Valitin täällä jokunen aika sitten rakkauden tuskistani (kielletty rakkaus). Vihdoinkin olen löytänyt itseni ja tajunnut ettei minun tarvitse pyytää anteeksi keltään, ei ystäviltäni eikä keneltäkään. Hassua on että tämän aiheutti tai oikeastaan se on aika hullua, mutta siis minä rukoilin ja koin jotain ihmeellistä. En tiedä auttoiko se rukous oikeasti vai oliko kaikki pelkästään sattumaa. Asiat lähtivät seuraavana päivänä muuttumaan ja kaikki muuttui parempaan suuntaan niin nopeasti. Niin paljon hyvää on tapahtunut. Pääsin pääsykokeet läpi, rahatilanteeni korjaantui ja äitini tilanne on parantunut ja moni asia on muuttunut. Jopa poikaystävänikin tilanne on parantunut. Mutta oikeastaan minua pelottaa tuon rukoilun osalta. Kaikki meni niin kuin pyysin ja vielä paremminkin kuin odotin. En tiedä olenko uskossa vai en. Kaikki tuntuu niin hullulta. Ja minä olin vielä uskontoa vastaan.
Tajusin että enhän minä ole tehnyt mitään väärää. Miksi kiduttaisin itseäni ja tuhoaisin kaikki ne asiat elämässäni jotka tuovat minulle iloa. En voi sille mitään että rakastan toista poikaa. Ja nyt olen vihdoinkin myöntänyt luvan itselleni että saan rakastaa eikä minun tarvitse sen vuoksi pyytää anteeksi. Onneksi tästä miettimisen tuskasta ei tullut vaurioita suhteellemme.
Olen siirtynyt elämässä eteen päin ja päässyt ohi vaikean vaiheen. Kuin suuri taakka olisi viety harteiltani. Kahleet joissa olen roikkunut, päästivät minut irti. Olen vapaa. Ja voin hengittää paremmin. Olen uskaltanut nauraa ja iloita. Olen päässyt eroon estoista. Uskallan sanoa poikaystävälleni että rakastan häntä. Pystyn vastaanottamaan hänen rakkautensa kokonaan. Voin nauttia hänen läheisyydestään ja yhteisistä muistoistamme.
En ole moneen vuoteen ollut näin onnellinen. Annoin anteeksi ystävälleni. Hän käyttäytyi typerästi koska kamppaili oman seksuaalisuutensa kanssa. Ja mikä myös on hyvin hassua niin hän myönti olevansa lesbo ja nyt hän seurustelee myös. Voimme taas olla ystäviä ja puhua kaikesta.
Pian pääsen muuttamaan pois kotoa toiseen kaupunkiin jonne poikaystäväni on jo muuttanut. Suostuin myös hänen pyyntöönsä että muuttaisimme yhteen. Kaksioon siis. Ajatus siitä tuntuu tosi mahtavalta. Meillä on oma paikka jossa voimme olla kahdestaan. Voin herätä hänen vierestään aamuisin ja voin nähdä häntä joka päivä. Kaikki tuntuu niin täydelliseltä ja toivon että mikään ei tuhoa tätä.
Olen homoseksuaali ja ylpeä siitä. En välitä toisten mielipiteistä enää. Tiedän että minä ja poikaystäväni kuullumme yhteen. Ne ketkä eivät hyväksy, eivät kuulu elämäämme, eivät kuulu meidän tarinaamme. Eikä heidän tarvitse kuulla siitä. Taistelemme eteen päin tässä yhteiskunnassa emmekä anna muiden sortaa meitä. Jenni Vartiaisen biisi Ihmisten edessä on mitä mahtavin kuvastamaan tätä kaikkea:
"Sanot tämä ilta kävellään
käsi kädessä
ihmisten edessä
älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään
ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan"
Hyvää kesää kaikille ja pitäkää tiukasti kiinni rakkaistanne!
Tajusin että enhän minä ole tehnyt mitään väärää. Miksi kiduttaisin itseäni ja tuhoaisin kaikki ne asiat elämässäni jotka tuovat minulle iloa. En voi sille mitään että rakastan toista poikaa. Ja nyt olen vihdoinkin myöntänyt luvan itselleni että saan rakastaa eikä minun tarvitse sen vuoksi pyytää anteeksi. Onneksi tästä miettimisen tuskasta ei tullut vaurioita suhteellemme.
Olen siirtynyt elämässä eteen päin ja päässyt ohi vaikean vaiheen. Kuin suuri taakka olisi viety harteiltani. Kahleet joissa olen roikkunut, päästivät minut irti. Olen vapaa. Ja voin hengittää paremmin. Olen uskaltanut nauraa ja iloita. Olen päässyt eroon estoista. Uskallan sanoa poikaystävälleni että rakastan häntä. Pystyn vastaanottamaan hänen rakkautensa kokonaan. Voin nauttia hänen läheisyydestään ja yhteisistä muistoistamme.
En ole moneen vuoteen ollut näin onnellinen. Annoin anteeksi ystävälleni. Hän käyttäytyi typerästi koska kamppaili oman seksuaalisuutensa kanssa. Ja mikä myös on hyvin hassua niin hän myönti olevansa lesbo ja nyt hän seurustelee myös. Voimme taas olla ystäviä ja puhua kaikesta.
Pian pääsen muuttamaan pois kotoa toiseen kaupunkiin jonne poikaystäväni on jo muuttanut. Suostuin myös hänen pyyntöönsä että muuttaisimme yhteen. Kaksioon siis. Ajatus siitä tuntuu tosi mahtavalta. Meillä on oma paikka jossa voimme olla kahdestaan. Voin herätä hänen vierestään aamuisin ja voin nähdä häntä joka päivä. Kaikki tuntuu niin täydelliseltä ja toivon että mikään ei tuhoa tätä.
Olen homoseksuaali ja ylpeä siitä. En välitä toisten mielipiteistä enää. Tiedän että minä ja poikaystäväni kuullumme yhteen. Ne ketkä eivät hyväksy, eivät kuulu elämäämme, eivät kuulu meidän tarinaamme. Eikä heidän tarvitse kuulla siitä. Taistelemme eteen päin tässä yhteiskunnassa emmekä anna muiden sortaa meitä. Jenni Vartiaisen biisi Ihmisten edessä on mitä mahtavin kuvastamaan tätä kaikkea:
"Sanot tämä ilta kävellään
käsi kädessä
ihmisten edessä
älä sinä muiden katseista välitä
sillä me ollaan yhdessä
Ne ei tiedä mitään
ne ei kuulu tähän tarinaan
joka harvoille luetaan"
Hyvää kesää kaikille ja pitäkää tiukasti kiinni rakkaistanne!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.