suru puserossa

On surullinen olo, suorastaan tukahduttava.
pitkä aikainen ystävämme musta-valko-harmaa cockerspanielimme nukkui pois eilen 9v ja 2kk vanhana.
Neiti lopetti vain yks kaks syömisen ja alkoi olla apeana, seuraavana päivänä hän pääs lääkäriin jossa todettiin pikkuisellemme keuhkoputkentulehdus ja 40astetta kuumetta.
Hän sai kipu lääkkeen ja antibiotteja ja lääkäri sanoi hänen olevan jo seuraavana päivänä parempana, mutta toisin kävi, kotiin päästyä pikkuisen neitimme sydän ei enää kestänyt ja hän nukahti ikuiseen uneen kotimme eteisen kynnyksellä.
Koira oli vanhempieni, mutta kukaan ei ollut hänen kanssaan läheisempi kuin minä ja toinen koiramme 11 ja ½vuotias kultainennoutajamme, meillä oli erityinen side hänen kanssa ja nukuimme yhdessä ainakun näimme ja tehtiin kaikki asiat yhdessä, vaikka olisin käynyt vain kaupalla tai missä tahansa hän istui autossa aina mukana ja kun olin lähdössä vanhemmiltani kotiin hän istui autossa aina valmiina lähtöön, mukaan en voinut ikävä kyllä ottaa koska minulla on ihan pieni asunto missä hän ei viihtynyt kun isossa talossa ja pihassa tottunut elämään.
kaipaan häntä hirveästi ja olen itkemisestä aivan turta, tällä hetkellä olen vanhemmillani ja pelkään lähteä huomenna kotiin mutta työt kutsuu.
olen huolissani kultaisestanoutajastamme joka on elämänsä aikana joutunut jo haudata 3 kaveria, edellisen cockerimme silloin kuin kultsimme oli itse pieni ja cockerimme 12v, kanimme ja nyt tämän, pelkään miten hän kestää.
onko kellään neuvoja ja kokemuksia jotka voisivat helpottaa surussa...
kaipaus on kova, mutta onneksi on vielä toinen neitimme, joka hieman helpottaa asiaa ja jonka takia pitää jaksaa..