Noin viisi vuotta sitten tehtiin hoidollinen huostaanotto. Lääkäri päätti, että on lapsen edulle parempi ottaa hänet huostaan ja hän sitä kautta sitten "paranee". Millä tavalla on parempi erottaa lapsi vanhemmastaan?
Avohoidon puolella kävimme perheneuvolassa ja ehkä kerran kuukaudessa olisi meillä käynyt joku perhetyöntekijä, mutteipa käynyt ja kiireisiin vedottiin. Kysympä vain mitä perhetyöntekijä olisi tehnyt, mitä se käynti käsittää? Siihen loppuivat avohuollon tukitoimet, tuossako se oikeasti on?
Huostaanottoa edelsi monet monet tutkimukset, osastotutkimusjaksoja ja kaksi vuotta eloa intensiivihoitoyksikössä kunnes sosiaalityöntekijä vihdoinkin löysi sopivan paikan: Lapsi asuu minusta yli 600 km:n päässä! Piti olla kuulemma tyytyväinen ratkaisuun.
Lapseni on siis asunut tässä paikassa nyt noin 2 vuotta. Osaa kiroilla oikein sujuvasti, on ärtynyt ja kiukuttelee. Kerran kun osoitti paikassa mieltään, "pestiin" hänen kasvonsa hammasharjalla. Kun vierailen paikassa on siellä aivan hirveä älämölö koko ajan päällä, miten tuollainen ympäristö voi edesauttaa normaalia kehitystä? Hoitajat vaihtuvat harva se päivä, en edes tiedä ketä kaikkia paikassa työskentelee, ja minkä koulutuksen he omaavat? Onko esim. lähihoitaja pätevä hoitamaan erityistä hoitoa vaativaa lasta?
Todella toivon, että joku päättäjä asuisi joskus vaikkapa viikonlopun tällaisessa paikassa. Se suljettaisiin oitis.
Olen aivan yksin. Ero tuli melkein samantien kun lapsi lähti, ei kestetty katsoa toisiamme enää silmiin. Ja käsi sydämmellä, mitään kasvatukseen liittyvää emme olisi koskaan tehnyt toisin, kaikkeni olen tehnyt ja antanut ja kaiken mahdollisen avun olen hakenut. Kukaan töissäni ei tiedä kuinka asiani oikeasti ovat, elän ns. kaksoiselämää. Kuinka kauan tässä pysyy täysijärkisenä eläen näin? Ikävä vaivaa koko ajan ja että onko lapsella kaikki hyvin.
Tämä elämä on oikeasti yhtä helvettiä, ei tämän pahempaa voi olla. Jos olisin tiennyt että näin käy olisin tehnyt abortin.
Avohoidon puolella kävimme perheneuvolassa ja ehkä kerran kuukaudessa olisi meillä käynyt joku perhetyöntekijä, mutteipa käynyt ja kiireisiin vedottiin. Kysympä vain mitä perhetyöntekijä olisi tehnyt, mitä se käynti käsittää? Siihen loppuivat avohuollon tukitoimet, tuossako se oikeasti on?
Huostaanottoa edelsi monet monet tutkimukset, osastotutkimusjaksoja ja kaksi vuotta eloa intensiivihoitoyksikössä kunnes sosiaalityöntekijä vihdoinkin löysi sopivan paikan: Lapsi asuu minusta yli 600 km:n päässä! Piti olla kuulemma tyytyväinen ratkaisuun.
Lapseni on siis asunut tässä paikassa nyt noin 2 vuotta. Osaa kiroilla oikein sujuvasti, on ärtynyt ja kiukuttelee. Kerran kun osoitti paikassa mieltään, "pestiin" hänen kasvonsa hammasharjalla. Kun vierailen paikassa on siellä aivan hirveä älämölö koko ajan päällä, miten tuollainen ympäristö voi edesauttaa normaalia kehitystä? Hoitajat vaihtuvat harva se päivä, en edes tiedä ketä kaikkia paikassa työskentelee, ja minkä koulutuksen he omaavat? Onko esim. lähihoitaja pätevä hoitamaan erityistä hoitoa vaativaa lasta?
Todella toivon, että joku päättäjä asuisi joskus vaikkapa viikonlopun tällaisessa paikassa. Se suljettaisiin oitis.
Olen aivan yksin. Ero tuli melkein samantien kun lapsi lähti, ei kestetty katsoa toisiamme enää silmiin. Ja käsi sydämmellä, mitään kasvatukseen liittyvää emme olisi koskaan tehnyt toisin, kaikkeni olen tehnyt ja antanut ja kaiken mahdollisen avun olen hakenut. Kukaan töissäni ei tiedä kuinka asiani oikeasti ovat, elän ns. kaksoiselämää. Kuinka kauan tässä pysyy täysijärkisenä eläen näin? Ikävä vaivaa koko ajan ja että onko lapsella kaikki hyvin.
Tämä elämä on oikeasti yhtä helvettiä, ei tämän pahempaa voi olla. Jos olisin tiennyt että näin käy olisin tehnyt abortin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mutta nyt meitä on 2 vanhempaa jotka yritämme asialle tehdä jotain! Tule sinäkin joukkoomme!
Löydät meidät aiheella " Muutosta tarvitaan lasten suojelun käytönnöihin ja oikeus käytännöihin-jopa lakeihin" siellä on sähköpostiosoite ota yhteyttä!
minäkin. Ja lapsipotilaiden vanhempain tukiryhmässä tapasin aikanaan 8 muuta perhettä, joille oli tehty "hoidollinen" huostaanotto tai sillä uhaten pakotettu lapsi hänelle sopimattomaan hoitoon.
Ja huom!
Meitä oli vain 10 perhettä siinä ryhmässä.
"Oikeusministeriö...." ketjusta.
Lapseni joutui olemaan siellä intensiivihelvetissä kolme vuotta: hoitajat huusivat, lapset huusivat, ovet oli kaikki rikki. Huonerangaistus tuli tunnin sisällä, jonka siellä pystyi tervejärkisenä olemaan, noin 20 kertaa 6 lapselle. Pari kaveriani kävi katsomassa. Emme voineet asialle mitään. Kolmannen vuoden ne sai pidettyä, kun lykkäsivät päälleni vielä seri-epäilyn, VOI P-E sitäkin niiden hölmöilyä tai laskelmointia. Näin pahoinpitelyjä hoitajien taholta, mutta ketä uskottiin? Eduskunnan oikeusasiamies ei löytänyt mitään moitittavaa.
Joskus lasta pidettiin siellä huoneessaan yksin tuntikausia. Ja lapsi itki ja minä itkin ja olin sairaslomalla ja joinkin ajoittain, piti päästä ihmisten pariin, etten tappaisi itseäni. No onneksi se helvettti on ohi, kolme vuotta meni hyvin tapaamisoikeuksien kanssa, mutta nyt taas keksittiin uusi syy rajoittaa tapaamisia....minä verenpaineet pilvissä...odotan tämänkin helvetin loppumista... ja teen näissä olosuhteissa lapseni eteen kaiken, minkä voin: tapan, kirjoittelen, soitan, vien hedelmiä, vien virikkeitä, vien äidin (=itseni) lapseni luo ja toivon parasta, että hoitajat eivät pilaa lastani.
Mutta vapaaehtoistyötä omani ja muiden lasten ja perheiden hyväksi en tule koskaan lopettamaan, vaikka lapsi pääsisikin taas kotiin... jos vaa jotain voi tehdä, niin teen.
Siis kamala kirjoitusvirhe edellisessä viestissäni. En tapa edes kärpästä.
saan, niin asiaani jota olen taistellut jo yli 3 vuotta en siihen jätä. Vaan taistelen niin kauan kun oikeus ja sopu sijaa antaa ja löytyy jokaiseen perheeseen myös lapsen elämään. Uskon että myös lapseni jatkavat työtäni jos aikani jättää.
lastesi pitäisi jatkaa? Älä nyt pety, jos he haluavatkin rakentaa ehjän elämän itselleen, eivätkä tartu aseisiin äitinsä puolesta. Sota yhteiskuntaa vastaan on kuluttavaa, enkä suosittele kenellekään vain siksi, että haluaa kostaa jonkun äitivainaan kokeman vääryyden. Se pilaa myös lastenlastesi elämän.
Lapsethan siinä huostajärjestelyssä sen kaikkein suurimman vääryyden ovat kokeneet, älykääpiö. Tottakai he haluavat hyvityksen senkin jälkeen, kun äidin taistelu heidän puolestaan hiipuu.
Olen keskustellut noin parin kolmenkymmenen huostatun lapsen kanssa, enkä yhtään huostattua tavannut, joka huostaamisensa hyväksyvät.
Olen keskustellut lähes kymmenen entisen huostatun kanssa. Kukaan näistä ei hyväksy huostaanottoa ja kaikki tekevät mitä tahansa estääkseen sen muille tapahtuvaksi. Tosin kaikki näistä ovat huostasta vähän niinkuin repaloituneita.
Emme sodi yhteiskuntaa vastaan, vaan haluamme rakentaa parempaa yhteiskuntaa, esimerkkinä tämä huostaamisen epäkohtien poistaminen. Joidenkin kohdalla se on myöhäistä, joitakin voisi vielä pelastaa.
Koti on lapsen paikka, vanhemmat lapsen hoitajia ja joka siihen kajoaa, ei ole lainmukaan rikollinen (lastensuojelulla on oikeus tehdä mitä vain, anarkistijoukkolla), mutta on ainakin minun oikeuskäsitykseni mukaan sitä. Ja huonot laithan muuttuvat, kun sen eteen tekee jotain. On nimittäin henkilökohtaista kokemusta tällaisestakin.
lapsena, ja tuo huosta on nyt purettu. Vanhemmillani on edelleen jotain hampaan kolossa, mutta minä en todellakaan aio lähteä taistelemaan heidän kuolemansa jälkeen, koska kaikki on nyt hyvin. Tilanne on ollut ohi jo kymmenen vuoden ajan. Voisin hyvin kuvitella, että vanhempieni mielestä minun tulisi jatkaa oikeudenkäyntejä ym. heidän poismenonsa jälkeen.
En kuitenkaan jatka, vaan rakennan itselleni ehjän perheen. Keskitän kaiken energiani lapsiini, itseeni ja hyvinvointiini, enkä ikivanhojen asioiden ronkkimiseen, mistä kukaan ei saa enää mitään irti. En minä tosiaankaan uhraa omia lapsiani vainajien toivomusten takia! Jos sinä helinä sen haluat tehdä, niin go on! Minä en.
Pidin sinua ihan fiksuna naisena tähän saakka. Mutta ilmeisesti täällä saavat olla äänessä vain ne biovanhemmat, vaikka, kuten sanoit, lapsiin eli meihin tämä asia eniten vaikuttaa. Lain mukaan 12-vuotias saa ilmaista mielipiteensä, mutta helinä sinun mielestäsi minä 26-vuotiaskin olen kelvoton puhumaan omasta kokemuksestani?
Kaikkien ex-sijoitettujen tulisi siis olla katkeria ja rypeä vihassa vuosikymmentenkin jälkeen?
Lapsi joskus itse ollut huostattu se sossuille ei riittänyt, vaan piti vielä tämänkin lapsen huostata ja ihan ilman mitään huostaanotto perusteita! Silti lapsi huostattiin ja riitti syyksi kun on äiti ollut huostattu! Et nuorena ihmisenä vielä ymmärrä mutta toivon hartaasti ettei sinun käy samoin! Jumalan siunausta sinulle! Rukoilen puolestasi!
Olet onnellisessa asemassa, kun sinulla menee hyvin. Useilla sijoitetuilla ei näin ole ja siksi he ovat katkeria sijoitukselleen, äärettömän katkeria.
Mielestäni sinulla ei ole velvollisuutta jatkaa tappelua, pidät vaan hyvää huolta omista lapsistasi, etkä päästä ketään sotkemaan perheesi asioita.
Mistähän syystä toiset onnistuu sijoituksen jälkeen, toiset ei? Sinulla taitaa olla se onni, että olet päässyt pois sijoituksesta jo ennen täysi-ikäisyyttäsi.
Hyvää ja onnellista elämää sinulle nuori mies!
Teillä sitten on sijoitus onnistunut jossain määrin etäännyttämään sinut vanhemmistasi, etkä koe tarvetta hyvitykseen omalta osaltasi.
Silti on aiheetonta ruveta propagandaa levittämään, että lapsena huostaanoton urhriksi joutuneen henkilön pitäisi unohtaa menneet, koska lapsuuden traumoja ei voi unohtaa ja silloin kun viranomaisten taholta tapahtuu oikeudenloukkaus, niin yksi tapa saada asiasta selkävoitto itselleen on vaatia ja saada hyvitys yhteiskunnalta eli meiltä, jotka emme ole pitäneet pienimmistä ja avuttovimmista yhteiskuntamme jäsenistä huolta. Ainakin tutkimukset ovat osoittaneet, että kidutusten uhrit hyötyvät henkisesti hyvin paljon saadessaan oikeutta ja hyvityksen kiusaajiltaan. Näin he saavat sen ihmisarvon, mikä heille kuuluu.
Mielestäni teet väärin niitä entisiä ja nykyisiä sijoituksessa kärsiviä pikkulapsia kohtaan vähättelevällä ja sallivalla propagandallasi. Samalla vähättelet äitejä, jotka tälläkin hetkellä taistelevat itsemurhan partaalla voimattomina kärsien lapsensa kiusaamista lastensuojelubusineksen pyörityksessä seuratessaan. En käsitä, miksi pidät minua nyt vähemmän fiksuna, kun mielestäni kärsineen osapuolen pitää saada hyvitys eikä alistua kuin lammas osaansa hipihiljaa.
Eihän sinulla mitään hyvitystä ole saatavissakaan, jos et ole sijoituksessa joutunut kärsimään.
Kyllä maailmaan ääntä mahtuu, joten ei kukaan mielestäni ole kelvoton puhumaan ihan mistä vaan. Asenteesi vaan oli kuin suoraan laitoksen johtajan suusta, joten kuvittelin ihan, että olet sossutantta tai muuten vaan aivopesty.
olisi osannut sanoin pukea sitä tuskaa jota olen kokenut jo kauan ja katsonnut vierestä kuinka nämä kaksi äitiä sairastui stressiin taistellekseen sossua ja vääryyttä vastaan... he sairastuivat vakavasti.. ja nyt edes menneet.. lapset jäivät orvoiksi ja ovat yhä huostaanotettuina... ei edes sukulaisille sallita antaa lapsia.. en ymmärrä miksi ei... on se niin väärin... Tämän taistelun omistan näille äideille jotka rakastivat ja taistelivat lapsistaan..rauha heille.
Luuletko tosiaan, että äiti tai vanhemmat ovat ainoat vääryyttä kokenut osapuoli?
Miten VOIT ajatella noit yksioikoisesti?
Kyllä lapset osaavat ajatella omasta puolestaan ja voivat olla katkeria saamastaan kohtelusta, vaikka vanhemmat eivät mitään ihmisoikeusaktivisteja olisikaan.
Niin meillä ainakin on käynyt, että vaikka aina vältin lasten kuullen puhumasta meitä kohtaan tehdyistä vääryyksistä, mutta he ottivat itse asiat esille kun riittävästi ikää tuli.
vanhojen asioiden ronkkimista, jos tekee työtä sen eteen, että lastensuojelu voisi jonain päivänä toteuttaa sille alun alkaen tarkoitettua asiaa tässäkin maassa!
Miksi asiat pitää väännellä noin?
Eihän omiin vanhoihin juttuihin tarvitse koskea märällä sormellakaan, jos ei siihen mitään tarvetta tunne.
Helinä-keijukainen!
Olen täysin nuoren miehen kannalla, jos hänellä menee hyvin, miksi kiusata asioilla, jotka eivät häntä vaivaa. Joillakin huostaanotto on YKSINKERTAISESTI MENNYT HYVIN ja se on hyväksyttävä ja oltava tyytyväisiä, ettei se mennyt huonosti.
Teen itsekkin samoin, kun en enää jaksa. Etäännyn koko lastensuojelutouhusta ja jopa lapsestani (lähetän vain kirjeitä). Silloin pystyn tekemään töitä ja elämään myös omaa eläämääni.
Väliin etäännyn pelkästään lastensuojelusta, mutt en lapsestani.
Minun on pakko tehdä näin, jos en jaksa enää lastensuojelua, ei minusta ole lapselle mitään iloa.
Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä ja omiin ratkaisuihin.
Siksipä juuri, kun niin on, ei mielestäni pidä lannistaa niitäkään, jotka haluavat hyvityksen kärsimistään vääryyksistä. Hyvityksen hakeminen on raskas ja vaivalloinen tie, joten minä ainakin kannustan niitä, jotka yrittävät.
Eihän tässä kukaan ole aiheellisista huostaanotoista mitään ehdottanut hyvitettäväksi, jos lasta tosiaan on autettu, kuten lastensuojelun tarkoitus on. Kyllä jotkut huostaanotot ovat ihan aiheellisiakin.
Lapsesi, hyvä kirjoittaja, voi ratkaista asian isona sitten omalla tavallaan, kun hänelle valkenee miten sinut näännytettiin. Ties vaikka nostaisi kamalan haloon sitten viranomaisia vastaan. Mistä sitä koskaan tietää.
minunkin mielestä,kannattaa vaan sinnikkäästi jatkaa eteenpäin ja eikä olla ikuisesti katkera ja antaa anteeksi,mutta jokainen tyylillään...
Just vähän aikaa sitten Hesarissa kirjoitti joku vantaalaisen perhekuntoutuskeskuksen johtaja aiheesta, miten lapsille ei ole psykiatrisia hoitopaikkoja, vaan heidät sen sijaan lähetetään laitoksiin, jotka vaativat huostaanoton tehtäväksi. Ja silti lapsi jää ilman tarvitsemaansa hoitoa.
Siis intensiivihoidon väitetään valheellisesti korvaavan perusterveydenhoidosta puuttuvia hoito- ja kuntoutuspaikkoja. Kun lapsesi kerran oli intensiivissä jo sen määrätyn ajan, niin miksi ihmeessä hänet vielä SENKIN jälkeen sijoitettiin? Onko teillä hyvä asianajaja kuvioissa?
Kait minä tappelin liikaa lapseni puolesta. Ja omia puolianikin jouduin todella pitämään, oli se sellaista höykytystä: tapaamisoikeuden rajoitus, koska kotilomien jälkeen lapsi voi psyykkisesti huonosti. Ei lasta kukaan lääkäri tutkinut, eikä minua tavannut.
Kun rajoitus oli ohi, ja oli sovittu jo seuraavat kotilomat, soitettiin seuraavana päivänä peruutus: seri -epäily. Uusi rajoitus kesti lähes vuoden, vaikka epäilyistä luovuttiinkin.
Ei sitä kaikkien psyyke ihan kaikkea kestä. Lakimieheen ei ollut varaa, eikä julkista saanut, koska tulot olivat niin hyvät. En osannut puolustautua yksin. Lapsellani oli koko ajan huoneensa ja äitinsä odottamassa ja sitä sen on vieläkin - nyt tyhjä huone, vain huonekalut on paikoillaan.
Ei lapsi siellä mitään hoitoa saanut. Psykiatri kirjoitteli lappujaan sosiaalitätien vaatinuksesta, ei tavannut lapsia, eikä vanhempia, toimi vain renkinä sosiaalitantoille.
voi olla kun joutua lapsestaan eroon.Kuolemakin olisi helpoitus siihen nähden.Ihme etti sossut anna armopiikkejä vanhemmille samana päivänä kun vievät lapsen sossukaverilleen,tai maalaisukulaiselleen.
Ensinnäkin useimmiten kuntien lastensuojelu työntekijät ovat jostain ihmeen syystä itse lapsettomia, epäilen että ovat ns, naishomoja, eihän ne siten voi lisääntyä, tai sitten "mahoja" eli ei ole tarkoituskaan että lisääntyvät, sitä nämä oudot ihmiset sitten "kostavat" omaa epänormaaliuttaan, saaden vieläpä palkan siitä että ovat HOMOJA tai muuten poikkeavia.
paljon ja lapsettomia,kertaakaan ei kukaan kysy motiivia miksi väkisin haluavat toisilta lapset pois.Lesbojen kosto-