ikä ja hoidot

moi! sellaista olen miettinyt, että onko muita yli 35-vuotiaita, jotka on lähdössä vielä ivf-hoitoihin? mulle tulee syksyllä jo 37 mittariin. millä mielellä olette hoidoissa, ja kuinka lääkärit ovat suhtautuneet jo hedelmällisen iän lopussa oleviin vauvahaaveisiin? jotenkin surullista, mutta meillä ei ole ns. vikaa löytynyt ja on luomusti koetettu pitkään saada lasta.
5622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja varmasti enemmän kuin vastauksia.

Itse olin 35 kun lähdimme hoitoihin. Vuodet kuluivat ja lasta vaan ei kuulunut.
Nyt täytän kohta tuon 40 ja alkuvuodesta syntyi kauan toivottu poikamme.
Pakkasessa olisi alkioita yhteen siirtoon...
ehkä syksyllä käymme ne hakemassa ;)

Julkisella puolella saimme todella ala-arvoista kohtelua ikäni takia. Yksityisellä oli aivan eri meininki, ei siellä tuijoteta ikään ja hoidotkin tapahtuivat nopeaan tahtiin.
Jos olisimme jääneet julkiselle, ei meillä olisi tuota pientä nyyttiä!

Tsemppiä matkaan, ei näissä asioissa ole mitään selkeää ikärajaa. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.

Äänestä

Hei, minäkin pian 37 ja lasta yritetty kaksi vuotta. Hoidoissa oltu vajaa vuosi. Seuraavaksi myös ivf-hoito edessä. Lääkäri (käydään yksityisellä) on suhtautunut ihan asiallisesti. Itse olen kyllä surullisella mielellä ja pessimismi kukoistaa. En edes usko hoitojen auttavan, mutta yritettävä kai on, ettei jää vielä vanhempana harmittamaan, että ei edes yrittänyt "kunnolla".

Äänestä
  • Eli minä 37 ja kaksi ivf. tehty tänä vuonna.Molemmat negoja ei siis onnistunut.
    me myös yritettiin muutama vuosi luomusti, mutta ei tulosta.
    Olen lopettanut ehkäisyn jo 15 vuotta sitten ja ollut myös pitkä suhde aikasemmin ja ei koskaan ole tärpännyt.
    Ihmetellä täytyy kun mitään vikaa ei löydetä, paitsi
    toinen munatorvi tukossa. Ja sitähän ei edes tarvita näissä hoidoissa joten olisi erittäin mukava tietää missä mättää....
    Nyt nautin kesäloman ja sitten kokeillaan kolmas ivf elokuussa eli en missään tapauksessa vielä luovuta. Kaikille onnea ja on meitä yli 35 vuotiaita muitakin. Me muuten ollaan avalla ja sielä ei mitään merkitystä iällä.

    Äänestä

  • Iita37 kirjoitti:

    Eli minä 37 ja kaksi ivf. tehty tänä vuonna.Molemmat negoja ei siis onnistunut.
    me myös yritettiin muutama vuosi luomusti, mutta ei tulosta.
    Olen lopettanut ehkäisyn jo 15 vuotta sitten ja ollut myös pitkä suhde aikasemmin ja ei koskaan ole tärpännyt.
    Ihmetellä täytyy kun mitään vikaa ei löydetä, paitsi
    toinen munatorvi tukossa. Ja sitähän ei edes tarvita näissä hoidoissa joten olisi erittäin mukava tietää missä mättää....
    Nyt nautin kesäloman ja sitten kokeillaan kolmas ivf elokuussa eli en missään tapauksessa vielä luovuta. Kaikille onnea ja on meitä yli 35 vuotiaita muitakin. Me muuten ollaan avalla ja sielä ei mitään merkitystä iällä.

    lohduttavaa kuulla, että muitakin on. itse olen kanssa ajatellut, että pitää vielä yrittää kun on edes teoriassa mahdollisuudet. samaan aikaan vaan biologinen kello tosiaan tikittää ja tulee luetuksi lääkärien pessimistisiä mietteitä ikätekijöistä, mikä on toisaalta on ihan totta. kesälläkin pitäisi rentoutua, mutta toisaalta kallisarvoista aikaa kuluu koko ajan..no, ehkä tässä sitten vielä olisi jonkinlaiset mahdollisuudet jäljellä. tsemppiä vain kaikille!

    Äänestä

Väestöliitossa ainakin suhtaudutaan hyvin vanhempiinkin yrittäjiin, vaikka siellä toki todettin, että hedelmöitymismahdollisuudet laskevat 40 ikävuoden jälkeen rajusti.

Minulle on tehty kaksi inseminaatiota ja yksi IVF, joista ei ole vielä tärpännyt, IVFstä tuli kohdun ulkopuolinen raskaus, josta selvittiin onneksi seurannalla.

Pakkasessa on vielä reilusti alkioita, syksyllä koetetaan niiden avulla.

Itselläni ikäkään ei ole selittävä tekijä. Ovuloin ormaalisi, kierto on 28-29 päivää, munasoluja tuli punktiossa hyvä määrä ja ikäselleni erittäin hyvälaatuisina ja miehen spermakin on oikein hyvälaatuista. Kaikki näyttää tutkimustne mukaan olevan kunnossa. Tähän mennessä on mennyt lähinnä "selittämättömän lapsettomuuden" piikkiin.

Jolei pakastetuista alkiosta synny lasta, jätämme hoidot luultavasti siihen, mutta olemme ainakin yrittäneet.

Väestöliiton käytävillä olen nähnyt itseäni selvästi vanhemmankin näköisiä naisia odottamassa lääkärin vastaanotolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peppileena kirjoitti:

moi! sellaista olen miettinyt, että onko muita yli 35-vuotiaita, jotka on lähdössä vielä ivf-hoitoihin? mulle tulee syksyllä jo 37 mittariin. millä mielellä olette hoidoissa, ja kuinka lääkärit ovat suhtautuneet jo hedelmällisen iän lopussa oleviin vauvahaaveisiin? jotenkin surullista, mutta meillä ei ole ns. vikaa löytynyt ja on luomusti koetettu pitkään saada lasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu