YLE

.Tänä aamuna Radio1:ssä oli todella yksisilmäinen ohjelma, jossa ylistettiin kapitalismia. Ohjelma on kuunneltavissa tuolta: http://areena.yle.fi/toista?id=1339400

Kommentoin ohjelman tekijän blogisivulla aihetta ja oletin ilman muuta, ettei kannanottoni mene sensuurin läpi. Vaan yllätys, yllätys, meni se. Koska kyse minun kirjoituksestani, sen voinee laittaa tänne, mutta se löytyy myös tuolta sivulta:
http://blogit.yleradio1.yle.fi/kirsivirtanen/ennen_kaik ki_oli_paremmin#comment

Kommenttikirjoitukseni tuossa:

Olipa yksisilmäistä ajattelua. Oli vaikea uskoa kuulemaansa, että joku voi todella noin rajoittuneesti ajatella. Toivottavasti kyse oli parodiasta???

Kapitalismin tuomia huonoja puolia ovat muut kirjoittajat jo tuoneetkin esille. Itselle on läheinen asia työttömyys, sillä olen työskennellyt työttömyysturvan piirissä ja nähnyt sen, mihin kurimukseen on suuri osa väestöstä ajettu kapitalistisen talouspolitiikan nimissä.

Milloin joku tekisi työttömän todelliseen tilanteeseen keskittyvän ohjelman?

Esimerkiksi siihen, kuinka työttömät pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa? Työ ilman palkkaa luulisi kuuluvan orjayhteiskunnan toimintatapoihin. Vaan ei, se on ihan suomalaista todellisuutta.

Mahtaa olla katkeraa ammattitaitoiselle ja pitkän työuran omaavalle viisikymppiselle työttömälle, kun joutuu tarjoamaan itseään työnantajille ilmaiseksi. Ja sitten työskennellä palkattomassa työssä, kun vieressä oleva saa normaalin palkan ja muut työsuhteen edut.

Aihetta voisi lähestyä vaikkapa tuolta löytyvän kirjoituksen pohjalta: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&con ference=450000000...

Kuvaavaa on, että em. linkin takaa löytyvän tekstin kehittelyn jälkeen kyseisellä palstalla alkoi massiivinen sensuuri. Useimmat asiakirjoitukset poistetaan nopeasti, sen sijaan ei useimmiten poisteta työttömiin kohdistuvia kiusaamistarkoituksessa laitettuja tai solvauskirjoituksia - pyynnöistä huolimatta. Erityisesti sana NAIRU tuntuu olevan vaarallinen sana.

Tai ohjelman voisi tehdä siitä, miten huonosti työtöntä yhteiskunnassa kohdellaan. Kuinka olemattomalla tuella moni työtön joutuu tulemaan toimeen. Miten työttömän perusturvaakin voidaan alentaa, jos työtön ei suostu ilmaiseksi työntekijäksi? Miten työvoimatoimistojen työvoimatoimikunnat sanktioivat työttömiä ihan liian usein sellaisin perustein, että se tuntuu suorastaan mielivallalta (posti kadottaa työvoimatoimiston lähetyksen, mistä työttömälle seuraa rangaistus, työnantaja ilmoittaa työhalukkaan työttömän oleva työhaluton, ja taas rangaistaan, työttömälle lähetetään osoitus sellaiseen paikkaan, mihin ainut mahdollinen yhteys olisi taksi ja matkaa 50 km ja taas rangaistaan jne.)

Vai eikö tuollaisesta näkökulmasta työttömyyttä lähestyvä ohjelma ole kurantti?

Väitän siis, että harjoitetusta kapitalistisesta talouspolitiikasta maksavat kovinta hintaa työttömät. Korvausta he eivät uhristaan saa, vaan vain sen, että toimivat yleisenä sylkykuppina yhteiskunnassa.

Työttömien aito lukumäärä on virallisia lukuja paljon suurempi. Työttömyystilastosta putoaa pois jo sillä, että on ilmaistyöntekijänä tai mihinkään johtamattomassa työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Työttömyystilastoista putoaa pois myös jo tunnin viikossa kestävällä työllä jne., joten työttömyystilastot johtavat todella harhaan.

Mahtaakohan tämäkään kirjoitus nähdä päivänvaloa, vai onko työttömien asiaan keskittyvä kirjoitus sensuroitava täälläkin???
0218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Yllätti. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu