mitä piditte? Oliko mielestänne samaa (omasta mielestäni hyvää) tasoa kuin kaksi edeltäjäänsä?
Ja nyt uuden Stephen Boothin pariin; Henkäys vain
Ja nyt uuden Stephen Boothin pariin; Henkäys vain
Pilvilinna joka romahti
..Päivi1
121555
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oli, ehdottomasti taso säilyi trilogian kolmanteen osaan saakka.
Mielestäni tämä trilogia on parasta, mitä dekkarigenre on pitkiin aikaan tarjonnut.
Suosittelen ehdottomasti kesälukemiseksi dekkarien ystäville ja kiitän samalla Pekkaa, joka kustansi minulle tämän painavan lukuelämyksen.
Lukuelämys tämä viimeiseksi jäänyt Larssoni. Vuosikymmeniin ei minulta yöunta ole mikään muu kirja vienyt. Marianne Alopaeuksen Pimeyden ydin taisi ilmestyessään valvottaa Pilvilinnan tavoin.
Finaali oikeudenkäynteineen ja naulapyssyineen huipensi lukukokemuksen.
Toki aiempien teosten tunteminen selkeyttää tarinaa, joten suoraa Pilvilinnaan hyppäämistä en tohdi suosittaa.
Paitsi fyysistä raskautta on Pilvilinnan lukemisessa pientä henkistäkin rasitetta. Ihmisiä pompahtelee esiin kuin venäläisessä klassikossa, ja väliin tuntuu jotta pitää ruveta ruutuvihkoon kirjottamaan luetteloa kuka kekin on ja missä roolissa näyttäytyy. Sen kestää kun juoni soljuu, ja ainahan voi pikakelata taakse ja kerrata.
Voipi olla niinkin, että kirjoittaja oli ajatellut nyt esiin nostetuille hahmoille näkyvämpää roolia seuraavissa teoksissa. Joita emme tule koskaan näkemään. Valitettavasti.
Sitä pitäisin häpeällisenä tekona jos riitelevä perikunta jonkun avustuksella muokkaa julkastavan siitä kirjanpuolikkaasta joka Larssonin läppärillä kuulemma on. Levätköön rauhassa.
Haluaisin tietää Larssonin elämästä ja mihin hän kuoli. Miksi kirjoja ei julkaistu jo hänen eläessään? Sääli, että hän ei ehtinyt nähdä tätä huikeaa menestystään.
Larsson kuoli viisikymppinä äkilliseen sairauskohtaukseen. Hän oli ehtinyt kirjoittaa valmiiksi dekkaritrilogiansa, mutta ei ennättänyt nähdä yhtäkään osaa painettuna.
Parhaiten löydät tietoja hänen mielenkiintoisesta ja traagisesti, ehdottomasti liian varhain päättyneestä elämästään googlettamalla.
Hesari tiesi kertoa viikko, pari sitten, että avovaimo ja juridisesti lähimmät omaiset kiistelevät Larssonin perinnöstä, lähinnä kirjallisesta jäämistöstä ja julkaisuoikeuksista.
Mutta myös kesken jääneen teoksen mahdollisesta julkaisemisesta.
Lue Larssonin trilogia, se kannattaa.
Tämä Larsson. Kirjoitti yli kuusisataa sivua tarinaa, jossa ei oikeastaan tapahtunut juuri mitään. Kuitenkin kirja piti otteessaan niin ,että se oli luettava yhden illan aikana.
Loppuun oli kyllä laitettu jotakin toimintaa ja täysin turha Gibraltar episodi.
Kirjan suomalaiset kustantajat eivät taida lukea tätä palstaa, koska Fermat:n teoreema oli yhtä lailla väärin kuin edellisessäkin osassa.
Niin, kyllähän Larssonin viimeisin julkaistu kaikkinensa komeavetoinen dekkari on, ei käy kiistäminen, ei.
Muuatta asiaa jäin miettimään...Ensimmäisessä kirjassa oli piirros saaresta. Jotain samanlaista ”rautalankapiirrosta” olisin toivonut myös tähän kirjaan noiden käsiteltyjen hallinnonalojen järjestäytymisestä ja organisoitumisesta Ruotsissa. Mulla ainakin tältä osin on yleissivistys niin kehno, että on jo yllinkyllin, että hallitsen omassa kotimaassa suurpiirteittäin tiettyjen, tutuimpien hallinnonalojen yhteiskuntapoliittisen järjestäytymisen, elimet, päätöksentekoprosessien kulkua ja keskeisten viranhaltoijoiden nimikkeitä. Kirjassa näitä Ruotsin tuntemattomia valvovia elimiä, päälliköitä, päälliköiden päälliköitä ja uusia toimijoita kirjaan putkahteli ja tipahteli umpimähkään ”takavasoselta”. Tarkoitan tällä sitä, että tällainen pöllömpi lukija jäi jotenkin passiiviseen asemaan näiden putkahteluiden suhteen. Ei voinut itse miettiä, että ”ahaa, jos toi asia on noin, niin mitenkähän kirjalija selittää sitten sen, että...”. Pääasiahan tällainen lukijan aktiivisuuden harjoittamisen mahdollistaminen ei tietenkään kirjassa ollut (suhteessa sen pilvilinnan huojuttamiseen...), mutta mietin, että lukeeko yhteiskunnan parempi tuntija kirjan eri tavalla? Nyanssit vielä herkullisemmin ennakoiden? Tästä olisi mukava kuulla mielipiteitä.
Toisena asiana olen miettinyt kirjasta lukemiani arvosteluja ja sen herättämää keskustelua, joka on pääsääntöisesti toistaiseksi ollut – pyydän anteeksi pyhiltä ja arvostetuilta ammattikriitikoilta - naistenlehtien ryppyjenhoitokirjoitusten luokkaa. Valtakunnan päälehden kulttuurisivusta puolet pohtii kirjailijan leskelle jääviä rahoja, perintöä, materiaa, oikeuksia ja hänen tulevaisuudensuunnitelmiaan. Niinpä niin... Missä ovat keskustelu suojelupoliisien tilaamista eliminoinneista, ihmisoikeuksien loukkaamisista tai jopa salaliitoista? Kyllä, voin uskoa helposti esim. suojelupoliisin toimintatapoihin itäisissä naapurimaissa (esim. Anna Politkovskaja). Ihmisoikeus-rikkomukset ovat yleisiä ja uskottavia jopa maailman suurimmaksi länsimaiseksi demokratiaksi kutsutussa valtiossa Atlantin takana eikä tämän valtion suojelupoliisi liene pelkkä käsiä avuttomana ylhäällä liehutteleva statisti. Korruptiota, lahjontaa, suosimista ja hyvä veli järjestelmää on pullantuoksuisessa kotoisassa Euroopassakin. Enpä ole juurikaan nähnyt arvokeskustelua siitä, että oman uuden poliisiylijohtajamme poika valvoo isänsä toimia. (Jospa se on sitten tapahtunut poissaollessani). Kriitikot voisivat ottaa tukevamman ja syvemmän otteen kirjasta ja sen arvioinnista pohtimalla myös jotain muuta kuin tavanomaista kielikäännöksen riffejä ja svengausta tai lesken rahatilannetta. Nyt tuli hieman ärrinpurrintekstiä, mutta tulkoot. Jokohan Ruumiinkulttuurissa on ollut kirja-arviointi? Odotan kyllä tältä särmää ja purevuutta huikeasti paljon enemmän kuin tähän asti lukemani...
Vaikka tähän väliin täytyy sanoa, että en kyllä ymmärtänyt dekkariseuran uusimman lehden Karin Alvtegen esittelyn vaikuttimiakaan (voinko siis edes toivoa syvempää Larsson arvostelua...). Taas kerran kirjailijalta virkistäväsisältöinen dekkari ja dekkariseuran lehti käsittelee usemman sivun haastattelussaan kirjailijan terapiassakäyntiä. Miksiköhän?? Työkykyisen ihmisen terapiassa käyntiä pidän mittasuhteiltaan samanlaisena kuin hyvin ulkona syömistä, mitä kummaa tuosta kääntää, vääntää ja veivaa artikkelissa edestakaisin...? Kuulisinpa mielelläni Ellroyn ajatuksia asiasta, kun on alan asiantuntija.
Olen samaa mieltä, että Larssonissa Gibraltarin ryyppäämiskuvion kuvaus on turha, ei se kuvaa edes mitään alkoholismia, höpöhöpö. Eikö jonkin kirjan lopussa ollut samantapainen ilotteleva peruukkinaamiointihihhulointi jossakin Euroopan pääkaupungissa? Muistelenko oikein? Lisäksi tämän kirjan puolivälissä samaa alkutilanteen lähtökuviota ja -asetelmaa jankattiin niin monen monituista kertaa, että varmasti tuli selväksi. Lukiessa ihmettelin, muuan kerta olisi hyvin voinut karsia toistoa. Liekö tällä jotenkin varmisteltiin lukijaa, jolle tämä kirja sattuu ainoana käsiin. Tosin en osaa arvioida, miten kirja toimisi yksinään, voisiko sen ylipäänsä lukea ilman edellistä?
Ja sitten lopuksi se Fermatin teoreema. Miten se on väärin ja kuinka se kuuluisi olla oikein? Miksi? Mihin sitä tarvitaan? Itse en ymmärrä muuta kuin että samanlaisilla kokonaisplus- ja miinusluvuilla yhtälö toimii, jos summa on aina nolla. Mutta sinänsä yhtälö ja sen käyttö jäävät hämäräksi. Olis kiva sivistyä.
Tuosta selviää Fermat:n teoreema. http://fi.wikipedia.org/wiki/Fermat'n_suuri_lause
Larsson käsittelee kuitenkin pelkkää yksityistapausta
x^3 y^3=z^3 ja väittää, että tuon todistaminen olisi ollut suuri ongelma matematiikassa.
Tuohan kuitenkin todistettiin jo yli sata vuotta sitten ja löytyy kyllä alan kirjallisuudesta.
Jos kustantaja olisi muuttanut tuon yhtälön muotoon x^n y^n=z^n, niin asia ei olisi minua häirinnyt.
Todistaa oikeaksi / ratkaista /todistaa vääräksi, tämänkö matemaattisen terminologian oikeaoppisen käytön kustantaja on jättänyt viimeistelemättä?
Potenssiin kolme asian suhteen siis lauseke on todistettu paikkaansa pitäväksi (siis että ei ole olemassa suurempi kuin kaksi kokonaislukua, jolla lauseke... jne.) ja muidenkin tiettyihin lukujonoihin kuuluvien lukujen osalta.
Miten kirjailija kirjoitti kirjassa: yrittikö Salander kumota vai todistaa lausekkeen oikeaksi?
Mielenkiinnon vuoksi, annapa joku sovellus, johon tai missä tätä matemaattista lauseketta käytetään tai tarvitaan.
Larssonin ideana siinä toisessa osassa oli se, että Salander pohti tuota Fermatin väittämää läpi koko kirjan, ja sitten lopussa muka keksi saman todistuksen minkä Fermatkin, mutta ei kukaan muu vielä tähänkään päivään mennessä.
Pieleen se meni siinä että tuo yhtälö, missä on nuo kolmannet potenssit ei ole se Fermatin suuri lause, vaan pelkästään sen yksittäistapaus, ja joka lisäksi on todistettu jo yli sata vuotta sitten ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen monilla eri tavoilla.
Se yhtälö mikä kirjassa on ei ole siis Fermatin suuri lause, vaikka Larsson niin väittääkin ja silloin koko tuo toinen osa on minun mielestäni
tältä osin epäonnistunut.
Kustannustoimittaja olisi sen kyllä helposti saanut korjattua, kunhan vain olisi luetuttanut kirjan jollain matemaatikolla, ja korjannut sen yhtälön muotoon x^n y^n=z^n. Muuta ei olisi tarvinnut tehdä.
Tuon Fermatin suuren lauseen todistusyritykset ovat kehittäneet suunnattomasti matematiikkaa vuosien mittaan, ja ovat edesauttaneet luultavasti kaikkien tieteenalojen kehittymistä nykypäivän tasolle , eikä vähiten tämän tietotekniikan.
mutta jotenkin sekavampi ja vaativampi luettava kuin trilogian ensimmäinen osa, silti voisi sanoa että tämä Larsson osasi kirjoittaa mielenkiintoisella tavalla 4 osassa tämän luin ja se tarkoittaa että kirja on hyvä.
Kauhean kankea suomenkielinen nimi, "Pilvilinna joka romahti". Eikö paremmin kielen mukainen nimi olisi "Romahtanut pilvilinna" tai "Romahtava pilvilinna" (riippuen siitä, että onko rommauttanut jo vai onko vielä meneillään). En siis ole lukenut kirjaa, nähnyt vain jossain kirjakaupan mainoksessa.
Kommentti on kiva! Mikä attribuutti tai partisiippi tässä olikaan kysymyksessä... ei taida enää edes kaikkia sijamuotojen nimiä muistaa, vaikka nehän piti muistaa kuten kertotaulu...
Jos on romahtanut, niin voisiko tarkoittaa, että romahti ja on edelleen romahtaneena. Kukas Ruotsin valtiosta sellaista uskaltaa väittää :)?