Statistiikkaa

Tilastojen mukaan miehiä ja naisia on yhtäpäljon yhteiskunnassa.
Homoseksuaalisuutta esiintyy prosentuaalisesti eniten vankiloissa.
Tietääkö joku onko kesbojen ja homojen lukumäärä fifty-fifty ja mistä moinen ero voisi johtua?

* Irving Bieberin (1962) mukaan homoseksuaalisuus on poissa olevan tai vihamielisen isän ja tungettelevan äidin leimaaman lapsuuden synnyttämä. Kuitenkin tutkimuksia, jotka ovat löytäneen korrelaation emotionaalisesti kaukaisen isän tai läheisen äidin ja homoseksuaalisuuden välillä on kritisoitu seurauksen sekoittamista syyhyn.

* Gerard van den Aardwegin (1986) mukaan homoseksuaalisuus on yhteisvaikutus suhteista äitiin,isään ja omaa sukupuolta olevaan kaverijoukkoon.

* Daryl J. Bemin (1996) EBE-teorian (engl. exotic becomes erotic = eksoottisesta tulee eroottinen) mukaan oman sukupuolen seurasta vieraantuminen varhaisvuosina tuottaa erilaisuudesta aiheutuvan jännityksen suhteessa omaan sukupuoleen. Jännitys erotisoituu, koska erotisoimme sen, mikä on meille erilaista ja mystistä.
3520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä nuo teoriat pitävät varmasti monen kohdalla totta. Sen myöntäminen voi olla vaikeampaa, vaikka esim. vanhempien käytökseen varhaislapsuudessa on mahdoton vaikuttaa.

Tosin jos naisista/naisista-miehistä pitäminen tuntuu mukavalta niin onko niillä syillä oikeastaan väliä.
Ainahan voi alkaa jossitella "jos mennyt elämäni olisi mennyt niin ja näin olisinko sitten tälläinen ja tuollainen"

Tosin se on kyllä aika oksettavaa jos äiti yrittää kalastaa lapsensa huomiota eroottisviritteisin keinoin. Mutta pääasia kai, että hän ymmärtää sen itse ja hyväksyy kaikki omat menneet virheensä äitinä ja lapsensa nykyiset suhteet naisiin... joskus jopa omansa ikäisiin. Tai oikeastaan vielä toivoo sitä onnea.

Elämä on aika omituista.

Äänestä

minkään tutkimuksen valheiteettia tai reliabiliteettia asia on matemaattisesti niin että 6% kymmenestä on vähemmän kuin 6% yhdeksästäkymmenestä.

Joten annetuin tiedoin ja olettaen että 6% väestöstä on homoseksuaaleja (suomenruotsalaisia on jo huomattavasti vähemmän) asia on suurinpiirtein sipulipihvi.

Äänestä

EBE kuulostaa uskottavimmalta selitykseltä minun tapauksessani, sillä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni yksin. Vetäytmiseni omiin oloihin herätti aivan vimmaisella tavalla huomiota opettajissa, rehtoreissa, koulupsykologeissa, lastentarhassa. Vanhempieni mukaan olin autistinen, asiantuntijoiden mukaan minä en ole autistinen eikä minulla ole edes aspergerin syndroomaa.

Ihmisillä on ollut tunnetasolla minulle vähän tarjottavaa, olen kylmä ja kova kuin lasi. Sen sijaan muut ihmiset kiinnostavat minua älyllisesti, tarjoten rakennusaineksia maailmankuvalleni. Eräällä keskustelupalstalla minun avatarini oli oma kuvani katsomassa kaukoputken läpi. Sellainen minä olen, tarkkailija.

Ehkä sitten se, ettei mikään sukupuoli ole enää kovin eksoottinen on johtanut siihen ettei minulla ole paljon mitään erotiikkaakaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


fifty-fifty^ kirjoitti:

Tilastojen mukaan miehiä ja naisia on yhtäpäljon yhteiskunnassa.
Homoseksuaalisuutta esiintyy prosentuaalisesti eniten vankiloissa.
Tietääkö joku onko kesbojen ja homojen lukumäärä fifty-fifty ja mistä moinen ero voisi johtua?

* Irving Bieberin (1962) mukaan homoseksuaalisuus on poissa olevan tai vihamielisen isän ja tungettelevan äidin leimaaman lapsuuden synnyttämä. Kuitenkin tutkimuksia, jotka ovat löytäneen korrelaation emotionaalisesti kaukaisen isän tai läheisen äidin ja homoseksuaalisuuden välillä on kritisoitu seurauksen sekoittamista syyhyn.

* Gerard van den Aardwegin (1986) mukaan homoseksuaalisuus on yhteisvaikutus suhteista äitiin,isään ja omaa sukupuolta olevaan kaverijoukkoon.

* Daryl J. Bemin (1996) EBE-teorian (engl. exotic becomes erotic = eksoottisesta tulee eroottinen) mukaan oman sukupuolen seurasta vieraantuminen varhaisvuosina tuottaa erilaisuudesta aiheutuvan jännityksen suhteessa omaan sukupuoleen. Jännitys erotisoituu, koska erotisoimme sen, mikä on meille erilaista ja mystistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu