Aisurin juhannusjuhlat

cb-aisuri

Olen 30 vuotta vanha mies, naimisissa Kristan, seksikkään 26 vuotiaan naisen kanssa. Meillä on melko vilkas seksielämä, tosin kaikkea muuta kuin normaali. Vaimoni on hallitseva osapuoli liitossamme, minä alistun hänen tahtoonsa ja teen sen mielelläni. Vaimoni on pienikokoinen, pitkähiuksinen blondi, pienestä koostaan huolimatta, hänellä on isohkot kiinteät rinnat ja muodokas pylly. Minun ulkonäöstäni hän pitää huolen, käskyttämällä minut lenkille, niin usein kuin hänen mielestään on tarvetta. Tehtäväni on käydä töissä hankkimassa toimeentulo meille, kun Krista keskittyy vapaarouvan elämään ja mukavuuksiin. Saan usein tyydyttää hänen seksuaalisia tarpeitaan kielelläni, dildoilla jne. Usein joudun myös tyytymään aisankantajan rooliin, kun vieras mies rakastelee vaimoni kanssa. Itse joudun käyttämään siveysvyötä ja saan tyydyttää itseäni harvoin, silloinkin hoidan homman aina itse, vaimoni ei halua liata käsiään, saati muita paikkojaan pippelilläni. Kaikesta huolimatta tai oikeastaan tämän ansiosta, olemme olleet onnellisesti naimisissa, kohta jo seitsemättä vuotta.

Toukokuun alkupuolella vaimoni ilmoitti järjestelleensä yllätyksen juhannukseksi. Hän halusi minun pitävän siveysvyötäni yhtäjaksoisesti siihen saakka, niin olisin paremmassa "vireessä" juhannuksena. Ei siinä muu auttanut kuin suostua. Alkukesän lämpimät päivät olivat tuskallisia, kun naiset vaimoni mukaan lukien, alkoivat käyttää kevyempiä kesävaatteita. Siveysvyössä tuli tiukat paikat usein ja pallit alkoivat painaa, kun en päässyt vähentämään paineitani.

Onneksi juhannus viimein koitti ja suuntasimme vaimoni järjestelemälle mökille. Ennen perille saapumistamme, vaimoni pyysi minua ajamaan erääseen matkanvarrella olevaan kaupunkiin ja siellä isoon markettiin. Tekisimme kuulemma joitakin hankintoja. Hän kertoi, että teemme molemmat omat ostoksemme ja pyysi minua ottamaan oman ostoskorin. Vaimoni oli pukeutunut niukkaan, juuri ja juuri vesirajaan yltävään, valkoiseen läpikuultavaan mekkoon ja korkeakorkoisiin remmikenkiin. Hameen läpi kuulsi hänen mustat rintaliivinsä ja stringinsä. Huomasin miten jokainen mies ja osa naisistakin vilkuili häntä. Vaimoni ei ollut huomaavinaan, vaikka varmasti huomasi. Ensin menimme naisten alusasuosastolle, josta vaimoni valitsi itselleen pitsiset rintaliivit, sukkanauhavyön, polvisukat ja niihin sopivat alushousut. Kuinka seksikkäältä ne tulevat näyttämäänkään hänen päällään. Miesten alusasu osastolla vaimoni tarkasteli miesten stringejä jonkin aikaa. Hän antoi minulle yhteensä kuusi kappaletta, punaisia ja mustia. Sitten kondomiosastolle, josta minulle tuli pari tuubia liukkaria, siveysvyöni sovittamista varten. Koska kaupan kondomi osastolla sattui kerrankin olemaan, erityisen pientä mallia olevia kondomeja, sain ottaa niitäkin useamman paketin, jos vaikka löytyisi jotain käyttöä joskus. Pippelini on varsin pienikokoinen, joten normaalit eivät kunnolla pysy paikoillaan ja harvoin löydän tavallista kaupasta tarpeeksi pieni kokoisia. Seuraavaksi vaimoni neuvoi minua - Käy ostamassa joitakin pornolehtiä tai osta vaikka yksi joka lajia, mitä täältä löytyy, minä mennen katselemaan vielä joitakin meikkejä. Kun olet valmis, maksa ostoksesi kassalla kolme. Seuraavan kerran saat puhutella minua, kun olemme taas autossa. Niin, äläkä tuhlaa rahoja ostoskassiin, nuo menee käsissäsikin.

Lähdin lehtihyllylle, valitsemaan lehtiä, täällä olikin iso valikoima pornolehtiä. Tulevan juhannuksen vuoksi kaupassa oli melko paljon ihmisiä, onneksi oli vielä aamupäivä, joten ei ollut pahin mahdollinen ruuhka. Ihmiset vilkuilivat kun lastasin lehtiä koriini. Minua hävetti ja jännitti niin, että tiputun viimeiset lehdet lattialle. Keräsin lehdet nopeasti ja suuntasin kohti kassoja. Aloin jonottomaan kassalle kolme, jono ei onneksi vielä ollut kovin pitkä. Huomasin meikkiosaston olevan kassan kolme takana. Näin vaimoni, joka tipautti "vahingossa" huulipunan lattialle. Hän kumartui poimimaan sitä ja tarjosi kumartuessaan kaunista katsottavaa, kaikille lähistöllä oleville miehille. Stringit paistoivat kauniisti ohuen kankaan alta ja lyhyt mekko nousi hiukan, paljastaen pieneksi hetkeksi näkymän jalkoväliin. Kuulin kuinka viereisessä jonossa oleva nuori mies, kuiskasi toiselle -Tuollaistakun saisi panna, niin olisi joulu ja juhannus yhdessä.

Niinpä kunpa saisikin, en ollut koskaan pannut vaimoani, sillä meidän suhteemme oli muodostunut nykyisen kaltaiseksi jo seurustelu aikoina. Itse asiassa olin vielä neitsyt, sillä en ollut vielä koskaan rakastellut kenenkään kanssa. Lukuun ottamatta lukuisia kertoja kun käytin straponia vaimoani naidessa. Ehkäpä tänä juhannuksena kaikki muuttuu ja pääsen poikuudestani.

Kun tuli minun vuoroni, laskin ostokseni kädet vapisten hihnalle. Takanani jonossa oli kolmekymppinen nainen jolla oli onneksi ostoksia kärry täynnä, eikä muut jonossa olijat näin ollen, ehkä näkisi ostoksiani. Nuori kassa tyttö tervehti minua iloisesti ja veti liukkari pullot ja lehdet yksitellen viivakoodin lukijan läpi. Minusta tuntui, että kaikki kaupassa olevat asiakkaat ja henkilökunta tuijotti minua. Ajattelin, ettei tämä onneksi voi mennä pahemmaksi. Tyttö nosti ensimmäiset stringit kasvojensa korkeudelle ja levitteli niitä niin, kuin haluaisi esitellä niitä kaikille, sitten hän teki samoin muillekin stringeilleni. Ihmettelin mitä nyt tapahtuu kun tyttö tarttui puhelimeen ja soitti jonnekin -Voisitko tarkistaa yhden hinnan, hintalaput puuttuu kaikista näistä.... miesten blackhorse stringeistä.

Huomasin kuinka viereisen kassan tyttö ja hänen asiakkaanaan oleva vaimoni nauroivat minulle. Olisin halunnut vaipua maan alle. Kassatyttö jatkoi -Punaisia ja mustia, kokoa xs... ...kyllä minä sanoin XS.
Tuntui kuin kaikki olisivat alkaneet tarkkailemaan haaraväliäni, kassatyttö aikakin katseli minua arvioiden. Tyttö laski puhelimen -Menee pieni hetki.

Pian paikalle saapui tyttö kaupan työasussa, pyöritellen stringejä etusormensa ympärillä. -Täälläkö tarvittiin hintaa näistä XS KOON "MIESTEN" STRINGEISTÄ?
Tyttö antoi stringit kassalle, joka sai viivankoodin luettua näistä. Viivakoodia kassalle tuonut tyttö hypisteli hihnalla ollutta kondomi pakettia käsissään -Vai oikein super tight kondomeja, taitaa olla prinssinakkia tarjolla jollekulle "onnelliselle" tytölle juhannuksena?
Molemmat myyjät ja takanani kassajonossa oleva nainen alkoivat kikattamaan minulle.

Maksoin ostokseni viidenkympin seteleillä.
- Sinulla on varmaan pienempääkin?
Tässä vaiheessa minua nolotti ja jännitti niin, etten tajunnut kaksimielistä juttua heti.
-Joo, kyllä minulla pitäisi olla.
Aloin kaivelemaan kolikoita, mutta en löytänyt tastarahaa. Kassa tyttö jatkoi vitsailuaan.
-Vai onko niin pientä, että ei löydy? Ei se mitään, ei sillä koolla ole väliä, ainakaan jos vietät juhannusta "lukuharrastuksesi" parissa.
Tyttö vinkkasi pornolehti läjääni, hän ei edes yrittänyt pidätellä naurua, kun antoi rahasta takaisin.

Siirryin keräilemään kassahihnan levälleen työntämiä lehtiäni. Kuulin vielä kuinka seuraava asiakas sanoi kassatytölle:
-Oikeasti se kyllä on niin, että jos luulee, ettei koolla ole väliä, ei selvästikään ole vain saanut isoa vielä.
Kassatyttö: Näinhän se on, pienestä ei ole muuhun kuin pissaamiseen ja taitaa siinäkin olla tähtääminen vaikeaa liian lyhyellä "piipulla".
Molemmat naiset nauroivat taas, kun katselivat minua keräämässä ostoksiani syliini.

Autolla vaimoni sanoin nähneensä varsin hupaisan näyn kassoilla, erään "miehen" ostoksena olevista stringeistä oli joku kai "vahingossa" irrottanut hintalaput. Vaimoni kikattaessa minulle, lähdimme jatkamaan matkaa. Vaimoni kertoi minulle, että mökki on melko suuri ja sinne tulee kaksi muutakin pariskuntaa ja ehkä joitakin muitakin ihmisiä. Myös muut mökkiläiset harrastivat kinkkyilyä ja tiedossa olisikin ikimuistoinen juhannus. Siveysvyöni avain oli jätetty kotiin, joten sen avaamisesta oli turha haaveilla, ennen kotiinpaluuta. Jos olisin kiltisti ja tekisin mitä käsketään, saisinkin runkata taas pian, muutoin ei pippelini seisoisi ennen syksyä.

Ennen mökille saapumistamme pysähdyimme vielä kerran, pienen asvalttitien varrella olevalle linja-auto pysäkille. Siellä minut komennettiin ulos ja jouduin kiinnittämään paksun kaulapannan, joka osoittaisi kaikille, kumpi meistä on pomo. Lisäksi riisuin kaikki vaatteeni ja sain pukea vain punaiset, juuri ostamani stringit. Huomaamattani edellisen mutkan takaa kohdallemme oli tullut pyöräilevä pariskunta. Mies huusi minulle -Onko homolla kuuma? Nainen naurahti miehen kommentille.

Viimein saavuttuamme ison mökin pihaan, kiiruhdan sovitusti kuljettajan paikalta avaamaan oven vaimolleni. Meitä vastaan tulee kaksi miestä ja kaksi naista. Miehet olivat suurin piirtein itseni ikäisiä ja melko rotevan oloisia sortseihin ja t-paitaan pukeutuneita, toinen kalju ja toiselle lyhyt sänkitukka. Naiset ehkä vain 18-20 vuotisia, erittäin kauniita, blondi ja tummatukkainen. Molemmilla on kaulapanta kaulassaan. Päällään heillä on niukkaakin niukemmat neonkeltaiset bikinit. Yläosan kangas ei peitä juuri muuta kuin nännit, eikä alaosassa ole senkään vertaa kangasta. Jalassaan naisilla on korkeakorkoiset neonkeltaiset avokkaat. Naiset ovat hoikkia kuten vaimoni, mutta heillä on valtavat puolipallon muotoiset rinnat. Arvelen, että niiden on pakko olla suurennettuja. Näky saa joka tapauksessa pippelini kovettumaan, kipeästi siveysvyön sisällä.

Vaimoni tervehtii miehiä ja juttelee heidän kanssaan niitä näitä automatkasta ja kuulumisista, kuin vanhojen tuttujen kanssa. Minulle selviää keskustelusta, että kaljupää on nimeltään Pekka ja hänen vaimonsa blondi on nimeltään Jenna. Toisen pariskunnan nimet ovat Asko ja Sanna. Yllättäen Pekka kysyy: Ei kai haittaa jos me miehetkin, vähän riisumme? Vaimoni vastaa hänelle: Ei toki, sitähän tässä on koko alkukesä odotettukin.

Asko ja Pekka riisuvat vaatteensa ja asettuvat istumaan mökin terassilla olevalle sohvalle, vaimoni istuutuu heidän väliinsä. Vaikka heidän kullinsa ovat vasta puolijäykkinä, huomaan molempien olevan melko hyvin varusteltuja. Asko komentaa tummahiuksista Sannaa -Kullini hikosi kuumissa housuissa, nuole se puhtaaksi.

Sanaakaan sanomatta Sanna asettuu Askon jalkoväliin kontalleen ja alkaa nuolemaan hänen kulliaan. Pekka osoittaa omaa kulliaan sormella ja Jenna seuraa esimerkkiä, alkaen nuolemaan Pekan kullia. Jään hetkeksi seisomaan mökin eteen ja katseeni nauliintuu kahteen kiinteään, hyvin ruskettuneeseen perseeseen, joiden peittona on vain persevaossa oleva ohut neonkeltainen naru.

Vaimoni yskähtää ja havahdun haaveilustani, hän on nostanut hameen helmaa ja liukunut sohvan reunalle. Siirryn ilman käskyäkään vaimoni jalkoväliin ja raotan hänen stringejään. Niiden alta paljastuu karvaton ja kiiltelevän kostea pillu, jota alan nuolemaan. Jenna ja Sanna saavat pian nuolemisellaan aikaiseksi, miesten kullien kovettumisen, huomaan sivusilmällä, että molemmilla on todella isot, ainakin kaksikymmensenttiset ja paksut kullit.

Pian Asko työntää Sannan pois jakovälistään ja nousee taakseni. Hän tarttuu stringieni vyötärö nauhasta ja kiskaisee minut pystyyn niin, että stringien naru kiilaantuu persevakooni ja puristaa ennestään herkkiä pallejani. -Nyt riittää mieshuora, Krista saa taas pitkästä aikaa kunnon kullia. Asko nostaa vaimoni jalat pystyyn, asettuessaan hänen päälleen ja painaa kullinsa pillun huulille.

Katson vierestä, kun paksu kulli painautuu hitaasti pohjaan saakka, yhdellä työnnöllä. Vaimoni voihkaisee ja Asko alkaa panemaan häntä. Pian vaimoni saa ensimmäisen orgasmin ja Askokin laukeaa voimakkaasti hänen sisäänsä. Viimein Asko vetää kullinsa pillusta. Pillu jää kiiltelemään spermasta, Askon kullin jäljiltä. Asko asettuu takaisin istumaan ja Sanna palaa hänen eteensä puhdistamaan hänen kulliaan.

Pekka hohottaa ja sanoo minulle -Nuole vaimosi pillu puhtaaksi, niin minäkin pääsen panemaan häntä.
Olen ennenkin joutunut puhdistamaan vaimoni vieraan miehen panon jäljiltä, joten tämä on tuttua minulle. Asetun vaimoni jalkoväliin ja alan nuolemaan Askon spermaa, vieläkin sykähtelevältä pillulta. -Haluan, että nuolet kaikki pois, ei kai kukaan mies halua joutua koskemaan toisen miehen spermaan?

Vaimoni painaa minut makaamaan terassille ja asettuu istumaan kasvoilleni siten, että voin jatkaa pillun puhdistusta. Saan nuolla aika kauan, ennen kuin vaimoni pillu kelpaa Pekalle. Nyt vaimoni riisuu stringinsä työntää ne suuhuni ja asettuu kontalleen terassille. Pekka siirtyy vaimoni taakseen ja alkaa panemaan häntä. Yhtään kursailematta, hän painaa ison kullinsa pohjaan saakka yhdellä voimakkaalla työnnöllä.

P: Onpa tiukka pillu sulla, mitenkähän tiukka mahtaisi olla persereikä, kun täällä on jo tällainen puristus?
A: Kokeile, sillä se selviää.
P: Miten olisi pienet suolihuuhtelut rouvalle?
K: Voit panna mua perseeseen jos haluat.

Pekka vetää ison pillulimasta kiiltelevän kullinsa ulos vaimoni pillusta ja painaa terskan persereikää vasten. Hitaasti terska uppoaa perseeseen ja Pekka alkaa taas panemisen.
P: Onpa pirun tiukka, tekee hyvää.
K: Kyllä noin iso tekee tiukaksi minkä vaan. Sattuu vähän, mutta tekee silti hyvää saada oikeaa isoa kullia perseeseen.
P: Ei se minun huoran perseessä, näin tiukkaa tee.
Pekka vilkaisee vaimoaan, joka vierelläni seuraa panemista.

A: Saako huora vaimoasi koettaa?
P: Siitä vain, ei siitä muuhun olekaan kuin pantavaksi.
Asko komentaa Jennan riisumaan stringinsä ja asettumaan kontilleen. Minut määrätään nuolemaan hänen persettään. Otan stringit suustani ja alan nuolemaan.
A: Työnnä kieli syvälle, vaikka tähän perseeseen ei paljoa liukkaria kai tarvitakaan, niin varma on varmaa.
Jennalla oli todella pieni perse ja persereikäkin oli tiukka, ainakin kielelleni. Mietin, että mahtaa olla tiukka Askon isolle kullillekin. Kauaa ei Asko malttanut odotella kun hänkin kiskaisi minut stringeistäni taaemmaksi ja alkoi sovittelemaan kulliaan Jennan perseeseen.

Samaan aikaan vaimoni tiukka persereikä alkoi tehdä tehtävänsä ja Pekka alkoi olla lähellä tulemistaan. Katson ihmeissäni kun Pekka painaa pitkän kullinsa väkisin kokonaan vaimoni perseeseen ja laukeaa karjahtaen.

P: Huh, tulipa paljon, sulla on sitten hyvä pillu ja perse.
Pekan vedettyä kullinsa persereiästä se jää avoimeksi ja sperman kuorruttamaksi panon jäljiltä. Sanna siirtyi nuolemaan Pekan kiiltelevää kullia heti kun se tuli esiin.

Pekka komensi minut vaimoni alle selinmakuulle ja taas vaimoni laskeutui päälleni. Kun aloin nuolemaan persereikää, Pekka sanoi minulle: Äläkä lopeta taaskaan, ennen kuin perse puhdas. Minulta tuli paljon ja kovalla paineella, sperma upposi varmasti syvälle suoleen. Saattaa kestää hetken, ennen kuin kaikki sperma on valunut ulos. Pekka alkoi hohottaa ja kaikki yhtyivät hänen nauruunsa. Jouduin työntämään kieleni niin syvälle persereikään, kuin suinkin sain. Viimein alkoi spermaa virtaamaan suuhuni ja sitä tulikin paljon. Kesti vielä kauan ennen kuin sain luvan lopettaa. Sillä aikaa Asko oli tullut Jennan sisään ja Jenna oli nuollut tämän kullin puhtaaksi.

Lopetettuani yritin nousta, mutta Jenna, jonka perseeseen Asko ehti jo tulla, asettuu nyt vuorostaan päälleni puhdistettavaksi.

A: Herrasväki voikin siirtyä saunaan sillä aikaa kun palvelusväki puhdistautuu täällä ulkona.
Miehet ja vaimoni lähtivät kävelemään saunalle. Kun he olivat poistuneet näkyvistä alkoi Jenna huohottaa hiljaa, minun yhä puhdistaessa hänen spermaista persereikäänsä.

S: Sinulla, taitaa olla aika lähellä, mitäs jos mekin päästeltäisiin hiukan paineita, mua panettaa ainakin.
J: Joo, Pekka on pitänyt minua tahallaan puutteessa, orjan kuulemma pitää olla oikeassa vireessä.
S: Sama täällä, en ole saanut kahteen päivään.
J: Minä en ole saanut laueta kolmeen päivään. Hakisitko jostain vettä, niin pestään tämän naamaa hiukan.

Sanna haki järvestä ämpärillisen vettä. Jenna nousee päältäni ja tytöt pesevät spermaisen naamani kylmällä vedellä. Meinaan taas nousta, mutta Jenna nouseekin uudestaan päälleni. Nyt pääsen nuolemaan hänen pilluaan.

J: Olekin hyvä ja nopea, ooh, hyvä poika, juuri noin jatka samaan malliin, aaah.
Nuolin Jennan pillua pitkin vedoin ja upotin välillä kieleni syvälle hänen pilluunsa. Se maistuikin hyvältä spermaisen persereiän jälkeen. Jennan aloitettua vaikeroimaan, siirryin klitorikselle. Jenna tulikin nopeasti kun otin klitoriksen huulieni väliin ja aloitin imemään sitä samalla pyöritellen kieltäni klitoriksen kärjellä. Jennan noustua Sanna laskeutui välittömästi päälleni ja saan tyydyttää myös hänet.

Sannan lauettua tytöt asettuvat kyykkyyn viereeni ja Jenna siirtää stringit pois siveysvyöni peittämän kullin päältä.
J: Mitäs täältä löytyy?
Minä: Se on sellainen siveyslaite joka estää masturbaation.
S: Kauanko siitä on kun sinä olet viimeksi saanut laueta?
Minä: Jo yli kaksi kuukautta.
J: Häh, yli kaksi kuukautta? Kyllä nämä aika täynnä ovatkin.
Tytöt puristelevat pallejani.
J: Mutta ajattele, kaksi kuukautta. Pekalta tulee vähintään kaksi kertaa päivässä ja spermaa riittää aina paljon.
S: Sama Askolla, nämä varmaan kohta räjähtää.
Sanna kouraisee lujaa pallejani. Voihkaisen tuskasta ja tytöt kikattavat minulle. Sanna siirtyy nuolemaan pallejani.
J: Etkö tosiaankaan voi laueta?
Minä: En, pippelini ei edes mahdu seisomaan kunnolla ja seisokki yrityskin sattuu hirveästi.
J: Sattuuko nyt?
Minä: Sattuu.

J: Minä luulen, että meillä on vielä hetki aikaa, ennen kuin meitä kutsutaan. Tehdään jotain kivaa sillä aikaa.
Jenna alkaa suukottelemaan minua kaulalle ja suulle, samalla kun Sanna nuolee ja imee pallejani ja siveysvyötäni. Tuntuu että pallieni lisäksi, siveysvyö saattaa räjähtää kohta. Sanna asettuu nelinkontin ja käskee minua: Nai minua tuolla laitteella.

Nousen kontilleni Sannan taakse. Katselen kaunista persettä ja kiiltelevää vaaleanpunaista pillua. Taivutan siveysvyötäni pystyyn ja se sattuu hirveästi herkissä palleissani. Alan työntelemään siveysvyön peittämää pippeliäni Sannan sisään ja tunnen hänen lämpönsä ja aistin kosteuden. Ainut mitä sen lisäksi tunnen on hirveä kipu palleissani ja pippelissäni. Silloin saunalta alkaa kuulumaan huutoa.

P: Huorat tänne ja heti.
Tytöt lähtevät juoksemaan saunalle ja minä seuraan heitä. Saunalla Asko panee vuorostaan vaimoani perseeseen.
P: Kun sulta tulee niin paina pohjaan niin syvään kuin vartta riittää, sulla kun tuota pituutta taitaa olla vielä enemmän kuin minulla. Saa Krista kunnon suolihuuhtelun.
Asko noudatti Pekan ohjeita ja painoi hänkin kullinsa koko mitaltaan vaimoni perseeseen lauetessaan.
P: Vedä ulospäin vasta kun ei enää tule.
Kun asetuin taas vaimoni alle, nyt odottamaan Askon spermatippoja, oli kaikilla taas hauskaa. Jenna ja Sanna puhdistivat Askon kullin yhdessä tuumin ja saivat sen jälkeen luvan peseytyä hekin. Minun piti vielä pestä vaimoni muualtakin kuin persereiästä, ennen kuin sain itse peseytyä.

Loppuillasta en enää saisi käyttää mitään vaatteita, se olikin helpotus, sillä ahtaat stringit tuntuivat tosi ikäviltä puristaessaan pallejani. Saunasta tullessani oli Herrasväki istumassa terassilla olutta juoden, alastomat Jenna ja Sanna viihdyttivät heitä hetkuttelemalla cd-soittimesta tulevan musiikin tahdissa.

P: Suudelkaa toisianne.
A: Hyväilkää tissejä.
Miehet yllyttivät tyttöjä, jotka viimein päätyivät 69-asentoon nuolemaan toisiaan. Asko haki heille ison sauvan jossa oli terska molemmissa päissä. Tytöt asettuivat kontalleen perseet toisiaan vasten ja työnsivät kumpikin oman päänsä dildosta sisäänsä pilluihinsa. Kun he saivat painettua perseposkensa toisiinsa kiinni, aloittivat he rynkyttämään perseitään vastakkain.

K: Mieshuorakin voisi yhtyä tuohon esitykseen, laita ensin tämä sisääsi.
Vaimoni ojensi minulle paksun anustapin ja liukkaria. Levitin liukkaria tapille ja asetin sen terassille pystyyn. Asetuin tapin päälle kyykkyyn ja aloin painamaan persereikää tappia vasten. Hitaasti iso tappi upposi suoleeni, ja viimein paksuin kohta painui sulkija lihakseni ohi.

Seuraavaksi sain pukea strapon dildon ylleni. Vaimoni oli valinnut jättimäisen dildon, vielä paljon suuremman, kuin Pekan ja Askon kalut.
K: Huora vaimojenne reiäthän olivat vähän löysät, joten tarvittanee, vähän isompaa patukkaa niiden täyttämiseen.
Pekka ja Asko nauroivat.
A: Saat sinäkin kokeilla miltä tuntuu, kun voi isolla kullilla tyydyttää naisen, Sanna ainakin saa helposti, kun vain koossa löytyy, vai mitä? Tarjoa nyt persettäsi naitavaksi.

Sanna ja Jenna lopettivat perseidensä yhteen vatkaamisen ja Jenna nousee ylös Sannan jäädessä kontalleen odottamaan minua ja dildoa. Asetuin Sannan taakse ja ohjasin ison dildon kärjen, hänen kosteudesta kiiltelevälle pillulleen. Painoin dildon hitaasti tiukkaan reikään ja aloin naimaan Sannaa. Hän tulikin yllättävän nopeasti, koolla on tosiaan merkitystä.

Lopetettuani Sannan kanssa. Jenna Pyysi Pekalta, voisiko hänkin saada minulta. Pekka antoi luvan ja aloin panemaan vuorostaan, tätä vaaleatukkaista herkkupersettä. Saisinpa joskus panna jotakuta ihan omalla pippelillänikin.

Kun olin lopettanut panemisen Jennan kanssa ja saanut strap-onin riisuttua, kaarsi mökin pihaan auto josta tuli neljä nuorta miestä. Huomasin pian tuntevani kaikki neljä, he olivat vaimoni vakiopanoja, jotka usein kävivät kotonammekin huvittelemassa vaimoni kanssa.

K: Me ehdittiinkin jo verrytellä paikkoja täällä. Sauna on lämmin käykää peseytymässä, niin voidaan aloittaa juhannus yön juhlat.
P: Pikkuhuorat tuovat teille olutta saunalle ja auttavat mielellään peseytymisessä. Sanna ja Jenna täyttäkää herrojen toiveet.
K: Mutta muistattehan, että ette pane näitä huoria ainakaan vielä, säästätte itsenne minulle.
Miehet lupasivat malttaa olla laukeamasta saunalla, vaikka pesutytöt varsin näpsäköiltä vaikuttivatkin.

Miesten tultua saunalta selvitti vaimoni tilanteen koko alastomalle "juhlaväelle".
K: Kuten aiemmin sovimme, kaikki voi panna kaikkia loppujuhannuksen, mutta tänä yönä keskitytte yksin minuun. Ja ettei homma menisi kovin sotkuiseksi, mieshuorani hoitaa paikkojen puhdistuksen aina välissä. Saan minäkin siinä samalla pienen hengähdystauon.

Yksi miehistä asettui nyt selinmakuulle terassilla olevalle karvalankamatolle. Vaimoni nousi hänen päälleen ja ohjasi kovana seisovan kullin pilluunsa. Toinen miehistä asettui kontalleen vaimoni taakse ja alkoi työntämään kulliaan perseeseen. Pekka ja Asko seurasivat tilannetta vaimoineen sivummalta.
P: Vinkkinä annan sellaisen, että työntäkää kullinne pohjaan, ennen kuin laukeatte. On sitten paljon hauskempaa katsella kun aisuri lipittää ja lipittää, saadakseen vaimon reiät puhtaaksi, syvälle lauotusta spermasta.

Jenna ja Sanna olivat ilmeisesti saunalla jo hiukan "lämmitelleet" miehiä, sillä varsin pian molemmat laukesivat ja kuten Pekka oli neuvonut pohjaan painaen ruiskuttivat lastinsa syvälle vaimoni sisään.

Asetuin taas selin makuulle terssille, kun vaimoni valutti ensin pilluaan tyhjäksi suuhuni. Ahmin ahnaasti pillusta valuvaa valkoista limaa, kun samalla perseeseen laukonut kyykki vieressämme ja katseli toimitusta. Viimein hän neuvoi vaimoani: Nyt alkoi persereiästäkin valumaan mun spermaa, siirry jotta ei mene yhtään tippaa hukkaan.

Vaimoni siirtyikin hiukan, jotta pystyin nuolemaan hänen persereikäänsä josta jo valahtikin iso satsi nestettä suuhuni.

Aamuyöhön asti vaimoni sai miehiltä vuorotellen. Vakiopanojen seuraan liittyi myös Pekka ja Asko. Joka panon välissä minä hoidin vaimoni puhdistuksen. Laskin, että sain niellä pitkästi yli kaksikymmentä kertaa miesten nesteitä, vaimoni aukoista, ennen kuin kaikki olivat saaneet tarpeekseen.

Ennen nukkumaan menoa, vaimoni sanoi saaneensa niin paljon kullia, että saattaa olla tämän juhannuksen kiintiö täynnä, ei paikat kuulemma enää kestäisi. Orgasmi oli kuulemma ollut lähes yhtämittaista, puhdistustoimenikin kun pitivät yllä, ihanaa tyydytyksen tunnetta. Ei olekaan ihme että paikat olivat herkkinä ja ihanaa oli varmasti ollut, kaikki miehet mökillä minua lukuun ottamatta, olivat todella hyvin varusteltuja.

Nyt sain viimein poistaa tapin perseestäni. Perseeni olikin jo hieman kipeytynyt paksun tapin pitämisestä. Vaimoni mukaan perseeni jäi tapin poiston jälkeen hetkeksi avonaiseksi, aivan kun perseeseen antaneelta huoralta.

Hetken jo toivoin, että minunkin nöyryytykseni saattaisi jo loppua. Mutta vaimoni muisti vielä mainita, että Jenna ja Sanna eivät olleet vielä saaneet juuri lainkaan kullia. Huomenna varmaan hekin saisivat kullia lukuisia kertoja ja minä voisin hoitaa heidänkin puhdistuksen spermasta, jokaisen panon jälkeen. Olin mökille tullessa vahdannut näitä herkkuperseitä niin, että se olisi ihan oikein minulle. Vaimoni toivoi miesten laukeavan mahdollisimman usein persereikään, pillun nuoleminen olisi minulle aivan liian luksusta. Mietin vain, että onneksi en ollut jäänyt kiinni Sannan "panemisesta" siveysvyöhön lukitulla pippelilläni, tiedä mitä vaimoni olisi silloin keksinyt.

2

7798

    Vastaukset

    • Saisko lisää, oli niin mahtavaa tekstiä ja hyvä että oli pituuttakin...

      • Saattaisin joskus kirjoittaa jatkoakin. Olisiko toiveita jatkon suhteen?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vastaamon omistajat miljonäärejä

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/3c760edc-f921-4bd9-8d2c-622719ab8e2e Yksityinen firma, josta myytiin iso siivu pääomasijoittajille. Ahneusko ajoi
      Maailman menoa
      261
      8008
    2. Stefulla miljoonavelat

      Seiska kertoo Stefun lainanneen hurjan summan pokerimiljonääri jens kyllöseltä. Stefulla saattaa mennä kuulemma kymmeniä tuhansia strippibaareihin. Ku
      107
      5271
    3. Korona ei tartu julkkiksiin?

      Selittäkää mulle, miksi nimenomaan nää julkut ryntäävät nyt ulkomaille. Tuttavistani en tiedä ketään, joka nyt lähtisi matkoille. Ei edes työmatkalle
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      4655
    4. Vastaamon potkut saanut toimitusjohtaja tiesi turva-aukosta 1,5 vuotta

      Tietoturvaskandaalissa rypevän Vastaamon toimitusjohtajalle potkut – yhtiön hallituksen mukaan pimitti tietomurtoa 1,5 vuotta: https://yle.fi/uutiset/
      Maailman menoa
      101
      2699