Tänään tuli mieleeni omat riparijutut kun olin juhlissa.
melkoisen suuret taitaa nuo juhlat nykyisin olla.
Itse olin kahdenviikon leirillä ja melko viisaana ja valveutuneena sieltä kotiuduin ))
Jotain saamaa huomasin tänään rippilapsessa .
Kertokaahan joku kiva riparimuisto.
melkoisen suuret taitaa nuo juhlat nykyisin olla.
Itse olin kahdenviikon leirillä ja melko viisaana ja valveutuneena sieltä kotiuduin ))
Jotain saamaa huomasin tänään rippilapsessa .
Kertokaahan joku kiva riparimuisto.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Se oli leiri ja kamalan ankea. Näin näyn sen lopussa. Kolme ristiä kummulla ja keskimmäinen kaatui.
Enpähän enää mennyt kirkkoon sen jälkeen.
Kävimme tutustumassa hautausmaahan ja pappi kertoi, kuinka ruumiin silmästä nopeaan jo mato luikertelee.
Seksikeskiviikko jäi myös mieleen )
meillä oli oikee lääkäri vastailemassa kysymyksiin jotka olimme lapulle etukäteen kirjoittaneet.
Lystiä oli.
lainasi minulta 5 markkaa. Katsoi kai, että tuo on niin uunon näköinen likka, ettei uskalla periä omiaan pois.
Niin kuin kävikin.
Leirillä olin minäkin, ja kamala koti-ikävä koko ajan.
Kissa oli kasvanut paljon muutamassa viikossa.
pääsikö mukaan rippikuvaan?
jospa tyttö almuasian noi käsitti )
käsittää. ;)
Eihän nyt hertsileijaa virallista rintakuvaa kolli kainalossa. :))
Linjurilla kaupunkiin kampaajan aamulla kampaama tukka päässä.
Ripillä oli albat.
Niin albat oli silloin melko uusi juttu.
Minun kuva oli pitkään paikallisen valokuvausliikkeen ikkunassa.
Kampaajalla en käynyt: keskijakaus ja pitkät hiukset - niin söötti )
kohtasin ma riparileirillä...se oli menoa...vieläkin värisyttää. Kjäh!
tapasitteko jälkeenpäin?
mä olin niitä harvoja, jotka ei sillä leirilläni rakastunut.
syntyi lähes oikee rakkaustarina, mutta amerikka erotti.
myöhemminkin, mutta syksy se kaiken vei...hyvät muistot on silti yhä seuranain.
kauniit muistot ei katoa, ellei tuu dementia.
Kannattaa aina väliin kertailla noita muistoja, se tekee hyvää.
Mitäs sä siellä riparilla kohtasit..Montako jalkaa sillä oli?
Vanhimmalla sisarellani on minun ikäiseni poika.
Me molemmat olimme samalla leirillä.
Leiri oli sisänsä ihan kiva, vaikka useamman
tunnin päivittäin opiskelimme ja aika raskastahan
se kieltämättä oli. Näin sen ainakin koin. Minua
vaivasi koti-ikävä melkoisesti, mutta menihän
se pariviikkoa siellä. Meillä ei ollut siellä radiotakaan,
vaan kuulin jonkin verran musiikkia,
kun keittiöhenkilökunta sitä kuunteli, silloin
kun satuimme siellä sisätiloissa olemaan.
Sunnuntaina olimme retkellä. Kävimme kirkossa,
tutustuimme retkellä eräiden historiallisten
julkkishenkilöiden kotipaikkoihin ja eräässä
varuskunnassa ruokailimme ja saimme niitä kuuluisia
ja paljonpuhuttuja munkkeja ja limpparia.
Mustikassakin kävimme kolme kertaa
sen leirin aikana.
Meillä oli eläkkeellä oleva pappi pitämässä
sitä leiriä ja hän maalasi minusta ja yhdestä
toisesta tytöstä kuvan, kun rantaan päin kävelimme.
Hän kysyi meiltä että jos sen saa
laittaa tulevaan alttaritauluun erääseen kirkkoon.
Rippijuhlat oli kahdessa paikassa, minun oli hyvin
pienimuotoiset, omassa kodissani.
Sisareni luona oli suuremmat juhlat, johon
suku sitten kokoontui.
kesäinen tunne kirjoituksestasi.
Olisipa kiva kun se kirkko valmistuisi ))
Oletko paljon tekemisissä tämän siskonpojan kanssa.
aika paljon olemme ja näemme silloin tällöin.
Hän asustaa melkoisen lähellä täällä ja kyläillessä
sisareni luona, hän aika usein on käymässä siellä.
että äitisi ja sisaresi ovat siis olleet yhtäaikaa raskaana - jännä juttu )
Äitini oli melkein viisikymmentävuotias, kun
minut teki. Olen viisi kuukautta vanhempi
Petteriä.
mutta hyvä tuli ))
ikää jo. Nykyään ei annettaisi enää tehdäkkään.
Tuloksesta en tiedä sanoa, mutta kiitos kuitenkin.:)
Rippikoulun kävin koulun yhteydessä ja neljä päivää kesäkuun alusta.
Vettä satoi ripillepääsypäivänä ja
harmittelin kampaukseni lässähtämistä.
Olin ommellut mustan hameen ja valkoisen rippi-kankaisen puseron.
Tilaisuus kirkossa oli nuorelle naiselle sykähdyttävä. Siinä unohtui lässähtänyt kampauskin.
Kotonani ei juhlittu ripillepääsyäni. Äiti leipoi leipää ja pyykkäsi. Jotenkin vieläkin muistan tuon sisälläni olleen surun, toiset juhlivat, minulla ei ollut niin. En tiedä miksi.
Iloa tuotti kuitenkin se, olin saanut äidiltä oman raamatun ja jotakin nuorelle naiselle sopivaa vaatetta.
Siihen aikaan soitin klarinettia paikkakuntamme puhallisoittokunnassa. Samaan aikaan kirkossa ollessani he olivat soittamassa jossakin tapahtumassa johon en päässyt mukaan. Iloa tuotti se, kun soittajakaverit toivat kauniin ruusukimpun kotiini :)
Kaksi veljeäni pääsi pari vuotta myöhemmin ripille. Silloin päätin, että veljille pidetään rippijuhlat. Leivon, siivosin ja laitoin kaiken esille kauniisti. Äiti oli kovin ylpeä aikaasaannoksestani, hän itse ei kerinnyt eikä jaksanutkaan. Näin sain ikäänkuin itsekin rippijuhlat, kauniit ja unohtumattomat.
Viimeiset kauniit rippijuhlat olivat reilu pari vuotta sitten, nuorimmaisena päästessä ripille keskellä talvea. :)
Sä oot niin äiti.
Mikshän muuten monet E-P naiset on kertoneet minulle, ettei heille rippijuhlia järjestetty.
Pelkäsiköhän äidit, että kohta flikan joku mies houkutteloo syntihin?
Mä en muista oikeen kirkkojutusta fiilistelleeni enkä sen koommin ole ehtoollisella käynyt.
Omien lasten konfirmaatiot on olleet minulle lähinnä hauskoja.
itse en tunnusta olevani minkään sortin uskovainen )
Taisi tilanne olla niin, ettei yksinkertaisesti ollut rahaa järjestää juhlia. Kysyin sitä äidiltani joskus, en saanut oikein minkäänlaista vastausta siihen, ainoastaan katseen, surullisen..
Mä olen elänyt lapsuuteni uskovaisessa kodissa, äitini puolelta. Jotenkin se toivo on jäänyt elämään sisimpääni, minkä sain siemenenä itselleni :)
No, nuo omien lasteni rippijuhlat ovat olleet myös hauskoja, nuorille sopivia.
puhumattomuus on lakeuksilla sellaanen taakka ja köyhyys häpiä.
Omat rippijuhlani oli myös pienimuotoinen kaffittelu.
Ruusuja muistan saaneeni paljon jostainsyystä.
Kukkien ostamista pidetään niin turhana, mutta mieleen ne jää parhaiten.
Ei sopinut puhua sukulaasille huonoja asioota.
Muistan, kun tein lähtöä pohjanmaalle äidin sisaren luokse. Äitee tituleeras ettei sitten pirä puhua meirään asioosta, ei tarvi kenenkään tieteää olojamme. No tietysti, lörppö kun oli, kaikkihan sitä piti puhua :))
pohjalaasuus sekä taakka että kunnia.
mun äiti on vieläkin sitä mieltä, ettei likaasta pyykkiä kukaan laita narulle kuivamahan.
toki täytyy myöntää, että nykyisin jopa hän puhuu negatiivisistakin jutuista, mutta ennenvanhaa niistä vaikeni.
Olin hyvin epävarma nuori siinä iässä. Oma kroppa oli mysteerio, eikä puhettakaan, että kenenkään puoleen olisi voinut kääntyä vaivoineen ja olisiko mukana olleelle miespapille voinutkaan puhua vaivoistaan.
En ollut tottunut juomaan teetä ja syömään ranskanleipää. Niitä oli aamulla rippikoululeirillä ja ne kovettivat vatsan. Kärsin ummetuksesta rippikoululeirillä.
Onneksi ei sentään kuukautiset tulleet leiriaikana. Silloin oltaisiin oltu ihmeessä.
Ei ole mitään kivoja muistoja kun kieltäydyin kokonaan menemästä rippikouluun! En muista miksi, mutta varmaan se liittyi senaikaiseen heräämiseeni kommunistiksi. Jostain ihmeen syystä äitinikin,joka oli uskovainen, suostui tähän.
leiririppikoulun, olin huima ja hyvin ujo. Katsoin ihmeissäni, ja ehkä hieman kateellisenakin, kun "kaupungin" rippi ikäiset tytöt seurustelivat siellä poikien kanssa.
Leiristä ei jäänyt oikein mitään antia, näkkärin ja teen muista, en oikein muuta..
Rippipuku minulle teettettiin ompelijalla, sellainen tvist -hame ja siihen samanvärinen jakku, sekä valkonen kauluspusero alle.
Muulloin äiti ompeli vaatteemme, mutta ripille piti olla ompelijan tekemä..
Äitimme halusi pukea meidät aina nätisti, silloisten varojen vähäisyydesta huolimatta.
Juhlia meillä ei ollut, enkä tiedä oliko niitä muillakaan, kai lie ollu,t mutta en minä sitä puutteena pitänyt, kun - mistä ei tiedä sitä ei kaipaakaan. Kukkia muistaakseni sain.
Tuolla joku sanoi sen ajan tietämättömyydetstä ja puhumattomuudesta esim. naiseksi tulemisesta, - muistan ettei äitinikään puhunut etukäteen kuukautisista mitään.
Olin lukenut paljon siihen ikään kaikenlaista, ja tiesin jutut itsekin, joten kun sain eka menkut ja äiti tuli selittämään niitten merkitystä, - oli vain aika tyly ja sanoin vain että minä tiedän ja läksin niiltä sijoiltani kävelemään; äiti parka, - olin kai aika ongelmatapaus siinä iässä.:(
Mutta sen muistan niitten alkamisesta, että minua suututti niin perusteellisesti se riesa...
Koulun jälkeen, koulun tiloissa käytiin oman uskonnonmaikan vetämä ripari. Kuukauden päivät kesti. Oli tosi nuija pappi; tosin hänestä tuli sittemmin myös piispa. Hänen vuokseen (no, on muitakin syitä) en ole uskovainen, jonkun toisen ansiosta saattaisin olla.
Repimälläkään.....Kun kävin rippikoulua oli se
kuuluisa sadekesä 1962.Rippikoulu oli syksyllä ja
kesti kuukauden.Aamuin illoin piti polku pyöräillä
18 km edestakaisin ja kuravellissä.Tiet oli
mennyt sateen takia sellaiseen kuntoon ettei
henkilö pirssit päässeet niitä kulkemaan.Kuorma
autoilla kyllä puuta ajelivat ja meijeriauto
jotakuinkin pääsi.Maidot oli vain melkein valmista
voita kun päivän keikkuivat tonkat auton lavalla.
Muistan hyvin vieläkin miten otti kaaliin rämpiä
siellä savivellissä.Melkein joka päivä kun märkänä
ja rätti poikki pääsin kotia vannoi että
keskeytän ja etten aamulla enää ajattelekkaan
lähtöä.Kuitenkin se koulu tuli loppuun käytyä.
Kyllähän harvinaisen tiukassa akanotto lupa oli,
muta heltisihän se sieltä kuitenkin, kovan
kuukauden mittaisen kuntotestin jälkeen.
Siihen aikaan kun pojilla oli oma koulu syksyllä
ja tytöillä keväällä, olisi ollut edes samaan
aikaan jos vaikka kylän tytöt olisi siinä edessä
aina fillaroineet, niin olisi paljon lyhkäisemmältä
matka aina tuntunut, eikä sadekkaan olisi niin paljoa haitannut.:)
tuskan takana, sekin lupa.
1962 sadekesä ja mää muistan aina lapsena auringon paistaneen.
tärkein tuli saavutetuksi, sait isona kirkkohäät ; )
Mitään ei saanut helpolla.Toista se on nyt, niin
kuin rippikoulukin.Ainakin aikuisena muodollinen
juttu, jos on jäänyt ripari joskus käymätä.
Outo luulisi kirkkohäistä.;)
Kyllähän mie kävin kerran kirkossa pikaseen kääntymässä.
Siitäkin on jo monta miesmuistia kulunut.
ja tuli mieleen omia riparimuistoja. Olin leiririparilla muistaakseni 1970-luvun alussa. Kävimme leirin vuotta vanhemman veljeni kanssa samaan aikaan kaukana kotoa, erään järjestön leirillä. Leirillä oli hyvä porukka ja tosi mukavaa, hyvät opettajat ja isoset ja hieno paikka. Molemmat, sekä veljeni että minä löydettiin seurustelukaveri leirin aikana, tosin kummallakaan suhde ei kestänyt kesää pidempään. Uskonasiatkin tulivat tutuiksi.
Rippijuhlat pidettiin kodin ja leiripaikan puolivälissä mökillä ja paljon sukulaisia oli mukana. Sain kaksi hopeista ristiä ja kummeiltani isot hopeakorvikset, niitä olin pyytänytkin. Tosin kävin vaihtamassa korvikset liikkeessä pieniin ja samalla rahalla sain myös sormuksen. Teetin silloin myös reiät korviin.
Leiristä ja juhlistakin jäi hyvät muistot. Uskoon tulin myöhemmin mutta varmaan leirillä oli ensimmäinen uskonsiemen jo istutettu.