Kaipaisin vähän neuvoja, mutta mieluummin aikuiselta henkilöltä!
Oma hermukkani on ollut hyvin kiltti tähän asti, mutta nyt kun se saa asua häkin ovi avoinna vapaana parvekkeella on siitä tullut kovin levoton ja outo. Luulisin ettei vika ole siinä, ettei sen kanssa seurusteltaisi, päinvastoin se on paljon kanssani.
Levottomuus ilmenee siten, että se kaivaa valtavasti vessalaatikkonsa puruja ja viskelee niitä ympäriinsä! Lisäksi kun aamuisin annan sille ruokaa niin se murisee ja "puolustaa ruokakuppiaan" ja koko reviiriään! Se saa jyrsiä isoja pajun ja vaahteran oksia lehineen.
Toivotaan sen rauhoittuvan. Tälläista on ollut ajoittain ennenkin, mutta ei näin kauan aikaa. Nyt todella uskon, että hermeliini on itsepäinen pippurinen rotu. Täytyy vain hyväksyä sen "oudot touhut!"

Vastaukset 4
Vanhimmat
mutta aion viedä toisenkin kanin leikkaukseen. Ilmeisesti pupusi on naaras? Ne saattavat kiivaasti puolustaa reviiriään toisinaan mutta tosiaan leikkaus rauhoittaa niitä. Meillä on jo poju leikattu ja nyt olisi naaraan vuoro. Luulisi, että auttaa.
Hormonit tekevät tyttelistäsi tuollaisen, eli täysin normaalia ... =)
Jos tilanne alkaa näyttää siltä, että kani itse stressaa tai oikeasti käy ihmisen käteen kiinni, kannattaa harkita leikkausta.
Onko sillä ollut valeraskauksia vai riehuuko muuten vain ?
Niinpä, arvasinkin että leikkausta tarjotaan!
Olen vaan kuullut ja lukenut, että naaraskanin leikkaaminen ei välttämättä suju hyvin kaikilta eläinlääkäreiltä. Lisäksi se on vaikea, riskialtis eli kani voi kuolla siihen!
Siksi en aio leikkauttaa sitä.
Se on ollut parvekkeella em. mainituin tavoin vapaana 6.4.-08 alkaen ja tulee olemaan siellä tuonne jonnekin ensi lokakuuhun saakka.
Talvella kun se on sisällä häkissä ja jaloittelee valvotusti vapaana on se jotekin kiltimpi.
Tosin nyt parvekkeella ollessaan se sai sellaisen "kesy-kauden" vähän aikaa sitten, että kun se kävi sisällä niin se hyppäsi sohvalle viereeni ja tuli usein myös syliin kaivamaan etukäpälillään.
Ihme kyllä kanini ei koskaan pure ihmistä!
Luultavasti tuo käytös ei ole valeraskautta, koska se ei rakenna pesää.
vauvakuume, siskoni kani oli kans tuomonen, mutta rauhoittui kun sillä teki pennut.. mutta aloitti sitten tuon saman shown uuestaa.
suosittelen leikkautusta ku liian vanaha se on ekoille poikasillekkaan..
onhan leikkauksissa aina vaaransa, mutta jos se kauheen vaarallista ois nii ei se ois lähellekkää nii suosittua :)
soittele eläinlääkäreitä läpi ja kysy kuka sen osaa nii rauhottuu pupukin :)