Hei. Olisin ihan kysellyt, jos en itse kaikkea huomaa, mitä kaikkea pitää/on hyvä muistaa kysellä jne kun lapsi palaa kotiin huostaanoton ja sijoituksen jälkeen??? Lapsi huostaanotettiin ja sijoitettiin viime syksynä, nyt yritetään kotiuttaa. Ensin niin, että on nyt 2 viikkoa kotona, viikon sijoituspaikassa, sitten 2 viikkoa kotona ja viikon sijoituspaikassa. Elokuun alusta "jää" kotiin jotta voi aloittaa koulunsa kotoa. Syyskuussa sit palaveri, jossa päätetään aletaanko huostaanottoa purkaa vai mikä olisi paras ratkaisu. :)) (näinkin siis VOI ihan oikeasti käydä, että lapsi/nuori palaa kotiin, vaikka alkuperäisenä ideana oli, että olisi asunut sijoitettuna siihen saaka kun täyttää 18, mikä ei enää kovin kaukana ole...)
lapsi kotiin
lauraliina74
7548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
suunniteltuja toimiaan. No hyvä!
Mutta mikä ihme sen sai aikaan?
Sossuhan on tavallisesti kaikkien tuollaisten sopimusten orja, vaikka kuinka hän itse olisi ollut jotain sopimusta laatimassa, mutta silti.
Oman lapseni kotiutus tapahtui niin äkkiä, että ei ole tuollaiseen teidän tilanteeseen verrattavissa mitenkään, siksi en nyt oikein osaa vasta kysymykseesi.
Mutta onneksi olkoon lapsen kotiin saamisesta joka tapauksessa!
PS. Voisitteko jompi kumpi Teistä kertoa täällä vaikka lyhyestikin, miten lapsi koki sijoitusaikansa? Millainen sijoituspaikka oli, miten häneen suhtauduttiin? Oliko siellä yksinäistä vai saiko hän tukea jne?
yleensä puhetta vain ja ajan kulutusta.Tarpeeksi jos osaa lipoa voi onnistua.
lauraliinaa lipojaksi ja perseennuolijaksi.
Oletko noin kateellinen, että joku saa lapsensa kotiin takaisin?
Olet todella poikkeusyksilö, kun sait tuon aikaiseksi! Eikö olekin elämäsi helpottunut!
Haluaisitko kertoa meille, miten sen teit? Saisimme vähän vinkkejä.
itseasiassa en oikein edes itse ole vielä sisäistänyt mitä tässä on tapahtunut. Mutta sen tiedän, että alusta loppuun saakka oli katkeraa taistelua sijoituspaikan kanssa. Tein jopa läänintarkastajalle tutkintapyynnön paikasta. Ja tää lapsen kotiinpaluu lähti sijoituspaikan johtajan ideasta. Kai hän sit vaan kyllästy kuunteleen mun jatkuvia valituksia :) Verrainnollisesti voin kertoa, et 2 lastani on sijoitettu toiseen paikkaan. (samaan keskenään) ja se on kyl ollu.. voisin sanoa suomen paras paikka. Sieltä lapset ei edes halua kotiin :) MIkä on ihan okei, koska näen heitä juuri niin nusein ku haluan, lomilla ovat vähintään joka toinen viikonloppu, kesälomilla ym. paljon paljon enemmän. Siellä panostetaan lapsiin ja oikeasti välitetään heistä ja heidän asioistaan, niinku kuuluukin. Jos joku haluaa jutella enemmän j "yksityiskohtasemmin" aiheesta voi laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected].. :)
Onnea paljon..Minunkin Lapsi kotiutettiin keväällä yli vuoden huostassa pidon jälkeen, eikä minunkaan tarvinnut (alemmalle kirjoittajalle) persettä nuolla.
Siis lapsesi huostaanottohan puretaan virallisesti, kun lapsesi on ollut puolivuotta kotona, eli ei kai siinä mitään ihmeellisyyksiä ole.
Pyydät vaan aina kaikki palaveri kirjauset itsellesi ja tarkista tietojen olevan oikein.
Lapsesi on myös oikeutettu toimeentulo tukeen esim. harrastusten ym. sellaisten osalta.
en kyllä haluaisi mitään sossulta enää, en tarvitsisi harrastusrahoja jne. Maksaisin lapsen menot ihan itse! Mitä enemmän ottaa vastaan sitä enemmän on tilivelvollinen, näin se menee.