Lehden mukaan ikäluokkamme on ensimmäinen, joka on voinut nauttia nuoruudesta ja sen lisäksi kolmannesta iästä eli eläkepäivistä. Pitänee paikkansa, jos vertailee omaa tilannettaan vähän vanhempiin. Omalla äidilläni oli paljon raskaampaa kuin minulla. Oma nuoruuteni sujui pitkälti koulunkäymisen ja vanhempien auttamisen parissa. Nuoruus alkoi opiskeluaikana, mutta taloudellinen tilanne ei antanut mahdollisuutta tehdä mitä vain. Keksimme kyllä ilmaisia huveja. Nyt minulla on varaa maksaa, jos jonnekin haluan.
Kolmas ikä?
1943
19752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Eläkkeelle jäädessäni huomasin, etten ole muistanut viettää sitä keski-ikää ollenkaan. Saakohan tuosta menetyksestä jotain taannehtivaa korvausta? Unohtui 50-villityskin, se on jo iso vahinko. Mutta myönnetään, että tämä vanheneminen on todellista. Olkoon sitten toinen ikä :)))
on se?
Kun nyt ole viisas.
anteeksi, jos saan,,
Kyllä minulla on taitaa olla lisääntyvä ikä ja sama elämä kuin lapsena. .
liikaa aikaan, yleisesti ottaen, kun hyvät termit pitää korvata jollain ihmenimillä.
Eläkeikä on kolmas ikä, lyhyt suhde on laastarisuhde, ja pitkä avioliitto monen suussa vääntyy läheisriippuvuudeksi, rakkauttahan ei muka ole olemassakaan.
*huumorilla, ei ihan totisesti*
Ihan nakrattaa. Hah-hah-haa!
Edessä kolmas ikä?
Suuret ikäluokat lähestyvät eläkeikää, ja jälleen kerran heitä pidetään isona sosiaalipoliittisena ja kansantaloudellisena ongelmana. Miten heidät saataisiin pysymään töissä vähän pitempään? Vai pitäisikö heidän sittenkin antaa tilaa nuoremmille? Miten kansantalous kestää heidän eläkkeistään ja hoidostaan aiheutuvat kustannukset? Mistä riittää hoitajia?
Eliniän pidentyessä varsinaisen vanhuuden ikäraja on jatkuvasti noussut ja vanhuudesta voidaan puhua vasta 75 ikävuoden jälkeen. Suuri osa vanhoista ihmisistä pitää itseään vanhoina tai vanhuksina vasta 80 ikävuoden jälkeen. Työelämän ja tämän varsinaisen vanhuuden väliin jäävää aikaa, noin 55 vuodesta 75 vuoteen, nimitetään kolmanneksi iäksi. Käsite ei meillä ole vielä kovinkaan hyvin vakiintunut arkikäyttöön, vaikka alan kirjallisuudessa sitä on käytetty jo hyvän aikaa. Kolmannen iän käsite on sinänsä tarpeellinen, sillä keski-iän ja vanhuuden välissä on pitkä, omaleimainen ikävaihe, jolla on oltava jokin nimi. Väestöllisesti kolmas ikä on nyt jo todellisuutta, mutta kulttuurisesti se on vasta muotoutumassa.
elimistössämme on seuraavia supermyrkkyjä: DDT
Dioksiini
Elohopea
Boskalidi
Lyijy
Tinayhd.
Säteilyj.
Väriain.
Muov.pehm.
Ei koskenut kaikkia!
Alle 10-vuotisena klo5:n aikaan tuiskuyön jälkeen lumitöihin omalla pienellä lapiolla.
3krt/vko talvsin puukuurissa pari tuntia / kerta.
Kesäisin perkeleellinen vedenkanto rehu- ja mansikkamaalle.
11-vuotisena eka kerran koko kesäkuu 3km:n vesimatkan takana propsin kuorinnassa.
Viikot saaressa yksin havumajassa.
Huopa, ruisleipä, voita (sulaa lasipurkissa), hevosenlihasäilykettä, teetä, sokeria.
Siitä se alkoi.
Inttiin lähtöön saakka täytyi palkka toimittaa lyhentämättömänä muorille.
Intin jälkeen häivyinkin siitä.
Kaikki lomat alusta loppuun saakka (ei lomaa) töissä.
Revi siitä se nautinto!
Tappelemaan oppi monessakin mielessä
Ikä?
Voisin katsoa nuoruuteni alkaneen alle kouluikäisenä kun minut raahattiin ensimmäisen kerran ihmisten pelloille perunannostoon keräämään pottuja.
Täyttä ämpäriä en vielä jaksanut nostaa.
Ehkä nuoruuteni päättyi 27-vuotisena valmistuttuani ammattiin ja perustassani perheen ottaen vastuun siitä?
Tai sitten minulla ei nuoruutta ollutkaan?
...yhä nuoremmat täyttävät 60 vuotta.
Ei sitä millään uskoisi. Muistoissa on niin lähellä sekin, kun odottelin aikuistumista. Aika tuntui matelevan, eikä ikää ollut milloinkaan riittävästi. Missähän vaiheessa ne vuodet lähtivät laukkaamaan.
on Yliopisto-lehden mukaan työiän ja varsinaisen vanhuuden välinen ikävaihe, jossa ihminen voi vielä tehdä kaikenlaista mukavaa. Itse suunnittelin, että muutan ensi kertaa siippani kanssa samaan osoitteeseen eläkkeelle päästyäni. Ylhäällä päätettiin toisin. Muutin tänne kaksi vuotta mieheni kuoleman jälkeen- yksin.Surutyö on tehty ja elämä jatkuu. Omalta kohdaltani mielenkiintoisena. On iän tuomaa seesteisyyttä, mutta vielä nuoruuden uteliaisuutta. Pikkukolhut rakkausasioissa esim. eivät juuri tunnu tuon suuren kolauksen jälkeen. Tavallaan olen tehnyt kahta työtä suuremman osan elämääni. Kouluaikoina auttelin kotona. Esim. lypsin lehmät ennen kouluun menoa ja koulun jälkeen, jos äiti oli sairas. Lisäksi annoin yksityistunteja. Opiskelun ohessa olin töissä. Työelämän alkuaikoina kävin vapaa-aikoina paljon auttamassa vanhempiani, joiden osalle tuli sairautta keskimääräistä enemmän. Sitten oli oman perheen aika. Etäavioliittoni vuoksi vastasin paljon perheen arjesta. Nyt on aika, jolloin voin tehdä mitä haluan- kolmas ikä.
Tuntuupa ettei pienen mökin tyttönä ehtinyt elää lapsuutta, ainakin se oli koko aikaista kotitöiden tekoa ja nuorempien ammaamista. Lehmien lypsyä ja hoitoa, heinän ja lannan ajoa pienillä voimilla.
Nuoruus ansiotyössä, naimisiin ja lapset, taas työtä hankkimassa leipää ja hoitaen perheen kunnes työkyky yllättäen loppuikin. Liian varhain. Eläke jäi hankkimatta.
Lesken päivät, näissä ei paljon rakkauskolhuja kaipaa, leskeksi jääminen oli tarpeeksi iso kolhu eikä uutta kokemusta ole ikävä.
Saa tehdä mitä haluaa, saa, kun valitsee halpoja huveja tai kuluttaa aikaa ulkoilemalla.
Mielessä kuitenkin pelko voimien hupenemisesta, kun ei ole sitä kumppania jonka kanssa puolin ja toisin voisi tukea ja yksinäisyyttä jakaa.
Eipä voi tehdä mitä haluaa, paljosta on kieltäydyttävä tietäen ettei tehotoiminnan vuosiakaan ole varmasti tässä kolmannessakaan iässä rajattomasti.
Rakkaus nyt kuuluisi kaikille, eipä sekään vain kaikille ole itsestään selvyys, säilöä kun ei sitäkään voi. Kukkarossakaan ei ylimääräisiä kolikoita.
minäkin olin ja äitiäni on kiittäminen, että pääsin luomaan työurani. Hän olisi itse halunnut opiskella, mutta ei ollut mahdollisuutta. Siksi pidin velvollisuutenani auttaa häntä mahdollisuuksieni mukaan. Pidän itseäni etuoikeutettuna. Hyvänä vertailukohteena on vaikeasti kehitysvammainen sisareni, jonka edunvalvoja olen. Hänen asiansa ovat hyvin. Jos eläisimme toisenlaisessa yhteiskunnassa, olisin varmaan hänen omaishoitajansa. Se olisi rankkaa, lämmin ajatus kaikille omaisiaan hoitaville. Toivottavasti saatte lomaa. Äitini eläessä noita lomia ei järjestetty. Lomitin häntä ja hän oli ikionnellinen päästessään sukuloimaan huolista vapaana.
Ensimmäinen ikä on lapsuus, nuoruus, opiskelut...karkeasti laskien 0-25, se aika kun opetellaan olemaan ihmisiä.
Toinen ikä on tuotantokausi; jälkipolvea, omaisuutta, tietoa ja taitoa. Toivottavasti myös ihmisyyttä. (25-60 toisilla se alkaa aikaisemmin, toisillä myöhemmin, loppuminenkin vaihtelee. Joillekin ei tule enempää. Loppu.)
Kolmas ikä, kun ansiotyö on tehty, lapset kasvatettu ja omaisuus hankittu onkin aika dokumentoida eletty elämä. Siis kaikki mummot ja äijät kirjoittamaan muistelmia, blogaamaan, valokuvaamaan ja keräämään todistusaineistoa siitä etä ollaan oltu mukana monessa sohvankannossa.
Onhan noita kaikenlaisia. Minä vaan sulaudun väkijoukkoon, eikä minulta ole koskaan kysytty. Yritti yhteenaikaan Suomen galluppi käydä kotona jatkuvasti kyselemässä. Muutin pois, enkä jättänyt osoitetta.
Miten onkin, ettei oikein paljon mitkään määritelmät minuun sovi.
Nuorempana oli rahasta puutetta, mutta osasi nauttia pienistä asioista.
Nyt voisi lähteä mihin haluaa ja tehdä mitä haluaa. (Olen kyllä lähtenyt tehnyt.)
Nykyisin ei viitsi lähteä mihinkään kun kotona on niin kiva olla.