Onko teidän

oikein että kun lapsella on oma känny mutta kun siihen ei saa soittaa vaan pitää soittaa sijarin kännyyn, koska soitot ovat vain kerran viikossa.?
12362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

vaikka mitään laillista perustaa ei yhteydenpidon rajoittamiseen olisikaan.

Onko kerran viikossa soitto-oikeus sovittu sossun kanssa? Miten he perustelevat sen, että ei saa soittaa useammin? Jos selitys on vain, että lapsen tulee "rauhoittua ja kiintyä sijoituspaikkaan", niin sanalla sanoen oksettaa.

Tietysti, jos huostaanottoon on ihan laillinen syy, esim. todistetusti vanhempien päihteet, on sijarin puhelimeen soittovaatimus ymmärrettävä.

Äänestä

Meillä oli tapana soitella ja tekstailla aina iltaisin 21 jälkeen. Sitten tein yhden mokan, josta lapsi pelästyi. Sen jälkeen en ole saanut kahteen vuoteen soittaa hänelle muutakuin hoitajan kautta.

Lapsi haluaisi, että voisi soittaa suoraan kännykästään. Se otettiin häneltä pois aluksi, mutta sanoin, että antakaa takaisin, en soita.

Nyt ne väittävät, että lapsi ei uskalla antaa äidilleen numeroaan haitallisen viestinnän takia. Ei uskalla, koska jos antaisi, menettäsi kännykkänsä. Tiedän kyllä uuden numeron, mutta en käytä sitä, vaan soitan hoitsujen kautta. Se on erittäin epämukavaa.

On tämä niin surkuhupaisaa touhua. Äiti vahingoittamassa lastaan - jopa puhelimitse. Minä vahingoittamassa omaa lastani, en voi käsittää tätä, kun olen kiltti, ystävällinen ja auttavainen. Kavereiden mielestä jopa liian auttavainen omalla kustannuksellani.

Sitten ne kehtasivat vielä vaatia, että maksan lapseni puhelinlaskut, en suostunut.

Kait tässä vaan on kaikki surkuhupaisuuskin kestettävä.

Äänestä
  • kyllä äidit voivat häiritä ja vaikeuttaa lapsensa elämää puhelimen väityksellä.
    Aivan ihanteellistahan se olisi, että soitot sujuisivat hyvin. Saisi soittaa puolin ja toisin, kun siltä tuntuu.
    Mutta totuus (ainakin meidän useimmilla lapsilla) on se, että äidit soittavat kännissä,tuntemattomat miesystävät puhuvat kännyyn myös. Lupaavat ummet ja lammet ym ym ym.
    Kuulkaas äidit! oletteko miettineet miten nämä lapset ovat huolissaan teistä? Tuntuuko kivalta kuulla, että äiti on humalassa? Lapsen mieli tuo mieleen riidat, mitkä tulivat ennen kotona asuessa, kun äiti oli humalassa jne.
    Koittakaa miettiä OIKEESTI asiaa lapsenne kannalta.

    Äänestä

  • sijariäiti kirjoitti:

    kyllä äidit voivat häiritä ja vaikeuttaa lapsensa elämää puhelimen väityksellä.

    voi kuinka oikeassa oletkaan, ikäväkseni pitää tunnustaa se, meillä äiti soitteli lapselleen VAIN kännissä, antoi uusimman äijänsä puhella mukavia lapselle, lupasivat ties mitä, koskaan eivät ole lapselle mitään antaneet. Ovatko kaikki äidit tuollaisia sönkköjä ? Sellaisen käsityksen saa helposti jo pelkästään lukemalla näitä juttuja ja elävä elämäkin on saman osoittanut, äideille suurin rakkaus on se nykyajan uusin muoti, kanniskella mäyräkoiraa kotia tai puistonpenkkiä kohti, jossa kieli voidellaan kaljalla vikkelään kuntoon, jotta voi kotona ukolle ja lapsille kalkattaa läpi yön. Äidit ovat yleisin syy lasten pahoinvointiin ja mielen sairauksiin, ei pieni lapsi voi eikä hänen tarvitse käsittää, sitä miksi äiti juo kaljaa, puhuu rumia, konttaa lattialla, oksentaa ja paskoo tuvan lattiat, ei lapsi ymmärrä, ei. Lapsi sairastuu.

    Äänestä

  • sijariäiti kirjoitti:

    kyllä äidit voivat häiritä ja vaikeuttaa lapsensa elämää puhelimen väityksellä.
    Aivan ihanteellistahan se olisi, että soitot sujuisivat hyvin. Saisi soittaa puolin ja toisin, kun siltä tuntuu.
    Mutta totuus (ainakin meidän useimmilla lapsilla) on se, että äidit soittavat kännissä,tuntemattomat miesystävät puhuvat kännyyn myös. Lupaavat ummet ja lammet ym ym ym.
    Kuulkaas äidit! oletteko miettineet miten nämä lapset ovat huolissaan teistä? Tuntuuko kivalta kuulla, että äiti on humalassa? Lapsen mieli tuo mieleen riidat, mitkä tulivat ennen kotona asuessa, kun äiti oli humalassa jne.
    Koittakaa miettiä OIKEESTI asiaa lapsenne kannalta.

    Täytyy tunnustaa, että olen iloinen, ettei lapseni ole hoidossasi. Totuutesi näyttää hyvin yksipuoliselta ja subjektiiviselta näkemykseltä. Kirjoitustyylisi on aggressiivista vanhempia kohtaan, joiden kanssa sinun tulisi jo lainkin (Lastensuojelu laki 417/2008 §52) mukaan toimia yhteistyössä. Oletan, että hoidossasi olevien vanhempien on erittäin vaikea asioida kanssasi, koska asenteesi lapsen vanhempia kohtaan ovat noin negatiivisia.

    Puhelumme ovat sujuneet hyvin lukuunottamatta yhtä tekstiviestiä, josta tuli pitkäaikainen soittokielto suoraan. Tekstiviestittely ja puhelut olivat lapselle erittäin tärkeitä ja hän toivoo ehdottomasti, että hän saisi takaisin oikeutensa soittaa ja tekstitellä äidilleen omalla puhelimellaan.

    Nykyinen soittopyyntö "show" rasittaa meitä molempia.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    en suhtaudu negatiivisesti lastemme vanhempiin, enkä muutoinkaan päihteiden käyttäjiin, mutta valitettavasti nuo edelliset kertomukset ovat todellisuutta monien sijoitettujen lasten elämässä.
    Olen näiden sijareiden kanssa samaa mieltä ja toivon todella, että äidit ymmärtäisivät, miten paljon omaa lastaan satuttavat joka ikinen kerta, kun soittavat ja puhuvat asiattomuuksia.
    Kuinka lapsi raukat uskovat kaikki ne katteettomat lupaukset ja kuinka kokevat jälleen kerran suuren pettymyksen. Vain oma äiti voi tuottaa lapselleen yhtä suuren pettymyksen, koska äiti on lapselle maailman tärkein ja lapsi jaksaa toivo uudelleen ja uudelleen, että äiti puhuisi totta ja tällä kertaa pitäisi lupauksensa.
    En ole meillä rajottanut puheluita koskaan, mutta hyvin usein joutunut näkemään lapsista, että ehkä olisi pitänyt.
    Ette voi uskoa, mitä kaikkea vanhemmat lyhyenkin puhelun aikana saattavat saada aikaan lapsessa.
    Todellista ahdistusta ja sitten niitä toiveita ja jälleen pettymyksiä.
    Kyllä sydäntä särkee seurata vierestä, kun itse aikuisena tietää asioiden todenperäisyyden ja kokemuksesta on oppinut, että mikään ei toteudu, mutta ei voi lapselle sanoa, vaan näytellä olevansa onnellinen lapsen puolesta kun on niin kivaa taas luvassa.
    Sen verran säälin lapsia, että yritin jo etukäteen
    vähän toppuutella sanomalla, et toivotaan, että näin käy, mutta iloitaan vasta sitten.
    Lapset ei kuitenkaan halua edes kuulla mitään varoituksia, koska niin vahvasti itse toivovat ja haluavat uskoa vanhempiaan.
    Kyllä olis niin monet kerrat tehnyt mieli kuristaa niiden lupausten antajat, ihan konkreettisesti, kun on sen lasten valtavan surun ja pettymyksen nähnyt. Sen edessä kun on täysin voimaton.
    Ei pysty mitenkään hyvittämään oman äidin tuottamaa pettymystä.
    Se varmaan on kaikkein turhauttavinta tässä työssä.
    Ja vielä kun äidit ei edes yritä ymmärtää miten paljon vartijoita ovat, eivätkä hallitse puheitaan. Lapsille puhutaan paljon sellasta, mitä ei pitäisi ja mihin lapsen ymmärrys ei vielä riitä.
    Meillä on ainakin käynyt lopulta niin, kun lapset ovat jo aikuistuneet, että ovat katkeria vanhemmilleen, eivätkä ota enää heidän puheitaan mitenkään vakavasti, eikä edelleenkään ole syytäkään ottaa.

    Äänestä

  • Lapsen etu - tapetaan äiti kirjoitti:

    Täytyy tunnustaa, että olen iloinen, ettei lapseni ole hoidossasi. Totuutesi näyttää hyvin yksipuoliselta ja subjektiiviselta näkemykseltä. Kirjoitustyylisi on aggressiivista vanhempia kohtaan, joiden kanssa sinun tulisi jo lainkin (Lastensuojelu laki 417/2008 §52) mukaan toimia yhteistyössä. Oletan, että hoidossasi olevien vanhempien on erittäin vaikea asioida kanssasi, koska asenteesi lapsen vanhempia kohtaan ovat noin negatiivisia.

    Puhelumme ovat sujuneet hyvin lukuunottamatta yhtä tekstiviestiä, josta tuli pitkäaikainen soittokielto suoraan. Tekstiviestittely ja puhelut olivat lapselle erittäin tärkeitä ja hän toivoo ehdottomasti, että hän saisi takaisin oikeutensa soittaa ja tekstitellä äidilleen omalla puhelimellaan.

    Nykyinen soittopyyntö "show" rasittaa meitä molempia.

    soittanut kännissä koska en juo lainkaan.Miesystäviä minulla ei ole koska en ikinä halua sellaista.Meidän puhelumme käsittävät vain lapsen päivän tapahtumat,sekä kerron hänen kissansa touhuista.

    Äänestä

  • en ole kirjoitti:

    soittanut kännissä koska en juo lainkaan.Miesystäviä minulla ei ole koska en ikinä halua sellaista.Meidän puhelumme käsittävät vain lapsen päivän tapahtumat,sekä kerron hänen kissansa touhuista.

    että olet oivaltanut sen jujun, miten yhteyksiä kannattaa pitää.
    Silti sun pitää ymmärtää, että valitettavan monet, yleensä ei kukaan sellaisista vanhemmista, kenen lapset on aiheesta huostattu, ko asiaa ymmärrä ja puheillaan vain aiheuttavat lisää pahaa mieltä lapsilleen. He ovat usein epäkypsiä aikuisina ja vanhempina, ei voi mitään.
    Vaikka minut nyt kuinka leimattaisi negatiivisesti bioihin suhtautuvaksi, niin totuutta en voi kuitenkaan muuksi muuttaa, vaikka Luoja paratkoon niin kovin toivoisin voivani.

    Äänestä

silloin kun puhelimet takavarikoitiin rangaistus periaatteesta. Mutta puutuin asiaan ja vaadin että minulla on oikeus yhdeydenpitoon joten keksii muita rangaistus keinoja jos on pakko!

Äänestä
  • soitan joka päivä lapselle,jotta kuulen miten hänen päivänsä on sujunut.Lapsi ei muista montaa päivää taakspäin,ja jos jotain ikävää voi puuttua asiaan heti.Soitot ovat lapselle tosi tärkeitä.

    Äänestä

  • ei saa käyttää rangaistuskeinona lapselle yhteydenpidon rajoituksia omiin vanhempiin.
    Se on lapsen oikeus ja vanhempien velvollisuus pitää yhteyttä.
    Ei palkkio kummallekaan tai ylimääräinen etuus.

    Äänestä

  • puhelinsoitot kirjoitti:

    soitan joka päivä lapselle,jotta kuulen miten hänen päivänsä on sujunut.Lapsi ei muista montaa päivää taakspäin,ja jos jotain ikävää voi puuttua asiaan heti.Soitot ovat lapselle tosi tärkeitä.

    kun soitot sujuvat hyvin, ne tuovat iloa lapsen päivään ja tiedon siitä, ettei äiti ole unohtanut ja äiti edelleen välittää.
    Mikä parasta vielä, lapsi kuulee, että äiti on kunnossa ja hengissä.
    Jatka samaan tahtiin ja yritä saada puhelun loppuun aina jotain hyvin positiivista.
    Älä koskaan kerro puhelimessa mitään mikä järkyttäisi lapsen mieltä.
    Siis ei mitään ikävää.
    Varmista, että jos on ikävää kerrottavaa, teet sen olemalla itse paikalla välittömästi lohduttamassa lasta.
    Jotkut opn sitä mieltä, että lapsi ei asetu taloksi kunnolla, jos vanhemmat liikaa pitää yhteyttä.
    Minusta asiallinen yhteyden pito ei haittaa, vaan ennemminkin päin vastoin, Jos lapsi on rauhallinen vanhempiensa suhteen ja vanhemmat tukevat lasta sij.perheeseen asettumisessa, niin se on vain lapselle parhaaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielestänne kirjoitti:

oikein että kun lapsella on oma känny mutta kun siihen ei saa soittaa vaan pitää soittaa sijarin kännyyn, koska soitot ovat vain kerran viikossa.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu