hei.
olen 16v poika. päätin peruskoulun 2007 kesänä, melko hyvin arvosanoin ja oman paikkakunnan lukioon tuli haettua. kesä meni töissä sekä reissasin ympäri suomea kavereiden kanssa ja sain kymmeniä uusia ystäviä. omalta paikkakunnalta ei juuri yhtään ystävää löytynyt.
no, olin aika puhelias ja hauska kaveri. halusin tutustua uusiin tuttavuuksiin. kesä oli lyhyt mutta maailman paras.
sitten alkoi lukio. odotin sitä aika innolla. lukiossa joskus 1. jakson loppupuolella sattui ikävä tapaus. oli äikän tunti ja oli mun vuoro lukea joku haastattelu. no mulle iski joku kauhea ramppikuume, sekoilin sanoissa, ääni värisi, olin aivan sekaisin. mulle ei ollut koskaan ennen tapahtunu tällaista koska olen yläasteella ainakin tykännyt esiintymisestä yms.
siitä se alamäki alkoi. minusta puhuttiin selän takana vaivihkaa kaikenlaisia juoruja koulussa. no, rupesin jännittämään esiintymisiä niin paljon ettei opiskelusta tullut mitään. niinpä lopetin lukion ja vaihdoin amikseen.
muutehn mä olin vieläki aika sosiaalinen kaveri, kävin kaverini kanssa paljon eri puolilla suomea tapaamassa tuttuja. amis meni jouluun asti ihan jees. seurustelinkin syksystä jouluun asti.
en tiedä miks, mutta mun itsetunto laski hitaasti mutta varmasti siitä yhdestä äidinkielen tunnista lähtien.
rupesin jännittämään kouluruokalassa, muita ihmisiä. lopetin kaikki yhteydenpidot kavereihin. en voinut kertoa heille mitään mutta oli pakko, en kyennyt enään elämään normaalia elämää. tytölle se oli kai iso tälli. onneksi se asui 300km välimatkan päässä.
nykytilanne on jotakuinkin tämmöinen: käyn duunissa, teen raskasta ruumiillista työtä koska kouluun en kykene, yritän olla erossa kavereista, joka herättää suurta kummastusta. ja sekös tässä pahinta on, en voi kenellekkään kertoa tästä. helpointa kun ei ois ketään ystäviä. olen neljän seinän sisällä, kuuntelen autojen ääniä, vilkuilen hermostuneesti ikkunasta jos vaikka joku tulee. kaupassa käynti on yhtä tuskaa, jännitän että sydän hakkaa tuhatta sataa!
miten elämä voi muuttua yhden oppitunnin takia näin radikaalisti. vuosi sitten nautin kaikesta, haaveilin poliisin ammatista.
mistä helvetistä tällaiseen saa apua?
nykyään ei oteta huomioon että maailmassa on ihmisiä, joiden itsetunto on maassa.
onko tällaiseen apua!? raadan raskasta duunia pitkää päivää, kun kouluun en voi mennä.
oikeasti, tässä yhteiskunnassa minunlaisia ei huomioida.
vielä yksi juttu: tämä ei johdu ulkonäöstä. siinä ainut asia mistä olen tyytyväinen.
olen 16v poika. päätin peruskoulun 2007 kesänä, melko hyvin arvosanoin ja oman paikkakunnan lukioon tuli haettua. kesä meni töissä sekä reissasin ympäri suomea kavereiden kanssa ja sain kymmeniä uusia ystäviä. omalta paikkakunnalta ei juuri yhtään ystävää löytynyt.
no, olin aika puhelias ja hauska kaveri. halusin tutustua uusiin tuttavuuksiin. kesä oli lyhyt mutta maailman paras.
sitten alkoi lukio. odotin sitä aika innolla. lukiossa joskus 1. jakson loppupuolella sattui ikävä tapaus. oli äikän tunti ja oli mun vuoro lukea joku haastattelu. no mulle iski joku kauhea ramppikuume, sekoilin sanoissa, ääni värisi, olin aivan sekaisin. mulle ei ollut koskaan ennen tapahtunu tällaista koska olen yläasteella ainakin tykännyt esiintymisestä yms.
siitä se alamäki alkoi. minusta puhuttiin selän takana vaivihkaa kaikenlaisia juoruja koulussa. no, rupesin jännittämään esiintymisiä niin paljon ettei opiskelusta tullut mitään. niinpä lopetin lukion ja vaihdoin amikseen.
muutehn mä olin vieläki aika sosiaalinen kaveri, kävin kaverini kanssa paljon eri puolilla suomea tapaamassa tuttuja. amis meni jouluun asti ihan jees. seurustelinkin syksystä jouluun asti.
en tiedä miks, mutta mun itsetunto laski hitaasti mutta varmasti siitä yhdestä äidinkielen tunnista lähtien.
rupesin jännittämään kouluruokalassa, muita ihmisiä. lopetin kaikki yhteydenpidot kavereihin. en voinut kertoa heille mitään mutta oli pakko, en kyennyt enään elämään normaalia elämää. tytölle se oli kai iso tälli. onneksi se asui 300km välimatkan päässä.
nykytilanne on jotakuinkin tämmöinen: käyn duunissa, teen raskasta ruumiillista työtä koska kouluun en kykene, yritän olla erossa kavereista, joka herättää suurta kummastusta. ja sekös tässä pahinta on, en voi kenellekkään kertoa tästä. helpointa kun ei ois ketään ystäviä. olen neljän seinän sisällä, kuuntelen autojen ääniä, vilkuilen hermostuneesti ikkunasta jos vaikka joku tulee. kaupassa käynti on yhtä tuskaa, jännitän että sydän hakkaa tuhatta sataa!
miten elämä voi muuttua yhden oppitunnin takia näin radikaalisti. vuosi sitten nautin kaikesta, haaveilin poliisin ammatista.
mistä helvetistä tällaiseen saa apua?
nykyään ei oteta huomioon että maailmassa on ihmisiä, joiden itsetunto on maassa.
onko tällaiseen apua!? raadan raskasta duunia pitkää päivää, kun kouluun en voi mennä.
oikeasti, tässä yhteiskunnassa minunlaisia ei huomioida.
vielä yksi juttu: tämä ei johdu ulkonäöstä. siinä ainut asia mistä olen tyytyväinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikee sanoo mut kyl tohon apua saa.
Mene ja varaa aika lähimmältä terveysasemalta.
Kerro puhelimitse tai paikan päällä mikä on ja sieltä sitten sinulle varataan terapeutilta tai sen kaltaiselta aika.
Siellä sitten kerrot tämän saman minkä kirjoitit tänne vaikkakin varmasti yksityiskohtaisemmin ja siellä sinua sitten neuvotaan.
Suomessa nää asiat hoidetaan nykyään paremmin kun itse pyytää sitä apua.
Mut ootko kertonu kavereilles tästä?
Tai yleensä kenellekkään?
Kun ei tää pakosti pelkästään siit äikän esitelmäst johtunu.
Ehkä yleisös oli joku, jonka takia jännitit tai muuten vaan lukios jokin ei sopinu.
Mut kyllä apua saa :)
saako apua oikeasti?
tuntuu että romahdan ihan justiinsa. en ole kertonut tästä kenellekkään MUTTA ootko sä joku selvännäkijä?! siellä joukossa oli joku, ketä oon rakastanut 5. luokalta asti, ihan oikeasti. ja haluan oikeasti eroon tästä.
suurkiitos!
ps. äikän esitelmän jälkeen olen ruennut jännittämään asioita joita oon ennen pitäny täysin normaaleina tilanteina.
Pitää vaan yksinkertasesti kertoa tilanteestaan.
Kerro nyt vaik aluks vanhemmilles ja sit hommaa sitä ammattilaisten apua jos ei vanhemmille puhuminen auttanut.
Joo, jos joukos oli joku, joka rakastat niin ehkä hänen läsnäolonsa loi osittain jännityksen.
Ja jotenkin olet sen jälkeen alkanut jännittää muita tilanteita koska et ymmärtänyt mitä jännitit silloin.
Ehkä jännität koska et ymmärtänyt että silloin miksi jännitit.
Mee vaikka tapaamaan sitä rakastamaas tyyppiiä niin kaikki jännitykset voivat loppua.
Hakeudupa äkkiä lääkärin puheille ja kuvaile kaikki oireet parhaasi mukaan juuri niinkuin tuossa tekstissä teit. Kuulostaa joltain paniikkihäiriöltä... Siihen on olemassa lääkkeitä ja hoitoa! Hommaa niitä niin pääset äkkiä jatkamaan elämääsi.
juu, tuli tossa kerrottua parille kaverille, kyllähän se helpotti koska ne oli ihmetelly mun käytöstä mutta ei se vieny tätä mihinkään. auttaakki halusivat mutta en halua että niillä on mun takia paskamaista.
mitä siellä lääkärillä/terapeutilla tarkalleen ottaen tehdään?
suurkiitos kaikista vastauksista!
Lääkärillä/terapeutilla käydään läpi ongelmaasi. Avataan solmut ja joissain tapauksissa annetaan lääkityksiä, mitkä ovat muuttaneet monien elämää parempaan suuntaan.