Olen 24-vuotias nainen, korkeakoulututkinto takataskussa ja määräaikaisella sopimuksella työskentelen. Myös miehellä vakipaikka työelämässä.
Vauvakuume on poltellut pidemmän aikaa ja nyt mieskin on alkanut osoittaa kiinnostustaan. Tämän myötä olen kuitenkin itse alkanut epäröimään sitä, onko tämä oikea elämäntilanne lapsen saamiseksi? Äidiksi ja isäksi meistä olisi, sen tiedän jo nyt, mutta arjen asiat ja huolet painavat mieltä...
Tarkoituksena olisi siis yrittää raskautua niin, että vauva syntyisi tulevana kesänä. Myös työsopimukseni päättyy silloin. Huolettaa vaan työtilanne raskauden kanssa. Määräaikaista sopimustani tuskin jatketaan, kun ilmoitan olevanin raskaana - muuten varmasti jatkettaisiiin. Pelottaa myös se, että meneekö virka ohi raskauden takia, vaikka lakisääteisesti se ei este saisi olla. Käytännön kokemuks on kuitenkin osoittanut, että työelämässä vallitsee "viidakon lait."
Vaihtoehtona olisi tietty se, että lykkäisi vauvahaaveita eteenpäin, mutta jotenkin sitä vain miettii, että tuleeko koskaan parempaa hetkeä ja toisaalta en välttämättä saisi vielä virkaa, vaikka en olisi raskaanakaan.
Toinen huolehdittava asia on äitiysrahojen riittävyys elämiseen. Olen kyllä laskeskellut, että niukin naukin ne elämiseen riittäisivät vaikka tulisinkin saamaan kohtuullisen korkeaa äitiyspäivärahaa. Opintolainat, autolaina ja korkea vuokra painavat niskassa. Ja äitiyspäivärahalle putoaminen toki vaikuttaa merkittävästi talouteen. En tarvitse luksusta, mutta huolestuttaa lähinnä se, jos tulee jotain odottamatonta esim. lapsi tai me vanhemmat itse sairastuisimme vakavasti tms. Toisaalta taas elämässä voi sattua muutenkin mitä vaan eikä ainaisessa pelossa voi elää....
Olemme avopuolisoni kanssa kulkeneet yhdessä jo 8 vuotta ja tuntuisi siltä, että lapsi täydentäisi yhteenkuuluvuuttamme entisestään. Jotenkin se tuntuisi oikealta. Mietin vain, että kannattaako odottaa vielä muutama vuosi ja kärvistellä ilman vauvaa pelaten "varman päälle" vai antaa elämän kuljettaa mukanaan?
Ajatuksia siis kaipaisin, onko kenelläkään ollut samansuuntaisia kokemuksia/ ajatuksia ja miten olette selvinneet? Millaisia ratkaisuja olette tehneet?
Vauvakuume on poltellut pidemmän aikaa ja nyt mieskin on alkanut osoittaa kiinnostustaan. Tämän myötä olen kuitenkin itse alkanut epäröimään sitä, onko tämä oikea elämäntilanne lapsen saamiseksi? Äidiksi ja isäksi meistä olisi, sen tiedän jo nyt, mutta arjen asiat ja huolet painavat mieltä...
Tarkoituksena olisi siis yrittää raskautua niin, että vauva syntyisi tulevana kesänä. Myös työsopimukseni päättyy silloin. Huolettaa vaan työtilanne raskauden kanssa. Määräaikaista sopimustani tuskin jatketaan, kun ilmoitan olevanin raskaana - muuten varmasti jatkettaisiiin. Pelottaa myös se, että meneekö virka ohi raskauden takia, vaikka lakisääteisesti se ei este saisi olla. Käytännön kokemuks on kuitenkin osoittanut, että työelämässä vallitsee "viidakon lait."
Vaihtoehtona olisi tietty se, että lykkäisi vauvahaaveita eteenpäin, mutta jotenkin sitä vain miettii, että tuleeko koskaan parempaa hetkeä ja toisaalta en välttämättä saisi vielä virkaa, vaikka en olisi raskaanakaan.
Toinen huolehdittava asia on äitiysrahojen riittävyys elämiseen. Olen kyllä laskeskellut, että niukin naukin ne elämiseen riittäisivät vaikka tulisinkin saamaan kohtuullisen korkeaa äitiyspäivärahaa. Opintolainat, autolaina ja korkea vuokra painavat niskassa. Ja äitiyspäivärahalle putoaminen toki vaikuttaa merkittävästi talouteen. En tarvitse luksusta, mutta huolestuttaa lähinnä se, jos tulee jotain odottamatonta esim. lapsi tai me vanhemmat itse sairastuisimme vakavasti tms. Toisaalta taas elämässä voi sattua muutenkin mitä vaan eikä ainaisessa pelossa voi elää....
Olemme avopuolisoni kanssa kulkeneet yhdessä jo 8 vuotta ja tuntuisi siltä, että lapsi täydentäisi yhteenkuuluvuuttamme entisestään. Jotenkin se tuntuisi oikealta. Mietin vain, että kannattaako odottaa vielä muutama vuosi ja kärvistellä ilman vauvaa pelaten "varman päälle" vai antaa elämän kuljettaa mukanaan?
Ajatuksia siis kaipaisin, onko kenelläkään ollut samansuuntaisia kokemuksia/ ajatuksia ja miten olette selvinneet? Millaisia ratkaisuja olette tehneet?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulla itselläni jokseenkin saman suuntainen tilanne, vaihdoin juuri hetki sitten työpaikkaa, olen kyllä vakistuisena mutta jotenkin harmittaa kun KERRANKIN olen innoissani työstäni, pidän siitä paljon, että lähteä nyt sitten heti mammalomalle kun minut juuri valittu pestiin 10 muun hakijan joukosta. Myös meillä paljon lainaa, asunto-, auto-, ja kaiken kukkuraksi oma hevonen täysiylläpito tallilla jossa kustannukset aivan järkyttävät. Eihän rahat mitenkään voi riittää, vai mieheni palkka onkin hyvä. Oikeastaan en ole ees ottanut selvää mitä äitiyslomalla "tienaa". Jotenkin silti kuitenkin kaikki kenen kanssa olen jutellut on aina enemmän tai vähemmän ollut "vastaavissa" tilanteissa, kuitenkin saaneet vauvan, ja elää täysin tasapainoista ja onnellsita elämää. Niin paljon tekee mieli lisääntyä, vaikka järki välillä yrittääkin rauhoitella, niin päätettiin että elämä vie, ja tulee jos on tullakseen. Kyllä sitä aina keinot keksii. Ja suomesta ei työt lopu, joten jos vaan muuten olet työkelpoinen, tuskin lasten takia työttömäksi jäät.
juuri 24-vuotiaana kun olin valmistunut ja saanut määräaikaisen työpaikan. Päätimmekin miehen kanssa alkaa yrittää lasta, mutta yllätys, sitä ei kuulunutkaan. Nyt neljä vuotta myöhemmin vihdoinkin vaikka kuinka monennen hedelmöityshoidon jälkeen olen seitsemännellä kuulla. Olen tosi tyytyväinen, että aloitettiin yrittäminen heti kun oli mahdollista, koska hoidoissa jouduttiin jonottelemaan monta kertaa kuukausikaupalla. Mun mielestä siis jos oot noin varmalla pohjalla lapsiajatuksissa kuin kirjoituksestas käy ilmi, niin alkakaa vain yrittää. Jos onnistuu heti, ihana asia, ja jos ei onnistu, niin ootte ajoissa liikkeellä. Jos odottaa jonnekin yli kolmikymppiseksi, hoitojenkin kanssa alkaa olla kiirus kun ne ei tehoakaan enää yhtä hyvin.
Nuo ovat niin henkilökohtaisia asioita, että jokaisen pitää ratkaista ne itse. Täällä vauvakuume-palstalla todennäköisesti saat kuitenkin kannustusta, koska tänne kirjoittavat lähinnä vauvakuumetta potevat ihmiset. Itse en olisi ryhtynyt vauvaprojektiin määräaikaisessa työsuhteessa, mutta ehkä sinä päätät toisin. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että lapsi ei tule välttämättä juuri silloin kun itse haluat eli ensi kesänä. Itse projektiin kun saattaa mennä helposti se puolikin vuotta, ennen kuin tulet raskaaksi.
Kiitos ajatusten jakamisesta ja vaihtamisesta. Tuo tuleva kesä, jonka olin vauvaonnen toiveajankohdaksi ajatellut on siis ns. ensimmäinen mahdollinen ajankohta, jotta ehtisin työskennellä tulevan vielä tulevan lukuvuoden työpaikkallani.
Huomio siitä, että vauvan teko ei välttämättä heti onnistu, on tärkeä ja painanut myös mieltäni. Ristiriitaiset tuneet siitä, että toki voi tärpätä heti tai mitä jos todellakin joudumme yrittämään useamman vuoden? Jos niin tapahtuisi, olisin valmis jättämään ehkäisyn pois saman tien :)
Ehkä vikana on juuri se, että olen aina pelannut elämäni liian varman päälle ja suunnitellut kaiken. Ja tuota vauvaa kun ei voi täysin suunnitella :) Jotenkin sitä vain odottaa jotain "pyhää valaistusta" siitä, että olisi oikea hetki takuuvarmasti :)
Toivottavasti vielä muutkin kuumeilevat/ vauvan jo saanet tai lapsettomatkin innostuvat ajatustenvaihtoon!
Päätökseen vaikuttaa paljon se, kuinka valmis olet sietämään taloudellista epävarmuutta tai epävarmuutta siitä, mistä ja milloin sitten saat seuraavan työpaikan, jos jäät äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta. Valmistumisen jälkeen olisi tärkeää myös kartuttaa työkokemusta, jotta töitä saisi jatkossakin. Riippuu tietysti vähän omasta alastakin, kuinka helposti saa työtä ja kuinka siellä näkyvät suhdanneheilahtelut. Jos olet julkisella puolella, voit joutua useammankin vuoden tekemään määräaikaisuuksia, ennen kuin saat pysyvän viran ja voit levollisin mielin alkaa perustaa perhettä.
Päätös olisi tietysti helppo tehdä, jos tietäisi etukäteen, tärppääkö heti vai vaatiiko vauvan saaminen lääketieteellistä apua. Mutta minun mielestäni siinä ei ole mitään vikaa, että pelaa elämäänsä varman päälle. Onhan se vauvallekin ja koko perheen jaksamisen kannalta hyvä, että taloudellinen puoli on kunnossa.
Toivottavasti pääset miehesi kanssa hyvään ratkaisuun asiassa! Ainakin teillä on jo pitkä suhde takana, joten ei ihme, että vauva-asiat ovat jo mielessä.
Hei! Oma mielipiteeni kysymykseesi: On oikea aika! Teillä näyttäisi olevan elämässä ns. perusasiat kunnossa, kuten työ ja parisuhde. Kun siihen vielä päälle lisätään kummankin kiinnostus lapsentekoon, on asiat OK! Omassa elämässäni mietin, että työ on vain työtä. Se on vain osa elämää. Itselläni on myös kauhea vauvakuume, mutta ainut mietityttävä asia on minun opiskelut. Takana on reilu vuosi AMK:ta, ja pari vielä edessä. Nyt olisin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni valmis perheenlisäykseen, joten paljon on puntarissa. Koko ajan pohdin, miten selviämme jos vauva tulee..Taloudelliset asiat painavat, koska enhän opiskelijana saisi juuri mitään tukia. JOs itse olisin (myös määräaikaisessa) työsuhteessa, yrittäisin silti tulla raskaaksi. Elämää ei voi liiaksi ajatella työn kautta. Tsemppiä Teille, Vauva varmasti tulee sitten kun on oikea hetki
Hei! Itse sain muutama viikko sitten vakituisen työpaikan ja mieskin on vakituisessa työssä. Lasta on yritetty enemmän tai vähemmän vajaa vuosi ja tuntuu yrittämiseen väsyneenä, että mieluummin ottaisin lapsen kuin vakituisen työn.
Minulla on pari ystävää, jotka ovat uskaltaneet tehdä lapsia määräaikaisissa työsuhteissa tai työttöminä. Ihailen heitä kovasti!
Nyt on todella huomannut, että lapsia ei tehdä, niitä saadaan
Hei!
Olen samanlaisessa tilanteessa. Olen myöskin määräaikaisella sopimuksella töissä, olen ollut jo kolmatta vuotta. Olemme seurustelleet mieheni kanssa 7 vuotta, josta vuoden naimisissa. Olen 27-vuotias. Meillä on ollut vauvakuume jo vuosia, mutta olemme aina vaan lykänneet vauvan yrittämistä juuri minun työtilanteeni takia. Nyt olen alkanut miettiä, että hitot työpaikasta.. Itse ajattelen, että vauvaa ei todellakaan tehdä, vaan saadaan. Olen nähnyt aika läheltäkin sen tuskan, kun lasta ei kuulukaan. Mulla myös paha tapa suunnitella elämää, mutta olen vanhimmiten alkanut ajattelemaan, ettei sitä voi liikaa suunnitella. Minä en tiedä yhtään, koska saisin vakipaikan. Se voi tapahtua vaikka jo puolen vuoden sisällä tai sitten vaikka vasta vuosien kuluttua. Minua mietityttää eniten se, että mitä äitiysloman jälkeen, olen työttömänä, Mistä saan töitä , lyhyitä sijaisuuksia, täytyy taas uudeleen kerryttää lomia jne... En haluaisi enää kovin kauaa siirtää vauvahaaveitani.
Tsemppiä sulle, tämä on ikävä kyllä monen nuoren naisen ongelma!
Kiitos sinulle viestistäsi - lohdullista kuulla, että samanlaisessa tilanteessa painiskelee moni muukin :)
Itsekin uskon, että töitä määräaikaisena riittää vielä vauvankin jälkeen, mutta silti huolestuttaa tuo, että huoliiko kukaan töihin. Toisaalta oloen miettinyt, vaikka tulevan vuoden virkahaku menisikin masuasukin takia ohitse, voi jo syntynyt vauva olla sitä seuraavassa haussa "meriitti".
Kuulostaa ehkä julmalta, mutta niin se vaan on kokemuksen perusteella näyttänyt menevän, että mieluummin palkataan jo lapsen tehnyt nuori työntekijä kuin nuori ilman lapsia. Tällaista eriarvoisuuttaahan ei tietenkään saisi olla, mutta minkäs teet :(
Itse työskentelen opetusalalla ja huolestuttaa juuri se, että vauvan ajoituksesta riippuen on kurjaa pudota äitiyspäivärahalta minimikotihoidentuelle, jos äitiysvapaa sattuu loppumaan pahasti kesken lukuvuoden. Silloin työnhaku tällä alalla on vaikeampaa...
LISÄKYSYMYS ALKUPERÄISEEN: Onko kenelläkään ollut niin onnnellista tilannetta/ lojaalia työnantajaa, että uusi määräaikainen työopimus olisi solmittu, vaikka olet kertonut jääväsi äitiyslomalle?
Itseäni helpottaisi suunnattomasti, jos saisin uuden sopimuksen, sillä sitten olisi mahdollistaa hyödyntää tietyt etuisuudet talouden kannalta ja töihin paluu ei huolettaisi. Tiedän kyllä, että työnantajani olettaa, etten raskautuisi ja että olisin käytettävissä tulevankin vuoden ts. on valmis palkkaamaan. Hirvittää, miten mahtaa mieli muuttua, jos vauvahaaveet ottaa tuulta alleen :/
Sitä samaa mekin mietettiin. Viime jouluna valmistuin, ja nyt myöskin määräaikasella sopimuksella töissä olen, luultavasti se jatketaan. Olen tosin itsekin huomannut, että viidakon lait pätevä työelämässä. Mieheni on vakipaikan tänä vuonna saanut, jee jee :) Itsekin haluaisin toimen, vaan se ei niin yksinkertaista ole, kun on työkokemusta niiiiiii vähän ja bla bla bla...
Jo vuosi sitten itselläni oli mieletön vauvakuume, silloin mietettiin, että jos kävisin kouluni loppuun. Niin ammattikorkeakoulun tutkinto itselläkin on nyt takataskussa. Nyt siis on oma koti, mieletön asuntolaina kyllä ja pikkune opintolaina. Yksi ilta keskusteltiin mieheni kanssa ja todettiin, että olisihan se hirveen kivaa, jos mullakin olisi se vakipaikka. Etenkin, kun siellä maksetaan äitiysrahat tai mikä lie niitten nimi onkin. Ne ovat siis isommat kuin kelan maksamat. Mutta... sitä vakipaikkaa saattaa joutuu odottaa 5-10 vuotta. Silloin olen jo 30v. Oma äitini sai minut ollessaan 33v, ja ollaan hänen kanssaan molemmat sitä mieltä, että meillä on liikaa ikäeroa.
Todettiin mieheni kanssa, ettei oikeastaan koskaan tule sellaista täydellistä aikaa saada lapsi. AINA on joku juttu. Asuntolainaa on vielä 20 vuodeksi eteenpäin, koira on vielä itsekin pentu, mulla ei oo vakipaikkaa, noh, sitte ollaan jossai vaiheessa jo liian vanhoja ja tulee keski-iän kriisi ja sellaiset. Päätettiin siis lopettaa ehkäisyn, ja tässä ollaan. Raskaustesti odottaa wc:n kaapissa sitä päivää, jolloin voisin kuvitella menkkojen alkavan. :)
Mukavaa kuulla ajatuksianne. Itse olen käyttänyt koko kesälomani vauva-aatoksissa kärvistelyyn ja mies on jo huomauttanut, että alkaa tämä kuume paisua ja liiallisiin mittasuhteisiin :)
Yhteisellä harkinnalla ja keskustelulla ollaan siis päätetty vielä yksi liuska syödä pillereitä ja sitten odottaa 1-2 kuukautiset ja käydä tositoimiin. Toivomus olisi, että vauva saisi alkunsa syys-lokakuun vaihteessa, mutta olen asennoitunut siihen, että tuskin heti tärppää... Pakko vielä siis "pidätellä", haluan kuitenkin, että jäisin mammalomalle aikaisintaan toukokuun loppupuolella, että ehdin olla lukuvuoden työelämässä... Ja jos ei heti tärppää, niin sitten sopii tulla kun on tullakseen :)