Olen 35-vuotias mies, ei omia lapsia. Olen ollut yhdessä jokusen vuoden 42-vuotiaan naisen kanssa, jolla kaksi lasta edellisestä liitosta. Liitto on välillä aika tuulinen. Hänen lastensa kanssa ei juuri yhteistä, muuta kuin 'pakolliset viikonloput'. Haluaisin omiakin lapsia tähän maailmaan, mutta tässä suhteessa se ei mahdollista. Kannattaako yrittää jatkaa yhdessä ja muuttaa saman katon alle? Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Ihan asiallisia vastauksia toivoisin, kaikki ylifeministiset kirjoitukset kannattaa purkaa toisaalle.
Kannattaako
yrittää?__________
13871
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
aika paljon, että kuinka paljon haluat omia lapsia.
sitä mä tässä kovasti miettinyt...kukapa ei haluaisi...
omia lapsia etkä voi niitä nykyisen kumppanisi kanssa saada, niin parempi sitten lopettaa seurustelu. Yhteen nyt ei missään tapauksessa kannata muuttaa. Siitä ja sen jälkeen tapahtuvasta erosta koituu monenlaista vaivaa ja kulua.
Älä myöskään ala etsiskellä lastesi äitiä ennen kuin olet selvittänyt asiasi nykyisen kumppanisi kanssa. Pelaa reilua peliä, hän on ansainnut sen.
Just just, kiitos mielipiteestä. Mä en pelaa "pelejä" ja "hän on ansainnut sen".
Näitä kommentteja en pyytänyt, mut kiitos silti vastauksesta. Kirjoituksestasi paistoi heti läpi, niin kuin mä olisin tekemässä jotain pahaa...
Iloista kesän jatkoa!
Tuo omien lasten haluaminen on erittäin tärkeä asia. Jos lähdet suhteeseen, jossa et voi niitä saada, se tulee nakertamaan suhdetta pitemmän päälle tosi pahasti.Meillä oli hieman samantyylinen tilanne ennen naimisiin menoa. Minulla oli neljä lasta edellisestä liitosta, miehellä ei yhtään, minä nelikymppinen, mies kolmikymppinen. Mieheni tiedosti halunsa saada omia lapsia, ja keskustelimme mahdollisesta yhteisestä tulevaisuudesta hyvin realistisesti. Mikä olisi tilanteemme kymmenen vuoden kuluttua. Kävin myös mittauttamassa hormonitason, jotta tietäsimme, onko raskaaksitulo ylipäätänsä enää mahdollista. Tulokset näyttivät vihreää valoa. Päätimme lähteä matkaan. Onnistuimme hankkimaan pari yhteistä lastakin.
Jos sinulla ei parin vuoden yhdessäolon jälkeen ole lasten kanssa mitään yhteistä, kannattaa miettiä, haluatko, että onkaan. Meillä suureksi möhkäleeksi liitossamme on muodotunut miehen suhtautuminen edellisen liittoni lapsiin. Se hiertää ja tekee elämisen raskaaksi, vaikka olemmekin ahkeralla panostuksella parisuhteeseen onnistuneet säilyttämään liiton ehjänä. Oman kokemukseni pohjalta sanoisin, etten voi suositella ellei sitten halua elää rankimman mukaan
Sinulle asiallisesta ja ajatuksia herättävästä vastauksesta! Täytyy tosissaan nyt punnita asioita, että ehtisi vielä 'elääkin' . Aurinkoista kesän jatkoa Sinulle! :-)
Itse tapasin Elämäni Miehen aikuisiällä. Olen lapsirakas ihminen, mutta mieheni oli heti suhteemme alusta ehdottomasti sitä mieltä, ettei tee enää yhtään lasta (yksi edellisestä liitosta) enempää. Minä siis valitsin miehen, enkä ole päivääkään katunut. Liittoamme on kestänyt nyt kymmenen vuotta ja lapsi on kiva.
Saan nauttia myös hyvien ystävieni lasten kiintymyksestä, olen ollut heidän elämässään heidän syntymästään saakka. En siis koe jääneeni mistään paitsi.
Toisaalta saattaa olla helpompaa näin päin – olla äiti- kuin isäpuoli, äiti on lähihuoltaja ja perustanut oman perheen tahollaan. Lapsi on meille "mukava bonus", jos ilmaisu sallitaan. Äiti hoitaa rutiinit ja huollot, me pidämme hauskaa.
Pointtini on, että elämä ilman 'omaa' lasta saattaa myös olla erittäin nautinnollista.
Jos kuitenkin päätät jatkaa huolellisen harkinnan ja keskustelujen jälkeen, niin että myös toinen osapuoli on tehnyt samoin, molemmat ovat varsin vahvasti sitoutuneita yhteiseen päätökseen. On hyvä lähteä liikkeelle tilanteesta, jossa molemmat ovat täysin tietoisia realiteeteista ja hyväksyneet ne osaksi yhteistä tulevaisuutta. Ei saa tulla tilannetta, jossa toinen kääntää puukkoa haavassa silloin, kun muuten sattuu menemmään huonommin. Esimerkiksi omien lasten saamisen suhteen sinun on tarkkaan mietittävä, pystytkö elämään sen kanssa, ette koskaan tule omia saamaan.Yhteiseen liittoon lähdetään kuitenkin sillä periaatteella, että yhdessä yritetään hautaan saakka.Toinen mietittävä asia on se, että puolison lapset tulevat olemaan kuvioissa mukana ikuisesti, joten koko paketti on hyväksyttävä. Muuten saattaa ajan oloon tulla ongelmia: toisen lapset alkavat ärsyttää milloin mistäkin syystä, ja muuttuvat lopulta aivan sietämättömiksi. Siinä tilanteessa parisuhde on vaarassa vaurioitua ijopa korjauskelvottomaksi. Tilanteen tasaannuttaminen vaatii kaikilta osapuolilta suunnattomia voimainponnisutksia eikä suhde koskaan palaa täysin entisenlaiseksi, joskin toimivaksi sen voi saada.Nämä asiat kannatta ennakoida ja varautua niihin henkisesti. Jokaisessa parisuhteessa tulee jossain vaiheessa erimielisyyksiä ja ongelmia.Muistathan, että nämä mainitemani tulevat tavanomaisten parisuhdeongelmien lisäksi.
Juuri näinhän se meneekin. Ei tarvitse olla kummoinen asia, kun alkaa ärsyttää niin maan vietävästi. Muutenkin ne vkloput kun ne lapset ovat siellä, tuntuvat kuin tekisi toisen työviikon viikonlopun aikana. Pinna tiukalla ja koittaa venyttää menemistä mahdollisimman myöhään milloin milläkin verukkeella.
Totta sekin, että onhan ne lapset olemassa ikuisesti.. Mitäs sitten vanhempana..10 vuoden 15 vuoden päästä. Sitten jos tuleekin ero tms..? Sittenhän sitä vasta yksin onkin tässä maailmassa..Eikä välttämättä enää ole mitään mahdollisuutta edes löytää ihmistä kenen kanssa perheen perustaa... Ja jos vaikka ei eroaisikaan, mites omaisuudet ym ym.. tää on jo pitkälle miettimistä, mutta kaikki tällaiset pyörii mielessä. Suuri kiitos Sinulle ymmärtäväisistä ja rakentavista mietteistä!! :-)
ovat sulle liikaa, niin mietipä mitä se elämä sitten on, kun sulla on omat nurkissa 24/7, eikä niistä pääse eroon kuin huostaanotossa. Ei ne omat lapset sen vähempää metelöi, vaadi hoivaamista ja huolenpitoa kuin lapsipuolet.
Tuohon suhteesee...Jos haluat omia lapsia...sua harmittaa jossain vaiheessa jos et niitä tehnyt!
kyselet,olet aikas epävarmalla pohjalla..joten kannattaisi vain katsella elämää hieman pidemmälle.
On epäreilua tuota naistakin kohtaan että moista kyselet..jos rakkaudesta yhdessä hänen kanssaan olet,tyydyt olemaan ilman omia biologisia lapsia.
Jos niitä lapsia ei muutoin ole nykysuhteessa mahdollista saada??!!
Jokaisella on oikeus onneen.
olen itse ollut pari vuotta nyt suhteessa jossa miehellä on neljä lasta ja enempää ei ns tipu :) Asia pännii yhä enemmän ja uskon että liittomme ei tule loppujen lopuksi kestämään sitä. Itse olen 33-vuotias nainen ilman lapsia. Luulin että en tahdo omia mutta kuinkas ollakkaan kyllä se pesänrakennusvietti sieltä tuli. Ja nyt harmittaa. Eli jos vähänkään haluat omia, älä jää suhteeseen...