On tämäkin

Pitäis mennä harjoittelemaan vähän kauemmaksi kotoa, kurssilla ollaan juu mutta tässä kouluttajalla on jotain yhteistyötä tai jotain. Mutta puolisoni ei aio maksaa siitä että menen harjoittelemaan työntekoa ja on ihan oikeassa. Saisin työmarkkinatukea ilmeisesti korotettua ylläpitokorvausta, tmt vielä tippuu pian vanhimman täytettyä 18. Siitä jostain kuudestasadasta pitää maksaa asunto, kotimatkat ja vielä matkat työpaikalle, joka ei satu kaikenlisäksi olemaan kovin lähellä asutuskeskusta.

Pakko yrittää kynsin hampain löytää itse harjoittelupaikka lähempää - vähän on aikaa vielä. Ihan järjetöntä. Älkääkä aloittako että moni muukin, tasan tarkkaan en usko, että yhtään kukaan käy töissä kovin pitkään siten, että puoliso siitä maksaisi ainakaan kovin pitkään. Me emme kuulu minkään tukijärjestelmän piiriin, luonnollisestikaan. En ota enää lainaa, ja opiskelijoidenkaan näsäviisastelua en tarvitse; minä olen jo kahden tutkinnon opintovelat maksanut, enää en ota - eikä tähän saisikaan. Asumistukea ei tietenkään tule. Pitäisikö hankkia vene minkä alla asuu tai jättää kotona käymättä tuon harjoittelun aikana? Kaipa nuo mies ja penskat pari kuukautta pärjää.

Miten muuten te, jotka saatte vain työmarkkinatukea ja käytte töissä harjoittelunimikkeellä, voitte pärjätä? Varmaan osa saa asuntotukea tms. mutta ne jotka eivät kuulu tukijärjestelmään? Koulu minulla on muutaman kilometrin päässä ja sinne pääsee pyörällä, mutta tuon harjoittelun takia pitäisi hankkia kakkosasunto toisesta kunnasta. Olen kuullut kyllä, että jotkut käyvät kaeumpanakin harjoittelemassa, miten se taloudellisesti onnistuu vai teettekö oikeasti tappiolla? Puoliskolla on oma työnsä eikä hän voi lähteä syrjäkylille mukaan.
293548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Siis en usko, että työssä kauempana käy kukaan vakinaisesti kovin pienellä palkalla, suuripalkkaisia tai kulukorvauksia saavia kyllä, mutta harjoitteluun tosiaan olen kuullut kurssilaisten lähteneen. Siis toivottavasti tämä selvensi vähän ettei tullut ristiriitaista käsitystä.

Äänestä

Hanki se harjoittelupaikka vaikka lähikaupastasi. Paikalla ei ole väliä eikä mitä siellä teet, kunhan on joku jossakin. Työkkäri vaatii ainoastaan sen harjoittelupaikan, ei tarvitse liittyä opiskeluun. Itse olen ollut harjoittelemassa täysin toisissa paikoissa mihin olen opiskellut kun en vastaavaa ole saanut mihin opiskellut.

Äänestä
  • ongelmana voi vain olla että harjoittelupaikka joutuu maksamaan kouluttajalle noin 1000 eur ALV /kk että saa harjittelijan. Minä olin juuri tällaisella kurssilla ja harjoituspaikkaa hakiessa juuri tuo maksu oli usein ongelmana. Elilähikauppa ei ehkä ota (vaikka onhan se halpaa työvoimaa kuitenkin)

    Äänestä

  • ihan itse kirjoitti:

    ongelmana voi vain olla että harjoittelupaikka joutuu maksamaan kouluttajalle noin 1000 eur ALV /kk että saa harjittelijan. Minä olin juuri tällaisella kurssilla ja harjoituspaikkaa hakiessa juuri tuo maksu oli usein ongelmana. Elilähikauppa ei ehkä ota (vaikka onhan se halpaa työvoimaa kuitenkin)

    Työharjoittelussa ei kukaan maksa työnantajalle jossei kyseessä ole vaativampi koulutus esim palkanlaskenta, kurssi on kalliimpi ja pidempi ja työnantaja ei saa työharjoittelijaa täysin ilmaiseksi. Nuo ovat vaan harvinaisuuksia eli jätetään ne pois normaali työkkärin työharjoitteluista.

    Äänestä

  • ihan itse kirjoitti:

    ongelmana voi vain olla että harjoittelupaikka joutuu maksamaan kouluttajalle noin 1000 eur ALV /kk että saa harjittelijan. Minä olin juuri tällaisella kurssilla ja harjoituspaikkaa hakiessa juuri tuo maksu oli usein ongelmana. Elilähikauppa ei ehkä ota (vaikka onhan se halpaa työvoimaa kuitenkin)

    Kuppaako kouluttaja työttömän kustannuksella työantajiakin sen lisäksi, että saa työvoimahallinnolta määrärahat? Huh, tuossa olisi tutkijalle sarkaa kynnettävänä, että kuka kuppaa ketäkin ja mitkä raha liikkuvat. Työtön tietysti jää osattomaksi kaikesta.

    Työkkärihän tarjoaa harjoittelijoita ilmaiseksi työantajalle ja tietääkseni vielä maksaa tuen erikseen työantajalle.

    Äänestä

  • Kouluttaja. kirjoitti:

    Itsekin tiedän palkkahallinnon kurssin viime vuodelta joka kesti 8 kk ja työnantaja joutui maksamaan päälle 600 euroa työharjoittelijasta kouluttajalle. Kyseessä siis kalliimpi koulutus jo alunperin. Tavallisissa työkkärin kursseissa työnantajalle mitään makseta eikä työnantaja maksa harjoittelijasta mitään.

    Äänestä

  • kenellekään kirjoitti:

    On työttömälle iso raha.

    5,90 e päivässä taikka 127 € kuukaudessa ei vielä laske päivärahoja.

    Tästä ei yleensä kerrota työkkärissä taikka kursseilla, en käsitä miksi ei??????

    Äänestä

  • 5,90 € päivässä kirjoitti:

    Työnantaja voi tarjota päivittäin ilmaisen ruuan, kuten minä sain viime vuonna työharjoittelussa. En edes kysynyt, mutta sitä ehdotettiin heti työpaikalla. Olihan se jonkinsortin korvaus ilmaisesta 8 tunnin työpäivästä.

    Äänestä

  • Kouluttaja. kirjoitti:

    Kuppaako kouluttaja työttömän kustannuksella työantajiakin sen lisäksi, että saa työvoimahallinnolta määrärahat? Huh, tuossa olisi tutkijalle sarkaa kynnettävänä, että kuka kuppaa ketäkin ja mitkä raha liikkuvat. Työtön tietysti jää osattomaksi kaikesta.

    Työkkärihän tarjoaa harjoittelijoita ilmaiseksi työantajalle ja tietääkseni vielä maksaa tuen erikseen työantajalle.

    kurssilaiselle ei makseta kuin se tavallinen 8 € ylläpitokorvaus!

    Törmäsin tällaiseen ällistyttävään koulutusfirmaan keväällä. Työkkärin puolesta minua kehoitettiin tuonne hakemaan. Opiskelijoita otettiin jatkuvalla haulla. Itse olisi pitänyt harjoittelupaikka hakea kuudeksi kuukaudeksi.

    Melkoista törkeää ryöstöä!

    Toivottavasti yksikään työnantaja ei mene tähän halpaan, vaan palkkaa tuolla 1 220 eurolla kuukaudessa oikean työntekijän puolipäiväisenä taikaa sitten lyhemmäksi aikaa!

    Äänestä

  • 1000 € + alv kirjoitti:

    Tässä yksi kurssi missä työharjoittelu maksaa jonkun satasen työnantajalle.

    http://www.nortrain.fi/liite/taloushallintotiedote.pdf

    Äänestä

  • maksullinen työnantajalle kirjoitti:

    Tässä yksi kurssi missä työharjoittelu maksaa jonkun satasen työnantajalle.

    http://www.nortrain.fi/liite/taloushallintotiedote.pdf

    Milloinkahan tuo systeemi oikein räjähtää??? Työtöntä käytetään yhä härskimmin hyväksi. Kaikki hyötyvät työttömästä, mutta työtön saa vain antaa ilmaisen työpanoksensa.

    Tuo ei varmaankaan koske oikeiden ammattioppilaitosten harjoittelua. Sukulaistyttöni sai ensimmäisestä harjoittelupaikasta peräti palkkaa, pientä, mutta palkkaa kuitenkin. Toisesta paikasta ei herunut palkkaa, mutta paikkakin oli sellainen, että tyttö jätti koulun suostumuksella harjoittelun firmassa kesken ja siirtyi isänsä firmaan suorittamaan harjoittelun loppuun. Ei siinä tainnut raha vaihtaa omistajaa.

    Äänestä

  • 1000 € + alv kirjoitti:

    kurssilaiselle ei makseta kuin se tavallinen 8 € ylläpitokorvaus!

    Törmäsin tällaiseen ällistyttävään koulutusfirmaan keväällä. Työkkärin puolesta minua kehoitettiin tuonne hakemaan. Opiskelijoita otettiin jatkuvalla haulla. Itse olisi pitänyt harjoittelupaikka hakea kuudeksi kuukaudeksi.

    Melkoista törkeää ryöstöä!

    Toivottavasti yksikään työnantaja ei mene tähän halpaan, vaan palkkaa tuolla 1 220 eurolla kuukaudessa oikean työntekijän puolipäiväisenä taikaa sitten lyhemmäksi aikaa!

    "Tuotteitamme ovat rekrytoivat koulutusohjelmat, tietotekniikan käyttäjäkoulutus, raportointisovellusten ja mittaristojen (Balanced Scorecard) käyttöönottoratkaisut sekä taloushallinnon ja liikkeenjohdon konsultointipalvelut pk-yrityksille."

    " Yritys ilmoittaa kiinnostuksensa palauttamalla ilmoittautumislomakkeen. Tämän jälkeen otamme Teihin yhteyttä ja tarjoamme tehtävänkuvaukseenne sopivia esihaastateltuja hakijoita. Ohjelman kesto on 155 pv, josta kurssilainen työskentelee yrityksessä 125 pv yrityksen määrittelemissä työtehtävissä. Kurssilainen saa 30 pv koulutusta, joka tukee häntä työtehtävissään sekä tulevalla urallaan.

    Ohjelman tavoite
    Tavoitteena on kehittää yrityksiä ja auttaa kurssilaisia uudelle työuralle. Koulutuksen avulla työntekijästä räätälöidään uusi avainhenkilö isäntäyrityksen käyttöön.

    Kustannukset
    Yrityksen osallistumismaksu on 7000 € alv. Tämän lisäksi yritys voi halutessaan maksaa kannustinrahaa kurssilaiselle enintään 127 €/kk."

    http://www.ecamconsulting.fi/index.html

    Äänestä

  • ei voi olla totta! kirjoitti:

    Eikö työkkärissä ole työkseen töissä ihmisiä ihmisiä työllistämässä? Mihin näitä rahaa kerääviä konsulttifirmoja tarvitaan?

    7000 e + alv (22 %) on 8540 euroa, se päivääpäälle (125) on yli 68 euroa. Miksi tuo raha maksetaan konsultille? Miksei sitä makseta työntekijälle? Todellakin kannustaisi työntekoon!

    Ok. jos tuosta menee työnantajan sivukulut, jotain vähän alle 30 %:ia, jäisi silti työntekijälle maksttavaksi vielä lähemmäs 50 euroa. Ylläpitokorvauksen kanssa plussana peruspäivärahan päälle tekisi jo ihan kohtuullisen - inhimillisen - kuukausipalkan tehdystä työstä. Miksi raha annetaan näille konsulteille, jotka eivät muuta osaa kuin rahastaa? Miksei tueta itse työntekijää?

    Äänestä

  • ei voi olla totta! kirjoitti:

    "Tuotteitamme ovat rekrytoivat koulutusohjelmat, tietotekniikan käyttäjäkoulutus, raportointisovellusten ja mittaristojen (Balanced Scorecard) käyttöönottoratkaisut sekä taloushallinnon ja liikkeenjohdon konsultointipalvelut pk-yrityksille."

    " Yritys ilmoittaa kiinnostuksensa palauttamalla ilmoittautumislomakkeen. Tämän jälkeen otamme Teihin yhteyttä ja tarjoamme tehtävänkuvaukseenne sopivia esihaastateltuja hakijoita. Ohjelman kesto on 155 pv, josta kurssilainen työskentelee yrityksessä 125 pv yrityksen määrittelemissä työtehtävissä. Kurssilainen saa 30 pv koulutusta, joka tukee häntä työtehtävissään sekä tulevalla urallaan.

    Ohjelman tavoite
    Tavoitteena on kehittää yrityksiä ja auttaa kurssilaisia uudelle työuralle. Koulutuksen avulla työntekijästä räätälöidään uusi avainhenkilö isäntäyrityksen käyttöön.

    Kustannukset
    Yrityksen osallistumismaksu on 7000 € alv. Tämän lisäksi yritys voi halutessaan maksaa kannustinrahaa kurssilaiselle enintään 127 €/kk."

    http://www.ecamconsulting.fi/index.html

    Tuo ei ole työvoimapoliittinen eli ei edes työttömille tarkoitettu. Työvoimapoliittisissa koulutuksissa on aina mukana työvoimatoimisto, tuossa ei ole ja tuonne voi hakea kuka hyvänsä opiskelemaan. Jospas nyt pysyttäisi niissä työkkärin kursseissa.

    Äänestä

  • ei työvoimapoliittinen kirjoitti:

    TE-keskuksen kanssa yhteistoiminnassa.

    Eipä yritetä siistiä totuutta. Työttömyys on suurta bisnestä! Työttömät ovat edellytys bisneksen toiminnalle!

    Äänestä

  • haastattelut työkkärin tilo... kirjoitti:

    TE-keskuksen kanssa yhteistoiminnassa.

    Eipä yritetä siistiä totuutta. Työttömyys on suurta bisnestä! Työttömät ovat edellytys bisneksen toiminnalle!

    "ECAM Consulting Oy toteuttaa ohjelman Uudenmaan TE-Keskuksen toimeksiannosta."

    http://www.ecamconsulting.fi/fecSAMIB1y.htm

    "Tavoitteena on kehittää yrityksiä ja auttaa kurssilaisia uudelle työuralle. ECAM Consulting Oy toteuttaa ohjelman Pirkanmaan TE-keskuksen toimeksiannosta."

    http://www.ecamconsulting.fi/tampereToAsy.htm

    "Tavoitteena on kehittää yrityksiä ja auttaa kurssilaisia uudelle työuralle. ECAM Consulting Oy toteuttaa ohjelman Varsinais-Suomen TE-keskuksen toimeksiannosta."

    http://www.ecamconsulting.fi/turkuToAsy.htm

    Eipäs sotketa tosiasioita.

    Työttöät pyörittävät Suomessa todella suurta bisnestä, itse hyötymättä siitä mitenkään!

    Äänestä

  • ei työvoimapoliittinen kirjoitti:

    Tuo ei ole työvoimapoliittinen eli ei edes työttömille tarkoitettu. Työvoimapoliittisissa koulutuksissa on aina mukana työvoimatoimisto, tuossa ei ole ja tuonne voi hakea kuka hyvänsä opiskelemaan. Jospas nyt pysyttäisi niissä työkkärin kursseissa.

    Puurot ja vellit sekaisin?

    jos ei ole pakko?

    Sanoo ittensä irti töistä ja lähtee tähän kolutukseen? Millä rahalla?

    Kouluttaja ei tässä juurikaan tarjoa mitään, kaikki on työpaikan vastuulla. Ja jopa 'työharjoittelupaikan' haku on ulkoistettu itse kurssille osallistujalle.

    Hyvää bisnestä.

    Kopioitava bisnesidea?

    Oikso TE-keskuksissa markkinarakoa uusille yrittäjille?

    TE-keskus
    Työvoimatoimisto

    Eli kyllä kyseessä on ihan virallinen työttömän riisto!

    Firmoissa mitkä tähän lähtevät mukaan ei varmasti osata ajatella eikä laskea - niillä ei voi mennä kovin hyvin! Ei ihme, että ei ole varaa palkata ihmistä oikeisiin töihin, vaikka orjatyöhön kelpaakin, eikä mitään halvalla!

    Äänestä

  • logot: kirjoitti:

    ovat juuri noita rekry kursseja, eli firmaan on tarkoitus kouluttaa uutta avainhenkilöä. Itse kävin juuri sellaisen kurssin, 7 kk työharjoittelua, kustannus työnantajalle oli kai 1000 eur kk ALV. Koulutus ei ollut mitään erikoista, harjoittelupaikalla sai olla rauhassa, kurssista ei kauheasti siihen hommaan puututtu.
    Ongelmana on tietysti mistä löytää näitä harjoittelupaikkoja. Meidän kurssilta ei tainnut monikaan jäänyt avainhenkilöiksi, mutta moni työnantaja hyötyi halvasta työntekijästä.
    Toivottavasti vain kurssin järjestäminen on näin halvempi vltiolle, kun työnantaja osallistuu kustannuksiin, ettei menä kouluttajan taskuun extra-ansiona.

    Äänestä

  • 5,90 € päivässä kirjoitti:

    On työttömälle iso raha.

    5,90 e päivässä taikka 127 € kuukaudessa ei vielä laske päivärahoja.

    Tästä ei yleensä kerrota työkkärissä taikka kursseilla, en käsitä miksi ei??????

    Tuo koskee vain niitä, jotka saavat ansiosidonnaista, työmarkkinatukea vähentää joka sentti.

    Mutta näyttää siltä, että lähempänäkin voisi paikka olla.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Tuo koskee vain niitä, jotka saavat ansiosidonnaista, työmarkkinatukea vähentää joka sentti.

    Mutta näyttää siltä, että lähempänäkin voisi paikka olla.

    Työvoimakoulutuksessa saa työharjoittelussa maksaa sen 127 euroa kuussa harjoittelusta työmarkkinatuki kelpoiselle. Itse sain viime vuonna näin ja olen ollut työmarkkinatuella jo pari vuotta.

    Äänestä

  • Nyt annat kirjoitti:

    Pitkäaikaistyöttömälle.

    Myös ansiosidonnaista saavalle!

    Ei luulis olevan hirvee tuska työnantajan maksaa!

    Varmaan kannustai ilmaista harjoittelijaa vähän paiskimaan työtäkin ahkerammin!

    Äänestä

  • 127 e järkyttävä raha kirjoitti:

    Pitkäaikaistyöttömälle.

    Myös ansiosidonnaista saavalle!

    Ei luulis olevan hirvee tuska työnantajan maksaa!

    Varmaan kannustai ilmaista harjoittelijaa vähän paiskimaan työtäkin ahkerammin!

    Äärimmäisen harva työnantaja vaan maksaa edes tuota reilua 100 euroa ikävä kyllä. Itse olen ottanut lounasedun sen tilalle. Maittava lounas töissä niin ei kotonakaan tarvitse tehdä enää lämmintä ruokaa illalla. Yhdellä kurssilla annettiin sinne haastatteluun jo työharjoittelupaikasta lappunen jossa oli maininta tuosta vapaaehtoisesta, mutta toivottavasta pienestä korvauksesta joko lounaan muodossa tai tuo reilun 100 euron korvauksena. Tyrkyttää sitä ei saanut työnantajille, koska sehän olisi voinut olla se este saada edes sitä harjoittelupaikkaa. Ikävää, että tänä päivänä liian moni työnantaja käyttää pääsääntösesti tai ainakin aina kun vaan mahdollista saada noita ilmaisia harjoittelijoita. Lisääntynyt ikävästi tuo ns hyväksikäyttö viimeisten parin vuoden aikana.

    Äänestä

  • Nyt annat kirjoitti:

    Työvoimakoulutuksessa saa työharjoittelussa maksaa sen 127 euroa kuussa harjoittelusta työmarkkinatuki kelpoiselle. Itse sain viime vuonna näin ja olen ollut työmarkkinatuella jo pari vuotta.

    Kiitos korjauksesta, tietoni sain koulutuksen alkaessa työvoimaneuvojalta. Eli systeemi on joko muuttunut viime vuodesta tai sitten neuvoja ei tiennyt. Pitääpä ottaa tästä selvää, jos saa tuon ja korotetun ylläpitokorvauksen, niin niillähän jo voisi jonkun mummon yläkerran saada, tuo paikka kun ei kasvukeskuksessa ole. Ruokaahan menee kotonakin yhtä lailla ja en yleensä syö työpaikkalounasta muutenkaan, koska olen taitava ruuanlaittaja itse. Eväät riittää. Tuossa työpaikassa ei olekaan muuta vikaa kuin kaukainen sijainti, muuten harjoittelu vaikuttaisi lupaavalta.

    Äänestä

  • tänä päivänä kirjoitti:

    ovat juuri noita rekry kursseja, eli firmaan on tarkoitus kouluttaa uutta avainhenkilöä. Itse kävin juuri sellaisen kurssin, 7 kk työharjoittelua, kustannus työnantajalle oli kai 1000 eur kk ALV. Koulutus ei ollut mitään erikoista, harjoittelupaikalla sai olla rauhassa, kurssista ei kauheasti siihen hommaan puututtu.
    Ongelmana on tietysti mistä löytää näitä harjoittelupaikkoja. Meidän kurssilta ei tainnut monikaan jäänyt avainhenkilöiksi, mutta moni työnantaja hyötyi halvasta työntekijästä.
    Toivottavasti vain kurssin järjestäminen on näin halvempi vltiolle, kun työnantaja osallistuu kustannuksiin, ettei menä kouluttajan taskuun extra-ansiona.

    Tiiviisti kävivät työkkärin/harjoitteulun järjestäneen firman puolesta tivaamassa: mitä uutta olet oppinut? En mitään, ei minulle mitään ole opetettu, eikä annettu aikaa opiskella harjoittelussa. Töitä olen paiskinut niinkuin muutkin, sillä erotuksella, että minulle ei hommasta makseta ja jokaista tekemistäni ja liikettäni arvioidaan ja kritisoidaan.

    Kyllä ovat laiskoja vetelyksiä työttömät, eivät millään paina samaan tahtiin duunia kuin muut, jotka vieressä saavat samassa hommasta käteen likemmäs 2 000 e, kun itse kärvistelet noin 800 e tuilla.

    Äänestä

  • Iso pah! kirjoitti:

    Oho sähän isoa tukea saat. Ite sain 390 160 ylläpitokorvaus kuussa eli 550 euroa yhteensä työharjottelussa eli olin 8 tuntia päivässä töissä.

    Äänestä

  • tähän mukaan kirjoitti:

    jos ei ole pakko?

    Sanoo ittensä irti töistä ja lähtee tähän kolutukseen? Millä rahalla?

    Kouluttaja ei tässä juurikaan tarjoa mitään, kaikki on työpaikan vastuulla. Ja jopa 'työharjoittelupaikan' haku on ulkoistettu itse kurssille osallistujalle.

    Hyvää bisnestä.

    Kopioitava bisnesidea?

    Oikso TE-keskuksissa markkinarakoa uusille yrittäjille?

    ...uusi orjatyökoulutus suunniiteiila. Tamperelainen koulutettu saa kohtapuolin kärsiä, jos on julkeasti jäänyt saamatta töitä:

    http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2010-020866/

    ...ja vastauksena edelliseen kysymykseen: Bisnesideaan ei muut jaolle pääse. Sen takaa arviointikriteereinä oleva "Asiakastyytyväisyys", jota ei uudelle tejkijällä voi olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

harjoitteluun muualle.. kirjoitti:

Pitäis mennä harjoittelemaan vähän kauemmaksi kotoa, kurssilla ollaan juu mutta tässä kouluttajalla on jotain yhteistyötä tai jotain. Mutta puolisoni ei aio maksaa siitä että menen harjoittelemaan työntekoa ja on ihan oikeassa. Saisin työmarkkinatukea ilmeisesti korotettua ylläpitokorvausta, tmt vielä tippuu pian vanhimman täytettyä 18. Siitä jostain kuudestasadasta pitää maksaa asunto, kotimatkat ja vielä matkat työpaikalle, joka ei satu kaikenlisäksi olemaan kovin lähellä asutuskeskusta.

Pakko yrittää kynsin hampain löytää itse harjoittelupaikka lähempää - vähän on aikaa vielä. Ihan järjetöntä. Älkääkä aloittako että moni muukin, tasan tarkkaan en usko, että yhtään kukaan käy töissä kovin pitkään siten, että puoliso siitä maksaisi ainakaan kovin pitkään. Me emme kuulu minkään tukijärjestelmän piiriin, luonnollisestikaan. En ota enää lainaa, ja opiskelijoidenkaan näsäviisastelua en tarvitse; minä olen jo kahden tutkinnon opintovelat maksanut, enää en ota - eikä tähän saisikaan. Asumistukea ei tietenkään tule. Pitäisikö hankkia vene minkä alla asuu tai jättää kotona käymättä tuon harjoittelun aikana? Kaipa nuo mies ja penskat pari kuukautta pärjää.

Miten muuten te, jotka saatte vain työmarkkinatukea ja käytte töissä harjoittelunimikkeellä, voitte pärjätä? Varmaan osa saa asuntotukea tms. mutta ne jotka eivät kuulu tukijärjestelmään? Koulu minulla on muutaman kilometrin päässä ja sinne pääsee pyörällä, mutta tuon harjoittelun takia pitäisi hankkia kakkosasunto toisesta kunnasta. Olen kuullut kyllä, että jotkut käyvät kaeumpanakin harjoittelemassa, miten se taloudellisesti onnistuu vai teettekö oikeasti tappiolla? Puoliskolla on oma työnsä eikä hän voi lähteä syrjäkylille mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu