Löytyykö

vielä tanssipaikkaa, jossa eivät "tanhuajat" terrorisoi perinteisesti tanssivia. Omituinen villitys joillain pareilla vallata iso tila tanssien lähes erillään ja pyörien kuin ballerinat käsien ali. Kovin tärkeinä näistä monet tuntuvat tanssivan, taitavat pitää itseään jotenkin ylempään tanssikastiin kuuluvina.
153001
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eräs suurlava Mäntsälän suunnalla on melko vapaa
alan harrastajista. Siellä viihtyy voksaajat ja
kerran kesässä tanssijat. Suosittelen.
Vältä riuttaa ja 3lammea. Siellä on alan harrastajia tupa täynnä.

Äänestä
  • vastaavaa paikkaa jossa ei olisi tanhun harrastajia, olen täysin kyllästynyt niihin. Terveisin tyttövoksaaja vähän useamman kerran kesässä.

    Äänestä

  • Näin on. Riutta on mennyt alaspäin. Lattareita osaanmattomat yrittää tanssia cha chaata ja valtaavat 2/3 tanssilattiasta. Miksi sitä cha chaata pitää tanssia poikittain tanssisuuntaan nähden? Eikö lattareita voi tanssia pienessä tilassa? Vaatiiko se aina aarin per pari? Tanssietiketti on tallautunut itsetehostuksen jalkoihin. Kaikenmaailman humppikset yrittää päteä ja esittää. Onneksi finkutkin taitaa pitää taas heinäkuun lomaa.

    Äänestä

  • se ongelma onkin. Kolmilammi ja Riutta sisäpiireistään tunnetut. Satoja lavoja nähty ja nämä pahimmat. Kolmilammi vielä pieni ja ahdas. Vieraita ei haeta.

    Mäntsälä ihan ok paikka, jos etelässä haluaa tanssimaan. Pavi myös!

    Äänestä

  • Pilaa kunnon tanssit kirjoitti:

    Näin on. Riutta on mennyt alaspäin. Lattareita osaanmattomat yrittää tanssia cha chaata ja valtaavat 2/3 tanssilattiasta. Miksi sitä cha chaata pitää tanssia poikittain tanssisuuntaan nähden? Eikö lattareita voi tanssia pienessä tilassa? Vaatiiko se aina aarin per pari? Tanssietiketti on tallautunut itsetehostuksen jalkoihin. Kaikenmaailman humppikset yrittää päteä ja esittää. Onneksi finkutkin taitaa pitää taas heinäkuun lomaa.

    On käsittämätöntä että lattareiden perusluonne pilataan kansan jaloissa joksikin humpan ja foksin sekoitukseksi tanssikursseilla, joilla opetetaan lattareihin pelkät askelet. Eihän ne ole askeltansseja ollenkaan, vaan tanssin perusluonne tulee keskivartalon käytöstä ja ajoituksesta. (Painopisteen ja lantion liike pakottaa jalan liikkumaan). Kun miehillä ei keskivartalo liiku, niin sitten pidennetään askelta että tanssiin saataisiin jotakin liikkeen tuntua. Askelen pidentämisestä on kuitenkin se seuraus että naisenkaan vartalo ei ehdi toimia ja sekä parin että ympärillä tanssivien tanssi on pilalla. Lyhentäkää miehet askel ihan lyhyeksi kun daami osaa lattareita tanssia. Edes jollakin on kivaa ja on tosi herkkua katsella timmin vartalon toimintaa tiukassa topissa. Parasta tietysti on alkaa itsekin tanssia vartalolla. Silloin lattarit muuttuvat aivan toisiksi tansseiksi kuin foksin ja humpan tekniikoilla. Pitkiä askelia ei tarvita.

    Vuosikausia olen Truehumin tanssimista seurannut, mutta täytyy kyllä todeta, että minkäänlaista esiintymistä en siinä ole havainnut. Esiintymiseltä toiminta saattaa kyllä näyttää aloittelijan silmissä, mutta tottuneempi silmä havaitsee todellisuuden. Hatunnosto Truehumille vientitaidosta ja muiden tanssijoiden huomioimisesta tanssipaikan valinnalla.

    Äänestä

  • mittaaja kirjoitti:

    Truehumi. Mitäs sä jostain tollasesta höpäjät, kun puhe oli tanssipaikoista.

    Äänestä

  • Pirkanmaalla, Satakunnassa kirjoitti:

    vastaavaa paikkaa jossa ei olisi tanhun harrastajia, olen täysin kyllästynyt niihin. Terveisin tyttövoksaaja vähän useamman kerran kesässä.

    Eläkeläisille järjestetään päivähyppyjä ainakin Treella Pakkahuoneella.

    Äänestä

  • yksi paikka kirjoitti:

    Eläkeläisille järjestetään päivähyppyjä ainakin Treella Pakkahuoneella.

    viihtynyt hypyissäsi!

    Äänestä

  • yksi paikka kirjoitti:

    Eläkeläisille järjestetään päivähyppyjä ainakin Treella Pakkahuoneella.

    mutta siellä käy nykyään kauhean nuorta väkeä, alle 7kymppisiäkin. Kuka sitä viittii kakaroitten kanssa tanssata.

    Äänestä

  • vakipaikkani kirjoitti:

    mutta siellä käy nykyään kauhean nuorta väkeä, alle 7kymppisiäkin. Kuka sitä viittii kakaroitten kanssa tanssata.

    Kyllähän meitä 50 luvun rock 'n' roll nuoria siellä käy myös jonkin verran rokkaamassa, mutta ainakin moni daami tykkää siitä kun pääsevät rokkia tanssimaan. Mutta eihän noista nykynuorista korvasuussalaahustajista olisikaan rokkaajiksi.

    Äänestä

Muutamia eläkeläispaikkoja löytyy, missä rokataan hiukan vähemmän kuin suosituimmilla paikoilla. Pääasiassa kuitenkin laahustetaan naama "norsunvitulla", niin että kyllä paikkoja löytyy.

Äänestä
  • Tää oli päivän paras!!!

    Äänestä

Etsi ylen sivuilta kesäillan valssin nauhoituspaikat.
Taatusti osaamatonta tallustajaa. Ei kädenalituksia.
Pelkkää köpöttelyä ja humppaa. Ikä 60-kuolema.
Sinne vaan sekaan.

Äänestä

ihan villityskään ole. Kyllä nuo tanssit ovat tulleet jäädäkseen, on niitä jo niin monta vuotta tanssittu.
Jos lavoilla tanssittaisiin vain perinteiseen tyyliin valssia, tangoa, foksia ym, ei siihen harrastukseen nykyajan diskonuorisoa saisi innostumaan. Mutta nämä kädenalitanssit, rock ja lattarit, ovat sellaista uutta mitä omat mummut ja papat eivät ole harrastaneet. Niitä on hauska lähteä opettelemaan, ja siinä ohella tulee kyllä opittua ne perinteisetkin tanssit.
Jos mietitään omia vanhempiamme tai isovanhempiamme, niin kyllä kullakin aikakaudella on ollut omat tyypilliset tanssinsa. Välillä oli aika, ettei paritanssia juuri lainkaan harrastettu ja lavoja lopetettiin. Onneksi harrastus taas virkosi, ja onneksi se myös kehittyy. On vaikea keksiä toista harrastusta, jota voisi lämpimämmin nuorille suositella.
Ja kun ne vielä kelpuuttavat meidät vanhemmatkin tanssijat mukaan samaan harrastukseen.
Aika muuttuu "Eskoseni"! Pitää vaan itse kasvaa mukana.

Äänestä
  • Kyllä 50 luvullakin tanssittiin kädenalitansseja - varsinkin innokkaimmat rock 'n' rollaajat. Lisäksi tanssittiin myös tavallisiin tansseihin jopa runsaastikin kädenalikuvioita. Silloiset parhaat ja monipuolisimmat tanssijat olivat tanhuujia/kansantanssijoita ja juuri nämä tanssijat osasivat tavallisten tanssien kädenalimuotoja. Osa tavallisten tanssien kädenaliversioista oli tehty määrättyihin kappaleisiin joiden musiikin kulkua ja rytmikuvioita kädenaliversioissa yritettiin koreokrafioilla tukea. Yleisimpi tansseja kädenaliversioihin oli valssit, polkat ja jenkat.

    Ja kyllä rock 'n' roll ja foksimusiikkiin tanssittiin "kesyä jiveä eli fuskua" ja myös triplettiaskelluksin. Jopa maaseudulla kävivät alan opettajat opettamassa jiven tanssimista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Etelä-Suomesta kirjoitti:

vielä tanssipaikkaa, jossa eivät "tanhuajat" terrorisoi perinteisesti tanssivia. Omituinen villitys joillain pareilla vallata iso tila tanssien lähes erillään ja pyörien kuin ballerinat käsien ali. Kovin tärkeinä näistä monet tuntuvat tanssivan, taitavat pitää itseään jotenkin ylempään tanssikastiin kuuluvina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu