Onko pentuni

meillä on koiran pentu, se on palvelukoiraotua ja viisi kuukatta. oon joskus kai jostain kuullu tai lukenni että kiran kylki luu pitää tuntua selevästi kun kylkiluuta kädellä koiran kyljestä koittaa. Nyt kokeilin eikä se tunnu?

Vastatkaa äkkiä!!!!
:(
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo, voi olla. Yleensä ihanne on niin, että kylkiluut tuntee kun kokeilee, mutta ei näy päällepäin! Mutta on aika paljon rotukohtaisia eroja, joten en osaa sanoa kuinka sinun koiranpennun laita on, onko normaalia vai ei.

Yleensä kannattaa noudattaa ruokasuosituksia minkä kasvattaja tai ruoanvalmistaja antaa ja välipalat jättää kokonaan pois. Vain koulutustilanteessa voi antaa ruoan lisäksi syötävää.

Äänestä

Pentujen kohdalla ei kannata tuota sääntöä pitää. Pennut saavat olla vähän pyöreämpiä, koska ovat vielä kasvavia ja liikkuvat paljon. Toisekseen, jos pennulla on paksu turkki, voi pentu tuntua lihavalta vaikkei niin olisi. Enpä ole koskaan nähnytkään liian lihavaa alle vuoden vanhaa pentua, kyllä ne pitävät muodoistaan huolen liikunnalla ja kasvulla.

Äänestä

Minulla on myös koiranpentu,joka on kans 5 kk.Käytin rokotuksella sitä kuukausi sitten ja eläinlääkäri kertoi minulle että koiralla pitää kylkiluut tuntua selvästi,myös pennulla.Kuulemma myös minun pentuni oli turhan pyöreä,vaikka liikumme paljon.Itse aloin kiinnittää enemmän huomiota koiran ruokailuihin ja herkkujen antoon=)
Kannattaa noudattaa ruokasuosituksia mitä koiranruokapakkauksien kyljessä on=).Koirallakin helpompi elää kun ei ole liikaa tukevuutta,sillä sehän kuormittaa liikaa pennun kehitystä ja kasvua.Pysyy luusto ja elimistö kunnossa.

Äänestä
  • Pentu saa olla pyöreä n. 3 kk ikään saakka. Eläinlääkäri varmastikin tarkoitti, että sinun pentusi ikäisten (5 kk) koirien kylkiluiden pitäisi jo tuntua selvästi, jos ovat normaalipainoisia.

    Jos pentu on liian pyöreä (kylkiluut eivät tunnu), sillä on aikuisena sitten suurempi taipumus lihoa. Joten älkää päästäkö nuoria koirianne liian tuhtiin kuntoon. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian lihava??? kirjoitti:

meillä on koiran pentu, se on palvelukoiraotua ja viisi kuukatta. oon joskus kai jostain kuullu tai lukenni että kiran kylki luu pitää tuntua selevästi kun kylkiluuta kädellä koiran kyljestä koittaa. Nyt kokeilin eikä se tunnu?

Vastatkaa äkkiä!!!!
:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu