvojansa ja olen henkilökohtaisesti tutustunut heidän lapsenlapsiinsa.
Olen pankkivirkailija. Sen tähden minulla on päässäni automaattinen karttapalvelu. Toimin myös mielelläni yleisenä infopisteenä ja vastaan
kaikkiin kysymyksiin maan ja taivaan väliltä.
Tietenkin olen saanut perusteellisen koulutuksen juuri Teidän veroasioihinne ja tiedän kaiken varainsiirto- ennakko- ja jälkiveroista
sekä kuolinpesistä ja perunkirjoituksista. Paljonko juuri Teille tulee mätkyjä ensi vuonna ja kuinka paljon Teidän varainsiirtoveronne
kokonaisuudessaan on.
Ja jos en tätä kaikkea tiedä jostain syystä ulkoa, niin minun tarvitsee vain vaivautua "katsomaan konetta" mistä tietenkin
kaikki tiedot maagisesti vaan ilmestyvät näytölle juuri Teidän haluamallanne tavalla.
Olen pankkivirkailija ja tämän tähden voin tunnistaa Teidät vaikkapa Lontoossa sijaitsevan kirjaston asiakaskortista, jossa ei ole kuvaa.
Minulla on suunnattomat näkijänlahjat joten sekin että vieressäsi oleva pulu todistaa sinut oikeaksi henkilöksi antaa sinulle oikeuden
mennä kenen tahansa tilille ja nostaa sieltä minkä tahansa summan.
Olen pankkivirkailija. Minulle voi huutaa ja räyhätä ihan mistä asiasta tahansa sillä minut on koulutettu myös psykiatriksi. Haluan kuulla moneen otteeseen juuri Teidän sotatarinanne ja
maailmanvalloituksenne, sillä minulla ei ole mitään muuta tekemistä.
Olen asiakaspalvelija ja sen takia voin konettani näpyttelemällä saada osakekurssit nousuun niin että sinun osakesalkkusi tuotto nousee ennennäkemättömän korkealle. Minulla on suora yhteys öljyn hintoihin ja Osama Bin Ladeniin sekä George Bushiin ja voin muutenkin vaikuttaa suoraan maailmanpolitiikkaan.
Voin ihan mielivaltaisesti polkea lainojen hintoja ja oikeastaan olla ottamatta mitään korvausta siitä että päivästä toiseen sinulle
soittelen ja kirjoittelen vastuuesityksiä ja erilaisia tarjouksia otsa hiessä.
Ja totta kai vika on minussa kun laina ei ole nostettavissa tunnin sisällä ilmoituksestasi, vaikket ole edes lainahakemusta viitsinyt
täyttää etkä mitään papereita minulle toimittaa. Voin vain mielivaltaisesti olettaa asioita ja käden käänteessä siirtää tilillesi 300. 000 euroa tunnistaen sinut puhelimen välityksellä, sillä olen pankkivirkailija.
Olen pankkivirkailija ja sen takia osaan useimpia maailman kieliä ja minulla on takataskussani juuri haluamasi valuuttaa mielin määrin.
Turha niitä on etukäteen tilata, jos ei muu auta niin muutun vaikkapa itse haluamaksesi seteliksi.
Ja minä tiedän tietenkin kaikki maailman automaatit ja minulla on niihin suora yhteys koneellani niin että voin käydä vaikkapa Kiinassa
"siinä kadunkulmassa missä on se korkea talo " ja samantien hakea sieltä electron- korttisi minkä EHKÄ olet sinne jättänyt.
Minä olen myös vastuussa kaikista hinnoista mitä pankissa käytetään. Voin henkilökohtaisesti poistaa kaikki hinnat kaikista palveluista
sillä en pidä omaa työpanostani minkään arvoisena.
Olen muutenkin ihan superihminen ja hymyilen ja kiittelen aina, vaikka kuinka haukkuisit minut lyttyyn sillä viime kuussa ilman mitään syytä
kone on ottanut tililtäsi, missä sinulla on saldoa 35.000 euroa, 30 senttiä. Siitähän taloutesi kaatuu varmasti. Hyi, paha pankki.
Reagoin myös välittömästi kun ryntäät kassalleni ja sanot nopeassa tahdissa epämääräisen numerorivin. Totta kai tiedän oitis että
tarkoitit numeroilla sosiaaliturvatunnuksesi loppuosaa ja tilinumeroasi, sekä otaksuit, että koska olet viimeksikin nostanut sen kakskymppiä niin haluat sen nytkin tehdä.
Minun tervehdykseeni ei tarvitse vastata ja kun heität henkkarisi ja tilikorttisi syliini, katsot murhaavasti ja sanot "viiskymppiä"
niin minun tulee ymmärtää että olet liian tärkeä että voisin sinulle mitään sanoa, vaan minun tulee kaikessa hiljaisuudessa hymyillen tehdä mitä käsket, koska minusta on juuri tullut sinun
henkilökohtainen orjasi, ja olen siitä ylen iloinen.
Olen pankkivirkailija ja tämän tähden myös sivutoimena englannin opettaja sekä mikrotukihenkilö ja tiedän tasan tarkkaan minkä virheen eräs kone toisella puolella Suomea tai maailmaa teki kun korttinne imi.
Olen pankkivirkailija. Jos ette saa tahtoanne läpi niin Teidän tulee vain huutaa minulle lujempaa niin että koko konttori kaikuu ja
uhkailla pankinvaihdolla, niin teen eteenne kaiken mitä pyydätte.
Olen pankkivirkailija ja tämän tähden minulla ei ole omaa elämää ollenkaan. Haluan ehdottomasti tulla juhlapyhinä tyhjään ja pimeään konttoriin maksamaan Teidän laskuanne, sillä aikaisemmin tilillä ei ole rahaa. Ja tietenkin ilman mitään korvausta.
Olen pankkivirkailija ja tämän takia kela, sosiaalivirasto, verovirasto, kaikki maailman pankit ja matkatoimistot sekä pörssiyhtiöt ovat takataskussani ja minulla on kaikki tieto kaikesta
mikä Teitä tai teidän sukuanne koskee tai on ikinä koskenut.
Ja tämän kaiken teen mielelläni sillä nauttimani palkka on päätä huimaava enkä tiedä mitä kaikella sillä käteisellä tekisin, sillä olen
pankkivirkailija.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tulin niin hyvälle tuulelle tästä että kiitos sinulle! En ole pankkivirkailija vaan toisessa palveluammatissa. Ymmärrän sinua oikein hyvin silti!
Huh... Onneks ei oo tili siellä teillä sampossa. Enpä haluais sun kaltaista aspaa itelleni. No mut kaikki tietää ettei teillä hyvin mene.
Voi raukkaparkaa. Tässä on nyt tapahtunut se lopullinen ns. "kilahdus", että paluuta ei ole. Ammatinvaihto pois aiemmista tehtävistä on ainut ratkaisu. Valitettavasti. Suosittelen esim. hautausurakoitsijan työtä. Ainakaan asiakkaat ei valita eikä auo päätään. Yhtään.
ootko nyt ihan varma ettet olis sittenkin numeropalvelussa töissä? nimittäin meillä kuuluu toimialaan suunnilleen samat palvelut!
http://www.aasiakas.net/