Kerjäläiset - tuberkuloosi?

Kerjäläisethän on jo aika kulunut puheenaihe tässä vaiheessa, ja jokainen on varmaan aiak kyllästynyt siihen. En mielelläni enää käsittelisi sitä, mutta tuli uusi aspekti asiaan kun tämä tuberkuloosi-tapaus esiintyi Helsingin koulussa.

Minulle tuli ajatus, että mitä kaikkia tauteja nämä kaduilla elelevät ihmiset tuovat mukaansa? Ei tarvitse muuta kuin että joku heistä, jolla on keuhkotuberkuloosi, sylkäisee kadulle! Luulen, etteivät he valitettavasti välitä kauhean paljon siitä, tartuttavatko he meidät - rikkaat, pihit ihmiset - mahdollisilla taudeillaan. Suurin osa heistä ei varmaan edes tiedä kantavansa tarttuvia vaarallisia tauteja. Pöpöt leijuvat kauan ilmassa, ja niiden hengittämisestä voi saada tartunnan. Entä jos joku koira nuolaisee? tartuttaa kohta koko perheensä jne.

En haluaisi marista ja maalata piruja seinille, mutta tuberkuloosi on vaarallinen tauti, varsinkin sen resistentti muoto. Nykyään, kun meillä ei taideta rokottaa sitä vastaan edes.

Mitä mieltä olette? Marisenko minä turhaan?
281046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pahempi vaara ja yleisempi on AIDS.
Eestin narkkari prostituutiot kantavat tautia.
Suomalaiset miehet asiakkaita.

Äänestä

huomiota siihen, että syljeskely on yleistä varsinkin nuorison keskuudessa. Lapsuudessani kansaa valistettiin syljeskelyn vaaroista. Nyt on terveyskasvatusta kouluissa enemmän kuin koskaan, mutta... Tosiasia on myös, että ihmisten ja eläinten mukana kulkevat pöpöt. Kyllä näihin asioihin pitää kiinnittää huomiota.

Äänestä

Kertoi kerjänneensä polvet verillä vaalituija. turussa meinattiin taas sakottaa kerjäläisiä.
mikä se sitten on sitä`?

Äänestä
  • Vaikka yleisesti luullaan että se on voitettu ja löydetty lääkkeet, vaan siitäpä onkin venäläisissä vankiloissa kehittynyt immuuni versio johon ei nykylääkkeet tepsi.
    Kannattaa googlettaa, asia on vakava, ja entinenkin tuberkuloosi joka lääkkeillä hoidettiin on pitkäaikaissairaus, saa popsia eräänkin pillerin.
    Todella vakava tapaus tuo koululapsen tapaus.

    Äänestä

  • Kamala se kuitenkin on kirjoitti:

    Vaikka yleisesti luullaan että se on voitettu ja löydetty lääkkeet, vaan siitäpä onkin venäläisissä vankiloissa kehittynyt immuuni versio johon ei nykylääkkeet tepsi.
    Kannattaa googlettaa, asia on vakava, ja entinenkin tuberkuloosi joka lääkkeillä hoidettiin on pitkäaikaissairaus, saa popsia eräänkin pillerin.
    Todella vakava tapaus tuo koululapsen tapaus.

    Juuri näin on. Tuo resistentti pöpö eli immuuniversio juuri huolestuttaa kovasti. Minä ihmettelin jo aiemmin, miksi pikkulasten rokottaminen lopetettiin.

    Pelkään pahoin, että tuberkuloosista saattaa tulla kova riesa. Varsinkin kun pakolaiset ja maahanmuuttajat tuovat sen mukanaan ikäänkuin lahjana meille. En halua olla rasisti, mutta tulee vähän katkera olo, kun heitä kuitenkin täällä yritetään auttaa, ja heidän tulonsa seuraukset saattavat olla kohtalokkaita meille. Tuntuu vähän siltä, että heidän tulonsa myötä terveytemme menee takapakkia.

    Anteeksi, tuo taisi kuulostaa vähän rasistiselta..

    Äänestä

  • hepuli kirjoitti:

    Sama on minunkin mielipiteeni, vaan heidät kyllä, siis luvalliset tulijat tarkastetaan.
    Luvattomista tulijoista en tiedä..

    Äänestä

kun on varaa kierrellä Euroopassa kerjäämässä,
ja tartuttamassa kulkutauteja.
Ei meikäläisellä ole varaa moiseen hurvitteluun.

Äänestä
  • On toi jo törkeetä. Maksetaan niiden majoitus, sit saavat perustoimeentulon hakemuksen keston ajan, ja päivät kerjäävät. Saavat kielteisen päätöksen 2-3kk elettyään meidän kustannuksella.
    Sit voivat käydä vaik laival tallinassa, ja palata taas kerjuulle. Jääkkkk

    Äänestä

  • kerjättiinhän vaalitukijakin polvet verillä.
    Korhonen sanat. Miksi se nyt ei olisi sitä totaalisesti.
    Nopee vetohan tuli että ei ole laitonata.

    Äänestä

Aina kehittyy uusia entisille lääkkeille ja rokotteille vastuskykyisiä sairauksia, ja ihmisten vapaa liikkuminen levittää niitä.

Eikö silti olisi inhimillisempää olla nuoleskelematta niitä koiria kuin hyljeksiä kerjäläisiä?

Äänestä
  • luonteeltani sellainen ihminen, että olen aina sorrettujen ja huono-osaisten puolella ja puolustaan heitä. Kerjäläisiin olen suhtautunut siten, että olen aina jonkun lantin heittänyt, kun ovat tuolla kadulla ja kauppojen edessä soittamassa jotain instrumenttia ja kerjäämässä. Jotenkin olen saanut siitä hyvän mielen itselleni. Nyt en enää ole varma, mitenkä heihin suhtautuisin, kun niin monenlaista mielipidettä saa lukea ja yleistä suhtautumista seurata. Enkä ole edes koskaan tullut ajatelleeksikaan noita tautien levittämistä. On hyvä kun valaisette asiaa, niinhän se tietysti on, kun oikein ajattelee järjellä.

    Äänestä

  • Jatta kirjoitti:

    luonteeltani sellainen ihminen, että olen aina sorrettujen ja huono-osaisten puolella ja puolustaan heitä. Kerjäläisiin olen suhtautunut siten, että olen aina jonkun lantin heittänyt, kun ovat tuolla kadulla ja kauppojen edessä soittamassa jotain instrumenttia ja kerjäämässä. Jotenkin olen saanut siitä hyvän mielen itselleni. Nyt en enää ole varma, mitenkä heihin suhtautuisin, kun niin monenlaista mielipidettä saa lukea ja yleistä suhtautumista seurata. Enkä ole edes koskaan tullut ajatelleeksikaan noita tautien levittämistä. On hyvä kun valaisette asiaa, niinhän se tietysti on, kun oikein ajattelee järjellä.

    autoilla, olen nähnyt omin silmin. Järjestäytynyttä touhua, se on heidän työ! Ei tulisi mieleenikään antaa vaivalla hankittuja lantteja näille "kejäläisille". Todellinen avuntarve on sitten erikseen, autan jos suinkin mahdollisuuksien rajoissa.

    Äänestä

  • tuodaan kirjoitti:

    No sitähän saa avustaa ketä haluaa.

    Soittaja on taiteilija. Taiteilijat liikkuu.
    Katusoittaminen ei ola kerjäämistä.
    Siinähän saat samalla kuunnella kaunista musisointia.
    Jos osti taulun eihan sekään ole kerjäläiselle antamista.
    Siinähän teillä onkin miettimistä mikä on oikein mikä väärin.

    Äänestä

  • vai kui vai kui?? kirjoitti:

    No sitähän saa avustaa ketä haluaa.

    Älä siis esitä mitään olettamuksia!

    Äänestä

  • Jatta kirjoitti:

    luonteeltani sellainen ihminen, että olen aina sorrettujen ja huono-osaisten puolella ja puolustaan heitä. Kerjäläisiin olen suhtautunut siten, että olen aina jonkun lantin heittänyt, kun ovat tuolla kadulla ja kauppojen edessä soittamassa jotain instrumenttia ja kerjäämässä. Jotenkin olen saanut siitä hyvän mielen itselleni. Nyt en enää ole varma, mitenkä heihin suhtautuisin, kun niin monenlaista mielipidettä saa lukea ja yleistä suhtautumista seurata. Enkä ole edes koskaan tullut ajatelleeksikaan noita tautien levittämistä. On hyvä kun valaisette asiaa, niinhän se tietysti on, kun oikein ajattelee järjellä.

    miten se on kun järjellä ajattelee?
    Loogisuus puuttuu. järjen oma käyttö.
    Ei pidä mennä massan mukana.
    Soittaja on lanttinsa ansainnut.
    Ei sibeliuskaan olisi kehittynyt opinnoissaan jos ei Euroopassa kierrellyt.
    Kaikki taiteilijat liikkuivat. Eino leino, hänen muusansa L. onerva. Kenelläkään ei ollut rahaa.
    Kaikki oli köyhiä. Vekseleitä tekivät ristiin rastiin.
    Raha turmelee tyhmemmät jos sitä vaikka vähän on.

    Äänestä

  • soittajan vaimo on soittaja... kirjoitti:

    Soittaja on taiteilija. Taiteilijat liikkuu.
    Katusoittaminen ei ola kerjäämistä.
    Siinähän saat samalla kuunnella kaunista musisointia.
    Jos osti taulun eihan sekään ole kerjäläiselle antamista.
    Siinähän teillä onkin miettimistä mikä on oikein mikä väärin.

    Näistä "soittajista" vaan ei monikaan osaa soittaa. Jos joku antaa rahaa, se lienee hänen asiansa. Minä puhun vain omasta puolestani.

    Minun auttamiseni on tuolla "ruohonjuuri" tasolla. Aamulla esim. vein riisipuuroa ja vadelmasoppaa naapurin vanhukselle. Hän on vasta toipumassa vaikeasta sairauskohtauksesta, eikä oikein pysty vielä itse toimimaan. Muunlaiseen auttamiseen minulla ei olisi edes varaa. Menetin omaisuuteni lama-aikaan ja on hyvä kun pystyn huolehtimaan itsestäni.

    Äänestä

  • hyvämieli, iloisuus kirjoitti:

    miten se on kun järjellä ajattelee?
    Loogisuus puuttuu. järjen oma käyttö.
    Ei pidä mennä massan mukana.
    Soittaja on lanttinsa ansainnut.
    Ei sibeliuskaan olisi kehittynyt opinnoissaan jos ei Euroopassa kierrellyt.
    Kaikki taiteilijat liikkuivat. Eino leino, hänen muusansa L. onerva. Kenelläkään ei ollut rahaa.
    Kaikki oli köyhiä. Vekseleitä tekivät ristiin rastiin.
    Raha turmelee tyhmemmät jos sitä vaikka vähän on.

    on kesäksi palkattu nuori lahjakas soittaja soittelemaan kesäisin vanhassa kaupungissa. Näille soittajille, joita on siellä täällä kotimaisia ja eksootisempia, annan lantin, jos olen sillä tuulella ja soitto miellyttää.

    Äänestä

  • levittävät tauteja. Hyvä esimerkki on raivotauti. Sen lisäksi olemassa esimerkiksi ekinokokki-parasiitti, pieni mato, joka viihtyy kettujen, naalien, susien ja koirien suolistossa. Ulosteen mukana joutuu luontoon esim. marjoihin. Jos ne syö kuumentamatta, mato hakeutuu elimistössä keuhkoihin ja maksaan. Aiheuttaa rakkuloita ja varman kuoleman. Vuosituhannen alussa riski havaittiin ja tilannetta seurataan. Toistaiseksi suomalaisia luonnonmarjoja voi syödä kuumentamatta.

    Äänestä

  • hyvämieli, iloisuus kirjoitti:

    miten se on kun järjellä ajattelee?
    Loogisuus puuttuu. järjen oma käyttö.
    Ei pidä mennä massan mukana.
    Soittaja on lanttinsa ansainnut.
    Ei sibeliuskaan olisi kehittynyt opinnoissaan jos ei Euroopassa kierrellyt.
    Kaikki taiteilijat liikkuivat. Eino leino, hänen muusansa L. onerva. Kenelläkään ei ollut rahaa.
    Kaikki oli köyhiä. Vekseleitä tekivät ristiin rastiin.
    Raha turmelee tyhmemmät jos sitä vaikka vähän on.

    vakavissasi lähde vertaamaan näitä Suomalaisia kansan taiteilijoita jotka viikkokausia ryyppäsivät Helsingin eliitti hotelleissa mihinkään maahantulleisiin romaaneihin jotka kerjäilee kadun kulmissa. Väitätkö tosiaan että Sibelius olisi kierrellyt euroopan maissa kerjäämässä pelti mukiin kolikoita.

    Äänestä

  • tuodaan kirjoitti:

    autoilla, olen nähnyt omin silmin. Järjestäytynyttä touhua, se on heidän työ! Ei tulisi mieleenikään antaa vaivalla hankittuja lantteja näille "kejäläisille". Todellinen avuntarve on sitten erikseen, autan jos suinkin mahdollisuuksien rajoissa.

    Kyllä päivän kassa tilitetään homman todelliselle pyörittäjälle, niinkuin muissakin tehtävissä jossa sitä ei naputeta suoraan kassaan. Oikea avuntarve on sitten erikseesn kuten totesitkin. Liiketoiminnasta on kysymys.
    Useasti onkin, että lantin antaja on köyhempi kuin sen saaja. Tämäkin on useampaam kertaan tullut todetuksi.

    Äänestä

  • kuitenkaan kirjoitti:

    vakavissasi lähde vertaamaan näitä Suomalaisia kansan taiteilijoita jotka viikkokausia ryyppäsivät Helsingin eliitti hotelleissa mihinkään maahantulleisiin romaaneihin jotka kerjäilee kadun kulmissa. Väitätkö tosiaan että Sibelius olisi kierrellyt euroopan maissa kerjäämässä pelti mukiin kolikoita.

    en tietoisesti ole tehnyt. Mutta kyllä minusta katumuusikoille voi antaa lantin soittajan etnisestä alkuperästä riippumatta. Musiikillisesti lahjakkaalle nuorelle katusoitto sopii hyvin kesätyöksi.

    Äänestä

tubista. Kysyppä kuukkelilta.

Äänestä

vielä 60 luvulla. Varjostumiaan meni moni hoidattamaan Härmän sairaalaan.
Ei se nyt niin vaarallinen tauti että lennossa tarttuu.
Muistan kuinka sairastuneita katsottiin kuin spitaalisia. Aika ei ole muuttanut asenteita miksikään.

Äänestä
  • kyllä se melkein lennossa tarttuu.

    En rupea lääketieteen oppaaksi tässä mutta jos googlat tuberkuloosin niin näet miten vaarallinen se on. Varsinkin kun meillä ei enää rokoteta lapsia! Se esiintyy piilevänä monesa vanhuksessa ja puhkeaa kun heidän kuntonsa heikkenee. On resistentti muotokin, johon antibiootit eivät pure,

    Äänestä

  • hepuli kirjoitti:

    kyllä se melkein lennossa tarttuu.

    En rupea lääketieteen oppaaksi tässä mutta jos googlat tuberkuloosin niin näet miten vaarallinen se on. Varsinkin kun meillä ei enää rokoteta lapsia! Se esiintyy piilevänä monesa vanhuksessa ja puhkeaa kun heidän kuntonsa heikkenee. On resistentti muotokin, johon antibiootit eivät pure,

    'Piilevänä monessa vanhuksessa', missä näin sanotaan?

    Laitapa linkkiä!

    Äänestä

  • kerrot. kirjoitti:

    'Piilevänä monessa vanhuksessa', missä näin sanotaan?

    Laitapa linkkiä!

    Jos googlaat Turberkuloosi, niin löytyy paljon tietoja.

    Puhun kokemuksesta. Tämä vanhusten juttu perustuu siihen, että ennen, ihmisten ollessa köyhiä ja asuessa ahtaasti, tuberkuloosi oli erittäin yleistä, moni sai tartunnan. Osalle heistä se ei kuitenkaan puhjennut vaan jäi piilevänä kroppaan. Ihmisen vanhetessa ja heikentyessä vastustuskyky huononee ja tuberkuloosi saattaa "pomppia pinnalle" ja vanhus sairastuu. Tiedän tapauksen, jossa vanhus eristettiin pariksi viikoksi kunnes raskas antibioottikuuri oli alkanut vaikuttaa. Lehdestä olen myös lukenut, että pari lasta on saanut tartunnan vanhuksilta sellaisissa päiväkodeissa, joiden yheydessä on vanhainkoti.

    Etenkin keuhkotuberkuloosiversio on tarttuvaa yskösten kautta lentävien pöpöjen välityksellä. Muista versioista en tiedä niin tarkkaan. Pöpöt elävät kauan kuivassakin. Ruotsalaisessa googlessa varoitettiin jopa lähestymästä kovasti yskiviä henkilöitä matkustettaessa entisissä Itä-Blokin maissa... Ja pelkään pahoin, että tämä varoitus tulee koskemaan monta muutakin maata lähitulevaisuudessa, ellei ryhdytä toimenpiteisiin.

    En todellakaan tajua, miksi luovuttiin rokottamisesta!!!

    Äänestä

tuhlaavat ehtyviä luonnonvaroja kilvan lentelemällä turhaakin pitkin poikin maailmaa, joutuen tartuntavaaraan.
Emme me täällä elä, jos koskaan olemme eläneetkään, missään onnekkaassa lintukodossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hepuli kirjoitti:

Kerjäläisethän on jo aika kulunut puheenaihe tässä vaiheessa, ja jokainen on varmaan aiak kyllästynyt siihen. En mielelläni enää käsittelisi sitä, mutta tuli uusi aspekti asiaan kun tämä tuberkuloosi-tapaus esiintyi Helsingin koulussa.

Minulle tuli ajatus, että mitä kaikkia tauteja nämä kaduilla elelevät ihmiset tuovat mukaansa? Ei tarvitse muuta kuin että joku heistä, jolla on keuhkotuberkuloosi, sylkäisee kadulle! Luulen, etteivät he valitettavasti välitä kauhean paljon siitä, tartuttavatko he meidät - rikkaat, pihit ihmiset - mahdollisilla taudeillaan. Suurin osa heistä ei varmaan edes tiedä kantavansa tarttuvia vaarallisia tauteja. Pöpöt leijuvat kauan ilmassa, ja niiden hengittämisestä voi saada tartunnan. Entä jos joku koira nuolaisee? tartuttaa kohta koko perheensä jne.

En haluaisi marista ja maalata piruja seinille, mutta tuberkuloosi on vaarallinen tauti, varsinkin sen resistentti muoto. Nykyään, kun meillä ei taideta rokottaa sitä vastaan edes.

Mitä mieltä olette? Marisenko minä turhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu