mukaan. Moni ikäisemme on arka lähtemään. Olen bingoemäntänä eläkeläisyhdistyksessä ja saanut useita uusia pelaajia mukaan, kun olen kysynyt. Nyt kesällä kunnassamme on keskiviikkoisin kuntosuunnistus. Olen iloinen, kun olen saanut 3 uutta ikätoveria houkutelluksi mukaan. Tänäänkin metsästä kuului iloinen kaklatus, kun triomme etsi rasteja. Vanhahko mies totesi yhdellä rastilla, ettei olisi löytänyt ilman meidän iloista ääntämme.
Ota kaveri
1943
18732
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
missä kunnassa noin iloisia tyttölöitä löytääp?
varsinaisessa Suomessa. Oli meillä tänä vuonna SM-kisatkin. Olin talkoissa eli ruoanjakelussa kisapäivänä. Tavattiinko mahdollisesti?
Että Varsinais-Suomessa taaskin.
Eikö meillä Itä-Suomessa ole ensinnäkään noin pirteitä ja meneviä tyttöjä?
Kerran jouduin urheiluseuran bingoon myymään niitä lappuja Ja tiedän sen kuluneen vitsin, kun pappi kirkossa sanoi: "Laulamme virrestä 16" ja mummo takapenkistä hihkaisi "Bingo".
Suunnistus on tuttu ja mukava laji, jokin 30 Jukolaa. Tavallisesti aloitus tai pitkä yö. Kuntosuunnistuksessahan se sopii, että kuljetaan porukassakin. Kunhan ei jäädä marjoja syömään niin pitkäksi aikaa, että järjestäjät alkavat miettimään, olisiko aika otettava kellon sijasta kalenterilla vai olisiko lähdettävä etsimään :)
Kun en ymmärrä bingon viehätyksestä mitään enkä ole ikinä suunnistanut. No, ei minun polvellani kyllä enää kuntosuunnistellakaan. :)
5.7. Oulusta Oulaisiin Wanhan Woiman päiville.
Kuka tulee kaverikseni? Luonnollisesti osallistut kustannuksiin, joten täyspummit älkööt vaivautuko.
Ystävistä on pidettävä hyvä huoli ja yhteydet on pelattava. Jos jäät istumaan sisälle ja odotat että joku tulee, voit odottaa kenties kauankin, ehkä loppu ikäsi. Jokaisen on pidettävä yhteyksiä, kukaan ei jaksa yksipuolisesti tehdä aloitteita.
Bingo ei ole minun juttu, on sen paikalla paljon muuta.
Mutta ihminen tarvitsee ystäviä.
Esimerkissäni ovat bingo ja suunnistus, mutta Sinulla voi olla jotain muuta. Iäkäs sukulaiseni ilahtuu, kun otan hänet liukumaan. Tämä tarkoittaa, että soitan hänelle, kun lähden jonnekin esim. asioimaan lähikaupunkiin tai viemään tytärtä maakunnan pääkaupunkiin. Hän on tästä hyvin iloinen. Samalla voi parantaa maailmaa, keskustella menneistä ja muuta sellaista. Ei tarvitse olla kovin erikoista, moni ilahtuu muistamisesta.
onni omistaa ystäviä. Ystävät jäi entiselle paikkakunnalle. Kun muuttaa kuusikymppisenä, ei enää ystäviä saa. Kaipaan juuri sitä, että ystävä tulee ja sanoo:lähdetäänkö...?
Itse olen saanut useammankin uuden ystävän eläkkeelle jäätyäni ja harrastusriennoissa käydessäni. Ovat vielä samanhenkisiä, kun kerran harrastuskin on sama. Siihen ei tarvita kuin osallistuminen yhteen tai useampaan mieluisaan harrastukseen. En mennyt etsimään ystäviä, kun niitä ennestäänkin on, mutta sitten niitä vain tuli vähitellen luonnostaan.
Pääkaupunkieläjänä olen törmännyt näin vanhemmiten seurusteltaessa siihen,että on äärimmäisen vaikeaa saada sitä kaveria mukaan, jos sitä ei entuudestaan tunne eli ole parempi tuttu. Vaikka olen täysin vaarattoman näköinen ja hyvätapainen mummeli, olen ilmeisesti kuitenkin jonkinlainen salapukuinen roisto joidenkin mielestä. Se on tavallaan kutkuttava ajatus humoristille,mutta tositilanteessa hivenen nöyryyttävä. Selvästi sanottuna: täällä eivät lähde edes lenkkikaveriksi, ellei ole tunnettu todella pitkään. Jutellaan kyllä, mutta ei siis sen edemmäksi. Kylään on ihan turhaa toivoa pääsevänsä. Kai me sitten vanhoinakin hyökitään toistemme kimppuun tai ripustaudutaan liikaa, en tiedä mitä pelkäävät.
Noh, täytyy myöntää, että en välttämättä itsekään tyystin tuntematonta heti kotiini päästä, en edes mummelia tai ukkelia. Mutta luotan kyllä toistaiseksi, että arviointikykyni on kohtuullisen hyvä ja uskallan lenkille lähteä toki. Ihmiset valittavat kovasti yksinäisyyttään, sitä käsitettä en tunne, koska osaan järjestää itselleni ohjelmaa yksin tai kaksin. Mahtaako tässäkin olla eräs syy siiihen,että koetaan olo yksinäiseksi, kun ei uskalleta luottaa kehenkään?
Itse myös stadilainen.
Ei koskaan ole ollut vaikeuksia tutustua, saada uusia tuttavia, ja aitoja ystäviäkin, kulloisenkin asuinpaikkani luota. (siis stadin sisällä, eri puolilla)
Lenkki, kahvittelu, leffaseuraa helposi aina saanut, juttelen mielelläni ihmisten kanssa, ja niinhän se tutustuminen lähtee käyntiin.
Välillä oikein naureskelemme, kun olen vaikka vastassa jotakuta, niin henkilön tullessa, olenkin jo tutustunut odottaessani taas joihinkin uusiin ihmisiin. Sitten seuraavalla kerralla tavatessamme, juttu jo jatkuukin, ja pian on taas tuttavapiiri laajentunut.
Ilmeisesti olemme molemmat välittömiä ihmisiä, jotka jäämme helposti juttusille. Aivan nauratti, kun tunnistin kuvaamasi tilanteet. :) En ole koskaan ymmärtänyt miksi stadilaisia moititaan ylpeiksi ja välinpitämättömiksi. Ihmiset juttelevat, jos itse juttelet. Täällä on ihan yhtä ystävällisiä ihmisiä kuin jossain muuallakin, täällä ihmisiä on vain niin paljon, ettei jokaisen kanssa mitenkään voi ehtiä jäädä juttelemaan. :) Siitäkö lienee tullut väärä käsitys pääkaupungissa asuvien ylpeydestä. Joka paikassa on toki jokunen änkyrä, joiden sosiaaliset taidot ovat hakusessa.
En asu pääkaupunkiseudulla, isohkossa kaupungissa kuitenkin. Muutin vähän päälle kuusikymppisenä ja olen ilokseni todennut, että me mummelit olemme aika mukavaa ja juttelevaa sakkia. Koiran on varmaan yksi keskustelun avaaja, jokaisella päivälenkillä löytyy juttukaveri, turisemme hetken kohdatessa. Vielä ei ole mennyt päivääkään, ettei olisi minkäänlaista juttukaveria ollut.
Yksi naapuri on piipahtanut kahvillakin ja ajattelin juuri kysellä kaveria alemyyntiin, saas nähdä miten käy. Minulla on auto, eli pääsemme vähän kauemmaksi kuin bussilla. Seurassa on aina mukavampi.
Juttelen myös ihmisten kanssa bussissa ja kaupungilla, jos joku tekee aloitteen. Olen kyllä huomannut tuon saman ilmiön, mistä mainitsit että joku voi pitää tällaista mummeliakin jollaan lailla epäilyttävänä.
mitenkään nyt loukkaamatta, muualla asuvia, osin käsityksen tulleen aikoinaan kun oli suuria muuttoja maalta kaupunkeihin tapahtui.
Sama kun ruotsiin muutettiin, myös stadista.
Ihmiset kävivät sitten lomillaan kotipaikoillaan, ja olivat "niin statilaisia", että hämmästyin. (olin kerran kyläilemässä mukana) jopa häpesin.
Heistä tuli hieman "nokkavia", ei todellakaan kaikista, mutta ainahan "paha kello kauas kuuluu" .
sama kun ruotsista tultiin volvolla näyttämään, kuinka hyvin pärjätään ja menee.
Itselläni on ystäviä oulun korkeudelle, ja itäsuomesta lähteneitä paljonkin, opiskeluaikoina tuli muutama hyvä ystävä, joita vieläkin tapailen, vaikka välimatkaa onkin, kun ovat palanneet kotiseudulleen.
Miten kutsun voisi esittää? Ettei tuppaudu eikä tule väärinkäsityksiä mitään.
Naapurustossa on niin epäluuloista väkeä, ketkä ei missään käy. Täällä sitä hämeen sydämessä ollaan hissuksiin.
eläkeläisyhdistyksen kokouksessa. Ilmoitin, että autossa on neljä paikkaa, opetan myös suunnistuksen alkeet. Rivitaloyhtiössä on monta eläkeläistä. Kiersin ovelta ovelle ja lupasin kyydin bingoon. Kuulun yhdistyksen hallitukseen ja olen sanonut muille jäsenille, että tekisivät samoin. Jos on arempi, niin voi jossain yhteisessä tilaisuudessa yrittää tutustua. Olen melko rohkea, jos ei ole rohkea, voi odottaa, että joku rohkeampi tekee aloitteen.
pihalla, kirjastossa, lenkkipolulla, kaupassa, ulkona istumassa, missä tahansa, ja juttu luistaa, voi ihan hyvin kutsua toisen vaikka jatkamaan juttua kahvin, teen merkeissä.
Itse viimeksi terveyskeskuksen labrajonossa tutustuin mukavaan ihmiseen, oli aikaa jutella, hän pääsi ensin ja oli jäänyt odottamaan minua. Hän ehdotti kahville menoa, ja juttua jatkamaan. Siis menimme silloin kahvilaan, ja nykyisin tapaamme usein. Ei se sen kummallisempaa tarvitse olla.
Lykkyä tykö, ja hyvää kesää ;D