Kerron teille

Ikävän muiston Egyptin matkaltani. Olin käymässä yli puoli vuotta sitten ''Sharm el sheijkissä''. Olen kamala mattofriikki ja kävin läpi joka ikisen mattokaupan jonka löysin. Ja eräänä päivänä kun kävin Old marketissa löysin ihanan maton mattokauppiaalta nimeltään Mahmod. Juttelimme pitkään, ja hän kertoi maton olevan käsin tehty, ja sain maton 5 tyynynpäällisen kanssa 1500 punnalla (normaali hinta 2000). Allekirjoitin sopimuksen, ja tämä Mahmod sanoi toimittavansa maton muiden ostettujen mattojen kanssa suomeen, ruotsiin, englantiin jne. Maksoin etukäteen, ja odottelen vieläkin mattoa. Mutta ymmärsin että minua on huijattu. Olen nainen, ja niin kuin sanottu on, arabit eivät kunnioita naisia pätkän vertaa. Eli naiset, älkää liikkuko egyptissä yksin!
122280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomessa varmaan maksaisit etukäteen jollekin tuntemattomalle kauppiaalle jossain torilla, ja luottaisit hänen sanaansa että ensi viikolla on paketti postissa. Vertaan torikauppaan sen vuoksi, että Suomessa voisit muuten mennä takaisin myyjäliikkeeseen ja vaatia ostostasi, jos et ole sitä saanut.
Missään, koskaan, ikinä, miehenä tai naisena (olen nainen) en luota siihen että jotakin tapahtuu joskus. Matot paketissa kainaloon, ei sitä muuten itselleen saa. Egyptistä en ole mattoja ostanut mutta Turkista olen. Tuossa ovat olo- ja makuuhuoneessa, olleet jo 17 vuotta.

Äänestä
  • Kunnon muslimille on kunnia-asia pettää
    vääräuskoista koiraa ja varsinkin narttua.

    Kannattaa muuten olla varuillaan siellä
    kun monesti varmistavat mitä uskonta olet.
    Tiedät heti että aikovat huijata.
    Kysyvät siksi että on suuri häpeä pettää
    uskonveljeä-

    Äänestä

jo epäilyttävän halpa. Enpä usko että tuohon hintaan saa käsinkudottua mattoa saati sitten tyynynpäällisiä kaupan päälle.

Äänestä

sinisilmäiseltä, anteeksi vaan!

Eikä tässä ole kysymys kunnioittaako arabi naista vai ei, vaan ihan omasta typeryydestäsi. Mikä pistää fiksun suomalaisen käyttäytymään idioottimaisesti ulkomailla?

Itse olen todellinen AITOmattofriikki ja olen ostellut niitä pitkin maailmaa eri maista. En koskaan jätä mattojani kauppiaiden lähetettäväksi. Joskus kannan ne matkatavaroissani, joskus lähetän kuriirilla. Nyt kun matot ovat osa liiketoimintaamme, niin edelleenkin järjestämme itse mattojen Suomeen kuljetuksen. Valvomme itse niiden pakkaamisen ja toimitamme ne aina itse kuljetusliikkeelle - eipä tule yllätyksiä kotimaassa, kun puramme lähetyksen.

Tuossa yksi kirjoittaja epäili maton aitoutta hinnan perusteella. Ilmeisesti matto ei ole kovinkaan iso, mutta kyllä tuolla hinnalla käsinsolmittu matto irtoaa. Egyptiläiset matot eivät laadultaan edusta maailman parhaimmistoa, joten hinta on realistinen. Sitä paitsi hintaanhan vaikuttaa monenlaiset tekijät - eikä koko ole niistä edes merkittävin.

Äänestä
  • Miten turistina maton tuominen onnistuu. Tyhmä kysymys tietysti, mutta en ole koskaan raahannut ulkomailta mitään isompaa. Mitä maksuja (tulli- tms.) sellaisesta tulee?

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Miten turistina maton tuominen onnistuu. Tyhmä kysymys tietysti, mutta en ole koskaan raahannut ulkomailta mitään isompaa. Mitä maksuja (tulli- tms.) sellaisesta tulee?

    Joskus voi olla aika kohtuutonta ajatella pistää kaikkia ostoksia vain kainoloon ja menoks,joku voi ostaa vaikka kalusteita , puuveistoksia, 1000kg puuelefantin yms.mitkä voi myyjä hoitaa helposti k0otimaahan kuten Thaimaassa. Onko Egyptissä IHMISET siis epäluotettavimpia kuin, eism Suomessa ,Thaimaassa, jos näin on arvostus lasakee taas kerran näitä maita kohtaan, vaikkakin matka on jo varattune !!?? kommentteja kehiin !

    kun vielä ostin maton atia pari omaan käyttöön, toin ne itse matkatavaroissani tehtyäni ensin tilaa lähettämällä muita vähempiarvoisia tavaroita (= vaatteita = likapyykit) kotiin kuriirilla. Nykyään jos tarvin pienen määrän mattoja, tilaan ne suoraan luotettavalta tavarantoimittajaltamme, joka pistää ne DHL:llä suoraan ovelle. Isommat mattoläjät käymme itse valitsemassa paikanpäällä, hoidamme niiden kuljetukset ja vakuutukset ja sitten aikanamme noudamme ne tullipostista, maksamme alv:t ja matot luovutetaan meille. Tullipostin kautta tulevia mattoja varten on oltava kauppalasku, josta näkyy alv:n kannon peruste.

    Tullia varten kannattaa aina olla mukana kuitit ostoksista, sillä mahdolliset maksut määräytyvät niiden perusteella.

    Mistä päin olet ajatellut mattoa katsastaa?

    Äänestä

  • Jones 2 kirjoitti:

    mutta enpä kyllä pitäisi Egytin turistikohteiden kauppiaita ihan kaikkein rehellisimpinä kavereina.

    Olen matkustanut Egyptissä omatoimimatkalaisena, mutta poikennut myöskin katsomassa minkälaista on meno Hurghadassa, ja totesin jälleen kerran, että ei vaan yksinkertaisesti ole nämä turistirysät meikäläistä varten.

    Kaupankäynti on hyvin agressiivista, täytyy olla todella pitkä pinna tinkimisen suhteen, jos haluaa saada hinta/laatusuhteen edes lähestulkoon kohdalleen. Egyptissä yleensä noin kymmenes osa myyjän pyytämästä hinnasta on lähellä tuotteen todellista hintaa. Egypti kuuluu niihin maihin, jossa ei todellakaan kannata luottaa siihen, että kun maksaa tavarat ja niidén kuljetuksen, saa ostoksensa näppärästi kotiintoimitettuna. Ainut luotettava tapa on käyttää kansainvälisesti tunnettua kuriiripalvelua.

    Äänestä

  • aikaan kirjoitti:

    kun vielä ostin maton atia pari omaan käyttöön, toin ne itse matkatavaroissani tehtyäni ensin tilaa lähettämällä muita vähempiarvoisia tavaroita (= vaatteita = likapyykit) kotiin kuriirilla. Nykyään jos tarvin pienen määrän mattoja, tilaan ne suoraan luotettavalta tavarantoimittajaltamme, joka pistää ne DHL:llä suoraan ovelle. Isommat mattoläjät käymme itse valitsemassa paikanpäällä, hoidamme niiden kuljetukset ja vakuutukset ja sitten aikanamme noudamme ne tullipostista, maksamme alv:t ja matot luovutetaan meille. Tullipostin kautta tulevia mattoja varten on oltava kauppalasku, josta näkyy alv:n kannon peruste.

    Tullia varten kannattaa aina olla mukana kuitit ostoksista, sillä mahdolliset maksut määräytyvät niiden perusteella.

    Mistä päin olet ajatellut mattoa katsastaa?

    ja ajattelin, että jos vielä sinne tulee mentyä, saattaisi matto olla mukava matkamuisto. Olen asioinut Luxorissa pikku liikkeessä, ja tämä nuorehko liikkeenpitäjä halusi kovasti pitää yhteyttä ja on kuulemma lähettänyt meille postiakin, mutta kirje ei ole tullut perille (ollut nyt matkalla muutaman vuoden) joten sikäläiseen postinkulkuun en ihan luota. Luxorissa meillä on ollut tapana käydä tervehtimässä tätä liikkeenpitäjää ja hän kertoi jo ensimmäisellä kerralla, että hänen vanhemmillaan olisi mattokutomo. En tosin ole yhtäkään mattoa nähnyt, hänellä ei niitä liikkeessään ole. Jos mukavannäköinen matto tulee vastaan ja hinnasta pääsee sopimukseen ei olisi varmaan hullumpi ostos. Minulla (eikä muillakaan perheejäsenillä) ole tapana raahata kaikenlaista kamaa ulkomailta, Egyptistä olen ostanut vain muutaman huivin, jonkin korun ja karkadeteetä.

    mattoa ostaessasi! Kuten sanoin, Egypti ei kuuluu mattomaiden kermaan. Jos kuitenkin haluat ostaa maton sieltä, ja haluat todella AIDON, käsinkudotun maton, niin pyydä päästä katsomaan mattojen kudontaa. Tämä siksi, että jos et tunne mattoja, ja osaa katsoa maton reunasta, onko matto tehdasvalmisteinen (näitä on yllättävän paljon liikkeellä, ja myyjät esittelevät niitä käsinkudottuina tietämättömille turisteille) vai käsinkudottu. Ainakin pääset näkemään, onko kutomo todella olemassa, vai ovatko matot tuontitavaraa suoraan jostain tehtaalta.

    Jos kutomo löytyy, niin halvimmalla saat mattosi, jos pystyt tekemään ostopäätöksesi paikan päällä. Me ostamme mattomme suoraan valmistajilta yleensäkin "puolivalmiina" eli leikkamattomina ja pesemättöminä - silloin hinta on kaikista edullisin. Matot viimeistellään parissa päivässä lähetyskuntoon. Puolivalmiin maton kuvionnin näkee maton nurjalta puolelta. Ja muutenkin mattoa pitäisi aina tarkastella nurjalta puolelta. Sieltä näet nukan tiheyden, eli mitä useampi solmu neliösentillä, sen parempi matto. Myöskin villan laatu vaikuttaa hintaan - vältä karkeita villoja! Niistä solmittujen mattojen käyttökestävyys ei ole läheskään samaa luokkaa kuin hyvälaatuisesta villasta solmittujen. Kunnollinen matto säilyy kauniina sukupolvelta toiselle.

    Jos haet todella kauniskiiltoista mattoa, niin valitse silkkimatto. Muista varmistaa, että kyseessä on todellakin silkistä valmistettu matto. Eikä kannata luottaa myyjän sanaan. Paras keino varmistua asiasta on tehdä polttotesti. Valitse itse (älä anna myyjän valita!)nukkalanka testattavaksi. Silkkimatosta saat varautua maksamaan enemmän kuin villamatosta.

    Äänestä

  • tarkkana kirjoitti:

    voi kiitos avustasi! matofriikkinä pitäisi tietää tuo heheh

    Äänestä

Sanoisin, että on erinomaista että joku vetää kaltaisiltasi hyväuskoisilta hölmöiltä rahat pois ennenkuin ehdit syytää ne johonkin kerrassaan typerään.

Jos noin helposti luopuu rahoistaan ei ansaitse niitä ensinkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mATTOFRIIKKI kirjoitti:

Ikävän muiston Egyptin matkaltani. Olin käymässä yli puoli vuotta sitten ''Sharm el sheijkissä''. Olen kamala mattofriikki ja kävin läpi joka ikisen mattokaupan jonka löysin. Ja eräänä päivänä kun kävin Old marketissa löysin ihanan maton mattokauppiaalta nimeltään Mahmod. Juttelimme pitkään, ja hän kertoi maton olevan käsin tehty, ja sain maton 5 tyynynpäällisen kanssa 1500 punnalla (normaali hinta 2000). Allekirjoitin sopimuksen, ja tämä Mahmod sanoi toimittavansa maton muiden ostettujen mattojen kanssa suomeen, ruotsiin, englantiin jne. Maksoin etukäteen, ja odottelen vieläkin mattoa. Mutta ymmärsin että minua on huijattu. Olen nainen, ja niin kuin sanottu on, arabit eivät kunnioita naisia pätkän vertaa. Eli naiset, älkää liikkuko egyptissä yksin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu