Heips.nyt kaivattais apua seuraavanlaiseen pulmaan.Eli,omistan kohta neljä kuukautisen tyttökissanpennun, josta on nyt viimeisen viikon aikana alkanut tulla tosi rasittava tapaus. Joka ilta kun rupean nukkumaan aloittaa kissa aivan sairaalloisen riehumisen, ja sama toistuu aamuyöstä noin viiden jälkeen.Kissa vetää ravia koko asunnossa ja tänä aamuna se oli silpunnut pieniks palasiks suihkuverhon:( Alkaa kohta jo rasittamaan, koska en ole noin viikkoon pystynyt nukkumaan kunnolla. Auttaisiko leikkaaminen ja minkä ikäisenä se olisi hyvä tehdä?
villikissa
hermot...
10628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä leikkaaminen hiukan rauhoittaa kissaa, ja sen voi tehdä jo n. puoli vuotiaana. Toinen hyvä keino on leikittää kissa väsyksiin aina ennen kuin menet itse nukkumaan. Sitten leikin jälkeen kunnon ateria, niin jo on kissa puhki. Itse en päästä kissaani makuuhuoneeseen, olen kääntänyt kahvan alaspäin, sillä hän oppi avaamaan oven. Jätän yöksi leluja lattialle, että voi leikkiä, jos ei nukuta. Kissa on luonnollisesti yöeläjä, mutta sopeutuu kyllä myös omistajien rytmiin. Oma kissani 10kk ikäinen on leikattu, ja nukkuu kyllä yöt ihan kivasti. Leikitän sen illalla vielä uuvuksiin.
Kissahan on tiettävästi yöeläin. Lisäksi kissasi on vielä pentu, jolla todellakin riittää energiaa. Onko kissallasi leluja? Eihän se mitään hienouksia kaipaa, vessapaperirulla tai paperipallo kelpaa hyvin.
Yritä leikittää kissaa mahdollisimman paljon päivällä, jolloin se on yöllä väsyneempi, tosin kissan yöaktiivisuutta ei voi kokonaan kitkeä pois.
Auttaisiko jos sulkisit makuuhuoneesi oven ettei kissa pääse sinne riehumaan?
Kissaa ei voi vielä tuon ikäisenä leikata, eikä leikkaus sitäpaitsi poista kissan "luonnetta" eli tuota yövireyttä.
Nauttisit kissanpennustasi, vanhemmiten se rauhoittuu eikä ole niin leikkisä kuin pentuna.
Kissanpennun pitää saada leikkiä, leikkihän on lapsen työtä :)
Onnea vaan sinulle ja pennullesi!
on 2 kissaa (simsku 10kk ja itämainen 3kk)ja molemmat oppivat nukkumaan yöt rauhassa samantien. illalla kovat leikit ja sen jälkeen kumpikin nukkuu aamuun asti, kuin tukki (nukkuvat sängyssämme). nämä kissamme ovat rotunsakin puolesta oikeita riiviöitä, mutta eillä ei ole hajonnut yksikään tavara niiden toimesta, koska aktiviteettejä on kissoillamme pitkin päivää. kissoillamme on lelulaatikko olohuoneen nurkassa, josta osaavat itse käydä hakemassa mitä mieli tekee: palloja, nahkahiiriä, 2 karvalapasta, vedettävä hiiri ja piipittävä hiiri. joskus sidon jonkun lelun illalla naruun ja vetelen n.15 minuuttia lelua pitkin kämppää ja kissat juoksevat perässä. joskus otetaan rajummat "koiraleikit": innostan kissoja äänelläni ja taputtamalla käsiäni mukaan ja sitten juostaan ja pyöritään lattialla, kuin koirat konsanaan. kyllä nukkuvat sikeästi koko yön.
vanhempi kissa ei meillä enää tarvi niin paljon unta ja tulee yleensä sänkyyn vähän myöhemmin, kuin nuorempi (tai sitten tulee samaan aikaan ja makoilee vaan, mutta ei vielä nuku).
jos kssasi joutuu olemaan päivisin paljon yksin, niin huomioi, että se todennäköisesti nukkuu kaiken sen ajan, kun et ole kotona. kissan unentarve ei ole rajaton, etkä itsekään haluaisi nukkua 24h/vrk! jos kissa on siis nukkunut koko päivän, ei sitä voi millään väsyttää illalla!
leikkaus ei ole ratkaisu vielä tuossa iässä ja sen tuloksetkin ovat hyvin yksilöllisiä. kissasi on tosi nuori, joten tulin ajatelleeksi, että mihin aikoihin se saa ruokansa. tuon ikäinen pentu tarvii neljä ateriaa päivässä! anna viimeinen juuri ennen nukkumaanmenoa (ja ensimmäinen heti herättyäsi)! sitten ei tule nälkä ennen aamua!
Tuon ikäiseltä kissalta löytyy paljon energiaa ja se on normaalia. Tällöin kissaa pitäisi leikittää, jolloin se purkaa energiansa leluun. Ennen nukkumaanmenoa tee seuraavaa: Leikitä kissaa paljon, juoksuta leluilla ja voithan vaikka ostaa kissalle aktivointileluja eläinkaupasta. Kun kissa on riehunut tarpeeksi, ruoki kissa. Ruoan syötyään pikkuinen alkaa usein väsyä ja näkee parhaakseen etsiä mukavan nukkumapaikan ja niin sinäkin voit vapaasti nukahtaa. ;) Toinen ratkaisu on hankkia kissalle lajitoveri! Kissat voivat riehua keskenään ja niistä on seuraa toisilleen. Kissan voi leikkauttaa siinä puolen vuoden iässä. Leikkaus ei vaikuta kissan luonteeseen mutta turhat kiimat jäävät naaralta pois ja se on terveempi. Leikkauta ihmeessä kissasi parin kuukauden päästä.
Ai niin, ja piemnnysverhot kuulemma auttavat myös. Ja yöksi voit keksiä kissalle puuhaa.. esim. piiloitella raksuja paperipusseihin tms.
Päälle vuosi sitten hankimme Lakulle kaveriksi Pekun. Ihan vain siitäkin syystä, ettei neitokaisen tarvitse olla päivisin yksin kotona.
Kahdella kissalla on kyllä tasan tarkkaan samanlaiset leikit kuin yhdelläkin - ainakin meillä. Kun koittaa ihmisten nukkumaanmenoaika, kissojen meno on hurjimmillaan. Viimeistään sitten, kun valot sammutetaan. Silloin alkaa kolina ja ryminä, kun nuo kaksi leikkivät hippaa niin että olohuoneen nojatuolit keikkuvat. Osalliseksi pääsemme myös me kaksi ihmistä: kissojen mielestä on Niin Kovin Kivaa juosta emännän ja isännän yli sängyssä. Ja sitten taas toiseen suuntaan. Ja taas toiseen. Tätä jatkuu kunnes joko avokki tai minä (yleensä avokki, joka on huomattavasti minua herkemmin heräävää sorttia) älähdämme kissoille. Tosin tätä voi jatkua sen jälkeenkin, jos Laku ja Peku ovat oikein villillä tuulella.
Keskellä yötä nukutaan, mutta meteli alkaa uudelleen kun lehdenjakaja kulkee rappukäytävässä. Peku, joka on päättänyt olla lehdenjakajan uskollinen ystävä ja tervehtiä tätä joka aamu, pitää kunnon rumpusoolot eteisen ovea vasten. Jostakin syystä meillä on tuo sisäovikin aina kiinni - varsinkin Lakulla on erittäin kiva tapa rynkyttää postiluukkua jos sisäovi jää auki =). Pekun aamuiset rumpusoolot kuuluvat myös Porvoonreissuihimme - kun siis vanhempieni luona kyläillessämme joudumme nukkumaan yhdessä huoneessa ovi kiinni (samassa huoneessa jossa on 3 isoa kilpikonnaa ja 2 gerbiiliä), kissat eivät tietenkään pääse sinne. Peku rummuttelee iloisesti peräämme. Varsinkin kun taksikuski-isäni palaa aamuyöstä kotiin ja Peku herää, alkavat rumpusoolot. Siinä ei kyllä nuku kukaan (paitsi minä, kun en ole kovinkaan tietoinen näistä rumpusooloista, kaikkeen tottuu).
Jos yksi kissa keksii kaikenlaista hubaa, niin keksii sitä takuuvarmasti myös kaksi kissaa. Tässä vain muutama esimerkki. En toki halua pelotella sillä, mitä kaksi kissaa voivat saada aikaan. Nuokaan eivät ole milloinkaan tuhonneet mitään - leivänpaahdin on kyllä lentänyt lattialle, samoin joitakin astioita, mutta mitään ei ole mennyt rikki parin vuoden aikana, ei kummankaan kissan toimesta.
Lakulla ainakin oli tuossa 4-5 kuukauden iässä uhmaikä kaikkein pahimmillaan: piti kokeilla rajoja kiipeämällä kirjahyllyyn, joka on meillä kielletty paikka ihan vain siitä syystä, että haluamme varjella avokkini pienoismallikokoelmaa (joka siis ei ole ihan suppea, täyttää ison osan kirjahyllystä). Yhdessä vaiheessa Lakulla oli sellainen kausi, että kirjahyllyyn oli mentävä heti kun valot sammutettiin. Muu ei auttanut kuin pistää joksikin aikaa olohuoneen ovi yöksi kiinni. Meni kyllä ohi kuukaudessa tai parissa, ja nykyään ei neiti enää haluakaan kirjahyllyyn. Pekulla ei puolestaan ole koskaan ollut mitään haluja kirjahyllyn suhteen, joten voi jälleen vain todeta, että kissatkin ovat yksilöitä ;).
ei muuta kun riehumaan itekin illalla:) Kissa ei nuku koko päivää koska olen työtön ja melkein koko ajan kotosalla.Kaverina sillä on kaksi koiraa joittenka kanssa se leikkiikin kaiket päivät.Ihmettelenkin vaan että miten sillä riittää virtaa vielä yölläkin hillua niin kamalasti?? Kissa saa ruokaa kolme kertaa päivässä.Aamulla, päivällä ja illalla.Se on tosi nirso ruoan suhteen joten neljättä ateriaa se tuskin enää söisi.Kiitos kaikille neuvoista. Nyt lähdenkin leikkimään kisulin kanssa, jos vaikka ensiyön saisi nukkua kokonaan:)
Itselläni kolme kissaa,vanhin 6vee keskimmäinen n.2vee ja nuorin pirpana alle 5kk
Meillä tuo leikki ja riekkuminen alkaa aivan samoihin aikoihin... kun valot sammuu niin kissat aloittaa.Vanhemmiten ne lopettaa ehkä nopeammin ja nukkuu yöllä pidemmän pätkän(meidän vanhin heräilee silloin kuin minäkin aamulla)
Nuorin heiluu jo viideltä sohvassa kiinni =)
Mutta helpotuksen sana, joko ne rauhoittuu reilusti tai sitten siihen vaan tottuu,kissa oppii sinun rytmisi ja sinä kissan rytmin.
Leikkautus ei vie kissan luonnetta ja kissasi on niin pieni vielä...anna sen olla lapsi...kyllä sen ehtii leikkauttamaan ja sen jälkeenkin... kissa touhuaa yölläkin ;)
Testasin eilen illalla sitä että leikitin kissan illalla väsyksiin, jonka jälkeen annoin ruoan sille.Ja niinhän siinä kävi että aamulla kun heräsin huomasin että kisuli oli nukkunut koko yön rauhassa.Eli kiitos kaikille neuvoista!!!:)
Kyllä kissan voi jo leikata, jotkut eläinlääkärit tosin suosittelevat tyttökissoilla ensimmäisen kiiman odottamista ja leikkaavat sitten. Jotkut eläinlääkärit eivät leikkaa alle 6-kk ikäistä kissaa, jotkut taas leikkaavat jo luovutusikäisiä, eli tuosta leikkausasiasta olisi hyvä keskustella oman eläinlääkärisi kanssa.
Muita vinkkejä rauhallisempien unien saamiseksi löytyy tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=102&conference=627&posting=22000000001162593