Mites nyt näin on päässyt käymään kun päiväpostissa jaettu Kainari väittää, että suopotkupallossa ei ole talkoolaisia, vaan kaikille pitää maksaa tehdystä työstä? Mihin hävisi se hyrynsalmelaisten taistelutahto ja ilmaiseksi työn tekeminen?
Suopotkupallo
Ihmettelijä ylä-kainuusta
173282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
HEH HEH
Palkkaa saavat metsästysseurat,joiden jäsenet työskentelevät talkoilla.
osan, talokoita, joopa joo,
kovin näkyy isot herrat revittelevän ja kehuvan suurilla summilla, kainuun sanomat tänään,
ahneella voi olla..
Luin kyllä oikein, mutta viimevuonna Ukkohallan yrittäjät ja Hyrynsalmen kunta revitteli sillä, että alueelta löytyy kisajärjestäjien käyttöön ilmaisia talkootyöntekijöitä, jotka näin tukevat tapatuman pysymistä Hyrynsalmella. Aikaisempina vuosinahan entiset järjestäjät maksoivat kaikille seuroille käsittääkseni samalla tavalla kuin nykyiset yrittäjätkin.
kuullut olevan, talkoohenkeä, heh heh
Kyllä näillä nykyisillä yrittäjillä tuuli heiluttelee huulia, kun tullaisia sammakoita päästelee suustaan.Ei ole liikevaihto jutut tältä planeetalta.Ukkohallassahan kuulemma myydään majoituksessa ei oota, kun on niin suosittu tuo wakeboard?????
Näytti Kainarin jutussa olevan ainakin parit virheet. Esa Romppainen ei kuulu Kainuun Parooneihin. Lisäksi naurattaa (kateellisena) edelleenkin nuo väitteet, että Paroonit luovuttivat tapahtuman oikeuden yms hyrynsalmelle ja Ukkohallalle. Tais siinä vaihtaa useat ja taas useat kymmenet tuhannet eurot rahaakin kunnan toimesta, tietää kertoa Ukkohallan sisäpiiri. Jos tapahtumalla ei rikastu, niin sitten tapahtumaoikeudet myymällä.
paroonit luopuivat. heidän nettisivuillaan se mielestäni sanottiin suoraan.
tulikohan sopimusrikkomus, kun tuolloin kunnan taholta sanottiin, ettei rahaa ole liikkunut.
pakkohan tapahtumalla on rahaa tulla. mikä taho sitä huvikseen järjestelee tapahtumia.
veijarijoukkoa nämä paroonit taisivat olla. mielenkiintoisia asioita on tullut huomioiduksi.
kunnan kaverit olivat ja ovat edelleen nöösipoikia.
tai sitten vedetään provikat tai muu hyöty välistä, kun yhteistä rahaa syydetään sinne sun tänne.
järjestäjä maksaa sovitun palkkion. vaikkapa metsästysseuralle ja ko. seuran jäsenistöstä on talkoolaisia erilaisissa tehtävissä kisojen aikaan.
lehtimiesten tarinat tahtoo muotoutua usein päin ...
tuumaa "talkoisiin", herrojen mukaan aika isot summat kyseessä, ja talkoilla
Ei taida koskea metsästysseuroja.
kyllä metsästysseuroja ja kaikkea, koska summat vaikuttavat kovin isoilta, ainakin lehtien palstoilla, mitä se käytännössä, voi olla kehuskelua ja leventelyä, en tiedä
Lopettakaa koko sirkus. Ei tarvitse kenenkään kyttäillä että kuka rikastuu ja kuka tekee talkoilla. Seurat kyllä saa peijaisviinansa hankittua arpamyynnilläkin. Vuorisuollekkin pääsee kunnon kansalaiset ja eritoten Thaimaalaiset lakkoja poimimaan. Julkisuuttakin Hyry saa vähäksi aikaa kun myy oikeudet johonkin muuhun Kainuun kuntaan, ostajia varmasti löytyy.
entiset yrittäjät mokas talakoohengen täysin hyö ahneet paskiaiset jätti huonon hengen oekeen vitutaa
LÄHES SAMAA MIELTÄ. JUURI NÄMÄ MUUTAMAT TAISIVAT PILATA MONIA JUTTUJA?
ETSIPÄ YKSISTÄÄN NETISTÄ? MITÄ LÖYTYY.
HASSUTTIVAT KUNTAA. PERENKEKKELE SENTÄÄN!
MInähän kerron nyt miten tapahtumajärjestelyjen talkooasiat menevät. Toki tapahtumissa on ilmaistakin työvoimaa, joka tekee ihan hyvää hyvyyttään työtä toisen eteen. Mutta lähes aina, liikenteenohjaus, alueen siivous, järjestelytyöt jne . annetaan urakkana jollekin urheiluseuralle, josta seura saa korvauksen. Se on suopotkupallotapahtumassa ja muissa vastaavissa useita tuhansia euroja. Näin tehtynä sen hyväksyy myös verottaja.
Siinä ei ole mitään kummallista. Pitkään näitä tehneenä voin myös sanoa, että ilmaisen pulla-kahvi-makkara -lipukkeen voimalla tekeviä talkoolaisia ei enää ole. Eikä mielestäni tarvitsekaan olla. Silloin kun joku siitä taloudellisesti hyötyy, näin täytyy olla. Eri asia on tehdä talkoita vaikkapa oman yhdistyksen tapahtumissa.
Näin tämä on yksinkertaista. Suopotkpallossa urakkaa riittää. Vai onko joku sitä mieltä, että kymmenien ihmisten pitää seistä liikenteenohjauksessa kolme päivää saamatta siitä mitään hyötyä?!! Käsi pystyyn, jos sellainen löytyy. Arto Murto ottaa heti yhteyttä. Mutta tuskin tarvitsee.
Ja mitä tulee oikeuksien myymiseen, mielestäni vuosien työstä ja vastuunkannosta tulee saada korvaus. Siispä Paroonit olivat takuuvarmasti ansainneet sen, mitä saivat, jos jotain saivat.
Samaa mieltä, kyllä brandista täytyy maksaa. Mm. Coca Colan pääjohtaja on sanonut "Vaikka kaikki tehtaamme tuhoutuisivat samana päivänä, mutta jos minulle jää valmistusoikeudet ko. juomaan on Coca Cola kohta taas maailman suurimpia yrityksiä". Ehkä vähän kaukaa haettu, noin suhteellisesti ajatellen, mutta noinhan se menee.