Ihmettelen

kun kaikki metsästäjät väittävät tekevänsä niin älyttömästi riistanhoitotyötä, niin miksihän tuonne riistanhoito palstalle on tullut 10 vuoden aikana kolme siis KOLME viestiä, joista taitaa olla yli puolet provoja??

Kyllä tuo riistanhoitotyö näyttää ihan karkaavan teiltä käsistä, miten te ehditte nuin tiuhaan sitä harrastamaan????????????????????????????
27907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Katsoppas kun riistanhoito vaatii aikaa ja ulkona liikkumista. Ei ole aikaa pelleillä pilkkinaamojen kanssa.

Äänestä
  • aikaa keksiä kuitenkin hirveä litania lorujanne tälle palstalle ja kertoilla tekemästänne arvokkaasta riistanhoito työstä. Mutta sinne ette sitten ehdi kirjata sanastakaan.. hehheh.. niinpä niin.

    Ottakaa kuule nyt vaikka pullo kossua ja alkakaa keksiä riistanhoitotarinoita sinne.. mutta muistakaa mitä suurempi vale, sen helpommin se uskotaan.

    Äänestä

  • on ollut kirjoitti:

    aikaa keksiä kuitenkin hirveä litania lorujanne tälle palstalle ja kertoilla tekemästänne arvokkaasta riistanhoito työstä. Mutta sinne ette sitten ehdi kirjata sanastakaan.. hehheh.. niinpä niin.

    Ottakaa kuule nyt vaikka pullo kossua ja alkakaa keksiä riistanhoitotarinoita sinne.. mutta muistakaa mitä suurempi vale, sen helpommin se uskotaan.

    ennemmin tekoja kun sanoja,anna kuule sinä meidän tehdä riistanhoitoa ja keskity sinä hankkimaan se joka jouluinen talipallo sinne parvekkeelle joka sitten jää viemättä kun ei sitä aina viitsi, on niin kiire valittaa metsästäjistä että jää se olennainen tekemättä

    Äänestä

  • tekoja kirjoitti:

    ku ei oo parveketta. Sehän teidän kalloonne ei mahdu. Mutta jos niistä riistanhoitouroteoista on aikaa kirjoitella tänne, niin miksi ei sitten niille kuuluville palstoille. Kyllä me osaamme ne lukea sieltäkin. Selityksesi ontuu.

    Äänestä

Kas nääs kun riistanhoitotyö tehdään luonnossa eikä netissä. Ps. katteleppa muita keskustelupalstoja jotka liittyy metsästykseen.

Äänestä
  • vaan naurattamaan ja samat sanat sinulle, kuin tuolle ensimmäisellekin.

    Näyttää sinulla sitä luppoaikaa tänne silti jokapäivää olevan?

    Äänestä

  • se kävi kirjoitti:

    vaan naurattamaan ja samat sanat sinulle, kuin tuolle ensimmäisellekin.

    Näyttää sinulla sitä luppoaikaa tänne silti jokapäivää olevan?

    luppoajasta mitään katsos noita aikoja millon tänne kirjottelet et sinä ainakaan töissä käy tällähetkellä ja jos käyt niin sinulla sitä aikaa tuntuu olevan taitaa jäädä ne työt tekemättä

    Äänestä

  • luppo kirjoitti:

    luppoajasta mitään katsos noita aikoja millon tänne kirjottelet et sinä ainakaan töissä käy tällähetkellä ja jos käyt niin sinulla sitä aikaa tuntuu olevan taitaa jäädä ne työt tekemättä

    nyt sinulle vähän oppituntia. Nyt ei ollut kyse minusta vaan niistä kehutuista riistanhoitouroteoista. Niitä ei vain näy sielä riistanhoito palstalla. Tänne teillä on kyllä aikaa loruilla sitä sun tätä ja siitä riistanhoidostakin.
    Ei näy vieläkään ei. Ota kossua.

    Ja kiitos kysymästä, teen kyllä ihan tarpeeksi töitä ja sitten kun sinäkin olet tehnyt tarpeeksi, niin huomaat ansainneesi vähän kesälomaa.

    Äänestä

  • näyttää rajoittuvan tänne nettiin. No eihän sitä tiedä jos vaikka miellät riistakesi meidätkin ja luulet meitä hoitavasi.

    Äänestä

Et kai kuvittele, että nettikirjoittelu, käsienheiluttelu ja suunpieksentä ovat jotain oikeata toimintaa, jolla saavutetaan näkyviä tuloksiakin.

Metsästäjät ovat esimerkiksi perustaneet ja kunnostaneet tuhansia kosteikkoja ja vesiaiheita vesilinnuolle. Lisäksi on perustettu lukuisia riistapeltoja. Jäniksille ja peuroille kaadetaan varmasti tuhansia haapoja joka talvi jne jne.

Yksi tärkeä riistanhoidon muoto on Suomen luontoon kuulumattomien supikoirien ja minkkien metsästys. Yksin supikoiria metsästäjät poistavat nykyään 120.000 vuosittain.

Pienpetopyynnin vaikutuksista puolueetonta tietoa:
http://www.environment.fi/default.asp?contentid=100913&lan=fi

Jos sinua oikeasti kiinnostaa luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen niin ilman sarvia ja hampaita ehdotan, että etsi kotikuntasi kirjastosta metsästäjä-lehti. Viimeisen vuoden aikana siinä on ollut artikkeleita ja ohjeita mm. kosteikkojen kunnostamisesta, telkkäpönttöjen teosta, riistapelloista jne. Näiden ohjeiden mukaan eläinten elinoloja voi parantaa, vaikka ei metsästäisikään.

Tietenkin voit ostaakin nuo lehdet, mutta klirjastoa käyttäessäsi sinun ei tarvitse antaa senttiäkään metsästäjien järjestölle ja näin voit säilyttää sielusi autuuden.

Äänestä
  • metsästäjälehti tulee ihan omasta takaa.

    Nyt puhuinkin näistä tolluroista täällä palstalla.

    Äänestä

  • sen lisäksi kun kirjoittelet tänne nettiin vielä pieksät suutasi käsienheiluttelun säestyksellä???
    Sanotaanpa että olis me se tiedetty sinusta sanomattakin.

    Äänestä

Se ihmettely on annettu sinulle lahjaksi, joten ihmettele,-ihmettelystä päästyäsikin.

Niin me muut teemme kaikessa hiljaisuudessa riistahoitotöitä, eikä niistä kerrota sinulle, koska sinun kuuluu ihmetellä.

Äänestä
  • että teette kaikkea hiljaista ja arveluttavaa ja paljon????

    Äänestä

  • justiinsa niin.. kirjoitti:

    että teette kaikkea hiljaista ja arveluttavaa ja paljon????

    Ootko sattunu kuulemaan vainoharhaisuudesta koskaan mitään.-Sinulla nimittäin tuntuu olevan semmoinen,-itseään ruokkiva luulotauti, jonka projisoit muihin, ja nautinnolla piehtaroit kuvitelmiesi näyissä, ja luulet niiden olevan vielä totta.

    Elä kerro kenellekään, mutta minä tapoin kaks paskakärpästä tänä päivänä, ampumalla niitä muovikuula pistoolilla. Se on tosi hyvä harrastus, eikä tarvitse juosta niiden perässä kärpäslätkällä hosuen.-Teinkö hirveän luonnosuojelurikoksen?

    Äänestä

  • Kuullukkaan kirjoitti:

    sellainen vähäj....... kirjoittama (Kuullukkaan) johon ei sitten tämän enempää.

    Äänestä

Kukahan muuten suorittaa riistakolmio laskennat ja hirvilaskennat. Metsästäjät eikä suinkaan sinun kaltaisesi toisten arvostelijat elikkä paskan kirjoittajat.

Äänestä
  • riistanlaskennan suorittavat metsästäjät elikkä paskankirjoittajat. Juuri niin sanoit kirjaimellisesti. Kiitos rehellisyydestäsi!!!
    Ilmankos laskentatuloksetkin ovat ihan perseestä!!!

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    riistanlaskennan suorittavat metsästäjät elikkä paskankirjoittajat. Juuri niin sanoit kirjaimellisesti. Kiitos rehellisyydestäsi!!!
    Ilmankos laskentatuloksetkin ovat ihan perseestä!!!

    riistalaskennan virheellisyydestä ja mikähän
    laskentamenetelmä olisi paras,ymmärrän kyllä
    että ottaa koville mutta yritä.

    Äänestä

  • väitteesi kirjoitti:

    riistalaskennan virheellisyydestä ja mikähän
    laskentamenetelmä olisi paras,ymmärrän kyllä
    että ottaa koville mutta yritä.

    saataisiin, kun laitettaisiin filippiiniläiset marjanpoimijat laskeskelemaan.

    Ensinnäkin olisivat selvinpäin.

    Toisena eivät säikähtäisi jokaista rasahdusta metsässä.

    Kolmantena tunnistaisivat eläimet paremmin, jokaista mäyrää ei laskettaisi sudeksi, kun eivät olisi joukkohysterian vallassa ja pelossa.

    Neljäntenä Olisivat jäävejä.

    tarviitko lisää syitä?

    Äänestä

  • väitteesi kirjoitti:

    riistalaskennan virheellisyydestä ja mikähän
    laskentamenetelmä olisi paras,ymmärrän kyllä
    että ottaa koville mutta yritä.

    perustelua, kun näkee ne miehenkuvatukset jotka siellä tsiikaa yhden ilveksen jälkiä ja ovat heti laskuissa sekaisin.
    Ei voisi olla naurettavampaa porukkaa kuin ne lökäpöksyt jotka kuvittelevat tietävänsä että paljonko on neljä jalkaa kerrottuna yhdellä(metsästäjän mielestä vastaus on kymmeniä). Tuo edellä kerrottu on tapahtunut tosiasia.

    Äänestä

  • muuta... kirjoitti:

    "ja sieltä luodit kimpoilivat pihamaallesi"...
    joten tuli kimmokkeita aivokuolleisuuteesi...

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    riistanlaskennan suorittavat metsästäjät elikkä paskankirjoittajat. Juuri niin sanoit kirjaimellisesti. Kiitos rehellisyydestäsi!!!
    Ilmankos laskentatuloksetkin ovat ihan perseestä!!!

    Sinähän se varsinainen pers'reikä olet. Arvostelet toisten tekemisiä, ilman perusteluja. Sinusta ei niihin hommiin olisikaan. Meinaan kun metsästysporukoissa, jotka esim. kolmiolaskentaa suorittaa, ei sinun kaltaisia ole. Se vaatii muutakin kuin paskanjauhantaa. Niissä hommissa vaaditaan sinulle tuntemattomia ominaisuuksia. yhteishenkeä, luonnossa liikkumista, tekemisen meininkiä.

    Äänestä

  • kimmmokekimmoke kirjoitti:

    "ja sieltä luodit kimpoilivat pihamaallesi"...
    joten tuli kimmokkeita aivokuolleisuuteesi...

    kyllä on kovasti ollut saadaksesi aikaan aivokuolemaa, mutta toistaiseksi et ole onnistunut siinä. Toivottavasti viranomaiset ottavat sinulta aseet pois ennekuin saat niillä enempi vahinkoa aikaiseksi.

    Äänestä

  • Mene sinäkin mettään mietti... kirjoitti:

    Sinähän se varsinainen pers'reikä olet. Arvostelet toisten tekemisiä, ilman perusteluja. Sinusta ei niihin hommiin olisikaan. Meinaan kun metsästysporukoissa, jotka esim. kolmiolaskentaa suorittaa, ei sinun kaltaisia ole. Se vaatii muutakin kuin paskanjauhantaa. Niissä hommissa vaaditaan sinulle tuntemattomia ominaisuuksia. yhteishenkeä, luonnossa liikkumista, tekemisen meininkiä.

    lähettää pers'reijällesi terveiset kun olisit vain kumartanut riitävän syvään ja katsonut sitä rakkaintasi silmästä silmään. Muista sitten jatkossa ettei sellaiseen viestintään tarvita nettiä, mutta ymmärränhän minä ettet sinä sellaista voinut tietää kun ei kukaan aikaisemmin ole opettanut.

    Äänestä

  • sinulla.... kirjoitti:

    kyllä on kovasti ollut saadaksesi aikaan aivokuolemaa, mutta toistaiseksi et ole onnistunut siinä. Toivottavasti viranomaiset ottavat sinulta aseet pois ennekuin saat niillä enempi vahinkoa aikaiseksi.

    raukkiksella näkyy olevan kuvitelma "naapuristakin" joka "yöt päivät ammuskelee"...
    taitaa olla oskari olematon jota ei olekaan ja jos todellisuudessa olisi "viranomaiset eivät ole ottaneet siltä aseita poies"... johtuen raukan aivottomista puheista....
    sairastelehan kuvitelmissasi....

    Äänestä

  • kuvitelmat kirjoitti:

    luulet että toisetkin kuvittelee, mutta tiedätkös mitä, luulo ei ole tietoa?????
    Tiedossahan onkin että jos ei harrasta älyvapaata luulemis-kuvittelua ei olisikaan harrastajatappaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhtä asiaa kirjoitti:

kun kaikki metsästäjät väittävät tekevänsä niin älyttömästi riistanhoitotyötä, niin miksihän tuonne riistanhoito palstalle on tullut 10 vuoden aikana kolme siis KOLME viestiä, joista taitaa olla yli puolet provoja??

Kyllä tuo riistanhoitotyö näyttää ihan karkaavan teiltä käsistä, miten te ehditte nuin tiuhaan sitä harrastamaan????????????????????????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu