Meillä on 10 kuukauden ikäinen vauva ja lähdemme viikonlopun kylpylälomalle. Valittiin aika tuttu ja turvallinen matka pienen vauvan takia. Kuitenkin vinkit kylpyläreissua varten kelpaavat! Voihan olla jotain, mikä kannattaisi ottaa huomioon vaikkei itse sitä osaisi ajatellakaan.
Vinkkejä kylpylälomaan?
11
1175
Vastaukset
- Kaksosten äiti
Moro ! Tuon ikäinen ei tarvitse kovin paljon enää erityisjuttuja ! Syö varmaan jo soseet. Imetätkö ? Jos et, niin kohta käy jo haalea maito eli huoneenlämpöinen. Varaa pikkutetroja mukaan. Pullolämmitinkin on hyvä, jos ei huoneessa vedenkeitintä, joka ajaa saman asian.
Ota mukaan unilelu tai muu tuttujuttu esim. meillä "uniharso". Meillä vähän "fuskataan" pyllyn pesussa etenkin reissulla. Märkäpyyhkeitä ja Lidlistä naisten kosmetiikkapyyhkeitä mukaan kasvojen puhdistukseen.
Yleensä saa matkasängyn, vaikkakin vain yhdelle per huone.
Me olemme usein matkustavia. Olemme kehittäneet listan "matkalle mukaan", joka "elää" tarpeen mukaan ja tilanteen mukaan eli esim. tuleeko koira matkalle jne. Mutta olimme Naantalin kylpylässä joulun ja pojat olivat synytyneet syyskuussa ja hienosti meni.
Tsemppiä ! - kannattaa muistaa
etä vauvan pää kannattaa pitää pinnan yläpuolella. Kaikkea sitä kysyllään, vinkkejä kylpylään? Ja muistakaa pitää vaippaa vauvalla ettei paskanna altaaseen ja rattaita ei saa viedä kylpylään myöskään. Eiköhän tuolla pärjää yhden viikonlopun?
- taas vitsikästä
heh, heh...
Eikö keskustelupalstojen perimmäinen idea ole kysyä neuvoja ja vaihtaa kokemuksia.
Voisihan sitä tietysti puhelimessa äidin/tuttavan kanssa jutella tai miehen/vaimon kanssa pähkäillä keskeneen mutta täältä käsin saa varmasti laajemman näkökulman.
Sinullakin nimimerkki Kannattaa muistaa varmasti olisi ollut jotain varteenotettavia neuvoja eikä vain itsestäänselvyyksiä. - its enähnyt
taas vitsikästä kirjoitti:
heh, heh...
Eikö keskustelupalstojen perimmäinen idea ole kysyä neuvoja ja vaihtaa kokemuksia.
Voisihan sitä tietysti puhelimessa äidin/tuttavan kanssa jutella tai miehen/vaimon kanssa pähkäillä keskeneen mutta täältä käsin saa varmasti laajemman näkökulman.
Sinullakin nimimerkki Kannattaa muistaa varmasti olisi ollut jotain varteenotettavia neuvoja eikä vain itsestäänselvyyksiä.mutta ei uusavuttomill eole mikään itsestään selvyys... ei edes että pää pitää olla veden yläpuolella eikä ala. Olen kuullut paljon pahempia mitä he puuhaavat vauvojen kanssa. Naura sinä vaan mutta minun huumori on loppunut jo vuosia sitten heidän kanssaan.
- sai rotaviruksen
kylpyläreissulta.
- mapee
Ottakaa vauvalle joku sellainen istuin, johon saa turvallisesti kiinni ja jossa voi viedä sisällä kylpylän puolellakin. Eli se helpotta ahuomattavasti sitä vanhempaa, joka on pesuila yms vauvan kanssa. Sitteri tms on mainio jos mahtuu.. Ja tietenkin turvakaukalo.. Istuimen voi vuorata muovitetulla froteella ja vauva sinne pyyhkeen sisään lämpimään. Näin ei tarvitse koko aikaa kantaa tms..
Ruokailu tässä kuten monessa muussakin menoss akannatta amiettiä joko koko perhene ateriaksi tai sitten ensin syö vauva ja menee nukkumana ja sitten vanhemmat saa nauttia omasta ateriastaan. Illalla toimii hyvin jos ei lapsi ole todella herkkäuninen. - onneksi en
käytä kylpylöitä. En voi tajuta, mitä tekemistä siellä on vauvoilla, jotka kusee ja paskaa veteen, hyi helvetti. Vaippaikäisille ehdoton pääsykielto kylpylöihin ja pikkulapsiakaan ei joka paikkaan tarvisi päästää kiljumaan ja pilaamaan muiden rauhaa!
- ollenkaan
Kaikkiin kylpylöihin ei oteta lapsiperheitä, koska osa kyöpylöistä haluaa taata kylpylävieraille hiljaisuuden ja rauhallisuuden. Osassa kulkeminen rattaiden tai vaunujen kanssa on mahdotonta.
Kokemukseni ja näkemäni perusteella neuvoisin olemaan viemättä allasosastolle, ettei vaan altaaseen rujahda mitään, mitä sinne ei kuulu. Ei ole kovin kivaa muille maksaville asiakkaille sen jälkeen.- alkup.
Vauvallehan laitetaan vaippa uimapuvun alle ja vauvan uimapuvussa on shortsilahkeet. Eihän se normaaleissakaan oloissa tule pissit tai kakat vaipan yli! Ottakaa järki käteen ja ajatelkaa.
- ja vieläpä usein
alkup. kirjoitti:
Vauvallehan laitetaan vaippa uimapuvun alle ja vauvan uimapuvussa on shortsilahkeet. Eihän se normaaleissakaan oloissa tule pissit tai kakat vaipan yli! Ottakaa järki käteen ja ajatelkaa.
Niinpä, mutta joka kerran kylylässä käydessäni olen nähnyt monia, jotka ei laita vappaa uikkareiden alle. Siinä sitten seisoo henkilökunta ja asiakkaat hölmistyneinä altaan reunalla ja vanhemmat sinappikoneensa kanssa haisevat altaassa. Voi vittu mitä sakkia! Sitten vielä yritetään sönköttää, että ei meidän kultamussukan liristä tai ripulipaskasta saatikka oksennuksesta ole kenellekään mitään haittaa...
Sitten vielä ilmoitetaan iltapäivälehdille, että miten törkeesti lapsiperheitä kohdeltiin. Saadaanhan siitä komiat lööpit, ja vain harva tietää totuuden. - rauhaa rakastava
ja vieläpä usein kirjoitti:
Niinpä, mutta joka kerran kylylässä käydessäni olen nähnyt monia, jotka ei laita vappaa uikkareiden alle. Siinä sitten seisoo henkilökunta ja asiakkaat hölmistyneinä altaan reunalla ja vanhemmat sinappikoneensa kanssa haisevat altaassa. Voi vittu mitä sakkia! Sitten vielä yritetään sönköttää, että ei meidän kultamussukan liristä tai ripulipaskasta saatikka oksennuksesta ole kenellekään mitään haittaa...
Sitten vielä ilmoitetaan iltapäivälehdille, että miten törkeesti lapsiperheitä kohdeltiin. Saadaanhan siitä komiat lööpit, ja vain harva tietää totuuden.Minusta kylpylä on tarkoitettu rentoutumiseen ja siksi minunkaan mielestäni ainakaan tasokkaampiin sellaisiin ei pitäisi olla lapsiperheillä mitään asiaa. Se mölyhän on aivan kamala altailla, siitä ei pääse mihinkään.
Ja kyllähän ne sortsit kastuu ja vaippakin ulkoa sisäänpäin kun vedessä lillutaan, joten eritteitä pääsee satavarmasti veteen muodossa tai toisessa. En menisi minäkään terveysside päällä uimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723416Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211883Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841431
- 1371068
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67963Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86816Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706