Teollisesti valmistettavat lääkkeet eivät edelleenkään ole syrjäyttämässä luonnonlääkkeitä, vaikka usein niin ajatellaan. Esimerkiksi syöpälääkkeistä melkein puolet on kehitetty suoraan kasvikunnasta.
Koko maapallon tasolla noin 80 %:a väestöstä lääkitään pelkästään kasveilla, sillä väkirikkaissa maissa, kuten Kiinassa ja Intiassa lääketiede perustuu kansanlääketieteeseen.
Uuden trendin mukaan tilanne voi olla kääntymässä päinvastaiseksikin kuin usein oletetaan. ”Synteettisten lääkkeiden määrä vähenee ja luonnosta saatujen kasvaa”, ennakoi Helsingin Yliopiston farmasian tiedekunnan professori Raimo Hiltunen. Hän on itse mukana etsimässä uusia lääkkeitä sademetsistä.
Länsimaalaisetkin ovat kiinnostuneet Kiinassa valoillaan olevassa luonnonmukaisesta lääketieteestä. Luonnonlääkkeistä yksi esimerkki on maailmassa ainoastaan Huazhoun rinteillä kasvava, muutama vuosi sitten lähes sukupuuttoon kuollut Tometosa-puu, joka estää tulehduksia ja alentaa kolesterolia. Helsingin yliopisto on mukana tutkimassa, voisiko kyseisellä luonnonlääkkeellä olla hyötyä terveysvaikutteisen elintarvikkeen ainesosana.
Lähde: Helsingin Yliopisto

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.