Huh hei,
Olemme kunnostamassa 100- vuotiaan torppamme alapohjaa ja kengitämme. Mökki on mitoiltaan 5 x 15 m ja se on perustettu kalliolle. Kallio on kalteva siten, että pohjoispuolella taloa ( toinen pitkä sivu) on alimmat hirret melkein kalliossa kiinni ja eteläpuolella talo on perustettu valtaville neliskanttisille kiville noin metrin korkeudelle. Rinne siis melko jyrkkä, mutta kallion pohja aaltoilee talon alla ja kerää osittain vettäkin. Salin alla on trossipohja. Lattia täysin kunnossa, kuten myös alimmat hirret. Vaikka tuuletus onkin toisella sivulla onneton maavaran takia ja alla on lähes aina jonkin verran kosteaa. Alusta on siis todella matala, mutta sinne mahtuu ryömimään. Keskellä taloa ja tuvassa on multapenkkirakenne. Tuvan kohdalla penkki on tuuletettu kellariin. Pikkukammari ( jota nyt korjaamme) on suurin ongelmamme. Emme haluaisi tehdä multiaista, koska emme osaa. Trossipohjakin on hankala tuuletuksen takia. Luukkuja ei voi tehdä, koska alin hirsi on käytännössä maassa...toisella puolella talon perustuskivet eivät ole liikuteltavissa.
Olen lukenut paljon multiaisrakenteesta ja trossipohjasta. Nyt olen neuvoton. Lattiavara on todella vähäinen. Miten toteutamme alapohjan niin, että rakenne tuulettuisi ja saisimme jonkinlaisen eristyksen syysviileille? Talo on vapaa- ajan käytössä.
Tämänhetkinen ajatuksemme on rakentaa mahdollisimman pienellä eristyksellä trossipohjaa matkiva rakenne, joka on mahdollisimman korkealla maasta. vaihtoehdot ovat vähissä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
nostaa sisäpuolelta lattia vaikkapa, 6-10cm. Jolloin vanhan lattian päälle asennettais sopivan korkuiset 40-60cm välein kannakket, väliin vaikkapa tiivistetty uretaanilevy, villa, muovikalvo. Päälle puulattia. Ovia joutuisi nostamaan. Eipä tarvitsisi ryömiä ahtaassa alustassa silloin. Minä kyllä yrittäisin tasoittaa ne montut alustassa betonilla ettei vesi niin keräntyisi. Parantaisin kyllä alustan tuuletusta. Kyllä niihin kiviin saa lohkottua tai timanttiporattua reikiä. Jos se on lahomatta säilynyt näin pitkään, uskoisin tuuletuksen olevan kunnossa alustassa. Ne multapenkit kyllä hävittäisin.
Jos alimmat hirret eivät ole lahoja, niin tuskinpa olette niitä vaihtamassa, eli kengittämässä?
Tuosta torppaanne soveltuvasta alapohjarakenteesta kannattaa kysyä restaurointi-ammattilaiselta joka tekee arvionsa paikanpäällä. Hae netistä esim. restaurointi-kirvesmies. Miltään keskustelupalstalta et saa tarvitsemaasi apua, varsinkaan ilman kattavia valokuvia.
Varoituksen sana vielä..älkää pilatko talovanhustanne nykyajan hengittämättömillä materiaaleilla. Sekarakenteet ovat jo koituneet monen "saneeratun" rakennuksen kohtaloksi.
T: Toinen torppari