Auttakee

Tein olevinaan hyvän työn ,sijoitin pienen koira pojan NUORELLE NAISELLE.Sopimukseen kirjoitettu käytetään siitoksen 1-3kertaa ei saa luovuttaa muille,maksukohtaan sopimus, ja ei käytetty rahaa luovutus hetkellä ,myös sopimuksessa mainittu, kun sopimus piti olla maksu.Soitin tarvitsen siitokseen sijoitus tyttö hesassa,ja koira jossain hoidossa, en saanut, lupasi suraavana maanantaina ennen kahta.Läksin ajamaan .Vaikeuksia matkalla tulikin ,myöhästyin tunnin.oli jättänyt koiran yksin talommies aukaisi oven ,KUN TYTTÖ SOITTI HÄNELLE, sain koiran.Pois vienti sovittiin maanantai tai tiistaina, ei vastannut puhelimeen ja ei soittanut koirasta keskiviikkonakaan.Olin matkalla lähdössä ,olin pulassa ja sijoitin tutulle koiran.TÄNÄÄN POLIISI SOITTI , MITÄ TEHDÄ KUN NAINEN TEKEE RIKOS ILMOTUSTA,kun en enää eilen vienyt koiraa kun oli outoa touhua mielestäni. Siis eihän tässä tajua pitäsikö koira antaa paikkaan jossa ei tunnu kun heidän laki olevan oikein.MITÄ TE TEKISITTE. KIITOS NEUVOISTA JO ETUKÄTEEN.
151272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

on sijoituskoira niin sehän on sinun omaisuuttasi kunnes sopimus on täytetty.
Anna tehdä rikosilmoitus, siinäpä olisi poliisilla ihmettelemistä kun tyttö tekee rikosilmoituksen siitä että sulla on sun oma koirasi.
Asiahan on niin päin että saat purkaa sijoitussopimuksen koska hän ei sitä noudata.

Äänestä
  • MOONAX tai joku sinnepäin oli mun entinen nimimerkki,nyt olen taas koiraihmiseksi ruvennut.JA muistin täältä saa neuvoja, joten voin nukkua rauhassa.Kyllä ei pitäsi mennä tommosia tekemään,sattuipa mitä hyvänsä elämässä.Vaan kun sitä luotti niin tyttöön.On se tyttö tehnyt rikosilmoituksen ja poliisi sanoi heillä etenee sitten ,en tiedä minne.Kun poliisi ei oikein osannut sanoa mitään sopimuksesta.

    Äänestä

  • Koiran sijoittaja sai koiran astutuskeikalle.
    Sopimus mikä sopimus ja koira on palautettava sijoituspaikkaan.
    Bisneshommissa tulee usein mutkia matkaan, puhelimella ei saa yhteyttä ja niin edespäin ja sitäpaitsi olihan se venyvä tämän kasvattajankin aikataulu koiraa hakiessa, näin ainakin ymmärsin, kun useamman kerran tämän selostuksen luin.

    Äänestä

  • Pukeli 1 kirjoitti:

    Koiran sijoittaja sai koiran astutuskeikalle.
    Sopimus mikä sopimus ja koira on palautettava sijoituspaikkaan.
    Bisneshommissa tulee usein mutkia matkaan, puhelimella ei saa yhteyttä ja niin edespäin ja sitäpaitsi olihan se venyvä tämän kasvattajankin aikataulu koiraa hakiessa, näin ainakin ymmärsin, kun useamman kerran tämän selostuksen luin.

    "Pois vienti sovittiin maanantai tai tiistaina, ei vastannut puhelimeen ja ei soittanut koirasta keskiviikkonakaan."
    Eli se jolle koira oli sijoitettuna ei sovittuna aikana ottanut koiraa vastaan.

    Äänestä

  • old_profile_24997 kirjoitti:

    "Pois vienti sovittiin maanantai tai tiistaina, ei vastannut puhelimeen ja ei soittanut koirasta keskiviikkonakaan."
    Eli se jolle koira oli sijoitettuna ei sovittuna aikana ottanut koiraa vastaan.

    on jotakin palaneen käryä kasvattajankin puolelta. Ehkä on soittanut yhden tai ehkä pari kertaa, eihän kukaan ole aina kotona, kaupassakin on käytävä.
    Jospa onkin niin, että tämä kasvattaja haluaakin sijoittaa koiran lähettyvillä asuvalle tutulleen, mikä olisi helpompi tapa hoitaa bisnestä.
    Joka tapauksessa jos koiran haltija on antanut asian poliisille, niin kasvattaja joutuu tosi liriin.
    Viisainta nyt olisi heti palauttaa koira, mikäli se nyt onnistuisi enään, koska rikosilmoitus on tehty.

    höpötä.
    Omistaja on aina se joka saa määrätä missä omistamansa tavara on ja koira on lain silmissä tavara.
    Koska kolmeen päivään ei sijoituspaikan tyttö vastannut edes puhelimeen ja mehän elämme kännykkäaikaa joten uskoisin sen puhelimen olleen mukanaan niin onhan hän laiminlyönyt sopimusta.

    höpötä, sinä höpötät.
    Minulla on kyllä kansiossa sopimus kaavakkeita koiran sijoituksesta niin, että ei senpuoleen.

    KASVATTAJA SAI KOIRAN JALOSTUSKÄYTTÖÖN.

    Palautus ongelmaa ei ole haltian taholta, koska asia on viety eteenpäin.
    Kyllä jokainen jolla on koira sijoituksessa on ihan hiljaa siinä tapauksessa, jos ei haluaisikaan koiraa takaisin.
    Kasvattaja hommasi nyt omaa tyhmyyttään itselleen ikävyyksiä.
    Terveisiä vaan hänelle: Kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti.

    että uroksille ei ole erillistä sijoitus sopparia vaan se sovelletaan nartun sopparin mukaan mutta sääntö nro 1.

    Sijoitusehdot
    Omistusoikeus. Koiran hallintaoikeus kuuluu vastaanottajalle omistus- ja jalostusoikeuden
    jäädessä määräajaksi luovuttajalle.
    Näytteilleasettamis-, koe- ja kilpailuoikeus. Luovuttaja pidättää itsellään.

    Luovuttaja = kasvattaja
    vastaanottaja= sijoituskoiran ottaja

    Äänestä

  • Pukeli 1 kirjoitti:

    höpötä, sinä höpötät.
    Minulla on kyllä kansiossa sopimus kaavakkeita koiran sijoituksesta niin, että ei senpuoleen.

    KASVATTAJA SAI KOIRAN JALOSTUSKÄYTTÖÖN.

    Palautus ongelmaa ei ole haltian taholta, koska asia on viety eteenpäin.
    Kyllä jokainen jolla on koira sijoituksessa on ihan hiljaa siinä tapauksessa, jos ei haluaisikaan koiraa takaisin.
    Kasvattaja hommasi nyt omaa tyhmyyttään itselleen ikävyyksiä.
    Terveisiä vaan hänelle: Kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti.

    Koiraa ei voi jättää yksin kasvattajakaan,joten hänenkö vika jos ei oteta koiraa sovittuna aikana takaisin.Eihän koira sylissä voi lähteä menemään viemään ,kun ei puhelinkaan vstaa.

    Äänestä

  • Pukeli 1 kirjoitti:

    höpötä, sinä höpötät.
    Minulla on kyllä kansiossa sopimus kaavakkeita koiran sijoituksesta niin, että ei senpuoleen.

    KASVATTAJA SAI KOIRAN JALOSTUSKÄYTTÖÖN.

    Palautus ongelmaa ei ole haltian taholta, koska asia on viety eteenpäin.
    Kyllä jokainen jolla on koira sijoituksessa on ihan hiljaa siinä tapauksessa, jos ei haluaisikaan koiraa takaisin.
    Kasvattaja hommasi nyt omaa tyhmyyttään itselleen ikävyyksiä.
    Terveisiä vaan hänelle: Kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti.

    koira vain ihmiselle,jossa koira muistetaan kun sattuu muistumaan mieleen,ja kasvattajassa vikako.

    Äänestä

koira on kyllä sinun niin kauan kun nuo sijoitus ehdot on täytetty.
mutta sekään ei kyllä ihan niin yksinkertaista ole. hänhän ei siis estänyt sinua käyttämästä koiraa siitokseen vaan ajankohta oli väärä.
itsekkin olit myöhässä! ja kuitenkin sait koiran haettua.
kummallista kuitenkin ettei ottanut sitten koiraa vastaan.
jos koiraa on hoidettu muuten hyvin niin antakaa koira takaisin. ei ole mieltä siinäkään että koiran pitäisi vaihtaa kotia.
puhu nyt vielä ja yritä sopia asiasta. ja seuraavalla kerralla sovi asiasta jo aikaisemmin eikä viime hetkellä.

kannattaa nämä sijoituskoira sopimukset kirjoittaa paperille melko tarkkaan.
ajatelkaas sellaista tilannetta että jos sovitaan siitoksesta 1-3 kertaa? ja sitten kahden kerran jälkeen koiran kasvattaja haluaakin koiransa takaisin. mitäs sitten tehdään?

Äänestä
  • soiteltu edellisellä viikolla,jolloin ei myöskään käynyt antaminen,vaan maanantaina ja taas tarkka aika hakijalle

    Äänestä

Niin, eli soitapas kuluttajaneuvojalle ja kysäise häneltä, varmasti saat oikeanlaista neuvoa. Toiminta molempien puolelta kuulostaa jokseenkin oudolta, mutta eipä tässä tullutkaan selväksi kuin toisen osapuolen esittämä kanta. Esim. olitko soittanut koiran haltijalle useamman kerran ja koska astutuksesta oli sovittu?

Äänestä
  • Juu olin soittanut edellisellä viikolla ja silloin koira oli hoidossa jollakin joka ei voinut luovuttaa koiraa, vaikka oli sovittu tulee hoidon ajaksi minulle ,merkitty sopimuspaperiin,Tyttö itse matkalla , maanataina taas toinen matka ,joten koira jäi yksin odottamaan minua.Entä jos olisin ajanut kolarin ja sairaalassa.

    Äänestä

  • kysyjä tää kirjoitti:

    Juu olin soittanut edellisellä viikolla ja silloin koira oli hoidossa jollakin joka ei voinut luovuttaa koiraa, vaikka oli sovittu tulee hoidon ajaksi minulle ,merkitty sopimuspaperiin,Tyttö itse matkalla , maanataina taas toinen matka ,joten koira jäi yksin odottamaan minua.Entä jos olisin ajanut kolarin ja sairaalassa.

    Ei varmaan hakenut syyllistä tai johdattanut keskustelua pois asiasta? Minäkin haluaisin tietää onko toisille käynyt samoin ja mikä oli lopputulos.Nykyään melkein jokainen keskustelu lähtee menemään omia polkujaan. Onneksi sait sentää myös asiallisia vastauksia.Kyllä kasvattamisessakin voi "alkaa uudelleen." Välillä voi vähän heivata,esim.kasvattamalla muutaman kaks jalkaisen ja pitää koira touhut hieman "taka-alalla." Koira on sen jonka nimi on omistajatodistuksessa, jos ei vaidettu, koira edelleen kasvattajan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

vuosien takaa kirjoitti:

Tein olevinaan hyvän työn ,sijoitin pienen koira pojan NUORELLE NAISELLE.Sopimukseen kirjoitettu käytetään siitoksen 1-3kertaa ei saa luovuttaa muille,maksukohtaan sopimus, ja ei käytetty rahaa luovutus hetkellä ,myös sopimuksessa mainittu, kun sopimus piti olla maksu.Soitin tarvitsen siitokseen sijoitus tyttö hesassa,ja koira jossain hoidossa, en saanut, lupasi suraavana maanantaina ennen kahta.Läksin ajamaan .Vaikeuksia matkalla tulikin ,myöhästyin tunnin.oli jättänyt koiran yksin talommies aukaisi oven ,KUN TYTTÖ SOITTI HÄNELLE, sain koiran.Pois vienti sovittiin maanantai tai tiistaina, ei vastannut puhelimeen ja ei soittanut koirasta keskiviikkonakaan.Olin matkalla lähdössä ,olin pulassa ja sijoitin tutulle koiran.TÄNÄÄN POLIISI SOITTI , MITÄ TEHDÄ KUN NAINEN TEKEE RIKOS ILMOTUSTA,kun en enää eilen vienyt koiraa kun oli outoa touhua mielestäni. Siis eihän tässä tajua pitäsikö koira antaa paikkaan jossa ei tunnu kun heidän laki olevan oikein.MITÄ TE TEKISITTE. KIITOS NEUVOISTA JO ETUKÄTEEN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu