Menee jo

Olen ollut nyt kaksi vuotta aivan ihastunut minua vanhempaan naiseen. Tai en tiedä,pitäisiköjo puhua rakastumisesta..vai mistä. Meillä oli noin vuosi sitten suhde,jonka minä lopetin. Tämä nainen on naimisissa miehen kanssa ja heillä yhteisiä lapsia. Haluaisin jo jatkaa eteenpäin elämää,mutta en pysty.Vähän aikaa menee hyvin ja sitten näen hänet ja kaikki romahtaa. Nainen on ilmaissut minulle halunsa jatkaa kanssani,mutta minusta tuntuu etten itse siihen kykene. Haluaisin kyllä,mutta tiedän että se olisi liian rankkaa epäonnistua. Mutta se tunne,se raastaa minua. Kukaan ei ole ikinä saanut päätäni niin sekaisin ja menettämään kaiken hallintaa niin täydellisesti. Mitä minun pitäisi tehdä? Muutanko toiseen maahan?
7912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kiinaa, voi olla hyvin epätodennäköistä, että edes törmäisit kehenkään samanoloiseenkaan (otaksun näin), joten uusi maa uusi valuutta saattaisi piristää kummasti ja antaa potkua uuteen alkuun.

Äänestä

naisessa kiehtoo,onko pelkästään persoona vai sekin että on varattu ja homma on vähän salaista ja ihanaa draamaa paikoitellen? Siihenkin jää koukkuun, siihen ihanan tuskaiseen oloon.
Kysy itseltäsi missä haluat olla 5 vuoden päässä tästä päivästä. Haluatko ihmisen jonka kanssa mennä ja tulla olla ja asua. Vai ihmisen joka käyttää sua.

Miten sitten päästä yli tuosta suhteesta. Älä näe häntä, hommaa jokin harrastus, uusi kaveri, jokin joka pitää sen aukon täynnä missä aina hän vaikutti.
Päättäväisyyttä. Ei se eroa ja ala sun naiseksi, se elää noin ja sä vanhenet yksin ja jäät yksin.

Vähän nyt kuria itseesi ja älä näe häntä. Poista numero kännystä, älä ollenkaan lipeä sinne suuntaan, älä vastaa älä soita älä kirjoita äläkkä edes vahingossa törmää häneen. Kyllä se helpottaa kun teet töitä sen asian suhteen. Nythän sä vaan ootat sitä autuasta hetkeä tuskissasi kunnes taas voit retkahtaa häneen.
Sen poistat nyt elämästäsi.

Äänestä
  • Tunteet tosin ei sitten olekaan niin tahdon-varaisia . :S
    Mutta kovana pitää olla, koska draamaan tosiaan saattaa jäädä koukkuun..

    Äänestä

  • Mörökölli kirjoitti:

    Tunteet tosin ei sitten olekaan niin tahdon-varaisia . :S
    Mutta kovana pitää olla, koska draamaan tosiaan saattaa jäädä koukkuun..

    Olin joku aika sitten Jari Sarasvuon luennolla ja hän väitti että tunteitaan voi jokainen hallita, tai oppia hallitsemaan. Olen tässä kovasti miettinyt miten koska sitä hän ei kertonut :)

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Olin joku aika sitten Jari Sarasvuon luennolla ja hän väitti että tunteitaan voi jokainen hallita, tai oppia hallitsemaan. Olen tässä kovasti miettinyt miten koska sitä hän ei kertonut :)

    tämä onkin tärkeä taito, sillä pahimmassa tapauksessa saattaa alentaa itsensä perseennuolijaksi, mutta jokainenhan itse oman tiensä valitsee, tosin ei sen jälkeen pitäisi enää kuvitella hävyttömästi voivansa käyttäytyä niinkuin ei mitään, saatikka saada toisen läheisyyden.

    Sisäisen sankaruuden lujittamiseksi pitää lujittaa sisäistä sankaruuttaan, näinhän se tarina menee.

    Äänestä

  • Sarasvuo ite kirjoitti:

    tosiaan järjen sanoja. olen samankaltaisessa tilanteessa, suhteeksi asti se ei vain ihan edennyt. olin tosi ihastunut vaikka kaikki olosuhteet soti vastaan. syytä en tiedä. jokin siinä naisessa vain veti hulluna puoleensa. nyt opetellaan unohtamaan ja pääsemään yli. se ei ole helppoa, mutta onko vaihtoehtoja?

    Äänestä

  • kirjoitti kirjoitti:

    jotta voi kasvaa pitää uskaltaa mennä mukavuusalueen yli! vain siten voi elää täyttä elämää ja haastaa itsensä elämäntarjoamien esteiden koitellessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liian pitkälle kirjoitti:

Olen ollut nyt kaksi vuotta aivan ihastunut minua vanhempaan naiseen. Tai en tiedä,pitäisiköjo puhua rakastumisesta..vai mistä. Meillä oli noin vuosi sitten suhde,jonka minä lopetin. Tämä nainen on naimisissa miehen kanssa ja heillä yhteisiä lapsia. Haluaisin jo jatkaa eteenpäin elämää,mutta en pysty.Vähän aikaa menee hyvin ja sitten näen hänet ja kaikki romahtaa. Nainen on ilmaissut minulle halunsa jatkaa kanssani,mutta minusta tuntuu etten itse siihen kykene. Haluaisin kyllä,mutta tiedän että se olisi liian rankkaa epäonnistua. Mutta se tunne,se raastaa minua. Kukaan ei ole ikinä saanut päätäni niin sekaisin ja menettämään kaiken hallintaa niin täydellisesti. Mitä minun pitäisi tehdä? Muutanko toiseen maahan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu