Tuli tuossa päivänä eräänä mieleeni, mikä minä sitten olen, kun lapseni on täysi-ikäinen?
Nyt olen yh, mutta miksi minä muutun, kun en enää ole yh?
Olenko vain eronnut rouva?
Entä mikä tulee sellaisesta yh:sta, joka ei milloinkaan ole naimisissa ollutkaan?
Neitikö?
Nyt olen yh, mutta miksi minä muutun, kun en enää ole yh?
Olenko vain eronnut rouva?
Entä mikä tulee sellaisesta yh:sta, joka ei milloinkaan ole naimisissa ollutkaan?
Neitikö?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Äitejähän olemme kuolemaamme asti,
mutta yh vain niin kauan, kun lapsi asuu kotona,
tai kun huoltajuus virallisesti päättyy lapsen täyttäessä 18v.
Minä muutun "vain" eronneeksi, jota olen
kuolemaani asti, ellen avioidu. (no huh) ;)
Yh, joka ei ole ollut aviossa,
muuttuu todellakin neidiksi,
mutta avoliitossa olleet ilmeisesti eronneiksi.
Suomen laki taitaa laskea avoeronkin (jos siitä on Lapsi) eroksi.
Aika mutkikkaita asioita olet tuumaillut,
myönnän kyllä itsekin miettineeni samaa.
Kysyin kerran lapsiltani, miksi itseäni sitten
aikanaan tituleeraan, sanoivat, jotta
kirjoita joka paikkaan vaan sinkku :))
neiti ja rouva-nimitykset voitais heittää romukoppaan. Herratkin on herroja kaikki vaan menneisiin ja tuleviin siviilisäätyihin katsomatta. Tasa-arvoa naiset! Olkaa oma itsenne. Mitähän englannin "old lady" tarkoittaa, olisiko se yleispätevä, jos sille olisi käypä suomennos.
Yksinhuoltajuus ei katoa. Kun lapsenlapsi syntyy sinusta tulee yh-mummo. Vastakohtana sille toiselle mummolle, jolla saattaa olla mies. Yhteydenpito toisiin isovanhempiin on erilaista kuin jos itselläsikin olisi mies, luulen ainakin.
Ja lapsenlapsi kysyy luotasi lähtiessään huolestuneena: Jäätkö sinä mummo nyt yksin.
tarkoittanut tuota asiaa aivan noin simppelisti.
En kai odota, että minua miksikään muuksi tituleerataan kuin tähänkään asti.
Lähinnä hain sitä, mikä minusta "tulee vanhana", sitten kun en enää ole yh.
Jos olisin lapseni isän kanssa aviossa(eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jonakin päivänä...) olisin ilman muuta aivan sama kuin ennen pojan täysi-ikäisyyttäkin. Siihen asti kunnes kuolema meidät erottaisi, jonka jälkeen toisesta tulisi leski.
Tuntuu, että yksinhuoltajuuden "loppuminen" lopettaa elämässäni "jotakin".
Se on sellainen tunne, että sitä ei oikein osaa määritellä. Kuvittelin, että jollekin toisellekin olisi asia jo tullut tutuksi.
Vai johtuisiko kaikki siitä, että alusta asti on ollut selvää, että yksinhuoltajuus päättyy, aivan samoin kuin esimerkiksi työpäivä...että se on ollut väliaikaista vain.
Yh-mummoa minusta ei kyllä tule. Ei poikani lapsella tule olemaan kuin yksi isänäiti. Fammu, ja se olen minä.
mutta kun sillä poikani kumppanillakin on vanhemmat, lapsenlapseni toiset isovanhemmat siis. Jos meitä olisi vain mummot, niin varmaan tapailtaisiin ja kahviteltaisiin ja pidettäisiin enemmän yhteyttä. Ei olisi "miehiä" tiellä. Vaikka onhan se kiva, että lapsella on vaarikin.
Ei mielestäni yksinhuoltajuuden loppuminen lopeta elämässä mitään enempää, kuin huoltajuuden loppuminen aviopariltakaan lasten aikuistuttua. Lasten lähtö ensiksi tekee tyhjän olon, jopa masentaa, masennus menee ohi ja kohta alkaa nauttia lisääntyneestä huolettomuudesta ja omasta ajasta. Vapaus niinkuin nuorena. Tämä vaihe on minulla jo osittain tapahtunut, koska vanhin on jo lähtenyt.
Olen leikilläni tytölleni sanonut, että olis kiva saada tulevan vävyn puolelta mukava anoppikaveri.
Sinkuksi itse halusin ja aion pysyäkin.
..pah! se sana on liian ronski, kun täällä pyörii vielä näitä juridisesti lapsia eli teiniYH sinkkumameja...kyllä sä hiekkalaatikolla kuulet vielä, että miksi sua voi kutsua..
lähin alkaa viestien poisto.
Et näköjään uskonut kirjoitettua sanaa.
Kirjoita mitä tahansa, minä poistan. Nämä tekstit jääköön tänne "todisteeksi", kuinka sinä täällä osoitat mieltäsi ja aiheutat pahaa mieltä kaikille.
Usko, pysyn sanassani.
Ps. sinua voi kutsua häiriköksi.
Rouvaksi.......
Ja inhoan sitä sanaa ylikaiken.
Tahtoisin että mua kutsutaan etunimellä... mutta varsinkin vanhemmat herrasmiehet sanovat rouva...
Sitten kun lapset ovat kasvaneet isoksi.. toivoisin edelleen minua sanottavan etunimellä...
Niin ja tietysti mummiksi... sitten vuosikymmenten päästä
Onneksi minua ei vielä rouvitella.
Yritän kiihkeästi pysyä niin nuorekkaana
kuin mahdollista, se kertoo jo paljon :)
En voi imarrella itseäni, sillä jotakin on
päässä pimahtanut kun ei suostu vanhenemaan! ;)
Toisen poikapuoleni osalta olen mummipuolikas,
vauva nyt 2kk:n :))
Synnyttämilleni jälkeläisille tulen aina
olemaan mami. Olen ollut sitä ties kuinka kauan
ja aikovat omille lapsilleenkin opettaa sanan.
Niin, että äitiys ei taida hetkeen lopahtaa
tässä huushollissa edes sanan muodossa :))