Onkohan Suomi vapaa maa, että ihminen saa valita kenen kanssa puhuu ja on tekemisissä? Koskeeko myös lapsen isää? Onko sen kanssa pakko olla väleissä, eikö todella riittäisi että tapaamisista sovitaan viestillä, jos silläkään jos kerran säännölliset tapaamiset on sovittu ja niissä pysytään. Minua kun ei vaan kiinnosta ollenkaan puhua tämän exäni kanssa enempää kuin on pakko, eli vain ja ainoastaan lapsen asioista siinä yhteydessä kun hakee/tuo lapsen jos tarvis. Sen verran yritän jaksaa käyttäytyä asiallisesti kun lapsi on läsnä ja lapsen hyvinvointia ajatellen tietysti, että välitettäis toisille konkreettiset asiat lapsesta, jos on kipeä, syömisistä ja nukkumisista jne. Käsittääkseni lapsen etu ei siinä kysessä ole, että isä pitää kaiken aikaa soittaa jostain, päinvastoin, lapselle haittaa vain, kuin äiti pahalla tuulella kun puhelimessa taas lukee "3 puhelua tullut"..
Miten muilla tilanne?
Miten muilla tilanne?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Usein kauheeta vouhotusta tästä hyvissä väleissä olemisesta. Jos lapsi ei tilanteesta kärsi, miksi exän pitäisi olla ystäväni? Kai olen syystä hänestä eronnut eikä huvita teeskennellä ja rupatella niitä näitä, kun ei kerran kiinnosta.
Kyllä minullekkin riittää, että keskustelen ex-mieheni kanssa vain lapseeni liittyvistä asioista. Kaveriksi en halua.
Onneksi kaverit/ystävät voin valita.
Todellakin puhun ex kanssa vain lasta koskevat asiat, mieluusti tekstaten :)))
muu ei vois vähempää kiinnostaa...
On eri asia ettei halua olla väleissä tai olla katkera inehmo.
Noita teidän juttuja kun lukee, niin ei voi erehtyä kumpaan kastiin kuulutte.
en ole puhunut exäni kanssa 6-7 vuoteen,enkä puhu,ei ole tullut asiaa,eikä tule.
ei ole pakko onneksi
Kukaan tässä ei tarkoittanut, että MITÄÄN ei exälle puhuttaisi, vaan että puhutaan vaan lapsen asioista. Lasten asiat toki pitää pystyä asiallisesti käsittelemään.
Kyllähän small talkkia harrastetaan oudompienkin kanssa eli miksei sitä sitten sen entisenkin kanssa voisi tehdä?
Kysymys on kuitenkin kahdesta ihmisestä, jotka ovat saattaneet tuntea toisensa hyvinkin pitkän aikaa.
alkaa jälkeenpäin lasten jutuista juttelee jos ei niistä ole ennenkään juteltu.. toisinsanoen toista ei ole kiinnostanut ja nyt ois vähän niinkun pakko.. antaa hänen nyt ihmetellä lastensa asioita kun itsekin niitä aikasemmin olen yksin ihmetellyt.. teennäistä olisi sanon minä!
EI ole pakko olla, mutta olisi hyvä sellainen laki joka pakottaisi!
Kyse on vain ja ainoastaan lapsen asioista, niistä pitää pystyä kommunikoimaan. Se antaa jo kypsän aikuisen kuvan lapsellekin, aikuisten välittämisen tunteen - välittämisen lapsesta. Ja kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä käyttäytymään asiallisesti vaikeissakin tilanteissa, on sitten kyse hankalasta asiakkaasta/ystävästä/bussikuskista/opettajasta/anopista tai exästä. Se tuntuu olevan kumma otus tuo exä: ensin ihana kuin mikä, tehdään lapsi ja perustetaan perhe, suunnitellaan tulevaisuutta jne...sitten vaikka pyykit on pesty vuosia samassa koneessa, ei halutakaan olla edes lasta välittäen tekemisissä - vaikka niistä lasten asioista voi puhua ventovieraan kanssa hiekkalaatikolla!
Sanotaan, että eron jälkeen kestää noin vuosi, että tilanteet rauhoittuu, "turhat" yhteydenotot vähenee jne. Edellyttäen tietysti, ettei itse anna ymmärtää...............
ihmiset, jopa vennonvieraatkin, keskustelevat tarvittaessa. Esimerkiksi asiakaspalvelutehtävissä siihen on pystyttävä.
Asenteesi tuntuu oudolta. Miksi et halua puhua lapsesi isän kanssa? Onko ehkä muitakin ihmisiä, joihin suhtaudut yhtä tiukasti, et esimerkiksi vastaa puheluihin? Kerrot, että yrität jaksaa käyttäytyä asiallisesti. Miksi et jaksaisi? Eikö aikuinen ihminen luonnostaan käyttäydy asiallisesti?
Mietipä hieman motiivejasi.
Ei minusta ole mikään asenne, jos puhuttavaa exän kanssa ei löydy. Mistä sitä löytyisi eron jälkeen, jos sitä ei ole aikaisemminkaan ollut - jos, niin kuin itseni kohdalla - huomasinkin äkkiä, että elämme aivan toisenlaisissa maailmoissa? Kun minä olin kotona lapsen kanssa, ex teki akateemista uraa ja väitöskirjaa, eikä häntä olisi voinut kiinnostaa mitä me 'kotona olijat' päivisin puuhasimme. Kun yritin kertoa lapsen ja minun asioista, ex vastasi puhumalla omista asioistaan ja vaikeuksistaan työssään jne. Lopulta emme kohdanneet enää millään tasolla. Nyt minun elämäni on kokonaan minun ja lasten, eikä tarvitse enää yrittääkään jutella siitä exän kanssa. Ja hänen elämänsä on hänen elämänsä, eikä se kiinnosta minua ollenkaan. Minä myös jätän joskus vastaamatta puheluihin, kun näen kuka soittaa, ei minun ole mikään pakko vastata. Lapsia koskevista asioista puhumme silloin kun ne ovat ajankohtaisia, mutta kuulumisia emme vaihda edes viikoittain (vähän vaikeaakin olisi, koska ex on työnsä takia milloin missäkin ulkomailla jne.).
Olemme kaksi aikuista ihmistä, jotka yrittivät elää kahdestaan jonkin aikaa, mutta jotka nyt elämme erillämme, kukin omaa elämäänsä. Ei se ole jaksamisesta tai jostakin motiivista kiinni puhummeko vaiko emme keskenämme. Mitään sanottavaa ei ole.
Kertoo entiselle vaimolleen lähestulkoon kaiken... En tajua, mitä sille ex:älle kuuluu, missä me käymme, kenen luona me käymme yms. Mutta niin mun mieheni vaan aina selittää exälleen nämä asiat. Ja mua ottaa päähän.
Mikä on sitten exän motiivi siihen, että haluaa puhua niin kovasti kaikkea? Minun motiivini, siihen etten halua puhua..vaikea sellaista on selittää, jos alkaa ahdistamaan olla tekemisissä jonkun kanssa, jonka kanssa ei tekemisissä olisi ilman sitä yhteistä lasta. Myönnetään, en ole asiakaspalvelutöissä enkä siihen kykenisi, en ole sellainen ihminen, joka osaa tulla toimeen kaikkien kanssa. En myöskään osaa ja halua olla tekemisissä niidenkään exien kanssa, joiden kanssa ei pakko ole, ja en siis olekkaan tekemisissä. Olisiko kyse jostain yksityisyyden halusta, kyse juuri siitä, kun ajatus samasta sängystä (ja siitä pyykkikoneesta) ei tunnu hyvältä enää, päinvastoin, puistattaa, sillä rakkautta ei ole, enkä voisi ikinä olla samassa sängyssä jonkun kanssa jota en rakasta. Se on se halu kuulua vain yhdelle miehelle, sille nykyiselle, ettei kuuluisi yhtään sille entiselle enää, varsinkaan enää monen vuoden jälkeen erosta. Ja pelko siitä, että jos puhuu kuin ystävälle, joutuu puhumaan joka päivä, kerran vastaat niin jo taas puhelin soi vähän väliä. Ja todellakin, yritän käyttäytyä aikuismaisesti, kun en luota siihen, että aina osaisin olen päättänyt olla hiljaa ja karttaa yhteisiä juttutuokioita parhaani mukaan (eli ei puheluille senkin takia). Tiedä sitten mikä olisi paras tapa toimia,en kuitenkaan osaa paremminkaan.
Siinäpä sitä motiivia ja pohdintaa omalta osaltani. Ja myönnän kyllä, että kyllä varmasti lapseen vaikuttaa vanhempien välit eron jälkeen, ihan kuten ero itsessään vaikuttaa. Mutta ne jotka eron jälkeen tekee yhteisiä lomamatkoja ja ovat kuin ylimmät ystävät, niin miksi sellaiset ovat ikinä edes eronneet..
Toivoisi vain, että lapsi ei tästä kärsisi, ettei kuulisi, kun minua haukutaan sen takia, kun en vastaa puhelimeen tai, että kokisi asian juuri niin, että kun en hänen isästään pidä, en pidä hänestäkään, eikä lapsi miettisi olevansa huono ja tekevänsä väärin minua kohtaan, kun itse pitää isästään.
Vaikeita asioitahan nämä, mutta turha sellaista on enää hokea, että mitäs teitte lapsen, olisi pitänyt miettiä kaksi kertaa tms.
väleissä. En ymmärrä, miksi hän sinulle soittelee niitä näitä jatkuvasti. Oletko kokeillut ihan vain sanoa (tai laita se tekstiviesti), että et halua puhua muusta kuin lasten pakollisista asioista? Ja jos ei auta, niin vastaa siihen puhelimeen ja sano joka kerta, että et halua puhua hänen kanssaan, niin ehkä hän siten oppii nopeammin. Vastaamattomuus kun voi tarkoittaa, että et ole jostain syystä juuri nyt tavoitettavissa. Tai kerro ainakin, että et aio vastata enää hänen puheluihinsa.